 Enna Vanhanen ti 15.04.2014 |
Jee treenijuttuja! Mulla oli eilen koutsin kanssa treenit… ne ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan :D Mulla oli takana siis kolmen viikon treenitauko. Ekana olin kipee ja sitten otin tatuoinnin jota piti parannella. Takana oli myös tämä gaalaviikonloppu, jolloin lauantaina tuli hieman nautittua alkoholia ja muutenkin syötyä paljon kaikkia herkkuja. Reissaaminen myös väsyttää mua aikalailla aina, joten silläkin oli osuutta asiaan. No treeni meni sitten kaikessa komeudessaan niin, että kaks sarjaa ja peli poikki. Oli vaan niin mehut poissa tästä muijasta että eihän siitä mitään tullu. Makoilin lattialla ja pidättelin oksennusta. Tämän päivän treenikään ei onnistunut ihan täydellisesti, mutta siitä lisää kohta :D Mua eilen illalla rupes niin masentaa kun näin itestäni tämän kuvan:
Mä itkin koko työmatkan kotiin koska mulle vaan tuli ihan hirveä olo. Tuli jotenkin niin pettynyt olo itteeni ja ajattelin että oon maailman rumin ja isoin ihminen. Sen lisäks haukuin itteeni ihan pystyyn. Pyydän muuten anteeksi sitä avautumista siellä facebookissa. Kaveri tuli sen jälkeen puhumaan mulle, ettei itsensä haukkumisessa ole mitään järkeä, joten poistin sen päivityksen. Mutta niin, voin ihan suoraan sanoa että en halua näyttää tältä, enkä rakasta itseäni tällaisena kuin olen. Kuullostaa todella todella hurjalta, mutta tosiasia ja YRITÄN tehdä sen eteen kaikkeni että vielä joskus rakastaisin.. Ainakin kuva tuo motivaatiota jos jotain! Tämän asian takia mun itsetuntokin on aika nollassa. Mua hieman myös pelottaa että millainen tuo kolmen viikon päästä oleva ulkomaanreissu on kun täytyy pikkupikkubikineissä keikistellä.. ei mulle mahu varmaan mitkään kesävaatteetkaan päälle :( Noh nyt siihen treeniin sitten. Mulla oli vuorossa lenkki, mutta halusin käydä pitkästä aikaa kokeilemassa ryhmäliikuntatuntia ja mun iloksi siellä meni bodycomat joka oli aikoinaan mun lemppari! :D Sain itteni raahattua sinne tunnille ja oli kyllä raskasta, mutta NIIN huippua!! Se fiilis siellä kun annat niin pataa omalle peilikuvalles. Sua hapottaa, mutta pakko vaan jatkaa koska et halua luovuttaa. Mä kyllä tälläkertaa taisin hävitä, oli sen verran kovat tappelut :(
Katotaas sitten huomenna että miten ne treenit tulee sujumaan.. Onnistuiskohan ne sit vihdoin nappiin :D |
|
Enna Vanhanen to 24.10.2013 |
Jokainen epäonnistuu joskus elämässään ja mulla se epäonnistuminen tapahtui nyt. Erosin 3 vuoden parisuhteesta ja aluks se ei tuntunut missään nimittäin mulla oli heti uus kiikarissa ja se tuntu ihan pirun hyvältä. Kuitenkin parin kk päästä totuus iski päin kasvoja ja tajusin että mitä oikein on tapahtunu. Mä sorruin ja murruin ihan täysin. Pistin uuden suhteen jäihin koska en pystynytkään siihen. Sain haukut niskaani ja kuulin monesti kuinka hirveä ja sairas ihminen olen enkä ansaitse ketään. Vaikka hän oli varautunut siihen että en välttämättä mihinkään vakavampaan pystyisi niin silti. Mä en kestä sitä jos mulle ollaan vihasia koska oikeesti oon niin hyvätahtonen ihminen ja haluan vaan kaikille hyvää. Käännyin itteeni vastaan ja ajattelin oikeesti etten ketään ansaitse. Pidin itteeni ihan kamalana ihmisenä ja itkin kuukauden ajan joka päivä. En jaksanut liikkua eikä mua kiinnostanut yhtään mikään. Kontrolloin mun surua syömällä ja pelkäsin jo että mulla on joku fucking syömishäiriö. En oo kyllä sitä diagnoosia pois sulkenut mutta ainakaan vielä ei oo mitään todettu. Kaikista pahin on varmaan se, että oon niin pettynyt itteeni. Suhde mille oli jo tulevaisuuden osalta hyvät suunnitelmat ja lasten nimet valmiina keksittynä ja sitä ei tuukaan tapahtumaan niin siinä kestää hetki ennenkun sä osaat käsitellä sen ja selviät siitä. Vaikka tiiän että se oli mun päätös, niin siltikään se ei oo yhtään sen helpompaa. Oon myös pettynyt itteeni mun projektin suhteen. Oon 2 vuotta yrittänyt saada itteni semmoseen kuntoon missä viihdyn, mutta niin ei oo vieläkään tapahtunut. Tiedän että mulla on ongelmia niiden syömisten kanssa koska aina oon ollut jollain dietillä tai herkkulakossa yms. Mä haluan oppia syömään oikein, mutta en tiedä pystynkö siihen yksin. Mulla ei oo enään minkäänlaista itseluottamusta että mä johonkin pystyisin. Siltikään luovuttaminen ei oo vaihtoehto. Joko mä opin rakastamaan itseäni tämmöisenä tai sitten mä vaan jatkan taistelua. Oon siis solmussa ihan jokaisessa asiassa mun elämässä enkä löydä tietä ulos. Mä oon saanut lähetteen psykologille jonka uskon mua auttavan. Mä oon uskaltanut puhua näistä asioista mun perheelle ja en oo ennen tätä tilannetta ymmärtänyt kuinka tärkeä merkitys sillä on, onko mun tukena perhe vai kaverit. Ihanaa kun ne jaksaa pitää musta huolta. Tulee edes hieman semmoinen olo että ehkä mä olenkin jollekin tärkeä. Tällä hetkellä mennään siis pahasti alamäessä mutta ei tänne olla jäämässä. Mä aion kyllä nousta jyrkemmänkin mounteverestin. Aivan sama kauanko siinä kestää niin aion silti löytää itselleni sen onnen vielä minkä joskus omistin! 
|
|
Enna Vanhanen ke 25.09.2013 |
Mä olin tänään salilla ja mua suoraan sanottuna vitutti olla siellä. Päässä pyöri koko ajan anonyymien sanat (joista kerron alempana) ja mun olis tehny mieli vaan jättää treeni kesken ja mennä kotiin. Laitoin sitten viestiä mun tukihenkilölle joka vastas että ”TAPA SE RAUTA” ja aij että kun sain näistä sanoista voimaa :D Viimeset sarjat meni sitten melkein kirjaimellisesti rautaa tappaen ja hyvin sain lopputreenin tuntumaan :D Onneks on ihmisiä ketkä tukee tilanteessa kuin tilanteessa ♥ Mulla meni nyt pari viikkoa hyvin. Söin mitä halusin, mutta söin kuitenkin hyvän pohjan mukaan ja kohtuudella. Saatoin töissä syödä yhden pullan tai välillä ostaa yhden pienen kamupussin kun katoin leffaa. Se tuntu hyvältä ratkasulta ja normaalilta!! Sain vähän tyydytettyä mun herkkuhimoja, mutta en tuntenut ällötysoloa tai hirveetä morkkista siitä. Olin tyytyväinen itseeni ja tunsin vihdoin, että tästä seuraa jotain hyvää. Sitten rupesin saamaan anonyymeiltä komenttia; ”sä et pysty siihen”, ”oot vaan lihonut”, ”taas herkuttelet” ”näytit paljon paremmalta ennen” tai että ”sussa ei oo tapahtunut mitään muutosta”. Sen jälkeen romahdin. Yleensä en oo anonyymeistä sen kummemmin välittänyt. Oon vaan lähinnä naureskellut niille ja saanut lisää motivaatiota, mutta tällä kertaa ne sattu. Ne sattu sen takia, koska tiedostan itsekin että osa noista sanoista on totta. En oo hyvässä kunnossa, enkä mä enään kohta itsekään usko siihen, että pääsen niihin omiin tavoitteisiin. Mä en jaksais enään yrittää vaan halusin vihdoin onnistua!! Musta on ihan ok saada kritiikkiä, mut se että yritetään paiskata toinen maan rakoon niin sitä mä en siedä. Onko teillä jotka tuntee nyt piston sydämessään niin tosiaan omassa elämässä jotain niin pahasti pielessä että täytyy se purkaa toiseen? Miks ette voi vaan antaa mun hoitaa asioitani omalla tavalla ja mielummin vaikka tsempata tai antaa vinkkejä mulle? Mä en vaan ymmärrä. Meinasin jo poistaa anonyymien kommentointimahdollisuuden, mutta sitten tajusin että mulla on siellä ruudun toisella puolella ihan hirmuinen tukijoukko ihania ihmisiä ja ihania kommentteja laittamassa etten haluu antaa niille typerille anonyymielle valtaa! Tästä lähin en aio julkaista mun mielestä ”ilkeitä” kommentteja vaan heivaan ne samantien postilaatikkoon enkä anna enään yhdenkään idiootin pilata mun päivää!  |
