 Enna to 24.10.2013 |
Jokainen epäonnistuu joskus elämässään ja mulla se epäonnistuminen tapahtui nyt. Erosin 3 vuoden parisuhteesta ja aluks se ei tuntunut missään nimittäin mulla oli heti uus kiikarissa ja se tuntu ihan pirun hyvältä. Kuitenkin parin kk päästä totuus iski päin kasvoja ja tajusin että mitä oikein on tapahtunu. Mä sorruin ja murruin ihan täysin. Pistin uuden suhteen jäihin koska en pystynytkään siihen. Sain haukut niskaani ja kuulin monesti kuinka hirveä ja sairas ihminen olen enkä ansaitse ketään. Vaikka hän oli varautunut siihen että en välttämättä mihinkään vakavampaan pystyisi niin silti. Mä en kestä sitä jos mulle ollaan vihasia koska oikeesti oon niin hyvätahtonen ihminen ja haluan vaan kaikille hyvää. Käännyin itteeni vastaan ja ajattelin oikeesti etten ketään ansaitse. Pidin itteeni ihan kamalana ihmisenä ja itkin kuukauden ajan joka päivä. En jaksanut liikkua eikä mua kiinnostanut yhtään mikään. Kontrolloin mun surua syömällä ja pelkäsin jo että mulla on joku fucking syömishäiriö. En oo kyllä sitä diagnoosia pois sulkenut mutta ainakaan vielä ei oo mitään todettu. Kaikista pahin on varmaan se, että oon niin pettynyt itteeni. Suhde mille oli jo tulevaisuuden osalta hyvät suunnitelmat ja lasten nimet valmiina keksittynä ja sitä ei tuukaan tapahtumaan niin siinä kestää hetki ennenkun sä osaat käsitellä sen ja selviät siitä. Vaikka tiiän että se oli mun päätös, niin siltikään se ei oo yhtään sen helpompaa. Oon myös pettynyt itteeni mun projektin suhteen. Oon 2 vuotta yrittänyt saada itteni semmoseen kuntoon missä viihdyn, mutta niin ei oo vieläkään tapahtunut. Tiedän että mulla on ongelmia niiden syömisten kanssa koska aina oon ollut jollain dietillä tai herkkulakossa yms. Mä haluan oppia syömään oikein, mutta en tiedä pystynkö siihen yksin. Mulla ei oo enään minkäänlaista itseluottamusta että mä johonkin pystyisin. Siltikään luovuttaminen ei oo vaihtoehto. Joko mä opin rakastamaan itseäni tämmöisenä tai sitten mä vaan jatkan taistelua. Oon siis solmussa ihan jokaisessa asiassa mun elämässä enkä löydä tietä ulos. Mä oon saanut lähetteen psykologille jonka uskon mua auttavan. Mä oon uskaltanut puhua näistä asioista mun perheelle ja en oo ennen tätä tilannetta ymmärtänyt kuinka tärkeä merkitys sillä on, onko mun tukena perhe vai kaverit. Ihanaa kun ne jaksaa pitää musta huolta. Tulee edes hieman semmoinen olo että ehkä mä olenkin jollekin tärkeä. Tällä hetkellä mennään siis pahasti alamäessä mutta ei tänne olla jäämässä. Mä aion kyllä nousta jyrkemmänkin mounteverestin. Aivan sama kauanko siinä kestää niin aion silti löytää itselleni sen onnen vielä minkä joskus omistin! 
|
135 kommenttiaVastaa |
Oot ihan huippu, kun uskallat tulla puhuun tällaisista asioista blogiin! :) Mun on pitänyt jo aiemminkin kommentoida, mutta jotenkin se vain jäi. Ite oon kans aloittanu elämäntapamuutosprojektin ja et tiedäkään kuinka paljon sun blogista oon saanu motivaatioo! Luin tässä joku aika sitten sun kaikki postaukset läpi! :)
Itsekin oon kokenut tässä henkilökohtaisen elämän puolella aikamoisia järistyksiä ja alamäkee, mutta kyllä sieltä aina noustaan! Tiedän tunteen, kun kaikki paha kaatuu yhtäaikaa niskaan :/ Hurjasti tsemppiä sulle!
Ohh ootpas ollu ahkera kun oot kaikki mun postaukset lukenu läpi ;D ihanaa että inspiroin sua :) tulee ylämäkiä ja sit on niitä inhottavai alamäkiä, mutta ne opettaa ja niiden ansiosta vahvistuu :) tsemppiä sulle kans!
Voi Enna<3 Kyllä se siitä! Ja hei, kelaa sitten kun pääset kaikesta tosta yli niin miten paljon vahvempi sä oot. Ihanaa et uskallat suoraan tulla tänne näistä asioista puhuu :)
Toi on kyllä totta! Kiitos bani <3
<3
<3
Tsemppiä sulle! :)
kiitos kovasti =)
Voimia sulle! Nyt vaan katse tuohon sateenkaareen. Se on aikas upea kristillinen symboli siitä, että meitä ei päästetä tuosta vaan hukkumaan tulvaan. mount everest on saavutettu useita kertoja ja sä tuut sen huipulle pian kiipemään. Uskon että silloin sä jo hymyilet ja tiedät elämän jatkuvan.
se on hankala itse tsempata itteensä mut ihanaa kun muut tsemppaa mua :) kiitos!!
Voi koita pärjätä oot vahva ja upee nainen !:)
kiitos ihana ! =)
Voi ei. :( Iha hirveesti tsemppiä. Läheisten tuki on tärkeetä, pidä niistä kiinni! Siä selviit kyl! :)
pidän ehdottomasti. Kiitos :)
Voiei ihan kamalaa! Toivottavasti siitä psykologista olis jotain apua! Mut älä lannistu jos se ei ookkaan sellanen jolle olis helppo puhua, oikeen kestämisessä saattaa mennä aikaa, tai sit se löytyy samantien! Mut paljon tsemppii sulle, tunnistan sussa samoja piirteitä mitä mussa on ollu!
Kyl mä uskon että siitä on !! :) Kiitos paljon :)
Ihana et uskallat olla rehellinen ja kertoo tän kaikille, tsemppii kovasti ! :)
Se ehkä helpottaa itteeni jollain tapaa kun tiedän että tiedätte mitä käyn läpi ja ymmärrätte myös miks oon ehkä hiljasempi enkä oo niin ilonen yms :)
<3 ihana enna. oon blogin perusteella saanu susta tosi hyvän kuvan ja oon aatellu et ois siistii olla sun kaveri, ja tää postaus ei muuttanu sitä kuvaa yhtää huonompaan suuntaan, päinvastoin! tsemppiä, sä selviät kyllä!
voij <3 ystäviä ei voi olla koskaan liikaa!! Ota vaan yhteyttä muhun vaikka fb:n kautta jos haluat =) JA muut myös!
Erosin itekkin just yli neljän vuoden suhteesta koska toinen jätkä sai mut ajattelemaan niin. Oon vaan niin hukassa edelleen kun uus tyyppikään ei tunnu kivalta. Mut i feel you!! <3 ennen urheilin tosi paljon mutta nyt tän ohella sekin on jäänyt. Nyt ajattelin vaan olla yksin ja jatkaa mun omaa elämää ja urheilla ja olla onnellinen!
HEI, et oo yksin <3 koita ajatella niitä positiivisia juttuja mitä sulla on elämässä vaikkei se helppoo oo :) ja mulle voi aina tulla juttelemaan
Tsemppiä sinne, kyllä sä tästäkin vielä nouset! :)
hannamaria
http://hannamariav.blogspot.fi
Ihanaa kun muut uskoo muhun sillonkun en usko itteeni =)
Hei tsemppiä Enna ja mä haluun sanoa, että sä oot upee jo noinkin!! Välillä tulee alamäkiä, mutta yleensä kaiken on tapana selvitä jotenkin! Voimia sulle <3
<3kiitos ihanuus
eikää:( paaaljon voimia! näin susta untaki viime yönä sellasta että sanoit mulle ” mun jokanen kaverisuhde on erilainen jokasee ihmisee, en anna toisten määrätä kenenkö kaveri saan olla ” :D:D mut ihana avautuminen tuli suoraa vielä! toivottovast helpotti ku sai purkaa kirjotusten kera tunteita:)
Kyllähän se helpottaa ja nytkun tiedätte mitä käyn läpi niin pystyn olee oma itteni eikä tarvii esittää mitään :) jännä uni XD
Oot mielettömän rohkee , kun tulit tänne blogin puolelle avautumaan noin vaikeista asioista. Sä selviit kyllä ja ihana et sulla on perhe ja ystäviä, jotka ymmärtää. Oot ihana<3
kiitos <3
Voi Enna, paljon tsemppiä sulle ♥
♥ kiitos paljon
Tsemppiä sulle ihan hirveesti ! sä pystyt sihen :)
ihanaa kiitos =)
Voi Enna muru! <3 Oot korvaamaton ja arvokas ihminen, älä koskaan unohda sitä! Paljon sulle tsemppiä ja voimia!
<3 ihanaa kun joku ajattelee noin. tulee tärkeä olo itelle :)
Enna rakas <3 sä selviät kyllä, eikä tarvitse ollakkaan yhtään sen vahvempi mitä on.
Tarvitsisin halia ja varmaan säkin.. tiiän miltä susta tuntuu, mutta usko pois. Kaikki kääntyy vielä hyväksi, aivan varmasti <3 mä pidän tsemppiä yllä ja oon aina täällä jos tarvitset olkapäätä.
Halit ja pusut <3
ihana kuulla! olis kyllä välillä kiva jutella sielunsiskojen kanssa ja jakaa vähän kokemuksia/onnistumisia niin ehkä sais itekin jotain vinkkejä=) kiitos paljon <3
ihana sinä! Muistathan, että vaikka taivaalla on joskus pilviä, niin yksikään niistä ei ole niin paksu, etteikö aurinko paistaisi läpi <3
ihana sanonta <3
Oon ollut tuossa pisteessä elämässäni liian monta kertaa, kaikkien noiden asioiden kanssa. Kropan kanssa taistelu jatkuu varmaan niin kauan kuin elän… mutta semmoista se on :) toivotan sulle kauheesti voimia ja haluaisin sun näkevän itsesi muiden silmin. Ihan hullun hyvässä kunnossa oleva suloinen ja avoin plikka. Tekisin mitä vain, että näyttäisin tuolta :) Haleja=)<3
Kiitos paljon ihanuuus <3 :)
Ihana kun uskallat jakaa tämän. Uskon, että tuo ”ruualla leikkiminen” ja se miten kauan sä oot sitä tehnyt ilman sen suurempia tuloksia (tai varmasti tuloksia on tullut, edes jonkinlaisia), suoraan sanottuna vituttaa. Itsellä menee hermot jos ei parissa kuukaudessa tule tuloksia, ja sorrun heti… Olispa sitä itse noin vahva ja jaksaisi edes yrittää pidempään.
Ja samastuin hyvin tuohon parisuhdeasiaankin. Ollaan oltu poikaystävän kanssa 3 vuotta yhdessä ja välillä sitä tuntuu että ollaan kasvettu jo ihan erilleen, riidellään vaan eikä mikään toimi, eikä kumpikaan jaksa. Ja siinä vaiheessa sitä miettii tota kaikkea mitä sitä sitten menettäiskään jos eroaisi. Meilläkin on jo tulevaisuuden suunnitelmat yksityiskohtia myöten suunniteltu. En tiedä osattaisko me päästää sitten irti vaikka se olis kummallekin parempi. Ollaan aina saatu riidat sovittua, mutta jostain ne samat asiat tulee aina uudelleen ja sillon tuntuu että ei ne mee koskaan pois… Toivottavasti menee. Tai kohta mäkin oon täysin hukassa. Täydet sympatiat siis sinne, olet vahva ja ihana. <3
Jep, olen maailman malttamattomin ihminen ja sitten rupee turhauttaa ja usko itseensä sortuu joten se on semmosta plus miinus nolla. Tuo sun ja poikaystäväs suhde kuullostaa aikas samalta kun omani ja kauan jaksettiin tsempata ja ajatella ettei ero oo mikään vaihtoehto. Sitten kuitenkin vaikka tää tuntuu suoraan sanottuna paskalta nyt niin uskon että sittenkun tästä selviän niin en kadu tätä eroa yhtään :) Teidän kannattaa sopia niin, että ette saa muistella vanhoja juttuja koska jos ne on jo käyty läpi niin ne ei sais vaivata enään! Meille kävi niin ja se jos joku särki sitä suhdetta :S
Ihan kamalan paljon tsemppiä ja jaksamista! <3
kiitos kovasti <3
<3
<3
siis tää oli iha ku suoraan mun elämästä..:o tsemppii iha hirveesti sulle, kyllä kaikki rupee helpottaa jossai vaiheessa! :)
toisaalta helpottava kuulla etten oo yskin.. tsemppiä sulle myös =)
Kun kesän alussa aattelin et mun koko kesä on ihan paskaa ja kaikki vaan harmitti niin sä jaksoit tsempata mua joka päivä ja mä haluun tehä sulle nyt sen saman :* muista et kuopan pohjalta suunta ei oo kuin ylöspäin :)
Mä oon hyvä tsemppaamaan muita, mutta en itteeni. Onneks heikkoina hetkinä on tommosia korvaamattomia ystäviä niinkun sä <3
<3!
<3
paljon voimia<3 sun blogis on oikeesti motivoinu mua ihan hurjasti(: tiiän et selviit, tsemppii!
ihana kuulla ja kiitos kun uskot minuuun <3 =)
Rohkeata tekstiä, tyttöseni. Tunnistan tästä itseni: erosin itse huonosta suhteesta alkukesällä ja koko kesä meni ihan pöllyssä ja itseään etsien. Älä turhaan kiirehdi uuteen suhteeseen, vaan löydä oma polkusi ensin ja ota vasta sitten kumppani sille :) Usko tai älä – I feel you ja tiedän ja voin luvata, että kyllä se aurinko vielä risukkoonkin paistaa ;)
Tsemppiä!
Kiitos kovasti ihanainen :) Tällähetkellä tavoite onkin oppia tuntemaan itseni ja elämään yksin. Toivon että siinä onnistun :)
voimia ja jaksamisia ihan hirvittävän paljon sinne!! <33
<3
Tsemppiä sulle ihan hirveesti! Tykkään sun blogista koska uskallat kirjottaa myös epäonnistumisista, joita me kaikki ihmiset tehdään, välillä suurempia ja välillä pienempiä. Mun mielestä sä et oo epäonnistunut treenaamisessa, joskus on annettava itselle myös aikaa levätä ja laskee vähän tavoitteita, varsinkin jos henkinen jaksaminen on koetuksella!! Ensin surraan surut rauhassa ja sit taas tavotteet korkeelle ja uutta puhtia treeniin ja muihin projekteihin. :-) älä oo liian ankara itelles. Ja kaiken lisäks oot ihan mahtava tsemppaaja terveellisissä elämäntavoissa! Jaksamisia :)
ihana kuulla että ajattelet noin !! Tiiän että oon liian ankara itelleni ja yritänkin sen suhteen nyt höllätä otetta. kiitoskiitoskiitos =)
haluan rohkasta sua. Älä mieti mennyttä, sillä voit vaikuttaa vain tulevaan. Kaikki mikä on takana on takana ja nyt voit vaan alkaa etsiä ittees ja sitä millainen sä olet. Itsensä hyväksyminen on vaikeaa ja vie aikaa. Jumala rakastaa sua ja haluaa olla sun kanssa jokainen hetki, kun horjut,itket, naurat tai mitä teetkin. se haluaa tehdä susta just täydellisen. älä anna maailman näyttää sulle suuntaa, sillä sun sydän särkyis vaan enemmän ja enemmän. anna suunnan näyttää sulle jumala ja tuut kokee ihmeen. sun elämä tulee muuttumaan täysin ja saat rakkauden itseäs kohtaan, sillä edes täydellinen timmi kroppa ei tee täysin onnelliseksi. Luota siihen sydämen ääneen, mitä kuulet.
OLET IHANA !!! <3
Ihanaa, kun sanoit tuon ’ääneen’! Itsellänikin hieman samanlaisia tuntemuksia treenin ja elämän suhteen. Keskitytään sasteenkaariin :)
Joo, helpottaa kummasti kun muut tietää mitä käyn läpi :)
mikä sun ja miiron tilanne on nyt? tsemiiiii<3
yritetään olla väleissä :)
sä kyllä sä jaksat vaikka kuinka tuntuis siltä että kaikkea mitä on tapahtunut ois mahoton kestää. Hyvä että pystyt puhumaan asioistas, se on jo suuri askel eteenpäin.
Voimia ja haleja sinne ♥
kiitos ihana <3
Voimia :) Tuosta ei ole kuin tie ylöspäin ja se on jo suuri alku kun olet ottanut asian puheeksi perheesi kanssa ja hakenut ammattiapua. Kyllä se elämä siitä ajallaan lähtee rullaamaan :)
Kiitos!! Hetki tähän saattaa kestää mutta se hetki on sen arvoinen :)
Pakko sanoa että pystyn samaistumaan tuohon sun tilanteeseen melkein täysin. Itsellänikin pari vuotta parisuhdetta takana, kunnes mun elämään tuli ihan vaan mies jota pidin itelleni ja myös poikaystävällenikin ”hengailukaverina”. Noh, asiat ei edennytkään ihan niin kuin aluksi kuvittelin, ero tuli ja tämä kyseinen hengailukaveri tilalle. Kaikki meni aivan sekaisin eikä tiennyt mitä tehdä, enkä pystynyt jatkamaan sen uuden kanssa kuin muutaman hassun viikon. Pitäisi osata nauttia elämästä kunnolla ja elää hetkessä, vaikka tiedän kuinka tuommoisessa tilanteessa oma olo on ihan paska ja itsetunto menee vauhdilla alaspäin.
Innostuin joskus vuosi sitten sun kauttas liikkumaan ja pistämään ruuat remonttiin. Tämä elämäntaparemontti on alkanut hyvin, kun on osannut nauttia pienistäkin asioista, kiitos sulle, oot vähän niinku joku idoli mulle!!
JA pakko sanoa vielä että oot kyllä tosi UPEA tyyppi ja kaikki todellakin kääntyy vielä parhain päin ja saat elää onnellista elämää. :)
voi ihana kuulla että oon inspiroinut sua :) se jos joku tekee mut iloiseks!! Jotenkin myös lohduttavaa kuulla etten oo ainoo joka on toiminut näin niinkun oon ja että tosi moni on tehnyt sitä ja että ne on myös selvinneet siitä.. kyllä minäkin vaikka aikaa se vie :)
Tsempit! Noi ns. murrostilanteet on aina hankalia, kun on hukassa. Mutta on sallittua hajota, että voi miettiä rauhassa omaa itseään ja sitten koota itsensä pala palalta, hitaasti mutta varmasti. Anna itelles aikaa, oot sen ansainnut yhtälailla kun kuka tahansa muukin. <3
jos ei murru niin ei myöskään pääse eteenpäin =) ja on tosi huono pitää tunteita vaan sisällä ilman että niitä käy läpi :S kiitos <3
Ihana, upea, kaunis, rohkea Enna! Sulta ei uskallusta puutu kun avaudut myös elämän kurjasta puolesta täällä <3 Mä en oikein tiedä mitä haluaisin sanoa, mut mulle vain tuli ton tekstin luettuani tunne et pakko tulla tsemppaamaan! Oon saanu blogin kautta susta niin sydämellisen ja positiivisen kuvan että ihan itsellekin tuli pieni hätä sun puolesta <3 Luota itsees, selviit mistä vaan, tukijoukkoja sun läheltä löytyykin ja me täällä blogimaailmassa pidetään sut ajatuksissamme <3 Ja pohjaltahan ei oo ku yks tie, ja se on ylöspäin. Halauksin, Marissa
kiitos ihana Marissa <3 :)
Kuulostaa niin tutulta! Et oo todellakaan yksin, musta tuntuu että tuun kans taisteleen itsetuntoni kanssa koko loppuelämän mut ehkä se siitä pikkuhiljaa.. Ehkä joku päivä opitaan rakastaan itteemme just sellasina kun ollaan :)
kyllä sä sen itsetunnos löydät vielä :)
Jos muistat niin kommentoin sulle ”eropostaukseen” joskus, ja poistit kommentin vahingossa taisit mainita siitä seuraavassa postauksessa, jos oikein muistan :) Samaistuin sillon fiiliksiisi ja päätin kommentoida, ja niin kävi nytkin. Itkin alle puolessavälissä tätä postausta, vähän on tunteet pinnassa :D Taisin höpistä aikaisemmassakin kommentissani että erosin aikalailla tasan vuosi sitten viiden vuoden suhteesta, aluksi se tuntui parhaimmalta päätökseltäni ikinä ja sitä seurasikin uuden miehen tapailu. Oikeasti olin aika hukassa, lopetin urheilun, syömisen kanssa tuli ongelmia, enkä ollutkaan koskaan ollut niin rikki, mutta eihän sitä voi myöntää niin vain kun itseppähän suhteeni päätin. En todellakaan ollut valmis suhteeseen, tunteet taisivat olla alailla samat kuin sulla nyt, eikä se ”suhde” päättynyt hyvin. Tuntuu että aloitin vasta uudelleen asioiden käsittelyn kun uuden ”suhteeni” lopetin, aikaa erosta on jo vuosi mutta tuntuu että olen edelleen aivan hukassa, vaikka olenkin onneksi saanut urheilun takaisin arkeeni ja syömisetkin hyvälle mallille. Siltikin melkein jokapäivä itkettää, vaikkei oikeastaan ole edes syytä :`) Tulipahan näköjään avauduttua, mutta ihan hirmusesti tsemppiä, voimia ja kaikkea mahdollista sulle! <3 :)) Meinasin ensin laittaa s-postia, mutta menköön nyt tähän kommenttiboksiin, olisi muuten tullut vielä pidempi avautuminen :D
Voi eiiii ei ollut tarkotus saada ketään itkemään, mutta sehän kertoo vaan siitä että siellä on ihminen jolla on tunteet =) Aika harvoin uusi suhde vissiin kestää sen edellisen jälkeen, varsinkin jos se on ollut pitkä ja intiimi suhde :) ihana kuulla että sä oot päässyt eteenpäin, se antaa itelleni myös tsemppiä!
Tiiän kans miltä tuntuu laittaa monen vuoden suhde poikki. Siinä alussa oli sellanen tunne, että jes, oon vapaa tosta ääliöstä nyt ja voin tehä mitä tykkään. Mut loppujen lopuks tajuaa sen että on just tavallaan menettäny jotain jota luuli pysyväksi, ja kaikki yhteiset suunnitelmatkin katoaa siinä samalla, sellaset joita on voitu rakentaa jopa vuosia. Se on todella outo tunne sitten ku se iskee, koska miettii että mitä hemmettiä, mähän ite halusin tän suhteen päättää. Mutta niin kliseiseltä kuin tää kuulostaakin, niin se menee ajan kanssa ohi. Sun pitää nyt ottaa aikaa itsellesi, ja keskittyä vain omaan hyvinvointiin. Ja sulla on 2 ihanaa kissaakin, kissat on parasta lääkettä suruihin :)
Oon myös kamppaillut painoni ja ulkonäköni kanssa vuosia. Voin sanoa että jos ei ole onnellinen niin ei siitä oikeen tuu mitään. Mä olin lapsesta asti kiusattu ja vielä lukiossakin syrjittiin rajusti. Tiesin haluavani olla hoikassa kunnossa mutta kiinnostiko mua yhtään sen eteen töiden tekeminen, no ei. Ei ainakaan pitkällä aikavälillä. Mun perjantai- ja lauantai-iltojen seurana oli yleensä suklaalevy ja kokista. Ja miksei muittenkin iltojen… Kun muutin pois tuosta paskakaupungista, uuden mieheni kanssa yhteen, niin siinä meni about puoltoista vuotta ja tadaa, olin 15 kiloa kevyempi :) Nyt oon taas lihonut pari kiloa, koska mun kiinnostus liikuntaa kohtaan loppui kun läheiseni menehtyi. Mutta uskon että pääsen taas vauhtiin kun se alkaa tuntua oikealta.
Jaksamisia sulle Enna, mount everestit ei sua pysäytä! <3
Joo, pahinta tässä varmaan onkin se että ne unelmat rikkoutuu ja ne pitää joskus taas kasata uudestaan jonkun toisen kanssa :S ja kun on tottunut et se toinen on siinä, hyvissä ja huonoissa hetkissä niin on tavallaan niin outoa olla yksin!! kissat on kyllä parasta lääkettä! :D sen se psykologikin sano :D
ihanaa kun oot saanut asias kuntoon =) mä toivon että mäkin saan ja osaan olla viel onnellinen itteni kansssa!
voisiko tällaisten tuntemusten takana olla lisäksi liika itsekriittisyys tai kyvyttömyys hyväksyä itsensä? mä olen nimittäin ollut (ja olen vieläkin) todella itsekriittinen ihan huomaamattanikin, ja nyt vasta alkanut tiedostaa miten se vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. On vaikea tehdä mitään positiivisia muutoksia, jos oman itsen kanssa ei ole sujut. Minä siis kannatankin tuota että opettelet hyväksymään itsesi juuri sellaisena kuin nyt olet – sisäisesti ja ulkoisesti – ajattelematta muutosta lainkaan. Minä perustin itsetuntoni sille, että olen vielä joskus täydellinen. Se on valitettavasti valheellinen ajatus, koska ensinnäkään kukaan ei ole täydellinen ja lähtökohta ”sitten joskus” on jo itsessään väärä. Joten älä ota mitään paineita minkälainen sinun ”pitäisi” olla, tai mikä olisi unelmavartalosi johon haluat. Opettele hyväksymään itsesi koska se tuo aivan uudenlaisen onnellisuuden, ja sen jälkeen voikin tehdä pieniä muutoksia aivan eri tavalla itseään kunnioittaen :) Kaikesta pääsee yli, älä lannistu koska olet huippu tyyppi!!
voi todellakin olla.. ja tunnistan sen itessäni ja nyt oonkin höllännyt otetta sen suhteen :) nyt on vaikee hyväksyy itteensä, mutta ehkäpä vielä joskus!
Mä kommentoin ihan liian harvoin vaikka oon seurannu sun blogia lähes alusta alkaen. Nyt vaan on pakko kommentoida että tsemppiä sulle Enna! <3 vaikutat iha mielettömält ihmiselt ja pääset varmasti sieltä kuopasta ylös :) paljon paljon voimia sulle!
kiitos paaaaljon <3
Arvostan suuresti, että uskalsit kertoa tämän, koska varmasti on muitakin samassa pisteessä. Hienoa, että oot myös hakenut apua ja puhunut perheelle. Tästä on hyvä jatkaa ylöspäin ja ylöspäin aivan varmasti tulet pääsemään! Tsemppiä! :) <3
Kiitos :) se helpottaa itteenikin kun jaan asioita täällä
Voi ei, niin ikävää että olet nyt tuommosessa tilanteessa. :( Tärkeetä on kuitenkin muistaa että surukin on ohimenevää ja kohta huomaat voivasi jo paljon paremmin. Tosiaan ongelmista puhuminen auttaa, kokemusta on ja kannattaa sinne psykologillekin mennä juttelemaan rohkeesti! Tosi paljon tsemppiä sulle ja ota oma aikasi onnellisuuden etsimisessä. <3
kiitos sinä <3
Jaksamista paras bloggaaja! Oon seurannu sun blogia ihan alusta asti ja muistan kaikki ne ilot, jotka oot täällä jakanu meitin kanssa. Kyllä se sama iloinen Enna sieltä vielä löytyy, vaikka se saattaa kuullostaa tosi vaikeelta nyt. Hyvä, et oot rohkee ja uskallat puhuu näistä omalle perheelles ja jopa psykologille. Tsemppiä, sulla on hurja joukko tukena! :>
kiitos <3
Tsemppiä! oot ihana nuori nainen!♥
kiitos toinen ihana <3
Ihanan rohkea kirjoitus Enna! Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaksi, ihan varmasti!! Tästä tekstistä tuli mieleen ihan minun viime vuoteni. Menetin yht äkkiä kaikki ystävät ympäriltäni ja sitten olinkin ihan solmussa. Lihosin kolmessa kuukaudessa reilut viisi kiloa ja kaikki tuntui sen takia entistäkin pahemmalta. Mä olin ihan yksin, ei ollut ketään kuka olisi kuunnellut, joten mä vaan söin.. Sain ruoasta sitä lohtua mitä en saanut muualta. Onneksi tajusin, miten surullinen olin ja sen etten voi jatkaa samaa rataa. Sängyssä makaamista jäätelöpurkin kanssa ja ihmisiltä piilottelua ei voinut kutsua elämiseksi. Myöhemmin uskalsin puhua ongelmistani ja sain apua jota mä oikeasti tarvitsin. On rohkeaa myöntää tarvitsevansa apua. Uskon, että niistä psykologi käynneistä on sulle apua jos sä oikeasti sitä haluat ottaa vastaan. On todella helpottavaa puhua jollekkin tuntemattomalle, ja vielä sellaiselle ihmiselle joka ymmärtää ja osaa auttaa. Mä olin valehtelematta itse jo siinä pisteessä, että onko tällä elämällä mulle enään mitään annettevaa…., missään ei ollut mitään järkeä, vihasin itseäni niin paljon ettei sitä voi edes käsittää. Muiden puheet ja teot teki musta oman hirviöni joka söi mua sisältä. Olin vähällä luovuttaa, mutta mä kuitenkin päätin nousta sieltä kuopasta ja yrittää taas elää. En olisi silloin pahimpina aikoina voinut uskoa, että voisin joskus sanoa olevani onnellinen, mutta mä oikeasti voin taas sanoa niin. Oon oppinut itsestäni niin paljon ja kasvanut ihmisenä. Oon saanut myöskin syömiseeni apua ja voin kerrankin sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Tsemppiä sulle Enna hirveästi, kyllä ne sunkin ajatukset selkiintyvät ja sä pääset noista tuntemuksista eroon. Muista, että kaikella on tarkoituksensa, vaikka se ei huonoimpina hetkinä siltä tuntuisikaan. <3 Jos sä jotain haluat tarpeeksi sä lopulta varmasti myös saat sen, vaikka siinä menisikin aikaa.
kuullostaa ihan multa! kotiin piiloutuminen herkkujen kanssa ja siitä se tietty lohdun saaminen.. jep been there done that! Onneks oot päässyt eteenpäin etkä riistänyt iteltäs kallisarvoista elämää ♥
Samojen asioiden kanssa kamppaillaan täälläkin, itku pitkästä ilosta, mut nyt on suunta vaan ylöspäin ja onnellisuutta etsimään :—) Me pystytään tähän <3
todellakin <3
Tosi rohkea teksti, varsinkin julkisessa blogissa, mutta samalla aivan mahtava tunnustus ja oon niin otettu susta!! voimii sinne, oot kunnon voimanainen, sä selviit usko poisvaan sä tarviit nyt vaan paljo rakkautta ja välittämistä ja kuuntelua niin kyllä se siitä! paljo voimia sulle sinne ja sinnikkyyttä ja sisua!!! <3
Super paljon voimia ja jaksamista sulle!! <3
älyttömästi tsemppiä! oot mahtava mimmi, älä vaan unohda sitä
Tää kirjotus tuntu ihan mun elämältä pari vuotta sitten kun tein itsekkin tosi suuren virheen ja erosin mun ensimmäisestä poikaystävästä jonka kanssa olin seurustellu pari vuotta. Meillä meni tosi hyvin ja se välitti musta tosi paljon, mutta mulle vaan tuli selllanen tunne että haluun kokea jotain muuta ja jätin tän pojan. Aloin heti seurustelemaan uuden pojan kanssa ja se meni ihan päin persettä ja loukkasin sitäkin tosi paljon,. Myöhemmin kaduin koko tätä sotkua niin paljon ja kävin läpi samoja fiiliksiä. En oo varma kerroinko sullekkin joskus tästä. Ei kuulosta lohduttavalta mutta siihen tarviin vaan aikaa ja tukea ystäviltä ja perheeltä <3 tsemppiä sulle – Heidi
Ei se rakkaus sitä onnea tuo. Typerää ripustaa oma onnensa johonkin toiseen ihmiseen.
kyllä se tuo :) mutta totta tuokin että täytyy elää myös itsensä kanssa ja olla onnellinen niinkin!
Mulle kävi ihan samalla tavalla pari vuotta sitten. Erosin. Ihastuin. Seurustelin. Ja sit pistin jarrut pohjaan ennen kun mikään kerkes kunnolla alkaakaan. Mä ajattelin sitä poikaa ja sen parasta. Musta ei olis ollut reilua sitä kohtaan, että ite oon mukana puolivaloilla kun toinen on korviaan myöten rakastunut. Ja joo, se oli kaikinpuolin mun unelmien poika. Sellanen kestä olin aina unelmoinut. Jos olisin ollu itsekäs, olisin roikottanu sitä mukana mun epävarmassa ja rikkinäisessä elämässä, mut mä tiesin, että on parempi pistää stoppi. Ja kuinka ollakaan, vaikka kuinka tarkoitinkin pelkkää hyvää ja se oli mun elämäni vaikein päätös, niin musta tulikin se ”kylmä ja tunteeton jättäjä, joka ei ansaitse ketään”.
Se poika sai kaikki kaverit tuekseen. Kukaan ei ymmärtänyt mua, ei edes mun lähimmät kaverit, vaikka ne yritti. Näin niiden silmistä, että niitä pelotti mun päätös. Mut mä tiesin kokoajan, että se poika ansaitsee jotain parempaa. Jotain ehjempää. Sain kuulla paljon tosi epäreiluja juttuja ittestäni, suurin osa sellasia mitkä ei pitäneet ollenkaan paikkaansa. Mut mä ajattelin vaan, että mun kuuluu kärsiä nyt. Aloin jo itsekin uskoa, että mä todella olen kylmä ja kamala ihminen.
Mä en käynyt enää oikeestaan missään. En halunnut enää kävellä keskustassa poikapuolisten opiskelukavereideni kanssa, koska olin varma, että huomenna saisin kuulla juoruja siitä, kuinka mulla on jo toinen. En halunnut juhlia, koska tiesin, että pian mä olisin joidenkin mielestä ”ettimässä laastaria ja elämässä villiä sinkkuelämää”. Mä tiedän, että muiden mielipiteistä ja tollasista tyhmistä juoruista ei pitäis välittää, mutta mä en vaan pystynyt sivuuttamaan niitä. Jokainen paha juttu musta minkä kuulin, tunkeutu ihan liian syvälle mun sisälle.
2 vuotta mun elämästä tavallaan taistelin vaan saadakseni mulle kuuluvan maineeni takaisin. Vaikka oikeastaan en ollut koskaan tehnyt mitään, minkä vuoksi olisin ansainnut maineeni menettämisen. Kyllähän mä oon oppinut äärettömän paljon. Oon oppinut ittestäni vaikka mitä tässä kahden vuoden yksinolemisen aikana. Mut valitettavasti oon rakentanut ittelleni myös aika paksun suojakilven. Oon kasvattanut itteni tosi itsenäiseksi ja enkä osaa enää päästää ketään lähelleni. Mua pelotti vielä pitkään, että osaanko enää koskaan rakastaa. Nyt 2 vuoden päästä mä kuitenkin tiedän, että osaan kyllä. Sitten kun sen aika on.
Mutta pointti oli se, että mä tiedän tasantarkkaan sen miltä susta tuntuu nyt. Niin paskaa, että kenenkään ei pitäis joutua kokemaan. Aika on ainoo, mikä parantaa. Mutta usko mua, joku päivä sä oot taas onnellinen ja satamiljoonaa kertaa vahvempi Enna :)
Ihanan ihana kommentti! Kiitos kun jaoit omat kokemukset =) Mulla se uus ihastus oli ihan unelma myös. Kaikki toimi tosi hyvin eikä meil ollu mitään ongelmii, mut sit en vaan siihen pystynyt :S Ja nyt on taas yks hyvä ihminen enemmän maailmassa ketä oon satuttanut ja joka vihaa mua! (Y) pisteet sille! Mut niitä tulee ja menee, jokaisella ihmisellä on meidän elämässä joku tarkotus ja niin tälläkin ihmisellä on. En vaan vielä tiedä sitä :) Vaikka se vaikeelta tuntuu välil niin ei sun tarvii muille selitellä yhtään mitään ja välittää muiden mielipiteistä. Se on tärkeintä että ite tiedät mitä tunnet ja miks toimit niinkun toimit. Ihana huomata myös että oot iteki kasvanut ja oppinut kokemusten myötä ja mä saan tsemppiä tosta ja toivoa että mulle käy samoin :)
Oot tän blogin perusteella ihan älyttömän ihana ihminen, tää kosketti muakin, oon ollu samassa tilanteessa ja selvinny siitä, joten uskon että säkin pystyt siihen! Voimia ja jaksamisia!! <3
kiitos paljon <3
Joskus sitä vaan tipahtaa niin pohjalle, ettei missään ole enää mitään järkeä ja kadottaa itsensä. Mulle se kävi pari vuotta sitten syistä mitä en viitsi luetella, mutta siitä selvisin ja oon jo reilusti yli vuoden ollu taas niin onnellinen ja tyytyväinen. Uskon, että toi psykologilla käyminen auttaa paljon! Olisin itekin halunnu mennä aikoinaan jotta olisi ollu helpompi käsitellä asioita, mutta en uskaltanu. Mun ystäviä on käyny joskus pienistäkin asioista juttelemassa jollekin ammattiauttajalle ja ne on hyötyny siitä hurmusesti. Toivon tosi paljon, että saat ittesi taas kuntoon, tsemppiä jatkoon! :)
Toisaalta välillä tarvii sen pudotuksen.. :) mäkin uskon että psykologista on apua mulle :) kiitos kovasti!
Tuntuu ihan hullulta, että miten mun elämä tuntuu olevan just nyt täysin samassa jamassa kuin sun… Miten voikin sattua? Mutta niin, osaan samaistua suhun siis täysin.
Itse pistin oman 2 ja puolen vuoden suhteen poikki tuossa noin kaksi kuukautta sitten. Puoliksi siksi, että olin jo pidemmän aikaa miettinyt ettei suhteellamme enää ollut tulevaisuutta. Puoliksi siksi, että mulla oli jo toinen kiikarissa. Meillä oli ollut pientä silmäpeliä ym. jo suhteeni aikana, hän ei toisaalta tiennyt minun olevan parisuhteessa. Pyöritin tavallaan kahta jätkää samaan aikaan. Tiesin, ettei se ole tervettä ja päätin tehdä päätökseni. Eron jälkeen meni viikko ja olin jo tämän uuden miehen kanssa treffeillä. Se tuntui samaan aikaan älyttömän hyvältä ja raikkaalta, uudelta alulta, mutta toisaalta tiedostin että taidan mennä nyt vähän liian nopeasti eteenpäin ja siksi samalla vähän ahdisti. Olin kuitenkin korviani myöden ihastunut ja annoin palaa. Ehdimme tapailla muutaman viikon ajan, kunnes tämä ihastukseni kertoi että haluaa jatkaakkin vain kaverina. Olin ihan murtunut. Musta tuntui, että paskamaisuuteni tähden menetin nyt molemmat miehet. Karma is a bitch. Nyt oloni on ihan älyttömän sekava ja onneton. Koen kuitenkin, että nyt mun olisi parasta olla ihan vaan yksin ja keskittyä omiin ajatuksiini ja elämääni. Pikkuhiljaa tuntuu, että palaset loksahtavat taas yhteen.
Tuo on raskas tie, mutta kun jaksat painaa sen läpi, olet vahvempi kuin koskaan. Voimia <3
En tiedä lähetinkö äsköisen kommentin ennen aikojaan, mutta piti ainakin vielä lisätä, että kyllä sä selviät! Tämäkin tekstikin osoittaa miten rohkea oot kun pystyt sanomaan asiat niin kuin ne on ja pystyt avautumaan näin vaikeistakin asioista! Äläkä ajattele, että kaikki sun työ kropan eteen olisi ollut turhaa!! Psykologille puhuminen on varmasti hyvä juttu. Paljon voimia!! :)
Anonyymi: jep.. itsekin tavallaan menetin molemmat miehet soutaamalla ja huopaamalla mutta luotan siihen että tuolla on mulle vielä joku unelmien isäaines ja se keneltä tuun saamaan loputtomasti rakkautta ja mä kyllä luotan että sulle on myös ;) <3 kiitos ihanuus
Veera: Kiitos paljon =)
voi ei tosi paljon voimii sulle, selviit kyllä vaik se vie oman aikansa !! <3 ite oon nyt jo 4kk yrittäny unohtaa yhtä jätkää kenestä oikeesti välitin tosi paljon mut silti jotenkin aluks ajattelin et ei siihen kauaa mee et jatkan jo omaa elämää normaalisti mut eihän se ihan niin menny loppupeleis.. nyt on jo vähän helpottanu ku en oo ollu missää yhteydes sihen ihmisee mut silti se sattuu niin paljon vielki tietää ettei se varmaa koskaa tuu ymmärtää paljon välitin siitä ja mitä se merkitsi mulle, ku se tuskin enää ees muistaa mua :/ mut pakko se on hyväksyy et jotain mitä on joskus ollu, ei aina voi saada takas ja pakko mennä eteenpäin eikä jäädä murehtii menneitä liikaa ku se satuttaa vaa ittee niin paljon.
mut luulen et vaik nyt olis mahdotonta ajatella positiivisesti ni viel joku päivä säki tuut huomaa et teit ihan oikeen päätöksen ku lopetit suhteen mikä ei enää toiminu. se olis vaan satuttanu sua viel enemmän jos olisit jatkanu suhtees mis sun ei oo enää hyvä olla.. mut joka tapaukses paljon tsemppii ja sä nouset vielä ihan niinku mäki ja moni muukin! <3
Toi vaan kertoo sitä että sulla on tunteet ja että sä välität :) Mä kyl tiiän mitä koet täl hetkel.. ja se ei oo helppoo! :( katse tulevaisuuteen <3
Voi anonyymi. ♥ Ihan ku oisin ite kirjottanu ton sun ekan kappaleen. :D Mulla on ihan sama tilanne. Voimia. <3 ja Ennalle tietysti myös. :)
TSEMPPII, OLET UPEA!
kiitos!!
Paljon tsemppiä ja onneksi pohjalta on suunta vain ylöspäin! :).
oikeassa olet =)
Vaikka on todella surullista lukea tällaista tekstiä, tulin kuitenkin hiukan iloiseksi: tekstisi on osoitus siitä, että olet todella rohkea tyttö, mikä on äärimmäisen ihailtavaa. Vaikka en toivo kenellekään hankaluuksia, on kuitenkin helpottavaa huomata, että muillakin niitä on – ja mikä parasta: niistä pääsee myös eroon! Tiedät varmaan itsekin, että todella vahva. Sen ominaisuuden avulla tulet varmasti pääsemään eroon kaikista hankaluuksista, mitä ikinä tuleekaan eteen. Ihailen sinua suunnattomasti. Sana ”voimia” tuntuu kovin laimealta, mutta en silti malta olla kirjoittamatta sitä, joten: VOIMIA! Tiedät, mistä sen voiman loppupeleissä löydät: itsestäsi! :)
Olet ihana <3
Ihanaa kun toiset osaa kääntää surutkin iloks! =) kiitos paljon ihanasta kommentist <3
oot antanu mulle ojan pohjalta niin paljo motivaatioo ja innostusta tän blogin kautta, että haluun sanoa sulle tsemppiä ja olet ihana!♥
♥♥iiihanaa itse olet!!
Mulla 6 vuoden parisuhde päättyi puoli vuotta sitten ja luulin kans et olin ihan ok sen jutun suhteen. Ekan kuukauden aikana hölmöilin ja elin vapaata elämää koska en ollut tottunut sellaseen ja se oli niin uutta ja ihmeellistä kun olin lähes koko pienen ikäni ollut parisuhteessa. Sitten mun elämään tulikin joku uusi ihana ihminen ja ajattelin et tää on nyt sitä mitä oikeesti haluan ja päätin sit mennä sata lasissa eteenpäin ja antaa itestäni kaiken. Nohh siinähän yllättäen kävikin niin että se ei tiedä pystyykö sitoutumaan… eikä tiedä vielä tänäkään päivänä… ja mä tietenkin tyhmänä edelleen odotan sitä vaikka tiedän ettei pitäis. Järjellä jos ajattelisin niin yksinolo olis mun tilanteessa ehkä paras vaihtoehto.
Mulle iski se ero vasten kasvoja vasta kesän jälkeen.. sillon tajusin ihan oikeesti sen, että mitä on tapahtunu. Oltiin suunniteltu kaikki jo valmiiks ja päätetty elää elämämme yhdessä. Sit mä halusinkin yhtäkkiä erota. Se oli jotenkin niin hämmentävää oikeesti tajuta kun koko kesän oli ollut vaan menossa eikä kerennyt/halunnut miettiä asioita tai pysähtyä ollenkaan.
Mut asioillahan on kai tapana järjestyä. Niin mä ainakin yritän uskoo :) Mut syy miks mä kirjotin sulle tän on se, että täällä on muitakin joilla on samat murheet ja ongelmat, etkä oo yksin niitten kanssa <3 Tsemppiä!
Psykologi tänään just kertoi mulle että joskus suhteesta erotaan kun tuntuu että oon jäänyt jostain paitsi ja voi ollla että sulle on tullut semmonen olon kun oot seurustellut melkein koko ajan :) mulla varmaan sama juttu.. en tiedä :D mun tilantees yksin olo on kans paras ratkasu mut siin on pien opetteleminen mulla kun oon aina tottunut että joku on siinä rinnalla :) kyllä säkin selviät siitä, niinkuin minäkin <3
Oli tosi vaikee kommentoida tähän kun ei tollaisen kertomuksen jälkeen osaa sanoa mitään, ”otan osaa” tai ”voimia” tuntuu jotenkin vähän laimealta. Vaikeat hetket kuuluu elämään, ja pohjalta on vain yksi suunta, eikä se ole enää alemmas. Kuuntele hyvä tyttö itseäsi, nauti rauhallisista kävelyleinkeistä, salli itsellesi herkut välillä, hymyile auringolle ja etsi onnen palasia. Muista hoitaa itsesi ensin kuntoon sisältä♥
<3
Paljon tsemppiä! Pikkuhiljaa asiat tuppaa järjestyä, vaikka nyt tuntuis hirveeltä.. :)
niimpä :) kiitos!!
tsemppiä :) oot ihana !!
http://www.youtube.com/watch?v=BBtLK-Wn5mY
Luovuta jo sen kroppas suhteen. Tarviikko sitä nyt loputtomiin itseään piiskata muutaman lihaspallon takia. Hyväksy, ettei susta ole fitnestytöks.
Luuleks sä että sun sana painaa paljon mun elämäs? Sori mut ei :) musta ei ehkä fitnesstyttöä tule mut sellainen tyttö kyllä jolla on terveet elämäntavat.