Löysin ne uudet bikinit ja oli pakko nappasta kuva! Sovituskopissa kyllä meinasin taas vajota masennukseen, mutta yritin ajatella että ne on vaan ne valot, ne on vaan ne valot. Kotona sitten tuli ihan ristiriitasia ajatuksia. Näytän hyvältä. En näytä. Näytän? En? En tiedä!! Mulla on itestäni niin paljon erilaisia ajatuksia että en oikein tiedä että mitä kuuntelis.

Mä oon koko ajan ollut sitä mieltä etten tykkää itestäni enkä mä voi näyttää hyvältä tällaisena. Päässä pyörii vaan kuva siitä Ennasta joka olin joskus 17vuotiaana ja ajattelen että mun pitäis näyttää siltä. Vertaan itteeni siihen koko ajan enkä tajua sitä että hyvältä voi näyttää näinkin. Mulle myös tuli äsken semmonen mieleen, että ajattelenkohan etten voi tykätä itestäni koska en voi myöntää muille että mä tykkäänkin itestäni? Tajusitteko?? Kun kaikki ulkonäköön muodostuvat jutut lehdissä ja muussa mediassa ylistää kuinka fitnesskunto on se paras ja koska oon itekin ollut sitä mieltä, niin onko noloa olla sittenkin eri mieltä?

Jutta Gustafsberg oli lisännyt omalle facebook sivulleen kuvan Me Naiset lehdestä vissiinkin hänen tekemästä jutusta ( en oo sitä lukenut ) ja siinä kuvassa luki näin; ”Vaikka olisi kuinka lihava tai laiha tai rapakuntoinen, voi aina ajatella positiivisesti omasta vartalostaan. Silloin on kaunis” . Mä niin allekirjoitan tämän ja haluisin itsekin osata ajatela noin. Kauneus lähtee sisältä ja mä oon nähny mun elämän aikana niin paljon sisäisesti kauniita ihmisiä, että ne näyttää ulkoisestikin kauniilta, oli koko ja näkö sitten mikä tahansa.

Mä jatkuvasti valitan itteäni ja ”huonoo kroppaani” muille ja saan siitä vaan itelleni pahan mielen. Mulla on omien korvien välissä tämä kamala itseinho ja tavoitteena olisikin päästä siitä pois. Mä tulen rakastamaan itseäni vielä. PISTE ♥