Siitä ei ole kovinkaan monta vuosikymmentä kun Pohjoismaissa saati Suomessa ei ollut juuri ainuttakaan ulkomaalaisomistuksessa olevaa pitseriaa, kioskia saati ruokakauppaa. Harva tiesi sanojen, kuten kebabin, tortillan tai edes pitsan, merkitystä. Nyt tilanne on täysin päinvastainen, ja syy tähän on varsin yksinkertainen.

Kun suomalainen muuttaa ulkomaille pyrkii hän yleensä muuttamaan paikkaan, jossa on entuudestaan maanmiehiä ja -naisia, voidakseen elää mahdollisimman tuttua ja turvallista elämää. Siellä asuvat suomalaiset ottavat häntä avosylin vastaan ja järjestävät hänelle hienot tervetuliaisjuhlat, jossa toivotetaan uutta tulokasta tervetulleeksi ja muutenkin ylistetään mahtipontisin sanoin, miten hienoa on saada uutta verta vanhaan joukkoon. Samalla urkitaan, kuulustellaan ja otetaan selville, onko uusi tulokas lintu vai kala kun hän noin oudosti matelee vastaan. Tärkeintä on saada selville se, että onko hänestä mahdollista uhkaa kenellekään heille ja heidän ”pisneksille”. Jos on, niin heti kun tulokas kääntää selkänsä muut suomalaiset puukottavat häntä selkään yhteisvoimin käyttäen kaiken tarmonsa ja voimansa, hinnasta välittämättä. On ilkeinen huhujen ja juorujen aika, ja varsin pian tulokas huomaa olevansa yksin, eristyksissä ja täysin ulkopuolinen. Kun hänet on tavalla tai toisella tuhottu ja tehty vaarattomaksi, voidaan sitten taas rauhassa jatkaa keskenäistä riitelyä ja voimiensa mittelyä. In Finland we called it ”reilumeininki”!

Ulkomaalainen kun muuttaa, joko olosuhdeiden pakosta, aviollisista tai muista syistä johtuen, Suomeen, perustaa hän yleensä ruokapaikan, tai tekee jotakin sellaista mitä parhaiten osaa. Työhön osallistuu pyyteettömästi koko hänen perheensä ja sukulaisensa: isoisästä tyttärentyttäriin.Jos vielä sattuu käymään niin, että joku hänen maanmiehistään muuttaa samalle paikkakunnalle, rahattomana, mutta täynnä tarmoa ja uskoa myös omaan menestymiseen, lainaa toinen ilomielin hänelle rahaa unelman toteuttamista varten, auttaen ja neuvoen tulokasta parhaansa mukaan. Siitäkin huolimatta, että tulokkaan yritysidea olisi samanlainen kuin rahaa lainanneella jo on, ja hän saa rahaa lainaamalla itselleen vain varteenotettavan kilpailijan, vatsahaavan ja ehkä kaupanpäälle konkurssin.

- Sulaa hulluutta ja silkkaa typeryyttää, huutaisivat yhteen ääneen lähestulkoon kaikki suomalaiset moisista asioista, mielessään vanha hyvä suomalainen kansanviisaus: että se kaikista  parhaiten nauraa, joka toiselle syvintä kuoppaa kaivaa, sillä aito ja suoraan sydämestä tuleva ilo meille suomalaisille on vahingonilo.

Ei, ja vielä kerran EI! Me suomalaiset emme suvaitse emmekä myöskään halua mitään kilpailua, ainakaan toisiltamme. Ja siitä pidämme kynsin ja hampain kiinni! Sen vuoksi Suomessa suuret yritykset pyrkivät heti keinolla millä hyvänsä tukahduttamaan kaikki pienet ja varsinkin sellaiset vaaralliset yritykset ja henkilöt, joilla on uusia ja tuoreita ideoita. Heiltä ”ostetaan”, tai siis oikeammin sanottuna viedään,  työntekijät ja suunnittelijat, hintaan tai laatuun katsomatta. Hetken näitä tyhmiä ja onnettomia ihmisiä käytetään yhtiöiden omiin tarkoituksiin, puristetaan kuiviin ja heitetään sitten pois. Jos yritys ei vielä ole kaatunut siihen, kaatuu se viimeistään kun suuret alkavat käyttää mediavaltaa sen kukistamiseen.

Japanilaisessa kulttuurissa työpaikka on sama kuin elämä, johon kuuluu perhe ja asunto. Japanilainen on työnantajalleen uskollinen loppuun asti, meni sitten yrityksellä kuinka hyvin tai huonosti tahansa. Japanilainen nousee tai kaatuu työpaikkansa mukana.

Suomessa työ on vain nälän sanelema pakkoliikesarja ja työpaikka laitos, missä on vain pakko elää ja olla osa elämästään, mikäli aikoo pysyä hengissä. Näin ollen harva suomalainen tuntee mitään lojaalisuutta työpaikkaansa tai työnantajaansa kohtaan. Jos joku toinen lupaa hänelle paremmat palkkaedut, olosuhteet tahi vastaavaa on päätös selvä. Kateus ja vahingonilo nostavat päänsä, ja hetkessä unohtuvat ne pyhät vannomiset ja lupaukset, mitä suomalainen on tehnyt saadakseen aikaisemman työpaikkansa itselleen. Vanha vaihtuu siis oitis uuteen!

Lopputuloksen sekä suomalaisten että ulkomaalaisten toiminnasta on voi ehkä parhaiten nähdä siten, että lähes poikkeuksetta kaikki edellämainitut yritykset ovat tällä hetkellä ulkomaalaisten omistuksessa, niin Suomessa kuin muuallakin. Suomalainen kun on unohtanut sen tosiseikan, että Suomessa riittää vielä tilaa kaikille ja vahvuus syntyy juuri yhteistyöstä ja auttamisesta. Eripura, katkeruuden ja kateuden oheella vain heikentävät näin pientä kansaa, asui se sitten Suomessa tai ulkomailla.

Terveisin: Jan Jalutsi            29.5.2014 Nummi-Pusula