Lapsena luulin, ettei minusta koskaan tulisi myyntimiestä. En uskonut joskus johtavani mitään yritystä tai edes haaraa, voivani päätyä vaikkapa lääkäriksi tai lukemaan lakia. En oikein uskonut itsestäni olevan mihinkään, missä olisi pitänyt olla tietyllä tavalla hyvä eikä ollenkaan minunlaiseni hieman villi ja sitäkin enemmän laiska ja saamaton.
En varmasti ollut ainoa, joka kunnolla kokeilematta päätyi uskomaan, etten pystyisi yhteen tai toiseen. Että ne ovat muunlaiset ihmiset, jotka soveltuvat tiettyihin tehtäviin ja tiettyihin asemiin emmekä me tavalliset. Oliko meillä lopulta jokin ratkaiseva ero, siis muukin kuin itseluottamus?
Enemmän kuin olisinko koskaan edes halunnut olla lääkäri, sijoituspankkiiri tai konsernijohtaja mietin, miksi olin niin varma ettei kannata edes kokeilla. Oma vikani se tietenkin oli, mutta ei yleinen ilmapiiri erityisesti kannustanut. Kasin oppilaan oli luontevaa tyytyä siihen, mitä herra kulloinkin antoi ja otti, ja useimmiten otti.
Jonkun toisen saavuttamattomaksi uskoma alue oli varmasti paljon laajempi kuin minun, joka sentään haaveilin kaikenlaista. En ole siksi lainkaan katkera, ihmeissäni vain. Moni hyvä tyyppi päätyi vankilaan tai hautaan. Meillä oli toisenlainen usko tulevaan.
Masennus alkaa siellä missä mielikuvitus loppuu, ja syrjäytyminen siellä missä hiipuu usko mahdollisuuksiin. Harvassa ovatkin vahvemmat ja julmemmat vallankäytön keinot kuin lannistaminen ja uskon kylväminen heikkoudesta.
Poliittisen retoriikan ydinlause on, ettet sinä pärjää. Väitteen varaan on rakennettu monta puoluetta ja ideologiaa.
Et pärjää vääräuskoisille, halpatyövoimalle, pankkiirille etkä tummalle naistenmiehelle. Et pärjää hintojen nousulle, kilpailulle, työttömyydelle, kaupungistumiselle tai sille, että laulava nainen onkin parrakas mies.
Et pärjää työnantajalle, pankkikriisille, päihteille, et edes naapurille. Et pärjää sille, ettet pärjää. Syntymälahjanaan epävarmuuteen taipuvaista ihmistä ei saa uskomaan toista asiaa yhtä helposti kuin ettei hän voi elämälleen mitään, ja että syy siihen on jonkun muun.
Manipuloinnin keinot ovat tismalleen samat kuin uskonlahkoillakin. Antaudu vallankäytölle, palvele, rukoile ja äänestä johtajiasi. Älä ajattele itse vaan vaihda se turvallisuudentunteeseen. Luulo omista kyvyistä on lannistajien lahkon porneia ja jo rajojen koettelu erottamiseen johtava synti. Alisuoriutumisen kirkkokunnassa uskotaan vain siihen, ettei kannata uskoa mihinkään hyvään ja kaikkein vähiten itseensä.
Temppelin katolle nostettu tunkki symboloi koko ajatusmaailmaa. Nyt saatana et pärjää tai itket ja et pärjää!
En todellakaan sano, etteikö heikoista täytyisi pitää huolta tai tämä olisi yhteinen maailma. Mutta ketkä ovat heikkoja ja ketkä vain alkaneet uskoa heikkouteensa? Ajavatko heidän puolellaan nimellisesti olevat heikkojen asiaa vai heikkouden kulttuuria samalla tavalla kuin kirkko aikanaan ihannoi köyhyyttä ja luopumista omaisuudesta kultakattojensa alta ja kuvainpalvontansa keskeltä? Sitä minun on pakko kysyä.
Vai onko vain propaganda toiminut tehokkaasti kuin viiniksi taiottu vesi?
Enemmistön valtaan perustuvassa järjestelmässä heikompien asialla olevien ristiriita on siinä, että ottaakseen vallan on heidän ensin tehtävä enemmistöstä heikkoja, tai ainakin saatava heidät uskomaan heikkouteensa.
Kunnes yhtenä päivänä tajuaa, että olisi voinut olla ihan hyvä myyntimies, ekonomi tai remonttireiska, vaikka käsityöstä tulikin kutonen, ja ryhtyy jokaiseksi niistä.
Kun sen jälkeen joku sanoo vaalilauseissaan kannattavansa minua ja huolehtivansa elämästäni puolestani, on pakko kysyä miten muka ja seuraavaksi miksi ihmeessä. Pidetään huolta mieluummin niistä, joilla on puutetta muustakin kuin itseluottamuksesta.
2 kommenttia
Slam dunk jälleen kerran.
Toki nykyisenlainen politiikka, ilmapiiri ja erityisesti koulutus osaltaan vaikuttavat siihen, että ihmisten oma yritteliäisyys on historiallisesti pohjamudissa.
Tämä johtaa yhä kierompiin oikkuihin erityisesti valtionpolitiikassa, mutta toisaalta näen sen tavallaan avaavan enemmän myös mahdollisuuksia niille joiden aivot eivät ole syöpyneet tuohon itseluottamusvajeeseen.
Siitä toisaalta ei ole epäilystäkään, etteikö maailma kokonaisuutena olisi huomattavasti parempi paikka, jos lannistamis-, kateus-, ja holhouskulttuurista päästäisiin suurimmaksi osaksi eroon.
Nuo ovatkin juuri siksi olemassa, että on luottamusta ei löydy. Naapurin tekemisiä kytätään, koska ei ole luottamusta tehdä mitään aidosti omaa.
Maailma muuttuu koko ajan eikä parempaan suuntaan. Muistan omasta lapsuudestani -50 luvulta, jolloin agraariyhteiskunta oli vielä hallitseva. Silloin yleistä suvaitsevuutta, yhteisöllisyyttä oli nykyistä enemmän ja erilaisuus hyväksyttiin. Omalla synnyinkylälläni oli vammainen aikuinen, jonka sanottiin olevan noin 5 vuotiaan tasolla. Häntä ei hyljeksitty, hän kävi naapureissa kylässä ja oli ahkera ja tarkka työmies. Hänen jälkiään esim. heinäpellolla ei tarvinnut korjailla. Talkoohenki oli itsestään selvyys. Silloin ei tarvinnut kenenkään erikseen näyttää kykyjään, vaan ihmiset puuhasivat sitä, mitä aidosti osasivat. Kun teollisuutta alkoi tulla entistä enemmän, ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin, kilpailu lisääntyi, markkinatalous ja kapitalismi nostivat kunnolla päätään, myös ihmisten välinen kilpailu paremmuudesta tuli kuvioihin mukaan. Yhteiskunta muuttui raaemmaksi ja kovemmaksi. Sellaisessa ympäristössä tulivat selvemmin esille ihmisten erilaisuus, ihmisten kyvyt edetä urallaan ja näyttää toisille, mihin pystyy. Perhe on yhteiskunnan perussolu. Me ihmiset olemme jo syntymästä saakka erilaisia ja erilaisilla lahjoilla varustettuja. Näen asian niin, että heikomman ja vähemmän itseensä luottavan ihmisen kohdalla oikeanlainen tuki ja kannustus on erittäin tärkeä, sillä kaikilla ihmisillä on tiettyjä vahvuuksia, mutta jos tuki kotona, myöhemmin koulussa ja kaverien keskuudessa on puutteellista tai sitä ei ole ollenkaan, on itseluottamus todella vaarassa sekä syrjäytyminen ja siitä suosta ylösrämpiminen pelkästään omin voimin on mahdotonta. Kun kuvioihin tulee vielä katkeruus mukaan, kierre vain pahenee ja ihminen voi epätoivossaan tehdä itselle ja tai toisille tosi pahaa. Hän näkee, ettei millään ole enää mitään väliä, peli on menetetty, tulevaisuutta ei ole.