Kun Suomessa mietitään osallistumista Venäjän kaupankäynnin rajoittamiseen, josta seuraa venäläisten elintason lasku, kutsutaan sitä talouspakotteiksi. Kun samanlaisia pakkokeinoja lisätään ja tiukennetaan Suomessa maan omia kansalaisia vastaan, kutsutaan sitä hyvinvointivaltioksi.

Hyvinvointi-Suomea saadaan puolustettua parhaiten, kun itärajalle asemoidaan konttorikutvonen kuuden metrin välein lupalomake ojossa. Sotaharjoituksissa ei sen jälkeen enää huudeta ”laukaus” ja ”sarrrrja” vaan ”Ei”, ”ei” ja ”vielä kerran ei”.

Harmaakaulusmilitanttojen sekaan kannattaa värvätä myös muutamia raskaan sarjan ay-taistelijoita, jotka pienimmästä risauksesta pysäyttävät laivaston tai paperikoneen, eikä rajan yli ymmärtääkseni suurempia koneita ole tulossa.

Se vain ihmetyttää, miten itse ei ole tullut ammuttua koskaan edes ritsalla räkättiä, mutta uutta pakotetta ropisee vuosi toisensa perään. Aina, kun eduskunta äänestää jaa, putkahtaa meikäkansalaisen eteen taas uusi ei.

Ei ostaa saa, ei myydä saa, on verotarra laitettava ikkunan taa. Salamaakin pääsee suojaan menemällä 45 asteen yllätyskyykkyyn, mutta pakottajan tullen on pakko taipua suoraan kulmaan ja ulista. Enintään voi kostoksi keksiä kansallisurheilun, jossa ensimmäinen käteen osuva esine heitetään niin pitkälle, että hetken päästä vituttaa käydä hakemassa se takaisin.

Vasemmisto on ymmärrettävällä tavalla ollut pakotteista hiljaa. Osa on käynyt kaivamassa 70-luvun ja Rosenholz-arkiston sekoitukselta tuoksuvan ulsterin päälleen, jotta heitä erehdytään luulemaan vain suomettuneiksi. Huomio ei kiinnity ristiriitaan, jossa kaupankäynnin kovaotteinen estäminen ei tuotakaan maailmaan onnea ja auvoa vaan on ase, jota ei tohdita käyttää edes pahinta vihollista vastaan.

Edes yksikään keynesiläinen taloustieteilijä ei ole väittämässä pakotteita tehottomiksi sillä perusteella, että Venäjä voi painaa rahaa ja elvytellä itsensä siten moninkertaiseen iskukuntoon. Sen sijaan arvioidaan maan kestävän pakotteita noin vuoden ajan ja niitä lisättäessä ehkä torstaihin.

Seuraavaksi voisivat arvioida, kauanko Suomi vielä kestää Suomelle vuosikymmenten ajan langettamiaan talouspakotteita, joilla yrittäjyyden ympärille pystytetään uusia verkkoaitoja ja menestyksen teille värvätään siltamörköjä keräämään sinne harhautuneilta tullit, tellit ja pallit.

Tai voisivat ainakin tutkia, mikä oikein oli se syntymäsynti, jonka takia kansasta alkujaan tuli valtion vaarallisin vihollinen.

Yksi byrokraatti vastaa kymmentä venäläistä. Aivan kuin jälkimmäisissä ei olisi viime aikoina ollut riittävästi kestämistä.