Suosituimmat
 Altti Salomäki
pe 09.05.2014 |
Ruotsalainen helvettiJos työpaikalla survoo kollegan kaappiin ja suihkuttaa spraylakkaa ovenraosta, kunnes toinen on tukehtua, saa potkut ja syytteen. Kun saman tekee koulussa, ei siitä seuraa tekijälle mitään. Kun ala-asteikäinen otetaan lastenpsykiatrian vuodeosastolle, koska tämä ei uskalla enää lähteä kotoa tietäen päätyvänsä kaappiin, eivät pojat ole enää poikia. He ovat lakanneet olemasta sitä jo aika helvetin kauan sitten. Siinä kohdassa aikuisten tehtävä on pelastaa toinen takaisin pojaksi ja laittaa toinen vastaamaan teoistaan kuin mies. Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen oikeus koskemattomuuteen. Ei se turvaa. Paljon muuta se saattaa turvata, mutta ei tätä. En usko koviin rangaistuksiin, mutta vielä vähemmän uskon keinoihin puuttua vakavimpaan kiusaamiseen tavalla, jossa joku osapuolista ei joutuisi kärsimään, tai ettei seuraamuksilla olisi riski pilata lapsen tulevaisuus. Silloin, jos vain saan valita, valitsen mieluummin kärsijäksi syyllisen. Ihan vaikka pelkän vaihtelun vuoksi. Paha ihminen minussa sanoo, että omien lasteni kohdatessa vastaavaa nappaisin kiusaajaa rinnuksista kiinni ja toteaisin, että lopetat tähän tai minä lopetan tämän tähän. Realisti minussa tietää sen jälkeen paikalle kiitävän neljä partiota suojelemaan lasta, kolme tiedotusvälinettä sekä kriisiryhmä. Kerrasta menisivät työ, luottamustoimet ja sotilasarvo sekä maineesta tämän ääneen sanomisen jälkeen jäljelle jäänyt vähä. Missä poliisipartiot ja kriisiryhmät ovat silloin, kun lasta pitäisi suojella? Kaikkein eniten vituttaa, ettei tähän aiheeseen saa uutta kuvakulmaa. Ei ole mitään sellaista sanottavaa, joka ei olisi tullut sanotuksi sataan kertaan. Olo on kuin ruotsalaisten helvetissä, jossa keskustellaan, keskustellaan, ollaan hetki huolissaan ennen kuin jälleen keskustellaan ja huomenna on sama agenda.
Olemme maalanneet itsemme nurkkaan järjestelmällä, jossa kenelläkään ei ole toimivaltaa yhteiskunnan tärkeimmän tehtävän suorittamiseen, kaikkein puolustuskyvyttömimpien oikeuksien välittömään turvaamiseen. Silti joka ainoa kerta hämmästytään, miten tällaista voi tapahtua meillä. Eikö yhteiskuntaa vielä ollutkaan tarpeeksi? Eikö se yksi hankekin ollut menossa? Auttaisiko asennekasvatus? Vakavin kiusaaminen ei kouluille annetuin keinoin pysähdy. Rikoksen tunnusmerkistöä lähestyviin tekoihin puuttumisen ei edes tulisi kuulua yksin opettajakunnan ja rehtorien vastuulle. Ei, vaikka poliisilla ei riitä aikaa. Erilaisia auttavia tahoja on kyllä valtavasti, mutta yhdenkään toimivalta ei ulotu tarpeeksi pitkälle, ainakaan tarpeeksi aikaisin. Lapseen kohdistuvan välittömän, toistuvan uhan pysäyttämisen pitäisi olla toimenpiteistä aina ensimmäinen ja kiireellisin. Sen jälkeen voidaan keskittyä uhan aiheuttajiin ja heille kuuluvaan inhimilliseen kohteluun ja tukeen. Valitettavasti Suomessa suhtaudutaan yksilön oikeuksiin hyvin perverssillä tavalla. Oikeuksien loukkauksilla on välittömät seurauksensa aina kaikkiin muihin paitsi syyllisiin. Nopeaa suojaa ei ole tarjolla missään tilanteessa. Keskusteluratkaisuja haettaessa uhriosapuolen osaksi jää yrittää maanitella ja neuvotella kiusaajansa lopettamaan, eivätkä he lopeta. Vähät mahdolliset muut toimenpiteet pysähtyvät viimeistään rahanpuutteeseen. Jos lapset leikkivät tulitikuilla ja polttavat rakennuksen, he joutuvat oikeudessa korvausvastuuseen, joka lankeaa täysi-ikäisenä maksettavaksi. Yhtä lailla kiusaamisen uhrien koskemattomuuden turvaamisesta syntyvät kustannukset kuuluisivat syyllisille. Polta talo ja maksat. Polta sielu ja maksat myös. Teoilla on seuraamuksensa. Kiusaajien sijoittaminen heidän omalla kustannuksellaan kotiopetukseen ratkaisisi kaikki tarpeet kerralla. Välittömän uhan poistuttua voidaan etsiä kaikessa rauhassa ratkaisua, miten koulunkäyntiä voidaan jatkaa kiusaamatta, tarvittaessa jatkaen keskustelua ja vatulointia vaikka vuosien ajan. Eikä kuten nykyisin, kiusatun ja hänen läheistensä käydessä läpi ruotsalaisen helvetin, joka päättyy useimmiten vasta joutuessa viimeistä kertaa armas aika. Oppivelvollisuus kestää 1701 työpäivää. Taposta lusii vähemmän. Jos vanki joutuu pelkäämään turvallisuutensa puolesta, hän pääsee suojaan eri osastolle. Asemaansa syytön lapsi ei pääse suojaan ennen kuin joutuu osastolle. |
|
Altti Salomäki
pe 28.03.2014 |
Mitä jää käteen?Suomalaista sosiaaliturvaa sanotaan usein käytettävän väärin ja sen passivoivan. Minä en ole saanut selville vielä edes sitä, miten tällaista järjestelmää voisi käyttää oikein. Työnteon kannustimissa on jotakin ehdasti pielessä, eikä ihme, kun koko systeemiä on kehitetty tuloerokärki edellä. Asiaa selventäköön seuraava kansalaistaidon koetehtävä: Janakkalassa asuvat Harri ja Leena ovat nelihenkisen perheen vanhemmat. Perhe asuu 2000-luvulla rakennetussa 75 neliön kerrostalokolmiossa, jonka vuokra on 650 euroa kuukaudessa. Pariskunnalla on lapset Liina, 4, ja Tauno, 2. Lähtötilanteessa molemmat vanhemmista ovat työttöminä ja pelkän peruspäivärahan varassa. Perheen lapsia hoidetaan ensisijaisesti kotona, jos se vain on mahdollista. Työssäkäynnistä aiheutuvat matka- ja muut kustannukset ovat 100 euroa kuukaudessa. 1.) Laske, kuinka paljon perheen käteen jäävä rahasumma kasvaa, jos toinen vanhemmista saa työtä, josta saatava palkka on a.) 2000€ / kk 2.) Laske, kuinka paljon perheen käteen jäävä rahasumma kasvaa, jos molemmat vanhemmista saavat työtä, josta saatava palkka on a.) 2000€ / kk 3.) Kerro omin sanoin, miten hallituksen kehysriihen suunnitelmat vaikuttavat perheen uuteen ansiotasoon Kussakin tilanteessa on huomioitava kaikki vaikutukset sosiaalietuuksiin sekä työssäkäynnistä syntyvät kustannukset.
Mikäli et jaksa runksautella laskureita, arvaa ja tarkista vastaukset alta.
Tehtävässä 1 toisen vanhemmista työllistyminen leikkaa sosiaalietuuksia, jotka on sidottu koko perheen ansiotuloihin. Asumistuki ja perheen alkutilanteessa saama toimeentulotuki leikkautuvat kokonaan pois. Lisäksi hoitolisä pienenee. Työllistyvä vanhempi menettää kokonaan työttömyyspäivärahansa. Tulojen kasvaessa veroaste nousee nopeasti. Oikeat vastaukset ovat tällöin: a.) Toisen vanhemmista bruttotulojen kasvaessa 2000€ kuukaudessa perheen käteen jäävä rahasumma kasvaa 239€ b.) Toisen vanhemmista bruttotulojen kasvaessa 4000€ kuukaudessa perheen käteen jäävä rahasumma kasvaa 1290€ c.) Toisen vanhemmista bruttotulojen kasvaessa 5000€ kuukaudessa perheen käteen jäävä rahasumma kasvaa 1789€
Tehtävässä 2 molempien vanhemmista työllistyessä perhe ei saa enää muita sosiaalietuuksia lapsilisää lukuun ottamatta. Kustannukset kasvavat molempien työmatkakustannuksilla sekä lasten päivähoitomaksuilla, jotka määrittyvät perheen ansiotulojen mukaan. Oikeat vastaukset tehtävään 2: a.) Perheen bruttotulojen kasvaessa 4000€ kuukaudessa käteen jäävä rahasumma kasvaa alkutilanteesta 663€ b.) Perheen bruttotulojen kasvaessa 6000€ kuukaudessa käteen jäävä rahasumma kasvaa alkutilanteesta 1616€
Tehtävässä 3 hallituksen kaavailema lapsilisän höylääminen vaikuttaa kaikkiin lapsiperheisiin riippumatta siitä ovatko vanhemmat töissä vai eivät. Lapsilisän leikkauksella ei ole siten vaikutusta työssäkäynnin nettohyötyyn, ellei lapsilisästä tehdä veronalaista tuloa tai sille aseteta tulorajoja. Muut suunnitellut toimenpiteet, kuten työmatkakustannusten verovähennyksen leikkaaminen sekä palkkatulon ja liikenteen veronkorotukset pienentävät käteen jäävää rahasummaa verrattuna tilanteeseen, jossa yksi tai molemmat vanhemmista jäävät kotiin. Suomalaisessa hyvinvointidoktriinissa ei ole koskaan haluttu ymmärtää, että työssäkäyviin vaikuttavat veronkorotukset leikkaavat marginaalituloa – työn tekemisen ja tekemättä jättämisen ansioeroa. Esimerkiksi kohdan 2 a. perheen 30 euron veronkorotus ei ehkä kuulosta suurelta, jos sitä verrataan 4000 euron bruttotuloihin. 663 euron nettohyödystä summa onkin jo paljon isompi. Jos tukia ajatellaan negatiivisina veroina (mitä ne käytännössä ovat), todellinen työn veroaste tehtävässä 1 on a.) 88%, b.) 67,8% ja c.) 64,2%. Tehtävässä 2 vastaavat luvut ovat a.) 83,4% ja b.)73,1%. Vasemmistopuolueiden mielestä työssä käynnistä käteen jäävä hyöty on näilläkin luvuilla liian suuri, ja siksi kaikki toimenpiteet tulee kohdentaa heidän mielestään palkkatulojen mukaan, kunnes kukaan ei voi millään tavalla hyötyä työnteosta. Tätä he kutsuvat oikeudenmukaisuudeksi. Palkat käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin muutkin hinnat: vain viivan alle jäävä ratkaisee. Luvun pienentyminen luo aina paineita hinnannousulle. Tällöin aloilla, joissa markkinoilla kaupaksi käyvä kustannusraja tulee palkkoja vastaan, työt häviävät tai niissä on kitkuteltava pienemmällä nettohyödyllä. Se on ota tai jätä. Niiden, jotka pystyvät hinnoittelemaan työnsä, palkat nousevat nopeasti, koska työssäkäynnin rajahyöty alkaa tulla näkyiin vasta keskimääräistä korkeammissa palkkaluokissa. Politiikan tekeminen tuloerokärki edellä johtaakin tosiasiallisesti tuloerojen kasvamiseen. Tätä tekstiä taustoittaessani päädyin Vauva.fi –keskustelupalstalle, jossa työtä etsivät äidit pohtivat, onko 1700 euroa toimistotyöstä käypä palkka. Yleinen mielipide oli, että työtä kannattaa hakea, vaikka kotielämästä työelämään siirtymisen nettohyöty työtuntia kohti lasketaan senteissä. Lyömällä parilla tariffilla ja taksaatiolla muutaman avarin lisää alkavat hekin kyllä taipua miettimään, onko työssä käynti kaiken vaivan ja paineen arvoista, jos sen vain voi edes väliaikaisesti välttää. Kuten jo sanoin, tällaisessa järjestelmässä on mahdoton toimia yhtä aikaa oikein ja rationaalisesti. Rationaaliset ihmiset ajattelevat marginaalia. Ja sitten on niitä, joille koko käsite on täysin ylivoimainen ymmärtää. He näkevät ympärillään erilaisia aivan riittäviä tuloja, joista voi aina napsaista vähän lisää ja hupsaista vähän toisaalle. Heihin palaan tarkemmin ensi perjantain tekstissä, jonka aiheena on älykkyys.
|
|
Altti Salomäki
pe 14.03.2014 |
Ruskeiden Reinojen ratsastajatTampereen rautatieasemalla on kaksi säilytyslokeroa numeroituina 101 ja 102, joihin kaikki maailman ihmiset pienellä sullomisella mahtuvat. Kun ymmärtää, että on olemassa lopulta vain kahdenlaisia ihmisiä, on sen jälkeen kysymys enää pakkaustekniikasta. Kerran pantuaan merkille mitä siitäkin tulee -ihmisten ja mitä sitten -ihmisten eron, ei vastaantulijoita tule lokeroitua enää muilla tavoin. Ei aatteiden, vaatteiden tai sukupuolen mukaan, ei lippujen, viirien tai viheltimien. Näkee vain kahdenlaisia ihmisiä (ja heistäkin toisia aivan liikaa). Eilisen lehdessä joku purki mieltään suivaannuttuaan tavaratalossa näkemiinsä äitiin ja aikuiseen tyttäreen, jotka olivat vetäneet kauppareissulle jalkaansa vanhat kunnon kusiluistimet, ruskeat Reinot. ”Tulevatkohan tällaisia rimanalituksia tekevät ihmiset ajatelleeksi, millaisen kuvan he kotikaupungistaan antavat? Peräkylän junttilako?”, kyselee kirjoittaja. ”Jo vanha äitini olisi vuosia sitten tämän parivaljakon nähdessään kysynyt, että mistähän nuo ovat karanneet”. Mitä siitäkin tulee, jos kaikki alkavat kulkea aamutossuissa! Kohtahan he vetävät jalkaansa tuohivirsut, ja ei kyllä siitä sitten mitään tule! Viereisessä tekstissä puolustetaan avioliittoinstituutiota. Kirjoittajan mukaan miesten ja naisten perheenperustamisriitti on ollut ja on jatkossakin yhteiskuntien säilymisen kannalta välttämätön asia. Välttämätön. Kaupunkikuva. Tulevaisuus. Ajatelkaa lapsia. Mitä siitäkin tulee. Ryöppynä ilmaan turahtava ”yhteinen etu” muistuttaa koostumukseltaan kuuluisaa homokaasua. Huoli suihkitaan sekaan eau de toilette, koska jos muusta sisällöstä poistaa vittuilun, ei jää jäljelle kuin välilyönnit. Minä halveksun teitä. Häpeän teitä, koska te ette ymmärrä hävetä itseänne. Kakistaisipa joku heistä asiansa suoraan, mutta aina ammutaan kaaripallo: Ei minulla tietenkään mitään teitä vastaan ole. Se on vain jumalani, joka teitä vihaa. Tutkijat Frank Broucek ja Silvan S. Tomkins ovat perehtyneet häpeään. Muidenkin kannattaisi. Broucek havaitsi jo kolmikuukautisen vauvan reagoivan, jos äiti ei vastaa tämän lähestymisyrityksiin. Vauva lamaantuu, luo katseensa alas ja kääntää kasvonsa poispäin. Niin toimii häpeärefleksi. Vastavuoroisen hyväksynnän odotus on ihmiseen kovakoodattu ominaisuus, joka ei elinaikana poistu. Se on perustarve, jonka täyttymisestä tykkää kuin Simo sillistä. Näitte varmaan sen videon, jossa kaksikymmentä entuudestaan tuntematonta ihmistä pussaa. Tarina kulkee estoista tekoihin ja hyväksyntään, haluun saada lisää. Kaunista, eikö? Ja miten epätodellista! Kadulla ja kaupoissa samat ihmiset eivät edes vilkaisisi toisiaan tai ainakin peittäisivät kiinnostuksensa tarkkaan. Vasta tilaisuus tekee ihmisen, ja niitä tilaisuuksia on äärimmäisen vähän, ellei joku riko kaavaa. Hyväksyvä vuorovaikutus onkin kysyntäänsä nähden suunnilleen maailman toiseksi niukin asia heti Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa esittelemän bombastiumin jälkeen. Määrittämättömän täyttymyksen kuvitelman perässä juostaan maksamassa lopulta yhtä älytöntä hintaa kuin Roope Ankan bombastium-pallerosta pulittamat biljoona dollaria ja kuusi tiskiallasta. Eikä kelläkään käy hyväksyvää vastetta etsiessään mielessä ajatus alkaa tuottaa sitä itse. Päästäisiin niukkuudesta. Päästäisiin monesta vitsauksesta. Silvan S. Tomkinsin mukaan pettymykset ja kelpaamattomuuden tunne voivat johtaa ylimitoitettuihin itsetunnon kohentamisyrityksiin, addiktoitumiseen erilaisiin kiihokkeisiin, passivoitumiseen ja masennukseen. Siis kaikkiin niihin ongelmiin, jotka leviävät vauhdilla kuin viitasaarelainen kikkelinkuva twitterissä. Yhtä usein pettymykset johtavat kääntymiseen sekä itseä että häpeään liittyvää toista vastaan; mitä siitäkin tulee -ihmiseen. Hän myy koko elämänsä lyhyeksi, lyö vetoa sen puolesta että päin ahteria menee ja on useimmiten oikeassa. On myös ihmisiä, joiden elämää häpeä ei rajoita ja kahlitse, vaan se on rakentava, normaali, ihmisyyteen kuuluva tunne, kotimainen häpeätohtori Ben Malinen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa. Sinä päivänä kun heitä on enemmistö, ei yhteiskuntaa hallita enää retoriikalla, kenen pelko on toisten pelkoja arvokkaampi. |
|
Altti Salomäki
su 06.04.2014 |
Yhteiskuntamme on Stanfordin vankilakoeSuomessa on käynnissä sääntelyn ja holhouksen Kiina-ilmiö, joka ei ole enää pysäytettävissä. Ei auta, vaikka tilanteeseen on herätty, puhuttu sääntelyn purkutalkoista ja osoitettu tolkun puolesta mieltä Eduskuntatalon edessä. Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) kiteytti blogissaan asian niin osuvasti, etten edes yritä muotoilla sitä paremmin. ”Poliitikot ovat jo pitkään puhuneet, linjanneet ja vedonneet säädösripulin patoamisen puolesta. Selvityksiä on tehty, seminaareja pidetty ja mietintöjä laadittu. Silti meininki jatkuu entisenlaisena. Holhoamme itsemme hengiltä – miksi annamme tämän tapahtua?” Vastaus on yksinkertainen: emme muuta voi. Jos sellainen nappi olisi olemassa, jota painamalla ravintolaterassien aurinkovarjojen vaakaviivoitusta tai esikoulujen ruokalajien nimeämisen sukupuolivaikutuksia pohtivat työryhmät voitaisiin pysäyttää, olisi nappi survottu jo kauan sitten pohjaan ja valettu tonni betonia päälle. Tilatuotteiden, pienpanimo-oluiden ja aukioloaikojen päällä istuvat viranomaiset ihmettelevät virka-ajan ulkopuolella itsekin, miksi heidän pitää tehdä lainmukainen päätös, kun järjenmukainen päätös olisi aivan toisenlainen. Stanfordin yliopiston kuuluisan vankilakokeen sanotaan kertovan ihmisluonteesta, mutta paljon enemmän se kertoo organisaatioista, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Vuonna 1971 toteutetussa kokeessa 24 opiskelijaa jaettiin vankeihin ja vartijoihin ja heidät suljettiin yliopiston kellariin. Vangeille annettiin yhtenäiset vankiasut ja vartijoille univormut. Ainoa ohje vartijoille oli ylläpitää järjestystä, ja vain suora väkivalta oli kielletty. Koe, jonka oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa, lopetettiin kuuden päivän kuluttua tilanteen karattua täysin epäinhimilliseksi. Vartijat ottivat vähitellen käyttöön yhä kireämpiä ja vaativampia keinoja, jotka he kokivat välttämättöminä järjestyksen ylläpitämiseksi. Missään vaiheessa ei ollut näkyvissä, että vangeiksi valitut olisivat aiheuttaneet pelättyä häiriötä järjestykselle. Vartijoiksi arvotut eivät suinkaan olleet pahantahtoisia. Sama lopputulos olisi odottanut, vaikka roolit olisi jaettu päinvastoin. Järjestelmä karkasi hallinnasta, koska kukaan ei aktiivisesti estänyt näin käymästä. Voimat kuvion taustalla ovat samaistuminen, etääntyminen ja seurausetiikan hylkääminen. Samaistuminen on ihmisen kuvittelema käytösmalli, jota hän uskoo tietyssä asemassa täytyvän noudattaa, vaikkapa vanginvartijana. Etääntyminen toteutuu konkreettisimmin, kun keskenään samanlaiset ihmiset jaetaan vastakkaisiin valta-asetelmiin, vangeiksi ja vartijoiksi. Lippalakki päässä ei tarvita muuta perustelua kuin että minulta odotetaan tätä ja sinulta tuota. Seurausetiikan mukaan jokaisen teon moraalinen arvo määräytyy sen perusteella, mitä teosta aiheutuu. Seurausetiikan vastakohtana on noudattaa ennalta oikeaksi luotettua mallia niin kuin keinoemon perässä juokseva sorsapoikue. Vallitsevia toteemiajatuksia ovat esimerkiksi, että alkoholipolitiikkaa voi tehdä vain rajoituksilla ja köyhyys poistaa vain verottamalla, vaikka tulokset ovat olleet aivan muuta. Samoista syistä kuin Stanfordin vankilassa pääsi pakoon vain järjen mopo, ovat mietinnöt ja päätösesitykset jatkossakin nostamassa veroja, rajoitettamassa elämää, pitämässä kansa nuhteessa. Kaikkea tätä enemmän, yksityiskohtaisemmin, valvotummin. Kyseessä on järjestelmään sisäänkirjoitettu virhe. Jos yksityisen firman toimintatavat kadottavat fokuksen, johdolla on tarvittavat nappulat pysäyttää liike ja organisoida toiminta uudelleen. Lainsäädäntövalta sen sijaan on niin hajallaan, ettei korjausliikettä voi tapahtua. Samaistuminen, etääntyminen ja seurausetiikan hylkääminen. Holhoaminen etenee kuin vankilakoe, jota kukaan ei pysty pysäyttämään. |
|
Altti Salomäki
ti 29.04.2014 |
Haussa vuoden 2014 ammattinimikeMikä on Suomen pysäyttävin, coolein ja kovimman vaikutuksen tekevä ammattinimike, jonka voi käyntikorttiinsa painaa? Pienen tutkimuksen perusteella olen valmis toteamaan, että julkisella sektorilla on muitakin kuin harmaita ja ankeita titteleitä. Kuntasektorin yli 7000 ja valtion yli 4000 eri ammattinimikkeestä haravoituivat nimikekisan vuoden 2014 ehdottomat finalistit. Kaikki nämä ammattinimikkeet ovat nykyisiä ja toden totta todellisia. Jos tunnette jonkun, jonka käyntikortissa lukee jokin seuraavista, pyytäkää ottamaan yhteyttä, sillä haluan ehdottomasti paitsi tutustua heihin, myös tietää mitä ihmettä he oikein tekevät työkseen. Tässä ovat armottoman, puolueellisen ja yksimielisen raadin valinnat finalisteiksi. 1. murjottelukoordinaattori. Kyllä, luitte oikein.
2. alkoholistitarkkailija Rantapusikossa vilahtava anorakki saattaa kätkeä kuntatyöntekijän kiikaroimassa ja tilastoimassa kohteitaan. 3. apulaissisäballistikko Älkää yrittäkö tätä kotona. Harva työ kuulostaa yhtä vaaralliselta kuin ammusten lentoratojen tutkijan avustajan työ – sisätiloissa. 4. apulaismonistaja Niin, monistaminen voi olla työlästä yksin. 5. askarruttaja Harva työnkuva askarruttaa niin kuin askarruttajan työ. 6. kielitekniikan asiantuntija Nuolee kuin Lassie. 7. donkeymies Tynnyrien yli pomppiva putkimies vai aasin varustuksella siunattu asiatytön kumppani? 8. auton varustelija Jo teini-iässä Erkki tiesi, mikä hänestä tulee isona. 9. korvauksen saaja Pitäähän työstä nyt korvaus saada. 10. havainnontarkastaja Mahtaako hän tarkastaa esimerkiksi ilmastohavainnoitsijan tekemät havainnot? Tunnetko jonkun heistä tai vielä paremman? Ilmianna heti, voit voittaa tai sitten et. |
