 Enna ke 07.08.2013 |
Tämä on kysymys mitä tulee mietittyä aika usein. 2-vuotta sitten aloitin oman elämäntapaprojektini eikä loppua näy. Mulla on paljon parempi itsetunto nykyään, olen onnellinen ja pystyn elämään itteni kanssa. Nälkä kasvaa syödessä ja halu haastaa itsensä sekä päästä parempaan kuntoon kasvaa myös. Mä oon tyytyväinen mun tuloksiin ja siihen että oon päässyt jo näin pitkälle tässä projektissa. Voin hyvin, oon oppinut syömään terveellisesti ja nauttimaan liikunnasta. Oon löytänyt oman elämäntapani missä on hyvä olla ja harrastuksen mistä pidän. Tavallaan siis olen onnistunut omassa elämäntapaprojektissani, mutta enään jäljellä on vain se ulkoinen puoli – ulkonäkö.
Miksi en ole tyytyväinen? Tunnen että pystyn parempaan. Mulla on päässä selvä kuva miltä haluan näyttää ja hyvä olo siitä että jos siltä näyttäisin niin olisin tyytyväinen. Olisiko asia kuitenkaan näin? Luulen että sittenkun sinne asti pääsen niin tavoitteet kasvaa enkä ole silloinkaan tyytyväinen. Tämä on siis varmaan loputon kierre mistä ei pääse ikinä eroon. Toisaalta en kyllä haluakaan. Elämässä täytyy olla tavotteita sekä haasteita ja mulle se on tämä kropan muokkaaminen. Treenin jälkeinen tunne on yksi parhaista asioista mitä tiedän ja tuloksien huomaaminen kulkee vahvasti sen tunteen vieressä.
Välillä mietin että eikös olis vaan helpointa lopettaa ja luovuttaa? Mutta mitäköhän se käytännössä sit tarkottais? Jatkaisin kuitenkin liikkumista ja terveellistä elämäntapaa. Eihän se mihinkään katoais. Ehkä mä tarkotan tällä sitä että pitäis lopettaa ns. ’itsensä vihaaminen’ ja opetella tykkäämään itsestä juuri sellaisena kun on. Vaikka sitä tykkää itsestään niin kai sitä voi silti treenata. Sehän tarkottaa juuri sitä että koska välität itestäs niin haluat voida paremmin ja tätä kautta olla tyytyväinen itsees. Niin mä ainakin tän asian nään!
Toisaalta siis olen tyytyväinen, mutta toisaalta taas en. Tämä on niin hankala juttu tai sitten ite teen tästä asiasta hankalan :D Miten teillä menee nää asiat? Ootteko tyytyväisiä itteenne? Välillä kyllä kiroan olevani nainen… |
15 kommenttiaVastaa |
Mä oon ajatellut just viime päivinä ihan samoja asioita!! Jännä huomata että en oo ainoa! :D Vaikuttaa vähän motivaatioon alentavasti, kun tuntuu, että ei ikinä tavallaan ”pääse perille”.
Joo niinhän se vaikuttaa, mut sit pitää ajatella niitä tuloksia mitä on jo saavuttanu ja sit miettiä tulevaisuutta että kyllä sinne pääsee :)
Ihana postaus:):)
kiitos =)
Samoja asioita oon itekkin miettinyt. Oon harrastanu aktiivisesti liikuntaa nyt pian noin vuoden päivät ja valitettavasti tajusin sen ruokavalion merkityksen vasta sen jälkeen ku olin treenannut ihan hulluna 5-6krt/vkos salilla n. kahdeksan kuukauden ajan.. Ihmettelin, kun paino ei sitten liikkunut mihinkään vaikka söin vähän (virhe) ja liikuin tosi paljon ja monipuolisesti.
Sitten tulikin kesä ja se innostus hieman laantui ja rupesin kokemaan huonoa omatuntoa, siitä etten liikkunut. Mulle tehtiin oma ruokavaliokin, mutta senkään noudattaminen ei sitten pidemmän päälle onnistunut. Nyt kuitenkin alotetaan 34vkolla parhaan ystäväni kanssa yhdessä elämäntaparemontti ja päätettiin, että nyt se hemmettivieköön onnistuu! :)
Oon asettanut tavoitepainon, johon on matkaa n.8kg. Toivon, että kun siihen tavoitteeseeni pääsen niin olisin itseeni tyytyväinen, enkä ”löytäisi” itsestä uusia vikoja :D
Joo se ruoka on tässä kaiken a ja o, se pitäs aina muistaa :) Tsemppiä teidän molempien projekteihin! Aikaahan se vie, mutta ehkäpä se on sen arvosta :)
Hmm, hankala aihe kieltämättä. Ehkä tavoitteisiin (niinku mihkää muuhunkaan) ei oo hyvä kiintyä liiaksi, kun muuttujia kuiteki tulee väistämättä. Motivaattorinahan tavoitteet toimii tosi hyvin! Kunhan tekisi joka aamu vain tyytyväisyyspäätöksen niin ei tartu liiaksi tulevaan :P
Joo ite en ainakaan oo kiintynyt! Teen tätä ihan lungisti, ettei tää oo mikään pakkomielle mulle :)
Oot sanonu joskus että olit pienikokonen sillon kun harrastit joskus cheerleadingia (kirjotetaanks se noin XD). Onko sulla sen takia myös kovakova tunne että pystyt parempaan, koska tiedät että voisit olla siro, niinkuin olit sillon ? Luulen että se voi vaikuttaa siihen et haluis parempia ulkonäkötuloksia. Jos ymmärsit mitä tarkotan:)
Mutta, susta kyllä huomaa edistyksen! henkisen asenteen ja ulkonäön muutoksen!
Joo oot aivan oikeessa :D koska tiiän että oon ollut hyvässä kunnossa niin pystyn olemaan jatkossakin :) mutta en mä halua enään olla niin siro niinkuin ennen !!
Ihana kirjoitustyyli sulla! Monet elämäntapamuutos-bloggait kertovat blogissaan vain sellaisia asioita, mitkä saavat bloggarin vaikuttamaan täydelliseltä. Omasta mielesta sellaiset bloggait vaikuttavat aika pinnallisia, eivätkä he uskalla paljastaa todellista itseään.
Sä et oo todellakaan sellainen! Ihanaa, että pohdit täällä välillä vähän syvällisempiä asiota. Sen ansiosta susta ei saa mitenkään ylimielistä kuvaa, vaan vaikutat ihanalta ja todella aidolta!
Niin ja tosta tyytyväisyydestä… Tämä maailma on mennyt siihen, että nykyään mikään ei tunnu riittävän. Aina vaan halutaan lisää ja parempaa. Pitäisi osata nauttia pienistäkin asioista. En usko kuitenkaan, etää kukaan on koskaan täysin tyytyväinen itseen. Hankala asia…en oikein itsekkään tiedä, mitä ajatella tosta…
Tsemppiä tavoitteittesi saavuttamiseen! NEVER GIVE UP! :*
Kiitoksia paljon :) Oon samaa mieltä sun kanssa että harvoin bloggaajat kertovat virheistään. Mä oon just siinä erilainen että kerron niistäkin niin oon todellinen ja muhun pystytään hyvin samaistumaan :)
Mähän sanoin että se on hankala asia :D Tavallaan sitä on itseensä tyytyväinen kun taas samalla ei ole ja haluaa olla vaan parempi ja parempi .. :D
Itse ajattelen niin, että kroppa on eräänlainen työmaa. Työmaa, joka tulee aina olemaan keskeneräinen. Olennaista on oppia nauttimaan siitä keskeneräisestä työmaasta, ja sen rakentamisesta. Täten pystyy myös pitämään itsestään juuri sellaisena, kun sillä hetkellä on. Tarkoitan tällä työmaa-kuvauksella sitä, että tavoitteet ( sekä ulkonäölliset, että henkiset ominaisuudet ), muuttuvat jatkuvasti, samaan tahtiin, kun asetettuja tavoitteita saavutetaan. On tärkeää oppia pitämään itsestään projektin kaikissa vaiheissa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois sitä, että ei voisi samalla pyrkiä tietoisesti kehittämään itseään ns entistä ”paremmaksi” :) mielestäni voi samaan aikaan rakastaa itseään, ja haluta siitä huolimatta muuttaa itseään. Olennaista on kuitenkin se, että ei inhoa niitä huonoja puolia, vaan pystyy hyväksyä ne.
Ja jos yhtään lohduttaa, voin sanoa, että ikä todellakin tuo itsevarmuutta, ja tietynlaista armollisuutta :)
Ihan törkeen hyvin ajateltu ja kirjoteltu!! Näin mäkin sen asian näen mutta en osannut sitä mitenkään laittaa hyvin sanoiks :)
Mulla pyörii kyllä samat asiat aina mielessä enkä oo varmaan ikinä tyytyväinen ! Mullakin päässä se unelmakroppa jonka haluaisin ja joka on kyllä realistisesti mahdotonta varmaankin. ”Treenin jälkeinen tunne on yksi parhaista asioista mitä tiedän ja tuloksien huomaaminen kulkee vahvasti sen tunteen vieressä.” < oon tismalleen samaa mieltä !