Mulle tuli blogiin kysymys:
Hei haluisiko se sun kaveri mari kellä oli/on anoreksia tehä nyt postauksen miten sillä menee nyt :) mietin yks yö sitä etten saanu unta ku en yhtää tiiä onko pahentunu/parantunu vai mitä!
Ja kysyin marilta että haluaisko se vastata tähän ja tämmöstä Marille kuuluu nyt:
Mielellänihän mä tähän vastaan J Aluks vähän epäilytti ja kysyinki Ennalta että viittinkö tehdä postausta jossa kerron kamppailevani vieläkin näiden juttujen kanssa – niin monet kuvittelee että kaikki on taas ihan normaalia. Enna sano kummiskin että sen blogissa arvostetaan rehellisyyttä, joten mä nyt kirjotan mahd. todenmukasesti.
 |
| minä, marirakas ja vitun pisa ♥ |
Eli, aloitan vaikka tuosta ensimmäisestä oli/on anoreksia lausahduksesta. Taisin siihen vähän vastata tuossa alotuksessa, mutta anyweis. Vieläkin juu kamppailen perusongelmien kanssa. Psyykkiset jutut kun on vaan niin vaikee vaan ottaa pois, siihen ei mitkään leikkaukset tepsi! Mä oon äidille sanonu joskus, etten tiiä pystynkö koskaan olemaan ”normaali”. Äiti siihen että jos tää ongelma on tullu noin viidessä vuodessa, ni siihen menee varmaan sama mokoma että se lähtee pois. (Mainitsinkohan tän jo edellisessä postauksessa?)
Mun elämä on varmaan ulkoapäin katottuna aika normaalia. Niin no, niistä katottuna jotka ei vietä mun kanssa montaa tuntia päivässä. Syön koulussa normaalisti (kammoan vieläkin perunaa ja pastaa, mistä lie tullut?) mutta sitä ei välttämättä ulkopuolinen edes huomaa. Riisiä oon kuitenkin oppinut syömään J Sellanen edistys on myös tullut ruokailuun että pystyn juomaan maitoa (vaikka se on kaloripitoinen juoma), muut kalorilliset juomat ei vieläkään oikeen iske. Syön omasta mielestäni aika terveellisesti, viikonloppusin jotain herkkuja kohtuudella. Oon tosi tarkka mun syömisistä vieläkin, enkä mielellään syö sellasia ruokia joiden kalorimäärä epäilyttää. Mitähän muuta lisättävää tähän ruokapolitiikkaan? Kuten huomata saattaa, edistyksiä on juu tullut mutta ei se täysin normaalia ole kuitenkaan. Kokeilen vähän ja yritän kuulustella mun kroppaa. Täytyy paljastaa että lukuisat aamupalavaihtoehdot testattua oon päätynyt raejuusto-puuro-mehukeittoon, kyllä – Ennan vinkistä viisaampana ;)
Paino on se ainut juttu minkä en tahtois olevan normaali – ja se kyllä on. Se mua vieläkin hirvittää. Tääkin on joku päähänpinttymä että en saa olla normaalipainonen. En osaa sanoa tarkkoja lukemia, mutta viitosella se alkaa. Monet vaatteet mahtuu päälle näin monta kiloa lihonneenakin (ostin vähän reiluja aikoinaan). Useat farkut on vyötärön kohdalta samanlaiset, peppuun on esim. tullu täytettä. Kaiken kaikkiaan noiki ”lihoomiset” on tullut ihan hyviin paikkoihin (tissit, peppu) mutta on se vaikee totutella uudenlaiseen peilikuvaan. Kuvia en oo ottanut kesän jälkeen, en pidä siitä miltä näytän. Pelkään myös mitä muut ajattelee: ”Nyt se on sitte repsahtanu, lihonnu oikein kunnolla.” Ihmiset pääasiassa vakuuttelee toista, yhtä anonyymia lukuun ottamatta:
”How are you today…… Olis kiva treffata? en melkein tuntenut kun nähtiin viimeks. Oot vähän pyöristynny?????? 10kg?”
Päätin nyt jakaa teidänkin kanssa tän viestin. Jotenkin ihan uskomatonta, miten ihmiset kehtaa? Henkilöllä oli tietenkin prepaid, eikä vastaa kun kysyn kukahan siellä huutelee..
Sitten vielä liikunnasta, mikä on myös aika olennainen osa. Liikun vieläkin aika aktiivisesti, mutta jälleen kerran – kuulustelen kehoani. Kuntosalilla tulee käytyä se 6krt/vko, pääasiassa aerobista. Ennen juoksin AINA salilla, mutta nyt oon vaihtanut osan juoksusta cross-traineriin. Yritän olla retuuttamatta lihaksia liikaa. Tän lisäks käyn joogaamassa viikottain – ihan hyvä vähän erilaista treeniä mullekkin! Huomaan kyllä sen että ahdistaa jos en pääse liikkumaan.
Tällaista mun elämään tällä kertaa. Oli jotenkin niin liikuttavaa että joku on huolissaan! Siis ei tietenkään oo hyvä jos yöunet meni, mutta niinh.. Vähän sama kun ton kiusaajaviestin kanssa – olihan se inhottavaa, mutta samalla taas huomasin ystävien tuen. J
Eipä tässä kai sen ihmeempiä,
Marin edelliset postaukset voitte lukea tästä ja tästä
voi että mikä selviytyjä toi mari on! ♥ oli tosi kiva kun hän tuli taas kertomaan miten voi!(((:
Voiii! Kiva kun Mari tuli kertomaan kuulumiset :-) tsemuja sinne <3
Mä tykkään niin tästä suorasukasuudesta, jota sä Enna harrastat ja iso kiitos Mari sullekkin siitä!!! <3 Voimia tulevaan, ihmisten ei ole helppo ymmärtää semmosta, mitä ei itse ole kokenut. Kaikki ei nähtävästi(!!!!) ees halua yrittää ymmärtää. Parempaa jatkoa sulle!
Olipa kiva postaus!
Tsemppiä Marille! :)
Saako vielä marilta kysyä että käytkö jossain terapiassa yms missä saisi asiantuntija-apua, itse olen ainakin kokenut hyödylliseksi :) kaikkea hyvää sinulle mari!!
Juuu, viikottain :) huomaan itekkin että auttaa!
Mari
VOI MARI, olipa ihana kuulla taas sustakin :)) tsemppiä sulle kaikkeen, oot niin kaunis nuori nainen!
siis voiks tää olla todellista, voisin kuvitella tän just mun itteni kirjottamaks.. oon itekki kamppaillu tän asian kaa jo jonkuu kolmen vuoden ajan. nyt syksystä saakka taas vähän enemmin, kun lihoin muutaman kilon (mistä muut sanoo että sitä ei ees huomaa). mun paino oli yhes vaihees aika alhanenkin mut nyt se on normaali. jotenki on kuiteki vaikee olla sujut ittensä kaa, vaik kaikki kehuu miten paljon paremmalta näytän nyt kun joskus aiemmin. syön omasta mielestä monipuolisesti ja terveellisesti, mut silti tarkkailen tosi paljon mun syömisiä. kulutan paljon aikaa ja mun energiaa siihe ku mietin mitä voi syyä ja mitä ei. liikun aktiivisesti sekä säännöllisesti, vaikkakin joskus ei yhtään jaksaisi, mut vaan sen takia ku ahdistaa se et ei oo liikkunu omasta mielestä tarpeeks. mietin useesti itekki et pystynkö koskaa olla ’normaali’. sitä ainaki kovasti yritän ja tälki hetkel käyn psykiatrilla ja sellases fysioterapias säännöllisesti tän jutun takia. ja oon myös pari kertaa käyny ravitsemusterapeutilla, missä koitetaan just luoda sellasia terveitä ajattelutapoja ruokaa kohtaan (esim. pois nää pasta/peruna kammot mitä myös mulla on) ja muutenkin keskustellaan ja käydään läpi mun omia ajatuksia ja suhdetta ruokaan. joskus tuntuu rankalta käydä noissa kaikissa, mut yritän vaan asennoitua oikeella tavalla ja ehkä noista jotain apuakin on ollut. päivä kerrallaan, kohti parempaa..
toivottavasti säki löydän oikeenlaista apua! voimia sulle ihan älyttömästi tulevaan ja paljon tsemppiä ton asian kanssa!! <3 <3 täällä on ainakin yks joka ymmärtää sua ja käy läpi ihan samaa..
Se on niiiin kummallinen paikka tuo pääkoppa! Just tollaset päähän pinttymät tulee normaaleiks ja kummasti vaikeuttaa elämää. Mut ääneen niistä puhuminen yleensä auttaa :)
Niin lohduttavaa aina kuulla ettei oo ite ainut kummajainen, meitä on moneksi. Sit kans jännä huomata miten jonkun kammo on porkkana siinä missä toisella peruna..
Tsemppiä muyös sulle <3
Mari
Hidasta se paraneminen aina on, believe it, I know :) Kerro ihmeessä Marille multakin terkkuja! Ihana kun sillä on te tytöt tsemppaamassa :)<3
Ihailen tuota Marin rohkeutta kertoa asiasta suoraan ja rehellisesti, myöntää ”virheensä” ja tunnustaa onnistumisensa. Tsemppiä Marille! :))
Enpä usko, että kovin moni ajattelisi ”Nyt se on sitte repsahtanu, lihonnu oikein kunnolla.” vaan uskon ja toivon, että useimmat ajattelisi ”Nyt se on sitten parantuntu, oikein kunnolla” :)
Siis kuinka joku voi nähdä noin paljon vaivaa, ihan vaan pahoittaakseen toisen mielen? (puhun siis tosta kiusaamis-tekstarista) Toihan on ihan puhdasta kiusaamista, loukkaamista. Tavotteena ei voi olla mitään muuta, kun pahottaa toisen mieli – aivan naurettavaa. Suorastaan iljettävää, että joku jaksa käyttää energiaansa toista loukatakseen.
Toivottavasti et Mari anna sille liikaa arvoa. Vika on ehdottomasti ton tekstarin lähettäjässä, eikä missään nimessä sussa oo mitään vikaa!
jee rehtiä puhetta!=) mulle tuli mieleen ettei ton anonyymin tekstarilla välttämättä tarkotettu pahaa mut toisaalta vaikee varmaks sanoo.. jos se tarkotti kaunista naisellista pyöreyttä? :D mut älyttömän ilkeetä jos se haki jotain mielen pahottamista >:(
Yhtenä päivänä äitini oli nähnyt Marin kaupassa ja kotiin tulessa sanoi:” Olipa ihanaa nähdä Mari! Tyttö oli saanut kasvoihinsa terveen värin ja kuoleman harmaus oli pois. Mari näytti mielestäni paremmalta ja terveemmältä aikoihin -vaikka kovin pieni vieläkin näky olevan. Hymystä ja silmistä näki kuitenkin aidon ilon ja innostuksen elämään. Piristi huonon päivän!” itse voisin myös allekirjoitan äitini sanat! Kohti terveenpää naista/elämää ollaan menossa! Hyvä Martsa :)