Suomen taloudellinen tilanne on varsin synkkä. Vuodesta 2011 Suomen talous on kutistunut vuosi vuodelta. Vuoden 2014 lokakuussa Standard & Poor’s laski Suomen luottoluokitusta AAA-kymppikerhosta ei-niin-mairittelevaan AA+-luokkaan. Hallituksemme, joka on käyttänyt lähes kaiken energiansa ihan vain selvitäkseen elossa seuraaviin vaaleihin asti – menetettyään jo kaksi hallituspuoluetta – on epäonnistunut täydellisesti tuomaan Suomeen kasvunäkymiä.
Tämä kaikki on helvetin huolestuttavaa. Kaikki ennusteet menivät roimasti yläkanttiin (lähde: P&Y):
Yhdysvaltain talous on noussut lamasta huomattavasti nopeammin kuin Eurooppa, joka ajatui laajaan euro-, luotto- ja kansantalouskriisiin. Vuonna 2014 USA:n talous kasvaa jopa 3%.
Valitettavasti EU, ja Suomi siinä mukana, kärsii rakenteellisista ongelmista, kuten korkeasta työttömyydestä, epätäydellisestä valuutasta ja jähmeästä hallinnosta. Yksi syy USA:n menestykseen onkin se, että se ei ole Eurooppa.
Mutta EU kärsii myös yhdestä asiasta, jonka voimme muuttaa nopeasti. Meitä kahlitsee huonosti toteutettu talouspolitiikka. Meidän pitäisi tehdä rohkeampaa elvytyspolitiikkaa.
En kannattanut elvytyspolitikkaa vuonna 2008-2012, koska uskoin sen vain pahentavan ongelmia. Mutta viimeisen 5-7 vuoden aikana ne maat, joissa elvytystä on tehty, ovat nousseet paremmin kuin talouskuripolitiikkaa noudattaneet maat. USA on tästä paras esimerkki. Tästä voi päätellä, että talouskuripolitiikka on huono tapa nostaa maa (tai kokonainen maanosa) lamasta, paitsi poikkeuksellisissa tilanteissa. Myönnän siis olleeni väärässä.
Koskakohan Olli Rehn ja Suomen hallitus myöntävät virheensä?
EU:n ja USA:n taloudet ovat lähes samankokoiset (n. 14 triljoonaa euroa), joten vertaamalla niissä toteutettujen elvytysoimien kokoa, voimme tutkia, mikä politiikka toimii ja mikä ei.
– EU (Olli Rehnin johdolla) on käyttänyt elvytykseen n. 200 miljardia euroa. Tämän lisäksi kansalliset valtiot tekivät erilaisia lisätoimia paikallisella tasolla.
– USA (Obaman johdolla) on käyttänyt elvytykseen, eri laskelmien mukaan, 800-2.500 miljardia dollaria (n. 600-2.000 miljardia euroa).
USA, jossa on toteutettu elvytyspolitiikkaa, on noussut lamasta. EU:ssa elvytystoimet jäivät puolitiehen, ja täällä ollaan suurissa vaikeuksissa. Empiiriset faktat puhuvat omaa kieltään.
Laman aikana – varsinkin syvän sellaisen – talous kaipaa piristysruisketta, ei piiskaa. Vasta sitten kun nousukausi saavutetaan, talouskuripolitiikka tulee jälleen tarpeeseen.
Toteutettiin elvyttäminen sitten fiskaalisesti, monetaristisesti ja millä keinolla tahansa, on selvä, että talouskuri on ollut liian ankaraa.
Tämä ruvetaan pikku hiljaa huomaamaan. Talouskuria (”austerity”) on kritisoitu kansainvälisessä lehdistössä kovalla kädellä, koska se yksinkertaisesti ei toimi: (1), (2), (3), (4), (5).
Elvyttämistä voi tehdä myös rakenteita uudistamalla. Ehdotankin, että Suomi voisi tehdä myös seuraavanlaisia uudistuksia:
1) Avata työmarkkinoita Tanskan ja Hollannin malliin joustavimmiksi.
2) Poistaa kannustinloukkuja - mm. ottamalla käyttöön rohkeita perustulo- tai perustili-kokeiluja.
3) Alentaa työn verotusta 3-5 %-yksikköä kautta linjan; siirtää painopistettä haittaveroihin.
4) Investoida harkiten julkisiin infrastruktuuri- ja työllistämisprojekteihin.
5) Solmia vapaakauppasopimukset USA:n, Kiinan ja Mercosur-maiden kanssa.
Näiden lisäksi tietenkin keskuspankki ja valtiovarainministeriö pitäisi valjastaa elvyttämisen tielle. Talouskuripolitiikan kiristäminen ei ole järkevää ennen kuin taloutemme kasvaa.
Elvyttäminen olisi siis yhdistelmä rakenteellisia uudistuksia ja julkistia investointeja, joiden tarkoituksena on lisätä kokonaiskysyntää ja yksityistä investointihalukkuutta.
Kriitikot, joille kyseessä on ideologinen kysymys, voivat esittää vastaväitteitä, kuten:
- Jos veroja alennetaan samalla kun julkisia investointeja kasvatetaan, tämä on erittäin vaarallista, koska se laittaa talouden epätasapainoon. Velkaantumispolitiikka on vastuutonta!
Tämä perustuu virheeseen. Ei ole lainkaan vastuutonta laittaa taloutta kasvu-uralle, vaikka elvytyspolitiikka lisääkin talouden alijäämää lyhyellä aikavälillä, koska se kasvattaa kakkua pitkällä tähtäimellä. Stagflaation perintö opettaa, että velkaantumista ja inflaatiota tulee myös pelätä, mutta se ongelma voidaan ratkaista talouskasvun ja EKP:n maltillisen linjan avulla. Talouden tasapainosta voi huolehtia ajan kanssa, kunhan talous saadaan ensiksi kääntymään nousuun.
TALOUSKASVU (%/vuosi) – USA, EU ja Japani
Yksin ekspansiivisella raha- ja talouspolitiikalla ei kaikkia ongelmia ratkaista, mutta pelkät leikkauslistat jarruttavat talouskasvua. Kuten yllä olevasta käyrästä näkee, EU:n yritykset elvytykseen jäivät tilapäisiksi. Vuodesta 2012 EU-alue on sinnitellyt nollakasvun paikkeilla. Tämä ei tietenkään ole yksinomaan huonon elvytyspolitiikan syytä. Rakenteelliset kriisit, valuuttakriisi, pankkikriisi ja Etelän kriisimaiden tilanne ovat pahentaneet tilannetta. Toisekseen, EU:n kriisi oli syvempi kuin USA:n kriisi, joten myös palautumisen kestää luonnollisesti pitempään. (Tämä ei tosin voi olla koko totuus, sillä, kuten kuvasta näkyy, Japanin kriisi kävi jopa EU:ta alempana.)
TYÖTTÖMYYS (%) – USA & EU
Vuosien 2009 ja 2013 välisenä aikana USA:n työttömyys on laskenut reilusta 9%:sta reiluun 7%. Samana aikana EU:n työttömyys on kasvanut 9%:sta 11%:een.
USA:ssa, jossa julkinen hallinto on harrastanut (vähintään) n. 3-kertaa aktiivisempaa elvytyspolitiikkaa kuin EU, talous on saavuttanut hyvät kasvulukemat, ja työttömyys on saatu taittumaan. Samalla EU vajoaa työttömyyden ja taantumuksen suohon talouskurin ja leikkauslistojen paineessa. Jos emme tästä osaa vetää oikeita johtopäätöksiä, ja rupea vaatimaan talouspolitiikan suunnanmuutosta, olemme typeriä, emmekä edes ansaitse uutta nousukautta.
Talouskuripolitiikka saattaa kuulostaa vastuulliselta taloudenpidolta, mutta se perustuu turhaan moralismiin, joka on loppujen lopuksi itsetuhoista. Jos potilas on sairas, sitä ei paranneta heittämällä se kylmään mereen. Talouskuripolitiikka on puoskarointia. Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen talouspolitiikka on ollut puoskarointia parhaimmillaan. Saadaksemme Suomi nousuun, meidän täytyy unohtaa tämä kaikki.
Tai, kuten amerikkalainen konservatiivi kolumnisti, George W. Bushin entinen puheenkirjoittaja, David Frum asian rohkeasti ilmaisi: ”Mitä jos Paul Krugman oli oikeassa?”
EU:n uusi komissio, Junckerin johdolla, ilmoitti marraskuussa uudesta suunnitellusta 315 miljardin euron elvytyspaketista. Kuulostaa oikeansuuntaiselta, vaikka sen sisältöä on jo kritisoitu (mm. täällä ja täällä).
Junckerin linjaus on myöhäinen herääminen sille, että EU:n talouspolitiikka on epäonnistunut. Nyt voimme todeta, että elvytystoimet, joita tehtiin vuoden 2008 jälkeen, eivät olleet riittävällä tasolla. Jää nähtäväksi, saadaanko tällä EU:n talousalue kääntymään parempaan suuntaan.
Mitkä tahansa puolueet muodostavatkaan seuraavan Suomen hallituksen joutuvat tekemään heti vaikeita päätöksiä elvytyksen suhteen. Jos markkinatalous ja hyvinvointivaltio, tai edes jonkinlainen hyvä yhteiskunta, halutaan pelastaa, talouskuripolitiikan lopettaminen ja kohdennettujen elvytystoimien lisääminen, rakenneuudistusten ohella, vaikuttavat olevan paras tilapäinen ratkaisu.
Elvytystoimiin tulee suhtautua pragmaattisesti, kuin jalkansa murtaneen potilaan kävelykeppeihin. Ne voidaan heittää pois kun niitä ei enää tarvita. Mutta ensiksi ne pitää ottaa käyttöön.
10 kommenttia
…mutta miten takaat että sinusta ei tullut puoli-keynesläistä, niin kuin jokainen tähän mennessä tapaamani keynesläinen on?
Mitä tarkoitat ”puoli-keynesläisellä”? Minusta tuntuu, että jopa Keynes oli usein Keynesin kanssa eri mieltä monesta asiasta. :)
Olen samaa mieltä velkaelvytyksestä, mutta et ottanut kantaa siihen, mistä rahat velkaelvytykseen saadaan. Nykyisellään valtionvelka kasvaa ilman investointejakin hurjaa vauhtia. Julkinen sektori elää lainalla. Eikö samaan aikaan kannattaisi tehostaa julkista, jolloin työvoimaa siirtyy yksityiselle ja tehdä julkisia investointeja, jotka työllistävät (myös nuo ex-virkamiehet)?
Samaan aikaan tosiaan kannattaa ”tehostaa julkista” , mutta välttämättä ns. ”juustohöylä”-leikkaaminen ei ole paras tapa tehdä tätä. Se saattaa itse asiassa vain pahentaa tilannetta.
Jotta yksityisen sektorin dynaamisuutta saadaan kasvatettua, ehdotankin tekstissäni velkarahalla toteutettuja (työn)veronalennuksia. Viime kädessä ainoastaan yksityisen sektorin kasvu voi taata sen, että lamasta päästään yli, ja velat saadaan maksettua pois.
Amerikkalaisessa (tuskinpa Keynes ihan tälläistä maailmaa kuvitteli) elvytyspolitiikassa on kestävyysongelmia.
1. Biflaatio. Rikkaiden assetit pöhöää, köyhien päivittäiset tarvikkeet halpenee. Eriarvoisuus kasvaa, voimakkaasti. 80 ihmistä omistaa jo kaiken.
2. Motivaatio-ongelma. Työtätekemällä ei enää vaurastu, ja itseasiassa ei voi edes maksaa opintolainaa, taloa, tahi kasvattaa lapsia. USA:ssa 49% 20-29 vuotiaista asuu kotona vanhempien luona. Kolmannes 30-39 vuotiaista.
3. Taloutta ei voi enää säädellä. Korkoja ei voi nostaa. Liittovaltio velkaantuu jo nyt 1 $-triloonaa / vuosi. Ja itseasiassa eläke-, terveydenhuolto- ja sosiaalitukivelvollisuudet ovat voimakkaassa kasvustta. 5% korolla velkaa pitäisi ottaa toinen mokoma pelkästään aikaisempien korkojen maksuun. Seuraa ylikuumenemista ja volatiliteettiä.
4. Maailma on jo saturoitunut dollareista. Kiina on viimeisen vuoden ajan jo vähentänyt niitä reservistään. Velkakirjat myydään omalle FED:lle.
5. Maapallon ekologinen kantokyky pettää. Ihmiskunta selviää kyllä talousromahduksesta, mutta ei kaptalismin jatkumisesta.
Tämän analyysin johtopäätöksenä ei oikein voi olla, että elvyttämistä ei pitäisi tehdä, koska se ylläpitää kapitalismia. Eihän? Koska haluaisin nähdä sen korvaavan vaihtoehtoisen järjestelmän.
Eihän elvyttäminen tietenkään ratkaise ekologista kriisiä eikä eriarvoistumisen kasvua. Ei se on ole tarkoituskaan. Mutta jos halutaan oikeasti auttaa ihmiskunnan köyhimpiä, tarvitaan kasvua. Mieluummin kestävää, ekologista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista, mutta kasvua kuitenkin.
Eriarvoisuus on yhteiskuntaa ja se tarkoittaa vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa sitä että ihmiset saavat toimia kykyjensä ja osaamisensa mukaisesti. Toiset ovat älykkäämpiä ja aikaansaavampia kuin toiset ja tällöin myös ansaitsevat enemmän.
Se tarkoittaa myös sitä että mitä enemmän yhteiskunnan osaavat ihmiset vaurastuvat koko yhteiskunta vaurastuu näiden mukana, asia joka vasemmistolaisten on yleensä kovin vaikea ymmärtää vaikka käytännön esimerkkejä tästä on kaikkialla länsimaissa missä ihmisillä on ollut vapaus yrittää.
Kaikki suomen vauraus on peräisin yrityksistä ja yrittelijäistä ihmisistä joiden osaaminen on saanut maamme yritykset menestymään. Mitä paremmin nämä menestyvät sitä enemmän tulee jaettavaa myös niille joiden osaaminen on heikkoa. Ei ole kenenkään etu ryhtyä kahlitsemaan niitä joiden toiminta tuottaa varallisuuden tähän maahan.
Parasta elvytystä on poistaa työteon ja ansaitsemiseen esteet, kaikkea lainsäädäntöä ja säännöksiä pitäisi karsia todella rajusti koska nämä nykyisellään rajoittavat lähes kaikkea tekemistä ihan oman talon rakentamista myöten, valtion sellaiset menokohteet jotka eivät tuota ihmisille tarpeellisia peruspalveluja suomen kansalaisille pitäisi lakkauttaa(näitä on todella paljon), oma valuutta takaisin että olisi mahdollisuus devalvoida, EU:sta pitäisi päästä eroon, pelkästään jäsenmaksu aiheuttaa 1.1 miljardin menot vuosittain. YK: n Ilmastomaksut, rikkidirektiivit ja vastaavat pitäisi poistaa. jne. jne. jne….
”Tämän analyysin johtopäätöksenä ei oikein voi olla, että elvyttämistä ei pitäisi tehdä, koska se ylläpitää kapitalismia.”
Elvytyspolitiikka, siis halpa raha, antaa insentiiviejä luonnonvarojen tehottomaan käyttöön. Rahasta tehdään halpaa koska liiketoimintaa halutaan väkisin kiihdyttää, joihin mm. kulutustuotteiden valmistus kuuluu. Ei insentiiviä säästämiseen (ei yksilöillä eikä instituutioilla), ja itseasiassa rahapolitiikassa elvytys ja säästäminen ovat jokseenkin polaarisia vastanapoja.
Ei sitä kasvua tarvita. Ei oikeasti, vaan ainoastaan rahajärjestelmän takia.
Luonnonrahojen kulutusta voi vähentää laittamalla saastuttamiselle ja luonnon tuhoamiselle hinta. Ja mieluusti myös jättämällä runsaat suojelusalueet ympäri maailmaa teollistumisen ulkopuolelle.
En kannata sitä, että materiaalisen kasvun tavoittelusta luovutaan (kokonaan), koska en usko, että ilman materiaalista kasvua voidaan saavuttaa esim. sellaisia lääketieteellisiä ja teknologisia läpimurtoja, jotka voivat lisätä (ja ovat lisänneet) ihmisten hyvinvointia massiivisella tavalla.
Mutta elvytys voi tarkoittaa myös immateriaalisen kasvun mahdollistamista. Raha voi kiertää esim. palveluihin ja ihmisiin. Ja tähänkin saatetaan tarvita raha- ja finanssipoliittista boostia. Ellei sitten haluta luopua rahataloudesta kokonaan. Degrowth on vähän ongelmallista.
Aiheesta on hieman hankala keskustella, koska elvyttäminen voi tarkoittaa niin montaa asiaa.
Kirjoituksen kohdat 1-5 ovat aika liberaaleja elvytyksen muotoja, karsitaan sääntelyä ja kannustinloukkuaj sekä lasketaan veroja. Valtion infrastruktuurihankkeiden aikaistaminen on myös aika liberaalia. Yksityiset toimijatkin aikaistavat hankintojaan matalan kustannustason lama-aikana jos vain pystyvät, ja valtion tulisi toimia samoin.
”Mutta viimeisen 5-7 vuoden aikana ne maat, joissa elvytystä on tehty, ovat nousseet paremmin kuin talouskuripolitiikkaa noudattaneet maat.”
Tämä ei vielä todista että valtion velanotto aiheuttaa talouskasvua. Jos valtio ylipäätään saa lainaa, se tarkoittaa että valtiontalous on yleensä kohtuullisen hyvällä mallilla. Hyvässä tilanteessa olevien valtioiden talous luultavasti myös kasvaa enemmän kuin huonossa tilanteessa olevien.
Samalla logiikalla voisi väittää että kesämökin ostaminen parantaa perheen taloutta, sillä kesämökin ostaneilla menee paremmin kuin niillä jotka eivät ostaneet. Todellisuudessa kesämökkejä ostelevat yleensä hyvin toimeentulevat, eikä mökin ostaminen paranna toimeentuloa vaan on seuraus siitä.