Heips,
Tiiättekö sen tunteen, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa? Ei kiinnosta, eikä vaan todellakaan huvita? Veikkaan, että aika moni tietää. Noh, kuvitelkaa seuraavaks, että se tunne jatkuis kuukausi kaupalla. Siinä lyhyesti tiivistettynä mun kulunut syksy. Oon vajaa puol vuotta virunut omassa epäonnessani ja turhautuneisuudessani ja ihmetellyt, että mikä mulle on tullut, kun kaikki tuntuu niin uskomattoman hankalalta ja mikään ei huvita. Ei työn teko, ei treenaaminen, ei ystävien näkeminen, ei oikeestaan mikään. En saa otetta mistään, aloitekyky ja motivaatio on täysin kadoksissa ja pienimmätkin jutut tuntuu uskomattoman työläiltä. Oon ollut järjettömän väsynyt, jokseenkin alakuloinen ja aivot on kuin sumupilvessä päivästä toiseen. Oon skarpannut ihan hulluna sosiaalisissa tilanteissa ja töissä, näyttääkseni että ”oon se sama ylipirteä, megapositiivinen, elämän iloinen Laura, kuin aina ennenkin”, vaikka oikeesti tekis mieli pyllistää kaikille ja kaikelle ja käpertyy sänkyyn. Oon väkisin vääntänyt itteeni lenkkipolulle ja salille, vaikka ei ois pätkän vertaa kiinnostunut, vaan siks että oon pitänyt itteeni jokseenkin huonompana ihmisenä jos en treenaa. Treenaaminen taas on pahentanut oloa kahta kauheammaksi, koska palautuminen treenistä on kestänyt kauan, ja kroppa on muutenkin tuntunut kipeältä ja huonolta, erityisesti nivelet on kipuilleet. Välillä huimaa ja välillä oksettaa, vaikka olen syönyt normaalisti ja terveellisesti. Paino nousee, vaikka syön alle kulutuksen. Oon ajatellut, että tällanen mä sitten nykyään oon. En vaan oo enää semmonen iloinen ja sosiaalinen ihminen mitä olin ennen, ihmiset muuttuu ja musta on nyt tullut tämmönen. Ja nyt kun olo on entisestään huonontunut, oon ajatellut että ”no nyt on marraskuu, nyt kuuluukin ketuttaa”, vaikka en ikinä aikaisemmin oo kokenut mitään kaamosmasennusta, vaan enemmänkin nauttinut siitä rauhan tunteesta minkä syksy ja talvi on mulle tähän asti aina tuonut. Painon nousunkin on selitellyt sillä etten enää punnitse ruokiani. No, parisen viikkoa sitten aloin huolestumaan, kun syke heitteli härän pyllyä. Oon muutaman kerran herännyt siihen että syke on korkeella ja sydän hakkaa, kun sitten taas muuten tuntuu että pulssi on alhainen ja hengästyn nopeasti. Juttelin oireista äitini ja muutaman ystävän kanssa, jotka huolestuneina kehottivat lääkäriin. Lähete labraan ja verikokeista tulos, jota tässä vaiheessa osasinkin jo epäillä:
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Toisaalta diagnoosi tuntuu ihan järkyttävältä. Siis LOPPUELÄMÄN sairaus. Todennäköisesti loppuelämän lääkitys. Huh. Mutta sitten taas toisaalta diagnoosi oli helpotus: nyt sain syyn sille, miksi en ole tuntenut oloani normaaliksi tai ollut oma itseni. Kilpirauhasen vajaatoiminta on kuitenkin tavallaan ”aika helppo sairaus”, vaikka sairaus onkin – siihen on lääkkeet, jotka toimiessaan ja annostuksen ollessa oikea toimivat niin hyvin, että mitään vaivoja tai oireita ei enää tule olemaan. Voisihan sitä olla asiat aika paljon huonomminkin.
Yksi asia mikä kuitenkin tällä hetkellä mietityttää on, että mistä tämä johtuu? Kilpirauhasen vajaatoiminta on periytyvää, ja tiedän, että meillä on sitä suvussa eli taipumusta sille oli, mutta olisiko vajaatoiminta puhjennut ilman rankkaa kisadieettiä? Alhainen rasvaprosentti kuitenkin vaikuttaa hormonitasapainoon ja kilpparin toimintaan, onhan tästä asiasta käyty mediassa jos jonkinnäköisiä keskusteluja viime aikoina. Mietityttää erityisesti, kun tiedän että eräällä mun kanssa samassa sarjassa kilpailleella on todettu nyt sama vaiva. Olenko minä itse sairastuttanut itseni? Mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla, että tältä olisi vältytty? Toisaalta turha jossitella ja murehtia, kun vahinko on jo tapahtunut. Enää ei auta muuta kuin katsoa eteenpäin, En missään nimessä kadu sitä että kilpailin – se on kuitenkin suurinta mitä oon tähän astisen elämäni aikana saavuttanut ja oon äärettömän ylpeä siitä, mutta toisaalta… Noh whats done is done, nyt nokka kohti uusia haasteita.
Oon potenut vähän huonoa omatuntoa siitä, etten oo jaksanut tätä blogiakaan kirjoittaa nyt pitkään aikaan ja ne pari hassua postausta, jotka tänne oon saanut aikaiseksi, on ollut niin väkisin väännettyjä ja epäaitoja etten viitti niitä edes lukea. Oon potenut huonoa omatuntoa monesta muustakin asiasta, mitä en vaan oo jaksanut tehdä, tai olla esimerkiksi niin hyvä ystävä viime aikoina, kuin haluaisin oikeasti olla. Tän selviämisen myötä voin kuitenkin ehkä olla armollisempi itselleni ja lakata soimaamasta itteeni koko ajan, ja pakottamasta asioihin mitkä ei tunnu oikeilta ja hyviltä. Kun lääkitys saadaan kohdilleen niin toivottavasti pikkuhiljaa olo helpottuu. Ehkä siinä vaiheessa alan taas blogiakin enemmän kirjoittamaan. Nyt kuitenkin kroppa kuntoon,
Kiitos ja anteeks.
Laura
35 kommenttia
Sama juttu oli itsellä kisojen jälkeen ja todella pitkään siinä kestikin että kroppa alkoi toimia, lääkityksestä huolimatta. Tsemppiä, kyllä se paremmaksi muuttuu!
Voi
kiitos Sari, toivotaan! 
Voi ei, kuulostaa kyllä niin valtavan tutulta vielä näin neljän vuoden lääkityksenkin jälkeen. Pahinta lukio-opiskelijana on se, että kun kilpirauhanen aiheuttaa aivosumua eli kognitiiviset taidot hidastuu, niin kiva sitten lukea ylioppilaskirjoituksiin ja pääsykokeisiin, kun tuntuu että mitään ei jää päähän. Joutuu tekemään asioiden eteen paljon enemmän töitä, kun ajattelee pysyttelevänsä ”sillä samalla tasolla, mitä oli joskus”, juurikin arvosanojen, sosiaalisuuden ja liikunnan suhteen. Sen neuvon, että pidä huoli alusta asti, että hoitava lääkäri osaa asiansa. Mulla kesti aivan liian kauan löytää lääkäri, joka tietää mitä tekee, joten siksi oireita on vieläkin erittäin paljon. Valoisampaa tulevaisuutta odotellessa ja tsemppiä valtavasti sinnekin!
Kiitos vinkistä Sannakaija, ja hurjasti tsemppiä pääsykokeisiin ja ylppäreihin! Kyllä se varmasti vielä helpottaa, meillä molemmilla!
Tsemppiä! Itsellä sama ongelma! Kannattaa muistaa käydä päivittelemässä arvoja ja lääkitystä myös vähintään vuosittain! Itse sain lääkityksen viime vuonna, sain painon tippumaan ja salireenitkin jaksoi aloittaa koulun ja lapsen hoidon ”kiireiltä”. Tammikuusta kesää kohden lämmittelin ja sain koneen käyntiin, kesällä vähintään kolme kertaa viikossa reenit. Sitten tuli syksy ja koulu alkoi. En ole sen jälkeen käynyt salilla ja luulen, että pitäisi käydä arvot tarkistamassa!
Kiva kuulla hoidon auttaneen! Näin mäkin oon ymmärtänyt, että se oikea määrä saattaa vaihdella elämäntilanteen mukaan.. Tsemppiä kovasti sinnekin!
Itsellänikin todettiin n.vuosi sitten kr:n vajatoimintaa lääkärintarkastuksessa verikokeilla, jota seurattiin 3 kk:n välein. Lisäksi munuaisarvot oli kohollaan. Lääkitykselle en heti joutunut, seurattiin vaan. Aloin pikkasen pudottamaan protskujen määrää jolloin munuaisarvot alkoi laskea normiksi, mutta kilpirauhasen ei vielä. Kesällä aloitin syömään merilevä+seleenikapseleita, jotka vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan.Elokuussa kävin taas kokeissa ja yllätys: kr: tulokset olivat palautuneet normaaleiksi. Joulukuussa käyn taas terv.tark. kattomassa onko pysynyt balansissa.Otin/otan seleeniä 150-200mikrog.+merilevätabun aamuisin ja ”hyvin on kolissu”. Jaksaa-jaksaa…En tiedä miten muilla toimii, mutta itelläni tepsi nuo luontaiset lääkkeet hyvin.
Hyviä pointteja, ja mä oon kanssa sitä mieltä et haluun ehdottomasti testata myös noita vaihtoehtosii hoitoja, just jos esim jollain ruokavaliomuutoksilla sais apua. Mulla on spirulina ja chlorella olleet käytössä jo vuoden verran, mutta täytyy selvittää mistä kaikesta muusta vois olla apua. Kiitos vinkeistä
Minulla ollut tuo sairaus jo 14 vuotta. Koska se vahvasti periytyvä, puhkesi myös minulle. En ole koskaan dietannut ja kun sairastuin, en ollut koskaan vielä treenannut..,
Niin, syitä on monia, perinnöllisyys varmasti se yleisin!
Moi, mulla on ollut ks.sairaus koko elämäni. Suvussa esiintyy tädeillä,mummolla ja isällä, joten aikalailla periytyvänoloista. Kantsii kuunnella omaa oloa lääkityksen suhteen ja löytää hyvä lääkäri. Olen saanut itse aina vääntää rautalangasta kun lääkärit tuijottavat vain viitearvoja eikä mene sen mukaan lääkityksessä mikä on mun olo. Tsemppiä!
Moi Ilona, kiitos tsempistä. Näin mäkin ymmärsin jostain teksteistä joita luin, että arvot ei kerro koko totuutta vaan oma olotila. Ei auta, muuta kuin kokeille ja tunnustella. Tsemppiä sullekin!
Voi ei! Hyvä että sait diagnoosin, mutta ikävää että diagnoosi oli tuo :/ älä suotta pyytele anteeks. Kamala sairaus mikä vain sairaus, koita kuitenki jaksella ja tsemppiä treeneihin
Kiitos Sanni
Hei! Täällä kans yksi uusi kilpirauhaspotilas. Olin valmennuksessa kohti kisoja kun sairastuin, en päässyt siis edes alkuun. Salireenit ja kaikki jäi, piti jaksaa keskittyä työhön. Nyt lääkitys ja kohti parempaa fiilistä ja reenejä. Tsemppiä sulle, ei ole häävi sairaus. Ymmärrän että on pahempaakin, mutta itsestä tuntuu että olen saanut osakseni tässä alkumatkallani myös paljon vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Oli vaikea pukea sanoiksi kuinka huono olo oli outoine oireineen. Uskon, että tämä puhkesi minulle vain monen asian yhteensattumana, ajanjaksolla kun paljon muutoksia elämässä. Mutta kyllä tämä tästä
olen myös kuullut hyvää merileväuutteesta.
Voin niin samaistua tohon vähättelyyn ja ymmärtämättömyyteen. Hirmu vaikea selittää oireita tai oloa kellekään, kun tuntuu että kaikki on vähän vinksallaan, mutta ei tarkasti osaa sanoa että mistä kiikastaa. On vaan paha olla. Tsemppiä sulle myös hurjasti, kiitos viestistä <3
Hei, minullakin kilpirauhasen vajaatoiminta ollut kolmatta vuotta, tosin en pahemmin sitä enää huomaa, mitä nyt minä en saa itteeni lämpimäks millään.. Tänäänkin kävin tunnin uimassa ja kävelin tärisevänä kalikkana pois
lukioaikaan hikosin istualtaan tekemättä yhtään mitään… Se oli nuorelle noloa. Mutta kyllä se lääkityksellä hyvin korjaantuu, tsemppiä! 
Moikka Jenny! Kiva kuulla että lääkityksellä muita oireita ei enää huomaa, harmi kumminkin tuo palelu.
Toivottavasti se helpottaa vielä. On inhottava tunne kun palelee sisältä päin, ei väliä paljonko ois päällä. Mulla on ollut samaa varpaissa ja sormissa, liekö just tästä johtuvaa. Tsemppiä hurjasti sullekin!
mä taas olen ollut tuollainen jo vaikka kuinka monta vuotta ja ilman minkäänlaista sosiaalista elämää. mä olenkin masennusdiagnoosin omaava. tästä voi parantua, mutta vaikeaa on. nyt aloitin treenaamisen ja ruokavalion noudattamisen. toivottavasti auttaa minua.
Voi ei
Onko sulla mitattu kilppariarvoja? Jostain lukenut, että monet masennuslääkkeitä vuosia syönneet onkin huomattu kilpirauhasen vajaatoiminta potilaiksi. Toivottavasti liikunta tuo sinulle iloa <3 Odotan taas niin innolla itsekin, että löytäisin uudestaan sen tekemisen hyvän fiiliksen treenaamiseen. Sitä se parhaimmillaan kuitenkin on ja tuo, iloa ja hyvää oloa.
Moikka! Tutkikaas asiaa tarkemmin, jos teillä on thyroxin- niminen lääkitys niin siinä on vain T4-hormonia. Kilpirauhasessa on neljää eri hormonia T1,T2,T3,T4. Kyseinen lääke tuo viite-arvot vain alas… Erikoisluvalla saa lääkkeen jossa on kaikki neljä hormonia… Itselleni lääkkeet aiheuttivat vajaatoiminnan, urheilemalla paranin. Katsokaa 19.11 tullut akuutti. Nykyänn syön merilevää, aineenvaihdunta on parantunut entisestään…
Moikka Tapio! Täytyypä katsoa tuo akuutti! Kiitos vinkistä. Tää on kaikki niin uutta vielä, että kaikki info tulee tarpeeseen. Kiitos!
Moi! Lähetin sulle fb yksityisviestin, kurkkaa muut-kansio!
Itselläni todettu sama sairaus muutama vuosi sitten, ehdin tosin kärsiä oireista monta vuotta, koska veriarvoissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Lääkärit sanoivat että olen terve (vaikka minullakin suvussa ko. Sairautta ja itse osasin sitä jo epäillä), kunnes yksi kilpirauhasen sairauksiin erikoistunut lääkäri suostui määräämään tyroksiinia. Ja sehän auttoi heti! Voimia sinulle!:)
Moi Elina, monelta oon kuullut nyt samaa, arvot viitearvojen sisällä, eli lääkitystä ei aloiteta vaikka oireet olis selkeät. Onneksi sait kuitenkin lääkärin kirjoittamaan lääkityksen ja voit nyt paremmin! Tsemppiä ja ihanaa Joulun odotusta!
Helppo sun on sanoa että tää sairaus on pikku juttu tai helppo sairaus. Joillain ihmisillä ei niin nopeesti todeta sitä kun sulla. Omasta kokemuksesta ihan että sairastin sitä monta vuotta ennenku sitten se todettiin ja se veti mun urheilullisen kropan ja terävän mielen ihan muusiks. Joo nyt mulle sitten annettiin lääkkeet mutta se ottaa aikansa ennenkun ne lääkkeet oikeesti rupee toimimaan ja ennenkun annostus saadaan oikeaksi. Mummillani sattuu olemaan tämä ja taisteli 20 vuotta että mikä on se oikea lääkitys. Ja tosiaan olo ei kauheesti parane sillä liian pienellä määrällä.
Olen myös tavannut vanhemman rouvan joka on teini iästä tätä sairastanut ja 40 vuotta joutui käydä sitä rumbaa että mikä lääkemää on sopiva.
Itselläni ei yhtään parempi olo ole vaikka vuoden olen syönyt tätä lääkettä. Ja kroppa on päässyt aika pahaksi että tästä on aika vaikeeta nousta ylös kun on jo jättänyt jälkiäkin.
Ja tosiaan oireita mulla oli about 20 ja ehkä kahdesta päässyt eroon.
Moi Kilppari, anteeksi jos pahoitin mielesi tuolla ”helppo sairaus”-kommentilla. Tiedän että olen päässyt helpomalla tän asian kanssa, koska hakeuduin hoitoon heti kun olo tuntui epänormaalilta ja koska satuin saamaan heti lääkärin, joka ottaa tän asian vakavasti ja ymmärtää sen. Meillä kaikilla on omat kokemukset joihin peilaamme ympärillämme tapahtuvia asioita, ja mä puhunkin nyt omasta kokemuksestani. Kun seuraa vierestä miten syöpä vie oman vanhemman, tai aivokasvain vahingoittaa lähisukulaista vakavasti, en osaa pitää tätä sairautta (johon on olemassa lääkitys) niin äärettömän vakavana. Tää on vaan mun kokemukseni ja mun näkemykseni. Ennen kaikkea uskon että asenne ratkaisee kaikessa – jos kokisin itteni tosi sairaaksi tän takia, niin sitähän mä olisin. Vaihtoehdot on opetella elämään tän kanssa tai jäädä rypemään itsesäälissä ja laittaa kaikki elämän vaivat tän piikkiin. Mä ajattelin opetella elämään. Tsemppiä hurjasti sinun taisteluusi kilpparin kanssa – toivottavasti vaivasi helpottuvat ja olosi paranee.
täällä sama homma!
sain kyseisen diagnoosin vaihtovuotena. Kamalaa oli olla väsynyt ja kiukkuinen toisessa maassa ja vieraassa perheessä… Mulla oli myös syynä anorektinen käyttäytyminen balettiaikoina. Nyt toimii kroppa ihan ok, lääkettä tärkeempi on ollut a. lepo b. Reverse dieting. 
ärsyttää eniten, kun kys. hormooni saa muutkin hormonit sekaisin… Nyt on meikäläiselle tullut taudin myötä esim ihan kamala pms… Mutta jaksamisia sinne! Kyllä se siitä, kun löytää oikeen annoksen!!!:)
http://borntorage.fitnessguru.se
Itellä sama juttu, tiiän täsmälleen mitä tarkotat. Hienoa, että syy löyty ja toivottavasti fiilis ja olo muutenkin helpottaa.
Mulla lääkkeet on auttanu ja on aika hienoa olla taas ”normaali” ihminen jaksamiseltaan. Tai ainaki lähelle sitä, omaa kehoa tarvii kuunnella ja lepoa olla tarpeeks. Mua kans helpotti, että sai diagnoosin, mut aluks tuntu pahalta, että on riippuvainen lääkkeistä loppuelämän. Nykyään en enää aattele niin, vaan oon ilonen, että lääkkeitä saa (ja ne on suht edullisia) ja aattelen asiaa muutenki ”ominaisuutena”, en sairautena. 
Tsemppiä ja jaksamista! 
Hei! Tsemppiä ’taisteluun’ sitä tulet tarvitsemaan. Kun on tottunut liikkumaan ja saamaan tuloksia nopeasti niin tämän sairauden johdosta tarvitaan pitkäjänteistä ’puurtamista’
Itse sain diagnoosin v. 2009 syksyllä. Ja olenkin miettinyt myös että sairastutinko itse itseni vaikka tauti on myös rasitteena suvussa. Kävin juoksemassa maratonin +29 asteen helteessä. Tuon jälkeen kroppani meni aivan sekaisin, paino nousi, verenpaineet heitteli ja alkoi ’flunssa’ kierre. Lääkityksen saatuani sainkin oloani parempaan suuntaan, kunnes… aloin treenaamaan taas maratonille ja kertyneet kilothan piti saada asap pois. Eli kroppa ketoosiin ja treenaamaan! Sain tuloksia nopeasti paino tippui 2kk aikana 20kg ja 3kk:n sisään juoksin viimeisimmän maratonini. Sen jälkeen alkoi uusi alamäki josta olen vasta nyt toipumassa (4 vuotta mennyt). Eli pienenä vinkkinä 
kun tykkäät treenata niin juttele asiasta jonkun pt:n kanssa joka ymmärtää myös kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ja odota että saat lääkityksen tasapainoon. Tunnet että on taas virtaa niin kuin ennenkin. Vielä kerran tsemppiä! Meitä on monta sinua tukemassa 
Laura sä oot upea ihminen ja se että täällä olet kirjoittanut sun sairaudesta tosi hieno juttu.Olet auttanut mua sillä että päätin lääkärille mennä koska mulla tuntuu olevan samat oireet.Käyn lähipäivänä selvittämässä.Kiitos sulle! Voimia ja tsemppiä tulevaisuuteen.Toivottavasti saat lääkkeen avulla takaisin entisen elämäsi ja oot onnellinen
Pakko tulla kans tänne kommentoimaan, mulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja ikää on tällähetkellä 16vuotta…kilpirauhasen vajaatoimintaa oon sairastanut 11vuotiaasta asti niin että sairauden diagnoosi tiedettiin…luultavasti ollut siis sairaus jo lapsesta asti sillä olen aina ollut ”normaaleita” lapsia 5-10kg painavampi…kilpirauhasen vajaatoimintaa lääkitään mutta välillä tuntuu ettei se auta ja olo on huono…pari vuotta sitten mukaan kuvioihin pamahti toisen tyypin diabetes jota lääkitään myös mutta silti paino pysyy vain ylhäällä ja aineenvaihdunta on hidasta…sukurasite on molempiin sairauksiin joten olihan se arvattavissa mutta silti kova shokki 11vuotiaalle saada elinikäinen sairaus…toki sen kanssa oppii elämään mutta välillä tuntuu turhauttavalta syödä tabletteja ilman mitään vaikutusta…painoa olen yrittänyt pudottaa mutta se ei ota pudotakseen luultavasti huonon aineenvaihdunnan kanssa…tiistaina pääsen onneksi taas lääkärintarkastukseen niin saa vähä jutella ongelmista ja vaivoista…jaksamisia sulle kilpirauhas -taistelun kanssa, se helpottaa kun lääkkeet saadaan mallille!
Kuulostaa niin tutulta… Itseä vaivannut samanlaiset oireet jo pitkään ja pari viikkoa sitten sain diagnoosin. Kun on tottunut tekemään koko ajan ja jaksamaan koulun ja työt ja treenaamisen, on vaikeeta ettei yhtäkkiä enää jaksakkaan. Ensin siitä oli huono omatunto, joten oli helpotus kuulla jokin pätevä selitys. Nyt vaan odotellaan että löytyisi sitä lääkitystä. Sanotaan että on helppo sairaus, jep, asiat voisivat kyllä olla paljon huonomminkin. Mutta ei tää kivaa ole, ei todellakaan. Paljon tsemppiä sulle!
Hei, valitettevaa että meidän kilpirauhassairaiden joukko kasvaa kohinalla; nykyään on tullut paljon nuoria naisia, jotka ovat fitness-treenauksella ja dieeteillä hankkineet kilpirauhasen vajaatoiminnan. Tätä tautia kun ei kenellekään soisi, on ihan käsittämätöntä miten joku ihan tieten tahtoen tuhoaa kroppansa hormonitoiminnan ulkonäöllisen harrastuksen vuoksi. Joillain voi kestää vuosia, että saadaan lääkitys tasapainoon, joillain se tyroksiini ei toimi ja sitten on haettava vaihtoehtoinen lääkitys erityisluvalla lääkäriltä joka siihen on erikoistunut ja heitä löytyy parisenkymmentä tällähetkellä suomesta jotka näitä lääkkeitä suostuvat määräämään, jonot vuosien mittaiset ja valvira huohottaa näidenkin niskaan. Suosittelen tutustumaan Kaisa Jaakkolan kirjaan hormonitasapaino, hän entisenä kilpaurheilijana ja nykyisenä kilpirauhassairaana on aika asiantunteva pakkaus potilaalle, joka on juuri sairastunut. Itse kärsin 15 vuotta ennenkuin sain oikean diagnoosin, onneksi itse et joutunut vuosikausia makaamaan himassa työkyvyttömänä masennuslääkkeitä popsien . Mutta helpoksi tätä sairautta ei voi sanoa, facebookissa on kilpirauhassairaiden vertaistukiryhmiä, joissa on tuhansia jäseniä ja enpä muista kenenkään vielä kertoneen siellä, kuinka helppoa tämän hoitaminen ja lääkityksen säätäminen on, etenkin kun monet joutuvat säätämään lääkityksiään vuodenaikojen ja lämpötilojen mukaan. Tsemppiä kuitenkin, toivottavasti voit pian paremmin!
Kuulostaa tosi tutulta! Mun lääkitys tosin aloitettiin neljä vuotta liian myöhään, kun olin 14-vuotias. Harrastin liikuntaa ja kilpauintia ja olin hyvässä kunnossa. Silti paino vain nousi ylöspäin ja terveydenhoitaja haukkui ylipainoiseksi. Pituuskasvu loppui ja olin kylmissäni kokoajan ja tosiaan väsymys oli ihan kamalaa! Lääkitys saatiin kuntoon ja nyt olen syönyt lääkettä kuusi vuotta. Olen nyt hyvässä kunnossa ja painokin putosi lääkkeen vaikutuksen alettua. Silti pituuskasvu loppui liian aikaisin ja minusta jäi vain 149 cm pitkä, mikä joskus harmittaa. Mutta tämän sairauden kanssa kyllä pärjää, kunhan saa lääkityksen kohdalleen. Jaksamisia sulle ja toivottavasti löydät pian oikean annosmäärän. Se helpottaa elämää kummasti!