Yli vuosi sitten kirjoittamani ”v*tun köyhät” –blogiteksti on lähtenyt taas leviämään. Aikanaan kirjoitus herätti melkoisen määrän kohua ja sain siitä kiitokseksi liudan erilaista vihapostia ja läjän mm. tappouhkauksia. Nyt sain jostain syystä taas ”uuden aallon” asiatonta palautetta, mikä pisti lähinnä vituttamaan, etenkin kun oli pieni darra Slushin jälkeen.
Kuittaan kaiken sellaisen hölmöilyn lähinnä sillä tosiasialla, että nykyään myös Niuvanniemestä löytyy nettipääte, josta käsin potilaat pääsevät kertomaan mielipiteitään maailmalle. Minua kuitenkin häiritsee se, miten ihan fiksutkin ihmiset tekivät tekstistäni tulkintoja, jonka mukaan olisin empatiakyvytön tai minua yleisesti vituttaa muiden köyhyys tai jonkun epäonnistuminen. Kyse ei ole kuitenkaan siitä.
Minä en tiedä psykologiasta enempää kuin Hakkarainen nykytaiteesta, mutta aivan kuin Hakkarainen voi ostaa lipun Kiasmaan, myös minä voin ainakin yrittää selittää ei-niin-tieteellisiä ajatuksiani wikipedian ja artikkeleiden avulla.
Psykologiassa puhutaan attribuutiosta, joka tarkoittaa ihmisen toiminnan tai tapahtumien selittämistä. Wikipediaa lainaten: ”Ihmisellä on myötäsyntyinen tarve tulkita käyttäytymisen tai tapahtuman johtuvan jostakin tietystä syystä sen sijaan, että sen uskottaisiin olevan sattumanvaraista”.
Jonkun mielestä esimerkiksi kokoomuslaiset (kuten minä) tekevät jatkuvasti virheellisiä attribuutiotulkintoja, joiden mukaan esimerkiksi köyhyys on aina ihmisen omaa syytä, tai masennuksesta voi parantua helposti ”ottamalla itseään niskasta kiinni”. Näin varmasti tapahtuu useinkin, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole siitä.
En siis ajattele, että kaikki köyhyys on itse aiheutettua. Olen sitä mieltä, että maailmassa on yhtä monta elämäntilannetta kuin ihmistäkin. Joskus ongelmat ovat sisäsyntyisiä, joskus paraskaan yrittäminen ei auta. V*tun köyhät –kirjoituksessani kritisoin tiettyä ilmiötä, jossa selvästi itse aiheutettuja ongelmia projisoidaan ulkopuolelle. Antakaas kun selitän hieman.
On aivan tutkittua tietoa, että ”yksilön käsityksellä oman toimintansa onnistumisen tai epäonnistumisen syistä on tärkeä merkitys hänen suunnitelmissaan ja tulevassa toiminnassaan”*
Blogini kuvitteellisessa ja överiksi vedetyssä Mika-Jalmari -esimerkissä käydään läpi (minun mielestäni) todellista ongelmaa – ihmisille hyvin usein nykyään opetetaan, että heistä voi tulla mitä tahansa, jolloin odotukset nousevat liian korkealle. Samaan aikaan kaikki epäonnistumiset johdetaan puhtaasti ulkoisiin syihin.
Suomessa ei saa koskaan sanoa, että vika on edes joskus ihmisessä itsessään, kuten sain tekstini palautteesta huomata. Ongelmien käsittely pelkästään ulkoisista syistä johtuvana aiheuttaa Mika-Jalmarin esimerkkitapauksessa toivottomuutta, passivoitumista ja lopulta masennusta. Hänen näkökulmastaan ulkoiset tekijät estävät tavoiteltua menestystä, eikä hän kykene käsittämään, että haaveet eivät välttämättä toteudu – tai eivät aivan varmasti toteudu jos istuu kotona juomassa olutta ja pelaamassa tietokoneella. Jos täällä ei ole sopivaa uramahdollisuutta vaikka jenkkifutiksen tai meribiologian parissa, niin aina voi halutessaan lähteä tavoittelemaan onnea muualta. Kotisohvalta se harvoin löytyy.
Kuten tekstissä sanoin ”erään teorian mukaan” asia on näin. Tietenkin olisi voinut olla fiksumpi ja laittaa mukaan lähdeviitteen, mutta en arvannut blogista tulevan noin ”suosittua”. Laitan tähän linkin aihetta käsittelevään artikkeliin, joka ei ole kovinkaan tieteellinen, eikä edes mielestäni täysin paikkansa pitävä, mutta ainakin kertoo kansantajuisesti mitä tarkoitin. Tieteellisemmin onnellisuutta on tutkittu paljonkin, esimerkiksi täällä ja täällä. Lukemieni artikkeleiden perusteella näyttäisi siltä, että oletetut mahdollisuudet pärjätä verrattuna todellisiin mahdollisuuksiin vaikuttavat ihmisten onnellisuuteen.
Suomalaisessa retoriikassa on jo vuosikymmeniä johdettu kaikkia epäonnistumisen attribuutoita pois yksilöstä kohti yhteiskuntaa, mikä aiheuttaa ilmiötä, jossa sinänsä millä tahansa objektiivisella mittarilla hyvässä tilanteessa olevat, tai vähintäänkin hyvät mahdollisuudet omaavat ihmiset jatkuvasti valittavat huonoa elämää, vaikka joskus olisi syytä katsoa peiliin. Toisaalta jos joku (kuten minä) huomauttaa asiasta, niin on hyvin nopeasti kaikkia köyhiä vihaava empatiakyvytön mulkku.
Joskus pitää vääntää rautalangasta, joten otan esiin blogin esimerkkitapaukset:
Helsingin Sanomien artikkelissa Mathias Rosenlund löytää kaikki mahdolliset syyt menestymisen esteeksi, aina köyhistä vanhemmista masennukseen, koulutuksen puutteeseen ja paskaan elämään, paitsi se, että itse ei saa aikaiseksi. Kaiken kurjuuden keskellä rahaa riittää kyllä tupakkaan (artikkelin kuvassa, aski päivässä on yli 150e / kk), mutta ei lasten harrastuksiin. Haastattelusta käy esiin, että tähän asti oikeastaan ainoa hyväksyttävä tapa muuttaa elämää olisi se, että Mathiaksen kirjoista yhtäkkiä tulisi huippusuosittuja ja hänestä menestyvä kirjailija, mutta pikkuhiljaa myös vakituinen työ tuntuisi hyvältä.
Toisessa artikkelissa mainittu sankari on 20-vuotias Nici Rumbin, joka on kuulemma hakenut todella moneen työpaikkaan, mutta ei ole päässyt kuulemma mihinkään. Nici on kuulemma niin täsmällinen, että tuli omassa kodissaan tehtävään haastatteluun 10 minuuttia etuajassa. Sen kerran kun Nici sai töitä, hän irtisanoutui lähteäkseen lomalle Kambodžaan. Seuraavan kerran kun jotain tarjottiin, työpaikan saaminen jäi törkyisestä ulkoasusta kiinni. Voisiko edes siinä kohtaa katsoa peiliin sen sijaan, että valittaa kun ei ole töitä.
Toivotan molemmille herroille menestystä ja pelkästään hyvää kaikesta sydämestäni, mutta otin vain esiin haastattelut, jotka mielestäni alleviivasivat ongelmaa.
Psykiatri Anthony (A.M.) Daniels on tehnyt koko uransa brittiläisen alaluokan parissa ja kirjoittanut paljon kokemuksistaan. Keskeinen teema hänen teoksissaan on se, että yksilön maailmankuva vaikuttaa äärimmäisen paljon hänen toimintaansa ja asenteisiinsa. Hyvinvointiyhteiskunnassa ”köyhiä” leimaa ajatus sosiaalisesta determinismistä – olen köyhä, koska vanhempani ovat köyhiä ja yhteiskunta potkii päähän. Ongelmaiset projisoivat epäonnistumisen attribuutit voimakkaasti ulkoisiin tekijöihin. Tämä johtaa ajatusmaailmaan, jossa yksilöillä ei ole alitajuisesti vastuuta omista teoistaan.
Kirjoituksissaan Daniels väittää, että länsimaissa on aktiivisesti siirretty yksilön vastuuta pois omista teoistaan, niin käytännön kuin retoriikankin tasolla. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa esimerkiksi väkivaltarikokset, alkoholismi, sukupuolitaudit, ylipaino ja elinikäinen riippuvuus sosiaaliturvasta korostuvat alemmissa yhteiskuntaluokissa, vaikka samaan aikaan mahdollisuudet pärjätä ovat parempia kuin koskaan.
Tämä korostuu etenkin Suomessa, jossa ihmisistä mystisesti ”tulee” köyhiä, kouluttamattomia tai ylipainoisia samaan aikaan kun kaveri vieressä on 15-vuotiaasta saakka elättänyt itsensä yrittäjänä, kaikkia yritetään jo pakottaa vähintään toisen asteen opintoihin ja lenkille pääsee jos vain omistaa kengät.
Aivan vapaasti voi tulla haukkumaan kusipääksi tai sanoa, ettei minulla ole empatiakykyä, mutta henkilökohtaisesti pidän Danielsin esiin nostamaa ilmiötä varsin merkittävänä ongelmana nyky-yhteiskunnassa. Kaiken raivon vallassa kirjoitetun palautteen voi lähettää osoitteeseen culus@illiterat.us. Asialliseen palautteeseen löytyy muita kanavia.
Kritisoimani V*tun köyhät (eivät siis kaikki vähävaraiset, vaan nimenomaan ne pahimmat valittajat) katsovat kaiken olevan aina yhteiskunnan syytä tai muuten ovat deterministisiä kohtalonsa suhteen, mikä johtaa mielestäni kasvaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kohtalon vietävissä ja kohtaloonsa tyytymättömät ihmiset turhautuvat, masentuvat ja passivoituvat. Pahimmassa tapauksessa suuttuvat ja lähtevät kaduille. Heitä ei voi edes tuuppia eteenpäin ilman, että joutuu paskamyrskyn silmään.
Ei tämä maa ole alennustilassa ainoastaan sen vuoksi, että verot, sääntely ja holhous parhaansa mukaan lannistavat ihmisiä, eikä yksi Slush käännä Titanicin keulaa pois jäävuoresta jos meillä on samaan aikaan tuhansia ihmisiä, jotka on aivopesty kyvyttömiksi tekemään omalle elämälleen yhtään mitään.
*Weiner, 1985 a, 1985 b, 1986. Lähde: tiedonpuu.fi
ps. jos kiinnostaa lukea enemmän äärimmäisen hyviä ajatuksiani, niin käy tilaamassa (tai lukemassa netistä ilmaiseksi) yhdessä Antti Vesalan kanssa työstämäni kirja ”Elämää Hyvinvointivaltiossa”. Sen löytää osoitteesta www.heikkinen.hk
”En koskaan ollut köyhä, ainoastaan rahaton. Köyhyys on mielentila. Rahattomuus on vain väliaikainen tila”.
-Mike Todd
20 kommenttia
Joskus eivät faktat, perustellut mielipiteet, logiikka tai mikään muu auta. Viesti ei mene läpi. Haukutaan viestintuojaa. Ehkä se vahvistaa tämänkin kirjoituksen sanoman.
Lieneekö teos sellainen kuin ”Life at the bottom: a worldview that makes the underclass” joskin se on samaisen herran kirjoittama nimimerkillä Theodore Dalrymple? Minulla meinaan on tuo kirja omana jos haluat joskus lainata ja luit jonkun eri teoksen. Vaikka Daniels/Dalrymple onkin välillä hieman viktoriaanisiin ihanteisiin jämähtänyt nariseva, yleisönosastojen eläkeläisen arkkityyppi niin kirjan varsinainen pointti on juuri sama mitä näissä kahdessa tekstissä esität ja siitä taas on helppo olla samaa mieltä. Lopulta ongelma tuntuu olevan saada jostain kiinni. Jos ei koskaan ole täysin selvää mitä teki oikein silloinkaan kun jotain meni oikein ja jos siitä ei koskaan seuraa hyvää eikä pahaakaan, niin silloin on aika vaikea hahmottaa seurauksia omalla toiminnalla ja ajelehtimisella. Suomalainen koululaitos on eräänlainen menestystarina tästä, koska monet saavat todella hyviä arvosanoja sekä suorittavat korkeitakin tutkintoja, mutta meinaavat pillahtaa itkuun jos heiltä kysyy että mitä he siis ihan konkreettisesti osaavat tehdä.
Ilkka, olen kyseisen kirjan kyllä lukenut. Tuo nimimerkki vain on niin ärsyttävä :D On ”Theodore” kirjoittanut aiheesta enemmänkin. Kirjahan on lähinnä kokoelma esseitä.
No kukahan tän köyhyyden on tänne suomeen sit hommannut?.nyt se ei ainakaan ole yksilöstä kiinni!!! Vaan niitä työpaikkoja EI YKSINKERTAISESTI OLE.YLI KOLMESATAA TUHATTA TYÖTÖNTÄ ja sä meinaat et se on laiskuutta.!!!.kyllä sä oot oikeesti SAIRAS.!MÄ VOIN SANOA KENEN ON SYY..KOKOOMUS JYRKI KATAINEN LÄHTI MAAN PAKOON.ALEXANDER STUBB JATKAA SIITÄ MIHIN JYRKI JÄI.TYÖTTÖMYYS EI OLE KÖYHIEN VIKA.!!!.MÄ ITSE EN OLE KÖYHÄ.MUT MUA OTTAA PÄÄHÄN TOI SUN YLIMIELISYYS KÖYHIÄ kohtaanKOHTAAN.JA TÄLLAISENA AIKANAKOKOOMUS VÄKISIN HALUAA NATOON MENNÄ!!.KYLLÄ OLETTE IDIOOTTEJA!!!.JA SIT TOI TEIDÄN SOTE EI ONNEX TUU LÄPI MENEMÄÄN.OLISITTE TERVEYSKESKUKSETKIN YKSITYISTÄNEET ETTÄ VARMASTI VÄHÄOSAISILLA EI OLISI VARAA MENNÄ TERKKARIIN.!!.KYLLÄ MÄ SANON ET SULLA VIIRAA PÄÄSSÄ JA KOKO KOKOOMUS SAKILLA KANNATTAJINEEN VIIRAA JA PAHASTI.MULLA ON RAHAA TEHDÄ IHAN MITÄ MUAwr
PEKKA!!! LAITA VIELÄ PARI KAPITAALIA JA PISTEITÄ..!!!.. NI MENEE PAREMMIN PERILLE SUN FIKSUT AJATUKSET!!!!!
Taitaa jollakin viirata päässä aika paljon pahemmin kuin Henrillä. Tuollaisellako ulosannilla meinasit keskustelua käydä?
Pekka, minäkin loin työpaikkani itse ja työllistän muitakin siinä sivussa. Ei työn määrä ole vakio. Kuka tahansa voi tehdä lisää työpaikkoja. Missä ja milloin tahansa. Suomessa on vain muutama satatuhatta laiskaa typerystä, joita ei voi ottaa edes niihin yrityksiin, joissa työpaikkoja on auki. Tästä johtuu se teidän hörhöjen mielestä ihmeellinen tilanne; Suomessa on sekä hirvittävä määrä työttömiä että vakava työvoimapula.
300000 laiskaa typerystä? Tunnet varmaan jokaisen henkilökohtaisesti? Kuka saatana täällä jaksaa muutenkaan päivät pitkät vääntää duunia että on pari tonnia kuussa tilillä kun juustopakettiki maksaa jo vitosen. Menkää te töihin, säästän mielelläni teille niitä työpaikkoja ja hankin massini jostain muualta.
Nyt täytyy sen verran todeta, että on todellä typerää yleistää parinsadantuhannen olevan ”laiskoja typeryksiä”, koska se ei pidä paikkaansa, ja paskanjauhantaa en sulata.
Pahasti on muutenkin itse jutussa käsitteet pielessä. Hauska myös huomata, kuinka suuri tarve on etsiä syyllisiä ja vikoja muista, kuin perehtyä siihen, että mitä helvettiä ylipäätään on tapahtunut ennen kuin esim. työttömyys on kasvanut. Myöskin työttömyys harvoin (yhdessä tapauksessa kymmenestä) on työntekijän itsensä aihettamaa, joten naurattaa lukea kun kokoomuslainen syyllistää työttömiä työttömyydestä.
Olisiko nyt korkea aika tehdä jotain ennaltaehkäisevää, eikä vain odotella, että jotain paskaa tapahtuu ja alkaa sitten syyttelemään, niinkuin tässä maassa (ja varsinkin kokoomuksessa) homma yleensä hoidetaan?
Loppuun annan kyllä kiitoksen Jan Vapaavuorelle, joka ollessaan asuntoministeri hoiti ison lohkareen Helsingin asunnottomuusongelmasta kuntoon, että löytyy kokoomuksestakin järkiporukkaa! Sellaista lisää! Mutta nykymeiningillä en ko. puoluetta äänestäisi, eikä moni muukaan, kun katsoo lehmän hännän lailla laskevaa kannatuskäyrää.
Nyt sitten vaan lisää keskustelua aiheesta, jään mielenkiinnolla odottelemaan.
Kyllä se Jope valitettavasti on niin, että suurin osa suomalaisista on hitaita ja laiskoja. Työnantajana minua vituttaa suunnattomasti.
Työnantajaa mahtaa vituttaa kun tajuaa, että ihminen on ihminen eikä työkone.
En ole tuota alkuperäistä tekstiäsi lukenut, mutta tästä taisikin sitten paremmin käydä ilmi mitä olet siinä tarkoittanut… (Enkä lue, jos se vaikka tekisikin mut vaan vihaiseksi. Kärjistäminen on aina riskialtista, kuten nyt varmaan huomaat.)
Itse olen todella vasemmistolainen aatteiltani. Juuri sen takia näen tämän kuvailemasi ilmiön äärimmäisen suurena ongelmana ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tietynlainen asennemuutos on tarpeen. Verovarat pyörittävät Suomen kantavia rakenteita, kuten esim. sosiaalitukia. Jos niitä käytetään väärin tai liikaa se on pois meiltä kaikilta (paitsi tietysti niiltä, joilla on varaa… Mutta en mene siihen sen enempää, en jaksa).
Attribuutio on yksi ongelman avainsanoista, sen aiheuttaman ”tapahtumaketjun” olet kuvannut aivan oikein. Kuitenkin täytyy ymmärtää, että henkilö, jonka attribuutiot ovat ulkoisia on usein melko kyvytön nostamaan itseään sieltä kuopasta. Hän ei enää usko, että voisi itse jotenkin auttaa omaa tilannettaan ja pitää sitä jopa mahdottomana. Siksi hän ei sitä edes yritä. Kyse ei siis ole välttämättä laiskuudesta, vaan siitä että ajattelu on alunperinkin lähtenyt huonoon suuntaan.
Tämän kaiken todennäköisesti tiedätkin. Painotin asiaa siksi, että ihmistä, joka on siinä tilassa, ei saada muuttamaan elämänsä suuntaa syyttelemällä. Syyttely saa sellaisen ihmisen vain vihaiseksi ja entistä turhautuneemmaksi. Saamasi vihaposti on varmaan seurausta juuri siitä, että olet osunut kipeisiin paikkoihin (vaikka toki joukossa on aina ammattiloukkaantujia ja väärinymmärtäjiä).
Sen sijaan, että sanotaan ”tekisit asialle jotain”, pitäisi nimenomaan kertoa MITÄ tehdä ja mistä pyytää tukea, koska sitä siinä tarvitaan; kertoa ne keinot, joilla ihminen voi itseään auttaa. Niin no, et tietenkään ole mikään kaiken kansan psykiatri ja sosiaalityöntekijä, mutta ehkä olisi rakentavampaa (hyi hitto, miten vihaan sanaa ”rakentava”) jos asenteesi asiassa olisi vähän ratkaisukeskeisempi. Ja ehkä se onkin, en ole muita tekstejäsi lukenut. Kuitenkin juuri niihin provosoivimpiin teksteihin kannattaisi liittää se ”opetus”, koska ne ovat ne tekstit jotka somessa leviävät.
Kun tällaisista aggressiivisista teksteistä muodostuu netissä kokonaisuus, tulee vaikutelma, että juuri esim. kokoomuslaisten asennoituminen asiaan on ”hoitakaa omat ongelmanne kun olette ne itse aiheuttaneet”. Se on ihan turhaa. Se lisää jo valmiiksi huonoa ilmapiiriä, kyräilyä ja vastarintaa. Ei se kannata, ei kenenkään näkökulmasta – ja vähiten teidän. Suurin osa ihmisistä ei osaa lukea näitä tekstejä niin, kuin ehkä pitäisi, eli analyyttisesti ja ”rivien välistä”.
En enää edes tiedä mikä pointtini on… Ehkä jatkan jos tulee vielä sanottavaa. En nyt osaa ajatella.
Eiköhän, Elsa, kyse ole valtiojohtoisesti, erityisesti julkisen koulujärjestelmän avulla, keitetty soppa, johon ei ole mitään kivutonta ratkaisua. Tulevaisuuden ongelmia voidaan ehkäistä, mutta jo reppanoituneet eivät sillä pelastu, että lasten ja nuorten tasapäistäminen ja täysin vääriin asioihin perehdyttäminen päättyy.
Meillä on kokonaisia sukupolvia, joilla ei ole mitään käsitystä talouden laeista, jotka eivät ymmärrä henkilökohtaisesta taloudenpidosta mitään, ja jotka ovat tottuneet kaiken vastuun ulkoistamiseen. He näkevät tilanteensa huonona, mutta eivät ymmärrä miksi ja miten se on huono, eivätkä he tiedä miten vaikuttaa asiaan. Lopputulos on hämmennys ja vihaisuus, joka täytyy kohdistaa johonkin ulkoiseen tekijään. Pienituloisten (kuten itseni) kohdalla, vihan kohteeksi valitettavasti valitaan usein markkinatalous, vaikka kyseisen käsitteen tuntemus oliskin puuteellista ja syy-seuraus-suhdetta olisi mahdotonta yksityiskohtaisesti perustella. Sitten saamme näitä sankareita, jotka esim. samanaikaisesti vaativat korkeampaa minimipalkkaa ja enemmän työpaikkoja, tai ulkomaisen halpatyövoiman lakisääteistä syrjimistä mutta samalla eivät halua elinkustannusten nousevan. Ehkä paras esimerkki oli kuitenkin muistaakseni IL:n surkuhupaisa yleisökysely, jossa vastaajat ylivoimaisilla enemmistöillä samanaikaisesti vaativat verojen alentamista, julkisen velan vähentämistä ja julkisten palvelujen kasvattamista.
Sanottakoon aluksi, että olen Henrin kanssa asiasta samaa mieltä.
Kuitenkin osittain samaa mieltä Elsan kanssa.
Totta kai se olisi rakentavaa hakea ratkaisuja. Kuten Henrikin sanoo, tilanteita on niin monia kuin ihmisiäkin. Ei ole kaikille sopivaa ratkaisua. Itsekin epätoivoon useasti vaipuneena voin sanoa, että kyllä se on typerää syytellä ketään. Siitä tuskin on hyötyä. On todella vaikeaa nousta sieltä omasta poterosta.
Olen hyvin läheltä ollut toteamassa sitä, että ihmisellä on taipumus olla käsittelemättä itselle vaikeita asioita. Harvoin näkee ihmisiä, jotka pystyvät oikeasti esimerkiksi puhumaan edes jonkun kanssa ongelmistaan menettämättä malttiaan. Tässä monelle paras ohje, itkeäkin saa. Mitä helvetin hyötyä siitä on kenellekkään, että raivotaan netissä? Saadaan hetkeksi paha tunne sisältä pois.
Kun surunsa raivolla patoava ihminen kuulee oikeasti niitä ohjeita, joilla voisi itseään auttaa, hän tekee juuri tuon johtopäätöksen ”hoitakaa ongelmanne itse”. Nämä voivat olla esimerkiksi henkilöitä, jotka eivät ole lapsena koskaan oppineet edes pyytämään anteeksi.
Täällä Suomen hyvinvointivaltiossa on uudet sukupolvet saamaan tietyntasoiset palvelut, haluamansa työt yms. Mistään ei voi tinkiä. Tässä se nyt sitten nähdään, kun miten käy kun niitä palveluita rahoitetaan veroilla. Työpaikat kaikkoaa halvempiin paikkoihin. Kustannustaso on Suomessa niin korkea.
Tässä sitten syytetään yrityksiä, johtajia, korkeakoulutettuja, Helsingin herroja.. Olen toki samaa mieltä tiettyyn pisteeseen tässä. Yritysmaailma on täynnä narsisteja. Tähtään itsekin korkealle, mutta elämän tietyt ilot todennäköisesti estävät sen. Rakastan perhettäni ja haluan viettää mahdollisimman kanssa heidän kanssaan kuolemaani asti. Monissa korkeissa asemissa tälläiseen ei ole aikaa. Jos kuitenkin olisi pääomaa jossain vaiheessa paljon, haluaisin perustaa yrityksen ja työllistää. Minulle riittäisi se, että yritys toimii ja työllistää. Vaikka viivan alle ei jäisi paljoa. Tässä vaiheessa minulle olisi aivan sama vaikka en saa huippusisustettua 400 neliön kartanoa vaan tyytyisin 120 neliön taloon. Tyytyisin siihen, mitä saan. Ei muuten tule onnelliseksi.
Tämä ketkä perseilevät yritysjohtajien suurilla palkkioilla (joita en itsekään hyväksy) heitän esimerkin. Teet töitä. Päivästä toiseen, viikosta toiseen.. vuosikymmeniä. Saat perheesi 90 neliön maksettua. Sinulla on ~20 vuotta elinaikaa. Haluat itsekin nauttia elämästä. Karsit ”tehtäviäsi” myymällä omakotitalosi. Ohhoh, kukaan ei maksa siitä mitään? TÄMÄN TALON JOTA OLEN KOKO ELÄMÄNI MAKSANUT. Loput rahoista mennyt elämiseen, puolison kanssa illastamisiin, Trafille, etelänmatkoihin, 50 v juhlien sun muiden järjestämiseen..
Jos nyt vertaat asiaa. Haluatko talostasi rahasi takaisin!? Kyllä. Mahtaakohan yritysomistajatkin haluta rahansa pois. Kyllä. Mutta, jos minä asialle jotain joskus voin. Tyydyn siihen, että raha riittää perheen tarpeisiin. <3
Muistakaa nyt sitten, että en hyväksy niitä yritysjohtajien jättipalkkioita. Olet vuoden vaikka fortumilla johtajana ja ei paljon tarvitse töitä enää tehdä :D (jos tyytyy niihin perustarpeisiin)
Olisiko ollut liikaa vaadittu, että olisit keksinyt jonkin muun nimimerkin tähän ketjuun.
”Muistakaa nyt sitten, että en hyväksy niitä yritysjohtajien jättipalkkioita. Olet vuoden vaikka fortumilla johtajana ja ei paljon tarvitse töitä enää tehdä :D (jos tyytyy niihin perustarpeisiin)”
Huomioi toki, että mikäli kyseessä on yksityisesti omistettu yritys, ei ole sinun tehtäväsi hyväksyä/paheksua kenenkään palkkoja kun et kerran niitä myöskään maksa.
tasa-arvo? joojoo mahdollisuuksien tasa-arvo. lähinnä meinasin sitä, että sähköä tarvitsee kaikki ja ennen vanhaan sähköyhtiöt olivat voitottomia yrityksiä, mikä on mielestäni johdonmukaista, koska se nyt on perusoikeus saada sähköä. nimim. 65 neliöinen rivarikämppä sähköllä ja pumpulla, talvikk pahimmillaan yli 200..
Joissain tapauksissa on varmasti totta, ettei hlö hyväksy omaa vastuutaan elämäntilanteeseensa.Mutta kuten yleensä kolikolla on monta puolta;yksi vakava ongelma on ettei työvoimapulasta kärsivillä alueilla ole kohtuuhintaisia asuntoja. Työpaikkapulasta kärsivillä kunnilla taas asuntoja on pilvin pimein puoli-ilmaiseksi. Vahinko ettei tekstissä pohdittu valtiovallan harjoittamaa NAIRU-politiikkaa. Valtion yritys hallita inflaatiota rajoittamalla avoimien työpaikkojen syntyä, on mielestäni melkoinen susi, ja luo omalta osaltaan syrjäytyneiden sukupolvea.
Ensimmäisenä otsikko sai samanlaisen reaktion kuin Pekan kommentti jo kertoo, mutta hetken asiaa mietittyäni ehkä ajatus selkeni.
Olen ollut kohta pari vuotta työttömänä ja koen että se ei ole oma vikani. Olen hakenut kyseisenä aikana moneen alaa vastaavaa ja vähän sivustakin olevia työpaikkoja mutta vastauksia ei ole tullut työnantajilta. Jotenkin tämä asia hämmentää työntekijä olisi kykeneväinen ja halukas tulemaan töihin mutta työnantaja ei anna itsestään kuulua mitään. Olisi kiva työnhakijana kuulla edes että et ole tullut valituksi koska hakijoita on niin paljon. Parempi sekin kuin täysi tiedottomuus, koska työvoimatoimisto haluaisi myös saada sen vastauksen. Raivostuttavaa.
Olen miettinyt myös yrittäjäksi ryhtymistä, mutta kukas ottaa ns. tampiota töihin jos ei ole koulutusta. Ja nyt tietysti mietitään oppisopimusta ja sitä kautta työllistymistä ei ole helppoa edelleenkään kuin kaikkialta ihmisiä heitetään pihalle. Ja käsitykseni mukaan lomautetun tilalle ei saisi ottaa ketään (korjatkaa jos olen väärässä). Ja ei nuo ukot sun muut ezyt auta siinä jos ei ole kokemusta. Eikä pidä ymmärtää väärin, osaan naiseksi tehdä myös miehisempiäkin hommia koska miehiä ei ole aina ollut talossa mutta nykyään tuntuu varsinkin kun puhutaan oikeista töistä ihmiset vaatii kauheasti työkokemusta. Lähes jokaisessa työpaikka ilmoituksessa painotetaan että työkokemusta pitäisi olla 1-5 vuotta. Noh mites tälläinen pikkuisen alle 30- vuotias on voinut saada kauheasti kokemusta jos on valmistunut vasta noin vuosi sitten. Tai jos haetaan lasten vahtia niin siihen vaaditaan jo lähihoitajan koulutus. Miksi odotetaan hakijalta noin paljon? Tässä vaiheessa työnantaja jo varmasti rankkaa sellaiset vätykset pois vaikka olisi hoitanut paljon lapsia mutta ei ole koulutusta. HEH HEH. Tuoko koulutus mukamas sen kokemuksen?
Työpaikkojen lisäksi olen hakenut jatko koulutuksiin mutta tässä maailman tilanteessa tuntuu että nekin on jo ylibuukattuja ja jos haastatteluun pääset hyvä sinänsä, mutta kuinka siinä masentuu kun laitetaan että etpäs päässytkään? Olen sanonut joissakin haastatteluissa että jos en tähän pääse niin odottakaapas olen täällä ensi kerrallakin jonossa hakemassa tähän.
Mielestäni olen tehnyt kaikkeni, olen yrittänyt töihin, kouluun jne mutta edelleen kasvatan työttömyystilastoja ja mielestäni ilman omaa syytäni. Tulee sellainen kuva että Henri on saanut kasvaa hyvä veli verkoston sisällä missä on helppo tietysti edistyä ja unohtaa tälläiset tavalliset ihmiset jotka yrittävät ja yrittävät mutta eivät milläänlailla onnistu.
Kaiken kaikkiaan yhteenvetona edelleen yritän päästä töihin/koulutukseen, mutta ennenkuin tämä ihme tapahtuu keskityn itseeni ja omaan hyvinvointiini.
Henrihän kirjoitti tämän, jotta ne ”butthurt”:it työttömät ymmärtäisivät hänen kirjoituksensa viestin, eivätkä tulkitsisi sitä väärin. ”Tilanteita on yhtä monia kuin ihmisiä”. Ne työttömät, jotka ovat omista pyrkimyksistään huolimatta työttömänä, tuskin saavat keneltäkään halveksuntaa. Kaikki tietävät sen, että työttömien joukossa on heitä, jotka toimivat juuri kirjoituksen mukaisesti.