Viikko Teneriffalla oli luxusta. Sain valmentajalta luvan syödä vapaasti ja niin myös tein. Ruokia ei tarvinnut punnita, kokata tai pestä tiskejä. Hotellissamme Los Alisioksessa oli all inclusive, johon kuului aamupala, lounas, päivällinen ja kolme välipalaa. Parasta oli paikallinen vaalea kala, mitä olisin voinut syödä vaikka joka aterialla. Vaihtelun vuoksi käytiin myös Los Crisianoksen rantaravintoloissa. Ruokaa tuli syötyä paljon ja valmentajan kanssa sovittiin että ensi viikonloppuna tehdään kuntotsekki ja painon tarkistus. Tiedän että paino on noussut ja nesteitä tullut, joten sopivia muutoksia tehdään jatkolle. Valmentaja jopa peloitteli että joutuisin välidieetille ![]()
Näyttää yhtä hyviltä kuin maistui. Paras iltapala oli Oreo jäätelö, nam!
Treenejä ei lomalla ollut, lomaviikko oli lepoviikko. Käveltiin kuitenkin mieheni kanssa päivittäin ja pakostikin kun hotellimme oli mäen päällä. Hyvää vastapainoa syömisille.
Hotellimme sisäpihasta iltakuvaa.
Säät olivat vaihtelevia, vasta loppuviikosta saatiin kunnolla aurinkoa, joten rusketustakin tuli. Haluttiin lomalla ottaa täysin rennosti, ei haluttu liikaa ohjelmaa. Käytiin kuitenkin Loro Parquessa eläinpuistossa ja Siam Parkissa, joka oli viikon kohokohta. Vesipuistossa oli kuuluisa haiputki, jossa liuttiin hai altaan läpi. Eniten pidin kuitenkin renkaiden liukumäistä, joita oli paljon. Pudotukset olivat huikeita, että mahassa tuntui. Suosittelen! Shoppailtu tuli myös, mutta krääsää en ostanut yhtään. Ostin parit kengät, housuja, koruja, paitoja…lämmintä vaatetta lähinnä. Kaupoissa oli selkeästi talvivaate sesonki aika, paikalliset kulki kaduilla kevyet toppatakit päällä ja turistit kesävaatteilla, hupaisa näky. Illat olivat huomattavasti viileämmät.
Haiputki, parikin kertaa tuli laskettua.
Iloinen shoppailija ![]()
Lisää lomakuvia löydät Facebook sivuiltani!
Valkoinen Joulu vihdoinkin! Pidän todella paljon joulusta ja olen koristellut kotini joulun henkiseksi. Aitoa joulukuusta ei ole, mutta valkoinen muovikuusi löytyy koristeltuna hopeisilla ja mustilla joulupalloilla. Turha pitää aitoo kuusta kotona jos ei kotona ole.
Pidän joulun rauhaisasta tunnelmasta ja eilen myöhään paketoitiin viimeisetkin joululahjat ja taustalla soi Suomalainen hevijoulu musiikki. Rakastan antaa ihmisille lahjoja, antaa jotain mistä tulee hyvä mieli. Kaikki muu jouluun liittyvä toimii muhun, paitsi ruoka.
Lapsena pidin kinkusta, mutta siihen se jäi. Aikuisena kinkkukin jäänyt pois ja vaihtunut kalkkunaan. Laatikoista en välitä, joskus tehnyt itse porkkanalaatikon, mutta sekin on niin erilainen kuin perinteinen laatikko. Eilen tein itselleni bataatti muussia jouluksi, josta pidän paljon ja sen kanssa sitten sitä kalkkunaa ja olen tyytyväinen. Perunaakin keitin ettei bataatti kuitenkaan korvista pursua loppuviikosta.
Entäpä ne makeiset, suklaa, piparit ja joulutortut? Etelän reissussa sain ihan tarpeekseni syödä makeaa ja ”roskaruokaa”, joten nyt ei tee mieli. Viime vuonna olin jouluna dieetillä ja silloin sain luvan syödä yhden aterian vapaasti ja jälkkäriksi söin yhden joulutortun. En halunnut enempää. Jotenkin se ähky ja jouluruoan ”härppinen” ei oo mun juttu. Minua ei haittaa yhtään vaikka muut syövät mitä tahtovat, itse olen tottunut siihen jo kauan aikaa, eikä joulu mitenkään muuta sitä. Joulussa eniten tykkään siitä ettei ole kiire mihinkään ja saa olla läheisten ihmisten kanssa <3
Tiukka kuri kuitenkin jatkui heti maanantaina loman jälkeen, eli viikossa on seitsemän treeniä ja tänään jouluna olen menossa treenaamaan olkapäät ja rinnan. Sen jälkeen haudalle viemään kynttilän, joulusaunaan ja relax!
Kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
















0