Hei!

Ootteko kuullut Tough Vikingista? Esteratakilpailu, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 6.9 ja paikkana oli Kaisaniemi-Hakaniemi akseli. Rata oli 12km pitkä ja sen varrella oli 16 erilaista haastavaa estettä. Eka skaba oli menestys, juoksijoita oli lähes 2000 ja meininki ihan huikea. Tunnelma paikan päällä oli niin mieletön, kun omaa lähtöään odottavat möyrivät jännityksessä ja adrenaliinissa, ja maaliviivalla se onnistumisen riemu, kun kilpailija toisensa jälkeen ylitti omat rajansa. Se fiilis kun juoksijat isketään karsinaan lähtöviivalle odottamaan lähtölaukausta, ja ensimmäisenä esteenä olleet jenkkifutarit tuli juoksijoiden naaman eteen uhoamaan… Jännityksen aisti niiin vahvasti yleisöön, että mullakin sydän tykytti! Yleisin kommentti mitä sivusta seuraajien suusta kuuli oli ”miksi mä en osallistunut, mä haluan myös!” Noh, rakkaat rannalle jääneet ruikuttajat, tässä on tilaisuutenne (ja toki myös te kaikki, jotka jo upeasti kävitte todistamassa oman viikinki sielun sisällänne):

WINTER TOUGH VIKING

Eli Tough Viking järjestetään seuraavan kerran 14.3.2015 LEVILLÄ! Rata on Kaisaniemen rataa lyhyempi, ilmeisesti n. 5km, mutta maasto sitäkin hankalampi. Eli korkeuserot verrattuna Helsingin tasaiseen maastoon on huomattavat ja oman pikkulisänsä tähän tuo lumi ja hyytävä kylmyys. Levi Events on järjestänyt nyt skaban, jossa voit voittaa osallistumiset winter tough viking-kilpailuun, majoitukset, hissiliput ja välinevuokraukset kahdelle kilpailuviikonlopuksi. Ota Levi Viikinki-kuva, postaa se instagramiin, Facebookiin, Pinterestiin tai twitteriin hashtageilla #levilapland ja #toughvikinglevi , paras kuva voittaa Levi Viikinki-viikonlopun! Hyvä tsäänssi voittaa arjen piristys viikonloppu keskelle maaliskuun synkkiä loskakelejä ja osallistuminenkin on super helppoa. Osallistumisaikaa syyskuun loppuun asti, eli muutama päivä vielä. Are you tough enough?

-Laura

Hei!  

Niinkuin otsikkokin kertoi niin taas on blogi muuttanut uuteen osoitteeseen. Te jotka nyt hyppäätte matkaan mukaan- tervetuloa. Pidin aikaisemmin blogia kehonrakennusjafitness.blogspot.com osoitteessa. Sieltä tekstit siirtyivätkin kätevästi tänne, joten jos ihmettelet kuka täällä oikein kirjoittelee, voit selata aikaisempia postauksiani alempaa. Olin ensimmäinen Kehonrakennus ja Fitness-yhteisön bloggari, mistä syystä blogi oli tuolla nimellä, eikä omallani. En siis kuitenkaan kuvittelekaan olevani millään tapaa ammattilainen tai asiantuntija kehonrakennuksessa tai fitneksessä, ja siitä syystä toi blogin nimi alkoikin vähän ehkä ahdistaa. Mähän oon vaan mä. Siksi aloin kirjoittaa blogia toisessa osoitteessa laurapukkila.blogspot.com. En ehtinyt montaa tekstiä sinne kuitenkaan kirjoittaa (mut kannattaa silti lukea ne tietty ), kun sainkin jo kutsun siirtyä tänne BlogBookiin. Tässä sitä nyt sitten ihmetellään, että mikäs se tämä sivu onkaan.

Kaks viikkoa hurahtanut uudessa duunissa, ja aika on mennyt niin nopsaa, ettei meinaa tahdissa pysyä. Miettikää, tasan 3 kuukautta, että on joulu! Tajusin sen tässä kun aamusin kuuden jälkeen duuniin lähtiessä on ollut aivan järkyttävän kylmä. Mä oon horoskoopilta Leijona, ja sille tyypilliseen tyyliin auringon lapsi, joka nauttii lämmöstä ja kesästä. Mutta. Mä RAKASTAN joulua. <3 Sitä fiilistä ja tunnelmaa, rauhallisuutta, perheen kanssa yhteen kerääntymistä, lahjojen antamista ja saamista, JOULURUOKAA, kynttilöitä, koristeita(jotka on muuten ihan ok laittaa jo marraskuussa) ja oikeestaan kaikkea mikä liittyy jouluun. Ihan parasta. Mut yritän nyt hillitä tätä hypetystä vielä hetkeksi. NIIN uus duuni! BeGood Wellness Bar! Sinä, terveelisistä ja kropalle hyvää tekevistä herkuista kiinnostunut, joka et ole vielä käynyt testaamassa esim. meidän herkku smoothieita tai raakakakkua, oot missannut niiiin paljon! Eli kipinkapin Citycenteriin. Viihdyn BeGoodissa ihan super hyvin, kiitos huippu porukan ja työkavereiden, ja tietysti sen että saan tehdä töitä asian parissa, josta oon oikeesti kiinnostunut. Siistiä että pääsen yhdistämään mun työkokemuksen ja koulutuksen ravintola-alalta ja intohimon terveellistä ruokaa kohtaan. Jos BeGood ei oo vielä tuttu, niin muutamalla sanalla se on siis yhdistelmä kahvilaa, lounasravintolaa ja sporttibaaria (meillä on screenit ja tv:t joista näkyy kaikki urheilukanavat jne. eli kisakatsomot pystyyn ),  jossa tarjolla on puhdasta ja elimistölle hyvää tekevää ruokaa ja juomaa. Kaikki on mahdollisuuksien mukaan myös luomua, ja ennenkaikkea tärkeintä on se, että missään ei oo mitään ylimääräistä, vaan kaikki mitä meillä syöt, menee elimistön hyötykäyttöön, ei siis turhia kaloreita. BeGoodissa terveelliset ruuat on haluttu tehdä myös helposti lähestyttäviksi. Normaalistihan kaikki terveellinen mielletään pahan makuiseksi, mutta meidän tuotteet maistuukin hyvältä. Eikä hintatasokaan poikkea normi pullamössö kahviloista. Toisin sanoen siis – rakastan työpaikkaani ja olen ylpeä siitä, jee.

Treenin makuun on päästy taas kesän pitkän pakkopaussin jälkeen ja jumatsuikkeli, miten sitä saa itsensä kipeäksi! Mutta siis sellaista hyvää lihaskipua. Uskon että treenikielto teki mulle loppujen lopuksi ihan hyvää. Kroppa varsinkin kaipasi lepoa, ja vaikka tuntui että pääkoppa ja usko itseen oli koetuksella, opin ainakin kuuntelemaan kehoani paremmin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis – näinhän se on. Mutta nyt uudella asenteella kohti tulevaa. Kisasuunnitelmia ei toistaiseksi ole, nyt vaan treenaan kehittyäkseni, ja yksinkertaisesti siksi, että se on mun juttu. Liikunnan ilosta. Treenit onkin sujuneet ihan super hyvin, ja napsahtaneet oikein kunnolla perille! Varsinkin joka jumppa, jonka oon tehnyt jonkun ystäväni kanssa. Ennen treenasin aina yksinäni, mutta nyt oon käynyt paljon kavereiden kanssa. On se vaan siistiä tehä esim peppujumppa yhessä neljän jumppapirkon porukassa. Nää neitokaiset on vielä kaikki liikunta-alalla, eli sen lisäks että on hauskaa yhdessä, tulee tehtyä hyvällä tekniikalla ja loppuun saakka, kun on piiskureita rivissä. Ja voin kertoa, että mun takalisto ei oo ikinä ollut yhtä kipee, kun se on nyt. En ihan oikeasti pysty istumaan kovalla alustalla. Tässä meidän peppujumppa:

• Balettikyykky kahvakuulalla + lantionnosto toinen jalka penkillä, toinen suorana ilmassa 4 x 15-20
• Prässi + kyykkypito 4 x 15 (eli kun yksi teki prässissä, muut odottaa vuoroaan kyykyssä)
• Reiden koukistus 3 x 15 + loitontajat laitteessa 3 x 3 x 10 (ekat 10 peppu irti penkistä, tokat 10 norm. Istuen ja vikat 10 peppu ilmassa etunojassa)
• Pakarapotkut taljassa 3 x 15 per jalka
• Loppuun vielä askelkyykkykävelyä salin ympäri

Kokeilkaapa tätä! Hankala selittää noita liikkeitä näin, kysy jos jäi joku mietityttämään! Tehtiin tää tosiaan toissa päivänä ja nyt tuntuu! Parasta.

Eilen oli vuorossa käpälät ja kiduttajana vanha frendi Mikke. Käsi treenin jälkeen syvävenyttelyä Yin-joogassa, joka tarkoittaa siis avauksia erityisesti lonkan alueelle. Asanoissa ollaan useita minuutteja paikallaan, jolloin liikeratoja saadaan paremmin auki. Salilla treenatessa huomaan lonkkien ja pakaralihasten kesäisiä rasitusvammoja enää ihan muutamissa liikkeissä ja voimatason laskemisessa, mutta joogassa ero vanhaan on todella selkeä. Mulla on aina ollut hyvä liikkuvuus erityisesti lonkissa ja selässä, ja olen melko notkea, mutta eilen huomasin että tietyt liikkeet teki pahaa, enkä kaikkea pystynyt kunnolla tekemään. Lonkankoukistajat kaipaa vieläkin erityishuomiota ja niitä täytyy varoa. Viime viikolla vatsatreenin kierrot myös kipeytti lonkankoukistajat. Mutta niinhän joku sanontakin on, että Urrheilija ei tervettä päivää nää. Näinhän se menee, aina vähän jotain kohtaa kolottaa. Se mikä munkin pitää oppia on tulkitsemaan mistä se johtuu, ja oppia reagoimaan siihen oikein.

Oiskohan tässä tarpeeksi ekaksi postaukseksi Blogbookiin.. Nyt häärimään keittiöön pinaattikeiton ja raakasuklaan pariin! Myöhemmin tänään vielä hierontaa mun huippu fyssarin Jonna Huotarin hellässä huomassa ja ihania ystäviä! Täydellinen vapaapäivä

Sit vaan kaikille rapsakkaa syksyistä keskiviikkoa ja kiitos kun luit.

Halauksin,

Laura

Ps. Nyt on se aika kun maataan kotona villasukat jalassa kynttilänvalossa. Nää on mun lempparit! <3

(lisää…)

Harmaata torstai-iltaa sohvan pohjalta. Taas hurahtanut hävettävän pitkä aika siitä, kun oon ajatuksiani
saanut koottua tekstiksi. Elossa kuitenkin ollaan ja nyt taas tuntui siltä että voisi jotain koittaa kirjoittaa.

 

Edellisessäkin tekstissä mainitsemani päänsisäinen myllerrys jatkuu edelleen ja oon enemmän hukassa itseni kanssa, kuin oon koskaan aikaisemmin ollut. Mä olen niin tottunut siihen, että on joku selkeä tavoite tai määränpää, jota kohti menen, että on vaikeaa vaan olla. Musta tuntuu että käyn tällä hetkellä läpi omaa kolmen kympin kriisiäni (täytin siis tiistaina 22, hehe..) kun kyseenalaistan kaikki tähän mennessä elämässäni saavuttamani asiat ja panikoin siitä mitä tulevaisuus mulle tarkoittaa. Kukaan ei tiedä mitä tuleman pitää, mutta kun mä niin kovasti haluisin tietää!!!!!!!!!!!!!! hehe… Mä tiedän että olen vielä nuori. Ja että mulla on (jos hyvä lykky käy) vielä kymmeniäkin vuosia elämää edessä ja aikaa saavuttaa vaikka mitä ja toteuttaa unelmia. Mutta entä jos en edes tiedä mistä tällä hetkellä unelmoin? Kaikki käskee seurata omia unelmiaan, mutta entä jos ei oo harmainta hajua siitä mitä haluaa? Mä oon aina halunnut erottua joukosta, olla erilainen, toteuttaa itseäni ja seurata omaa polkua. MUTTA MIKÄ SE ON SE MUN POLKU? Ääh..

 

Yksi asia mikä kanssa on vaivannut mieltä jonkun verran on se, että kisoihin valmistautuessani sain jatkuvasti kehuja siitä kuinka hyvältä kroppani näytti. Sain arvostusta siitä, miten paljon tein töitä kehoni eteen, ja miten kurinalaisesti elin. Nyt kun on joutunut olemaan treenaamatta ja syönyt jäätelöä niin paljon kun napa vetää, on ylläripylläri tullut kiloja lisää. Eipä erotu enää jokainen vatsapala ja säikeet olkapäissä. Ja voin kertoa, että nyt on itsetunto koetuksella.. ”Sain arvostusta, koska olin fitnesskilpailija. Miksi kukaan arvostaisi minua nyt, kun enhän mä ole siis enää mitään?” -tällainen ajattelu on tietysti typerää, olenhan mä vaikka mitä muuta, mutta tällaisia ajatuksia on pää täynnä. Ja sekin on ihan hullua, että vaikka tiedostan olevani edelleen hyvässä kunnossa, häpeän kuitenkin sitä miltä näytän. Joku ääni alitajunnasta huutelee koko ajan että ”jos dieetti ei olisi jäänyt kesken niin mieti miltä näyttäisit nyt” tai ”hitsi tää paita näyttäis hyvältä, jos oisin siin kunnossa kun ennen kisoja”. MIKSI!? Miksi en ole tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen? Miksi arvotan itseni sen mukaan miltä näytän ja miten selkeesti ne lihakset erottuu? Onko mulla aina ollut näin huono itsetunto? Ennen mä olin mielestäni ihan tyytyväinen siihen miltä näytin ja viihdyin kehossani. Miks mä nyt flippailen näin? Mä en halua elää elämääni stressaamalla koko ajan ulkonäöstäni. Haluan olla terve ja voida hyvin, ulkoisesti tietysti, mut ennen kaikkea sisäisesti…

 

Nyt on treenit starttailtu taas pikkuhiljaa, kevyemmin mutta kumminkin. Lähinnä yläkroppaa olen tehnyt, ja jalkoja sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Hitsi miten ärsyttävää huomata voimatasojen laskeneen treenikiellon aikana… Mut ei auta kun vaan alkaa kerätä sitä voimaa taas uudestaan. Ja on muuten niiiiiin raastavaa nähdä syksyn kilpailijoita. Oon käynyt treenaamassa lähinnä aamuisin, välttääkseni törmäämästä heihin, (Älkää rakkaat tiimiläiseni loukkaantuko tästä<3) sillä joka kerta kun näen jonkun, joka hiki hatussa treenaa viimeisillä voimillaan näyttääkseen uskomattoman upealta kuukauden kuluttua, kun karsinnat pyörähtää käyntiin, mä koen epäonnistuneeni.

 

Tällä hetkellä mä yritän pysyä positiivisena, uskoa siihen että mä löydän oman paikkani ja ennen kaikkea opettelen nauttimaan elämästä. Maailmalla on mulle suuria suunnitelmia, mutta ne muhii vielä jossain etsiskellen oikeaa muotoaan.

 

Suurin syy miksen mä ole päivitellyt blogia tänne viime aikoina on ollut se että mua on vähän ahdistanut tää ”kehonrakennus ja fitness – laura pukkila”.Mä haluan olla muutakin. Mä haluan olla Laura, jolle osa elämää on fitness. Ja älkää kukaan ymmärtäkö että tää tarkottais etten mä haluais ikinä kilpailla body fitneksessä enää. Mä haluan vaan olla muutakin. Musta tää kirjoittaminen on kuitenkin jollain tapaa terapeuttista (tämänkin tekstin kirjoittamiseen on tähän mennessä tirautettu kahdet itkut ja kulutettu aikaa 4h, ihan vaan siksi, että oikeasti joutuu pohtimaan mitä siellä pään sisällä liikkuu) ja haluun kirjoittaa. Mun blogin löytää siis jatkossa täältä.  Kesä alkaa olla takana päin, ja syksyä kohden voi kääntää uuden lehden. Aloittaa vähän kuin alusta. Kun vaan tietäisi mitä aloittaa..

 

Kiitos kun luit ja olet lukenut mun tekstejä. Totta puhuakseni – vaikka tietysti toivon että joku näitä lukee, mä kirjoitan vaikka ei lukisikaan. Niinkuin sanoin jo, tää on terapeuttista.

 

Halauksin,

Laura