Välillä tuntuu, että bloggaajana toistaa jatkuvasti samoja juttuja. Niiden kärjessä on varmastikin ”Lontoossa on niiiiiin paljon tehtävää!”-hehkutus. Mutta kun se pitää paikkansa :D Täällä tosiaan tapahtuu koko ajan niin paljon kaikkea, että ”on vaikea pysyä menossa mukana!” (klisee 2). Viime viikonloppuna ”sain mahdollisuuden tehdä jotain, mikä on kiinnostanut mua jo pitkään” (klisee 3). Kaikki kolme klisettä toistuvat täällä niin usein siksi, että ne pitävät paikkansa, mutta välillä mietin, onko mun oikeasti ihan pakko selittää ne joka postauksen alussa vai voisinko siirtyä suoraan asiaan, eli siihen että…

Viime viikonloppuna pääsin Open Garden Squares Weekendin merkeissä tutustumaan Lontoon salaisiin puutarhoihin. Lontoo on ehkä vehrein kaupunki, jonka tiedän – mutta viikonlopun aikana ymmärsin, että oikeastaan tiedän sen vehreydestä aika vähän. Kaikille avoimien maailmankuulujen puistojen (Hyde Park, Regents Park, Hampstead Heath), kaupunkiaukioiden (suosikkeihini kuuluvat esim. Soho Square ja Russel Square) sekä ihanien paikallispuutarhojen lisäksi täällä on nimittäin todella paljon salaisia tai ainakin suurelta yleisöltä suljettuja viheralueita.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on pakko tähdentää, että tapahtumassa mukana olevat yli 200 puutarhaa eivät ole mitään Virtasten (tai Jonesien) yksityispihoja, vaan esimerkiksi taloyhtiöiden, asukasjärjestöjen, hotellien, yritysten, museoiden, vankiloiden ja koulujen vihreitä kaistaleita (synonyymisanakirja tulisi nyt tarpeeseen – musta nimittäin tuntuu, että ’vihreä kaistale’ ei välttämättä ole se kaikkein osuvin kiertoilmaus puutarhalle :p). Itse pyrin viikonlopun aikana vierailemaan erilaisissa, eri tarkoituksiin käytetyissä kohteissa. Listalleni päätyneet Bedford Square ja Thurloe Square ovat yksityisaukioita, joita pääsee tavallisesti ihailemaan vain rauta-aidan takaa, The Academy Gardens ja White Hall Hotel Garden taas hotellien sisäpihoja – piilossa maailmalta, mutta hotellivieraiden käytössä. Ridgmount Garden on ns. ’residential garden’, The Phoenix Garden taas ’community garden’, erona se, että ensimmäinen on avoinna vain tiettyjen talojen asukkaille, toinen koko yhteisölle.  The Ismaili Centre Roof Garden on nimensä mukaisesti kattopuutarha, MaRoCoCo Garden suklaamyyälän pieni ja herkullinen takapiha.

Kävellessäni kaupunkia pitkin tapahtumajärjestäjän aarrekartta kädessäni en voinut olla yllättymättä kerta toisensa jälkeen: tämän seinän takaa paljastuukin aidattu puutarha, tälle pikkuiselle takapihalle taas on saatu rakennettua kukkakeidas. Hämmästyksen lisäksi ajatukseni valtasi aina välillä myös hämmennys: onko muka ihan reilua rajata keskeltä Bloomsburyä, ihan British Museumin vierestä, jättimäinen aukio pelkästään parin luksustalon asukkaiden käyttöön?

Mitä mieltä olet – tulisiko yksityiset kaupunkiaukiot avata kaikkien kaupunkilaisten käyttöön? Entä osallistuiko joku muu Open Garden Squares -viikonloppuun?

Ps. Kuka tunnistaa vikan kuvan tyypit tästä postauksesta? ;)