Olen jo pitkään kärsinyt itseaiheutetusta ja huomiotteni mukaan varsin yleisestä ongelmasta: en ehdi lukea tarpeeksi en lue tarpeeksi. Varhaislapsuudesta saakka minulle äärettömän tärkeäksi tullut lukuharrastus on viime vuosina jäänyt milloin minkäkin varjoon: uusiin maihin sopeutumisen, opiskelun, gradun, työnhaun ja työnteon.

Samalla, kun olen muka ollut liian kiireinen uppoutumaan hyvään kirjaan, olen kuitenkin ehtinyt mm. kirjoittaa blogia, surffata netissä, katsoa sarjoja, käydä elokuvissa, tavata kavereita ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Intensiivisimpiä gradukuukausia lukuunottamatta kiire on siis ollut pelkkä tekosyy. Lukeminen on vähän samanlaista kuin salilla käyminen: kun sitä tekee paljon ja säännöllisesti, on hyvä fiilis, mutta jos väliin tulee liikaa taukoa, on aloittaminen aina vähän aiempaa hankalampaa.

Tammikuussa uudenvuodenlupauksia miettiessäni haastoin itseni lukemaan vähintään yhden kirjan viikossa. Olen itsekin yllättynyt siitä, että olen myös pysynyt tavoitteessani. Kun viime vuonna pystyin laskemaan opintojeni ulkopuolella lukemani kirjat kahden käden sormilla, olen nyt haasteen ensimmäisten kolmen kuukauden aikana ahminut niin monta teosta, etten meinaa pysyä laskuissa. Ja juuri siksi kehitin itselleni uuden haasteen: haluan kirjata ylös kaikki lukemani kirjat ja niiden minuun tekemät vaikutukset.

Miksi lukemiseen tai siitä kirjoittamiseen muka tarvitsee jotain haastetta? En todellakaan tiedä. Se on jopa vähän surullista. Mutta vielä surullisempaa on se, että olen viettänyt pari vuotta melkein kokonaan kaunokirjallisuuden ja sen ilojen vaikutuspiirin ulkopuolella. Puolitosissani itse itselleni esittämäni haaste on korjannut tilanteen, joten olen enemmän kuin tyytyväinen.

Kunnianhimoisena tavoitteenani on kirjoittaa edes lyhyt esittely jokaisesta Suuren kirjahaasteen (:p) kirjasta, mutta nyt aloitan viime viikosta, jolloin luin kaksi kirjaa. Toinen niistä ei ollut lähtökohdiltaan lainkaan ”mun tyyppiä”, toinen taas yksi suosikkikirjailijani kuuluisimmista teoksista; tykkäsin molemmista.

Steve Boykey Sidley: Imperfect Solo

Etelä-Afrikkalaisen Sidleyn Californiaan sijoittuvaa romaania voisi kirjan ensimmäisen kappaleen perusteella luulla guy litiksi: päähenkilö Meyer on nelikymppinen, hyväpalkkaisessa työssä viihtyvä kahden lapsen isä, jonka arki on täynnä tyttöystäviä, ex-vaimoja, kaveriporukan kanssa soittamista (ja ryyppäämistä), ohi kiitävien rullaluistelijatyttöjen bongailua, ikäkriisiä ja yleistä sekoilua. Ei siis mitään varsinaista I simply have to read this -kamaa.

Sidleyn tekstissä on kuitenkin jotain hauskaa ja oivaltavaa, sellaista, johon jopa kirjan keski-ikäistä (anti)sankaria tuplasti nuorempi tyttö pystyy samaistumaan. Sen takia (ja koska en tykkää jättää kirjoja kesken, ja koska Imperfect Soloa minulle suositellut ystävä oli vihjannut, että tarina muuttuu aika nopeasti hyvin, hyvin mielenkiintoiseksi) jatkoin lukemista, ja pian en pystynyt enää laskemaan kirjaa pdf-tiedostoa käsistäni.

Kaverini oli oikeassa: kirjan harvinaisen nopeatempoinen juoni on niin kiinnostava, että lukijan tekee mieli kurkkia seuraaville sivuille. Lisäksi epätäydellinen ja ihanan itseironinen Meyer kasvaa tarinan hänen eteensä heittämien haasteiden mukana, ja loppujen lopuksi häntä ei voi olla symppaamatta. Lue, jos haluat muistuttaa itseäsi siitä, miten samanlaisia ihmiset ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta oikeastaan ovatkaan.

Agatha Christie: The Mysterious Affair at Styles

Luin ensimmäisen Christieni kymmenvuotiaana, ja olen ollut koukussa siitä asti. Suurin osa dekkarien kuningattaren tuotannosta onkin tullut tutuksi jo lapsuudessa. Nyt on siis oikein hyvä aika lähteä uusintakierrokselle, alkuperäiskielellä. Mutta arvatkaa mitä – Hercule Poirotin seikkailut ovat tehneet minuun sellaisen vaikutuksen, että muistin edelleen, vuosikymmentä myöhemmin, kuka onkaan syyllinen :P Tämä ei kuitenkaan häirinnyt lukunautintoa, vaan antoi mahdollisuuden keskittyä juonen sijaan taidokkaaseen ajankuvaukseen ja jännityksen alta pilkahtelevaan huumoriin. Lue, jos pidät tunnelmallisista, fiksuista dekkareista.

Seuraavina lukulistallani ovat seuraavat postauksen alussa näkyvät kirjat:

Henry James – The Europeans Esittelyä tuskin tarvitaan – mun on korkea aika tutustua tähän klassikkoon.
Andres Neuman – Talking to Ourselves Vaikeaa aihetta käsittelevä teos on saanut loistavat arvostelut.
Catharine Arnold – Bedlam Lontoon kuuluisaa mielisairaalaa ja kaupungin suhtautumista ”hulluuteen” käsittelevä tietokirja.
Marco Vichi – Nero di Luna Italialainen dekkari. Pari vuotta sitten ahminani ensimmäinen Vichi oli jännittävä ja hyvin kirjoitettu, joten odotukset ovat korkealla myös tämän teoksen kohdalla. Kirsikkana kakun päällä kirjat sijoittuvat Firenzeen – how could I resist?
Umberto Eco – The Prague Cemetery. Tarkkasilmäisimmät lukijat saattavat muistaa, että luin tätä romaania jo viime syksynä… ja joudun häpeäkseni myöntämään, että jätin sen kesken. Uusi yritys!

Kuka muu fanittaa Hercule Poirotia? Entä oletteko lukeneet jonkun to read -listaltani löytyvistä kirjoista? Ja hei, innostuuko joku muukin suuresta lukuhaasteesta?