Kun sydän menee rikki, se tuntuu siltä kuin rintaasi olisi pistetty hehkuvaksi kuumennettu tikari. Kipu on raateleva, se sykkii selkäydintä myöten kantapäihin ja haukot henkeä ja taot rintaasi, jotta veri vielä kiertäisi eivätkä elintärkeät toiminnot kehossasi lakkaisi. Itket ja pelkäät että verisuoni katkeaa päästäsi, sillä niin voimakas on sisältäsi pulppuava tuska, äänetön huuto, alkukantainen ja kivussaan määrittelemätön.

Löydät sielusi. Se on se pakottava möykky jossain ylävatsan kieppeillä. Vaikka hetkeksi pystyisit unohtamaan sydämesi, ei sielusi kipuilua voi paeta. Siellä se on muistuttamassa olemassaolostaan ilman vaihtoehtoja. Katkerana se tutisee eikä sitä voi lohduttaa ja se on syrjistään musta ja kuivunut. Yrität pitää sen kasassa ja valaa siihen uskoa, ettei siitä tule katkera ja täydellisesti tuima, mutta voimasi ovat niin vähissä etkä usko, että olet minkään hyvän arvoinen.

Kun sydän menee rikki, mielesi seilaa itseinhon, katkeruuden, vihan ja kaipuun karikoissa. Hoet, että jossain on se aurinkoinen ulappa, jossa on tyyni vesi ja mielesi rauha, mutta koet nuo ajatukset itsepetokseksi. Et usko selviäväsi hengissä ja pelkäät, että selviät. Haluat olla yksin ja kaipaat kosketusta. Kaipaat kosketusta niin, että se on tehdä sinut hulluksi. Käperryt vuoteeseesi ja halaat raivokkaasti tyynyä, sitä, jossa hän vielä tuoksuu. Muistat kaikki ne kauniit kesäpäivät ja talviset aamut, kun ulkona pyrytti ja katsellessasi häntä tunsit niin suurta ja ääretöntä hellyyttä ja rakkautta, että se oli pakahduttaa sinut. Vihaat itseäsi ja juot itsesi toistuvasti humalaan. Teet hölmöjä asioita. Et välitä. Haistata paskat koko maailmankaikkeudelle. Niille kaikille. Haluat lopettaa kaiken. Haluat näyttää sille paskalle, mitä se menetti. Haluat tuhota jotain. Ihailet sitä naista, joka piilotti katkarapuja petturimiehensä verhotankoihin. Haluat ne ihanat hetket takaisin. Edes kerran!

Mieli ei ole koskaan tyyni. Sen on täyttänyt suru, tuo raivokas puhuri. Kaipaat parasta ystävääsi. Sitä, joka tunsi sinut täysin ja jolle voit kertoa kaiken. Kaipaat ihmistä, jonka syli oli lämmin ja juuri sinulle hyvä. Muistat miltä hänen hiuksensa tuntuivat käsissäsi ja iho ihoasi vasten. Ihosi muistaa liikaa eikä päästä muistoistaan irti. Olet lamaantunut. Vihaat itseäsi. Hankaat ihoasi karkeimmalla pesusienellä, joka on koskaan keksitty. Haluat rikkoa jotain lisää. Itsestäsi.

Jossain kysymysten, syytösten ja vihan jälkeen jonossa seisoo armo. Sitä sinun on vielä odotettava ja kärsimyksellä armahduksesi lunastettava. Mutta siellä se on, aivan varmasti, ja jonain päivänä huomaat olevasi tyyni ja sielusi kipuilu vain suloista melankoliaa. Sitä sinun on odotettava ja siihen uskottava, sillä mitään muutakaan sinulla ei juuri nyt ole, kun sydämesi on rikki.

Ja jonain päivänä, kun katsot taivaan äärettömyyttä ja tunnet olevasi olemassa kaikkine mitättömyyksinesi, olet varma että selviät hengissä.