|
Helena Eronen pe 04.04.2014 |
Eilen julkaistu kirjasi vahvisti niitä käsityksiä, joita minulla sinusta on ollut. Valitettavasti käsitykseni on ollut sellainen, etten niistä syistä ole koskaan Perussuomalaisiin jäseneksi hakeutunut, vaikka teitä esimerkiksi jytkyn aikoihin puolustinkin. Olet rakentanut itsestäsi henkilöpalvonnan kohteen. Se tuntuu kivalta, eikö? Eikö ole mahtavaa kiertää turuilla ja toreilla ja kohdata se ihailu ja kunnioitus, jota tavallinen rahvas sinua kohtaan tuntee? Ja samalla olet saavuttanut aseman, jossa pääset lounastamaan suurlähettiläiden kanssa ja ystäväsi ovat ameriikkalaisia rahamiehiä. Se tekee gutaa, eikö? Ja nyt, kun viimeinkin tie kohti hallitusta on raivattu auki ja tulet saamaan palkkion siitä kovasta työstä ja järkähtämättömyydestä, joka sinua on urallasi ajanut, ja kaikki ne uhraukset henkilökohtaisessa elämässäsi tuottavat hedelmää, mahtaa tunne olla mahtava. Perussuomalaiset on Timo Soini. Timo Soini, kansan mies. Kyllä Timo tietää. Timo sanoo sutkautuksia ja kansa huokaa onnesta. Viimenkin on joku, joka pistää rötösherrat kuriin ja tuntee tavallisen kansan tuskan, eikö vaan. Röyhistät rintaasi ja sanot, ”JYTKY! NYT TULI JYTKYJEN JYTKYJEN JYTKY!” Minulla on valtavasti sometuttuja, jotka ovat sitä persujen aktiivista kenttäväkeä. He ovat niitä, jotka mahdollistivat nykyisen asemasi. Halla-ahon, Immosen, Oinosen, Hakkaraisen ja Hirvisaaren äänestäjät olivat tekemässä sinulle sitä jytkyäsi. Kiitoksesi heille ei kaunis ole. Mutta mitä väliä sillä on, kun olet saavuttanut asemasi. Nuo ihmiset kelpasivat sinulle silloin, kun tarvitsit heitä. Nyt, hallituspaikan lähentyessä, haluat heistä eroon. Tiedän sinun persoonastasi paljon. Seurasin vierestä aikani, kuinka esimerkiksi Hirvisaarta kohtelit, tai noh, itselläsi ei ollut pokkaa kohdella Hirvisaarta mitenkään, vaan rekrytoit pikkuruiset puudelisi häntä huonosti kohtelemaan. Siksi minäkin lähdin avustajan työstä, vittumaisten ihmisten takia. Niiden, jotka mielestäsi lukeutuvat siihen ”hyvään porukkaan”. Et koskaan tervehtinyt minua eduskunnassa, vaikka olit niin kiinnostunut taustastani, että olit sitä eri tahoilta tiedustellut. Tiesit, että olin Muutoksen jäsen, etkä voi sietää Muutos -puoluetta tai itsenäisiä ajattelijoita. Monestakin syystä ymmärsin, että et voi sietää ketään, joka voisi sinun valta-asemasi kyseenalaistaa, sillä sinä olet Timo Soini, Perussuomalaisten johtaja, kyseenalaistamaton auktoriteetti. Kansanmies. Pelkkä kupla. Haluat niin monesta ihmisestä eroon, koska nämä ihmiset ovat kivi poliittisen uran kengässäsi. Sinun urasi. Sinun menestyksesi. On varmasti kamalaa nolostella niitä kaikkia persujuntteja siellä suurlähettilään vastaanotolla. Sinä et ole juntti. Olet suurmies. Hyvin, hyvin suuri mies. Kosmopoliitti. Mutta sielusi on pieni ja musta. Et kestä sitä, että joku toimii omatuntonsa mukaan. Et voi sietää ihmisiä, jotka muistuttavat sinua kaikista niistä lupauksista ja arvoista, joita sanoit ajavasi. Ne arvot, joita sinä ajat, sotkien uskontosi ja pyrkyryytesi politiikkaan, ovat sellaisia, joita minä vierastan. Mietin, mihin tämä maa menee, jos kaltaisesi ihminen hallitukseen nousee. Eikö heitä ole siellä jo tarpeeksi? Haluat päästä eroon osasta kannattajakuntaasi, sillä et halua Perussuomalaisista liian suurta puoluetta. Se rikkoisi sen illuusion, jonka olet onnistunut luomaan. Huijasit äänestäjiä. Annoit kaikkien niiden, jotka halusivat saada äänensä kuuluviin, tulla isälliseen syliisi. He kelpasivat sinulle, kun piti kerätä ääniä ja piti tehdä työtä. Nyt palkitset heidät loukkaamalla ja haukkumalla heitä. Et tarvitse heitä enää. Mutta eikö ole helpottavaa, kun Jussi lähtee Brysseliin ja James potkittiin pihalle. Nyt kun vielä pääset keltanokkaisesta Ollista ja ääliöjuntteilevasta Pentistä eroon, olet voittaja ja olet karsinut joukostasi ne, joilla on ehkä rohkeutta seisoa äänestäjiensä edessä ja rehellisyyttä nostaa peili silmiesi eteen. Se, että olet niin lihava, ettet ole nähnyt pippeliäsi enää vuosiin ja terveytesi pettää, ei ole kenenkään muun vika kuin sinun. Mene lenkille ja vähennä ilmaisen pullan puputtamista. James laihdutti paljon vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, voisit vaikka kysyä häneltä vinkkejä. James on muutenkin voinut hyvin paljon paremmin sen jälkeen, kun pääsi teistä eroon. Ps. Koska James Hirvisaari on mielestäsi kauhea mulkero, mutta hänen keräämänsä äänipotti sinullekin kelpasi, olisi kuitenkin ehkä kohtuullista miettiä, mitä teet sillä osalla puoluetuesta, jonka Hirvisaaren kautta puolueellesi sait. Haastankin sinut, Timo Soini, lahjoittamaan James Hirvisaaren osuuden uudelle lastensairaalalle. Ohjeet lahjoitukselle löytyvät täältä: http://uusilastensairaala2017.fi/ Pps. Minäkin muuten kirjoitin kirjan, jossa kuvailen eduskuntaryhmääsi ja sitä, mitä siellä harrastettiin. Voit tilata sen esim. täältä.
|
















Persut on roskaväkeä, kuten suuri osa kansastakin.
Jos iso osa näyttää roskaiselta, se saattaa johtua siitä mitä kartellistatismi on saanut ja pyrkii saamaan aikaan. Liikaa taloudellisesti käännettyjä ihmisiä vailla todellisia valinnan mahdollisuuksia, mielen pontevuusasteesta huolimatta.
Helena nyt menit mielestäni hyvinkin lapselliselle tasolle tällä kirjoituksella ,,,olen pettynyt. Huippuna kommentointi Soinin ulkonäöstä ja lihavuudesta” se oli hyvin rumaa :-) En ole persu enkä Soinin ystävä’, mutta joku Roti, et olekaan se herttaisesti hymyilevä nuori nainen.vaan tämä kirje toi sinusta hyvin rumankin puolen esiin:-) Olen hämmästynyt” ja suoraan sanottuna pidän erittäin lapsellisena tällaisia ketju kirjeitä missä kisaillaan kuka on ilkein:-)
Ikävää, jos koet asian noin. Herttaisesti hymyilemälläkö luulet, että näitä pelejä pelataan? Se on kuule yksi iso jätesanko, jossa nuo leikit pyörivät, eikä minulla ole minkäänlaista kunnioitusta sellaista ihmistä kohtaan, joka pilkkaa omiaan ja niitä, jotka ovat tehneet hitosti työtä sen eteen, johon heidät on huijattu uskomaan. Ja totuushan on se, että Soini on todella huonossa fyysisessä kunnossa. Voisi kuvitella, että vakava sairastuminen 2012 olisi saanut aikaan jotain elämäntapamuutoksia, mutta näin ei ole. Syytetään muita, pitäisi saada lisää puudeleita pönkittämään valtaa, ja voisin sanoa ilkeämminkin ja olla vielä enemmän inhorealisti halutessani.
Vai onko noi Hommakansan pippelit hyvinkin hallussa?
Valitettavasti minulla ei ole mitään tietoa ”Hommakansan” pippeleistä ja niiden hallussapitämisestä.
Soinin ja Jameksen mulkut on ilmeisesti kiinnostaneet?
Ai on vai?
Noh noh. Etkö ole nähnyt uusinta rakkaus musa videota. Muutos EUro-opassa erostelemassa : Kaivanto feat. Helena Eronen: Suoraan asiaan (Démocratie directe) https://www.youtube.com/watch?v=gQ7EreJsCmE
Kaivannon pippeli on ainakin hyvin hallussa?
Suoraa kansanvaltaa pääsee harjoittamaan ilman vaaleja
Kyllä olisi suora demokratia tarpeen tässäkin maassa. EU ei vaan toimi. Muutos tarvii jonkun ihmisen josta saisi media näkyvyyttää. Hirvisaari on nyt valitettavasti vaijennettu mediassa, ettei vaan kukaan erehtyisi kannattamaan MUUTOSTA.
Hirvisaari ja persut on yhtä kyrpää, siinä se on kansan kyky muuttua
”kmtanner
4.4.2014 klo 14:24
Hirvisaari ja persut on yhtä kyrpää, siinä se on kansan kyky muuttua”
No jopas tuli älykästä tekstiä EU diktatuurin kannattajalta. Sokeita olette EU uskovaiset, teitä viedään kuin litran mittaa. Suomi on Kreikan tiellä.
Suomen kansa on tyhmä, eikä kreikan tieltä voi poiketa mitenkään, koska on näitä munannäyttäjäpuolueita.
”kmtanner
4.4.2014 klo 19:42
Suomen kansa on tyhmä, eikä kreikan tieltä voi poiketa mitenkään, koska on näitä munannäyttäjäpuolueita”
Tyhmiä on vain EU ja euro uskovaiset, te niitä mulkkuja olette. Euroa ei voi mitenkään pelasta. Eipö ihme että Kataisen rotta jättää nyt uppoavan Suomen ja luikkii EUn pakoon.
Ulkonäöstä? Liikalihavuudestahan Helena kirjoittaa ja perustellusti, Itsehän Soini toi terveytensä – tai paremminkin sen puutteen esiin, ja IMHO vähän sääliä kalastellen.
Alkuun teksti oli asiallista palautetta.. Mutta sit tuli tuo haukkumiskappale, joka sai itseni vain nauramaan. Lapsellisen huonoa tekstiä.
Helenalle nyt vain sattui huono päivänsä. Tekstiä sinänsä ihailen, kuten aina.
Tätä en ihan ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään: ”Haluat päästä eroon osasta kannattajakuntaasi, sillä et halua Perussuomalaisista liian suurta puoluetta. Se rikkoisi sen illuusion, jonka olet onnistunut luomaan.”
Saludos, besos y abrazos
Aina kun suomalainen kirjoittaa rakas se ja se muun kuin rakkauskirjeen otsikoksi, eli kääntää yksi yhteen esim. tässä englanninkielisen kirjeen otsikon ”Dear Timo” muotoon ”rakas Timo”, niin kirjoitus on otsikosta lähtien niin epic fail kuin olla ja voi
Hmmm… eikö dear Timo olisi ennemminkin hyvä Timo? Siis jos ajattelee sitä, kuinka tuota ilmaisua suomeksi käyttäisi?
Vuosia olen tuntenut/kohdannut näitä *kiviä timpan kengässä* jotka potkittu syrjään ajat sitten.
Vihdoin alkaa totuus tulla ilmi ja hyvä niin..jotakin vaaleanpunaiset lasit omaavia on jäljellä mutta niinhän heitä aina on.
Painoasia on hiukan hankala kysymys kun useat sairaudet/lääkkeet voivat ylläpitää lihavuutta..mutta kaikenkaikkiaan valaiseva kirjoitus ;)
Persut ovat työväkeä, eikä työväki ole roskaväkeä vaan he pyörittävät tätä maata ja kaikkia muitakin maita. Soini on asiaton, kuten monet persut, mutta joukkoa ei voi mollata yksittäustapauksein kautta, sillä jokainen tapaus on oma erityisensä.
Soinin puolue tai tämä muutospuolue ei ole töitä nähneetkään.
Voi lapsi. Vasemmistoliitolla ja Kokoomuksella on duunareita vain vitriinissä. PerusS on Suomen suurin duunari puolue. Vasemmisto hyppäsi Kokoomuksen EU kelkkaa jo Lipposen aikana eikä ole siltä vieläkään pois tullut.
melko ihmeellistä että soinia haukut?? ihan yhtä hyvät mahdollisuudet olisi ollut kenellä tahansa lähteä tekemään se sama työ jonka soini on tehnyt! eipä vaan ole kenelläkään vellihousulla ollut siihen rahkeita??? ja soini ajattelee isompaa kokonaisuutta kuin kukaan teistä soinin vastustajista voi edes ymmärtää. mutta sehän nyt on selvää, soini osaa mä en, siks soini on perseestä. timo soini on sanojensa mittainen mies, tekee sen minkä sanoo. pyrkikää siihen niin ehkä elämässänne on jotain elämisen arvoista silloin.
Suuri sori Helena, olin uutta kirjaa terveistä ajatuksistasi tilaamassa, vaaan jo luettuja blogeja olikin tarjolla hintaan kakskymppiä per pala…
http://www.youtube.com/watch?v=ZV6VA3DHu-Y
No en tunne Timoa mutta on ihan mikä vaan niin jos ei näe kikkeliään niin ei se varmaan tee ihmisestä huonompaa kuin se joka näkee?Varmaan on karismaattisuutensa vaikutuksesta tullut ”diktaattoriin” asemaan mutta kuka ps muista on parempi???Sinä tai Hirvisaari?
Katkeraa ja pelkkää tilitystä omasta epäonnistumisesta. Ei kuitenkaan yllättävää tekstiä kirjoittajalta. Parempaa huomista toivottaen.
Vai ei Soini tervehtinyt Helena Erosta eduskuntatalossa. Voi kamalaa. Soini ei ole vielä ymmärtänyt että juuri Hirvisaaren avustajat ovat ministeristasoa, muiden avustajat ovat sitä harmaata henkilökuntamassaa.
Kirjoitusmuodosta voi olla mitä mieltä tahansa ja siihen on moni kiinnittänyt huomiota, mutta tekstin asiat ovat totta.
Kirja kertoo enemmän Soinista kuin hän muista. Jokainen voi päätellä millainen hän on puoluejohtajana. Ei kovin kehuttava. Soini harjoittaa tehokasta hajoita-ja-hallitse-politiikkaa ja tämä on siihen oikein mainio keino.
Jos mietitään millainen tällainen oman porukan mustaaminen on näin eurovaalien alla mainoksena, niin ei voi puoluejohtajan toimia paljon kehua.
Terveysasioiden sijaan olisi voinut käsitellä rahanahneutta, mitä ilmeisemmin on Soinin oman motiivi. Säätiöt ja muu. Jos ei tee raflaavaa kirjaa, niin ei möisi eikä saisi rahaa. Se, vaikka kirja on aikamoinen karhunpalvelus puolueelle. Mutta se kuka arvostelee häntä, tulee varmasti tuntemaan sen nahoissaan.
Saanen sanoa asiasta ,sen verta: Jos niinsanotut ääripäät ajetaan puolueesta pois radikalisoituminen alkaa, nyt on ollut mahdollisuus demokraattisesti vaikuttaa asioihin ,vaikka Soini kyyristyi vastuun alla?
Yksi kommentoijista oli kirjoitukseesi pettynyt. Niin olen minäkin. Sinä käsittelet tosi mustavalkoisesti Soinia, siitä uhkuu, en tiedä, mitä lienee Eduskunnassa tapahtunut, mutta siellä olet ollut jossain avustajan duunissa. Kirjoituksestasi paistaa rivien välistä jotain henkilökohtaista kaunaa Timo Soinia kohtaan. Haluan ajatella SMP:n raunioille rakennettua Perussuomalaisten puolue taivalta koko ajalta ja kokonaisuutena. Jos Hirvisaari ja kumppanit olisivat olleet nostamassa 0-tasossa ollutta entistä SMP:ta ylös, niin kyllä vääjäämättä muutkin olisivat olleet framilla kuin Timo Soini. Timo Soini on tehnyt todellisuudessa hitonmoisen työn, että alussa edes joku pysähtyisi kuuntelemaan, mitä sanottavaa Timo Soinilla on. Kun missä tahansa asiassa tehdään suuri läpimurto ja muutos, niin siinä työläimmässä vaiheessa on yleensä yksi kärkinimi, jos olisi monta vetäjää, ennen pitkää muutoksen tekijät alkaisivat sahata omaa oksaansa sisäisillä erimielisyyksillä, sillä ihminen on kova kilpailemaan. Aluksi kaksi painijaa sopivat reilun pelin säännöistä, kun päättävät kokeilla, kumpi on vahvempi. Kun jompikumpi alkaa jäädä alakynteen, tulee suuri houkutus rikkoa sovittuja pelisääntöjä ja tarttua kättä pidempään. Kun väitteesi ovat harvinaisen selkeät, muut ovat raataneet niska limassa, auringossa ja loisteessa paistattelee Timo Soini. Niin paljon puhutaan nykyään, on muotia, lähes kaikki arimmatkin asiat julkisesti kaiken kansan tiettäväksi. Eikö tätäkin sinun luomaa asetelmaa ja Timo Soinin täydellistä lyttäystä ja menemällä tosiaan henkilökohtaisuuksiin saisi selville, kun kaksi leiriä, Timo Soini toisessa leirissä ja muut mainitsemasi perussuomalaiset toisessa leirissä kertoisivat julkisesti, miten he Perussuomalaisten puolueen nostamisen näkevät, mutta se edellyttäisi heiltä kaikilta selkärankaa ja rehellisyyttä. Timo Soini syyllistyy siihen syntiin, että kun on raatanut itsensä sairaaksi ja kuten kaikki muistamme, kuinka jytkyn jälkeen Perussuomalaisten Eduskuntatyöskentely alkoi ja aloittelijoilla tuli vain töppäyksiä toisensa perään, niin Timo Soini, kuten ihmiset yleensä samankaltaisessa onnistumisessa turhautui ja vihastui siitä, että näinkö heti muutamat kansanedustajat alkavat ajaa alas juuri saavutetua suurta voittoa. Totesit lisäksi, että Timo Soini petti äänestäjänsä, päinvastoin, vaalikentillä Timo Soini totesi, että EU:n rapakunnossa oleville jäsenmaille on lopetettava rahan syytäminen, muut hallitusneuvottelijat olivat sitä mieltä, että kyllä heikkoja maita on tuettava, Timo Soini piti äänestäjille antamansa lupauksen eikä Perussuomalaiset menneet hallitukseen. Timo Soini on lukenut ja viisas mies, hän oli meppinä, hän tiesi EU:n mädännäisyyden ollen itse EU:ssa sisällä. Hän toi rohkeasti ja oli oikeassa esille, että EU:n menosta ei hyvä seuraa. Media ja muut puolueet tekivät kaikkensa, että Perussuomalaisista muodostui kuva populistisesta, sutkauksia laukovasta ja vastuuta pakoilevasta puolueesta. Toki Timo Soinin olisi pitänyt jättää sutkaukset ja tietyt yksipuoliset hokemat vähemmälle ja ainakin osittain kokonaan pois, koska se vaikutti kuin bensiini tulipalossa, esimerkiksi hokema missä EU, siellä ongelma. Olkoon kommenttini tämän pituinen, muut jatkakoon.
Tosiasiahan on, että persuissa On tolkuttomia huru-ukkoja. Aika käsittämätöntä, että ihanan kaunis Helena ei tätä ole huomannut. Ilman Soinia tuo porukka tosiaankin työntelisi vaan sitä potkukelkkaa kotikunnaillaan.
…ja James Hirvisaari ei todellakaan ole henkilö, jonka toivoisin päättävän tämän maan asioista. Jos ja kun ko. ukko pitää noita hölinöitään ja olennaisen tärkeinä maan ja kansan kannalta.
Millainen eduskunta, sellainen kansa.
Nyt kun olen kirjaasi enempi (kolmasosa ehkäpä) lukenut, niin kommentoin tätä Timo Soini -persoonallisuusarviotasi. Nimittäin minulla oli aiemmista US-blogikirjoituksistasi syntynyt tietyllä tavala ilkikurinen kuva, jota en niinkään havainnut tässä. Vaan ei siellä kirjassakaan sitä ilkikurisuutta joka paikkaan riittänyt. Lieko mielikuvani syntynyt tekstin ja profiilikuvan yhdistelmästä?
Minun puolestani Timo Soinia saa haukkua. Eihän kukaan tyhjää haukukaan? Ja puhemies Soinihan aloitti? Vaan onhan hänen johdollaan protestipuolue saanut kaksinkertaisesti eduskuntapaikkoja Vennamon kovana pidettyyn tulokseen nähden. Tämäkin on hyvä mainita.
Lopuksi toivon, että sinulle Helena annetaan EU-vaaleissa enemmän ääniä kuin Timo Soinille.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta kommentointi Soinin ruumiinmuodoista menee ylitse.
Pidän alustavasti Helena Erosen blogeista. Fiksuna tyyppinä ottanut luonnollisesti asiattomuudestaan, palautteen myötä, opikseen. Mutta tulen tämän avautumisen myötä myös huomioimaan hänen muissakin teksteissään, että henkilökemiat saattavat vaikuttaa Erosen kannanottoihin. Mutta anna palaa Frank, jäänpä seuraamaan.
Puhuttiin, että persut ovat roskaväkeä. Kokoomuslaiset ovat roskaväkeä ja joutaisivat siperian vankileirille. Mitään muuta eivät ole saaneet aikaan kun ahdistusta ahdistusten perään tälle kansalle ja sen taloudelle.
Minä toivoisin että Hirvisaari otettaisiin takaisin persuihin, hänellä näyttää olevan moraali kohdallaan ja tuntuu ymmärtävän maailman tapahtumistakin keskimääräistä edustajaa enemmän.