Suomen Supernannyt

Muutama vuosi sitten kyselin, että miksei Suomessa ole tv-sarja ”Supernannyn” kaltaista toimijaa. Miksei palkattaisi muutamaa sataa supernannya ympäri kuntia antamaan jeesiä lapsiperheille arjessa. Toiminta voisi helpottaa perheen arkea ja siten vähentää nuorten syrjäytymistä muiden ongelmien ohella. Tämän jälkeen sain Imatran suunnalta vastauksen, että meillä on jo tällaista toimintaa. Ja näyttää vielä tuoreen Suomen Kuvalehden jutun mukaan toimivankin, koska laitoshoitokulut laskivat yli miljoonalla eurolla viidessä vuodessa.

Itse olen nähnyt työssäni liian monta kertaa sen, että vanhemmuus on hukassa. Se voi olla hukassa sen takia, että perheen vanhemmilla on päihde- tai mielenterveysongelmia, tai sitten vain yksinkertaisesti ei omilta vanhemmilta saadut eväät riitä kasvattamaan lasta. Vanhemmuuttakin tarvii opetella, eikä kaikkea opita edes omilta vanhemmilta. Tästä erinomaisena esimerkkinä sosiaaliseen mediaan liittyvät asiat. Syyttävä sormeni osoittaa lapsen hölmöilyn kohdalla monesti vanhempaan, vaikka asia ei tietenkään aina ole näin mustavalkoinen.

On harmi, että ennalta estävät toiminnot ovat monesti niitä joista riipaistaan rahat ensinnä pois, kun koittaa tiukat ajat. Se ei vaan ole kovin kauaskantoista toimintaa, koska esimerkiksi lapsiperheisiin panostuksen heikkous näkyy myöhemmin siten, että poliisilla on yhä enemmän asiakkaita. Ongelma ei kuitenkaan poistu poliiseja lisäämällä.

Muistan aina omien lapsieni neuvolatädin sanat, jonka mukaan jo heidän pikkuisista asiakkaista ja vanhemmista näkee, että vaikeuksia on luvassa. Tähän kohtaan pitääkin heti iskeä kiinni Imatran mallilla ja luoda lastensuojelun perhetyöntekijämalli valtakunnalliseksi. Kuntaliitto on laskenut kuluiksi 58 miljoonaa euroa.

Säästöt eivät välttämättä näy heti, mutta nuorten syrjäytymisvaaraa ei lasketa kriminaalipolitiikalla – vaan sosiaalipolitiikalla.