Firenze, day 2

Maanantai, toinen päivämme Firenzessä, oli myös reissun ainoa kokonainen vapaapäivä. Sen kunniaksi heräsimme ennen auringonnousia ja kipusimme kaupungin ylle Piazzale Michelangelolle vastaanottamaan viikon ensimmäisiä päivänsäteitä. Tämä kaupunki on kaunis aina, mutta nousevan auringon alla se on yksinkertaisesti mieletön.

Koska olimme päässeet ylös niin aikaisin, olimme pikku retkestämme huolimatta ensimmäiset asiakkaat kahdeksalta alkaneella aamiaisella. Söimme mahat täyteen hedelmiä ja muita herkkuja ja joimme kahteen pekkaan kokonaisen karahvin tuorepuristettua appelsiinimehua. En kyllä laittaisi vastaan, jos saisin aloittaa vaikka joka aamun yhtä herkullisella annoksella vitamiineja!

Aamupalan jälkeen kapusimme takaisin huoneeseemme – ja suoraan sänkyyn lepäämään. Torkkumisen välissä katsoimme sivusilmällä italialaista televisiota – aivan mahtavaa viihdettä. Vaikka poikaystäväni ei osaakaan paikallista kieltä, ovat käsieleet yleensä sen tasoisia, ettei sanottu jää epäselväksi edes ummikolle, haha. Erityisen innolla seurasimme paikallista Junior Masterchefiä – tällaiselle keittiön ja ruoanvalmistuksen välttelijälle oli aika hyödyllistä katsoa, miten mua 15 vuotta nuoremmat lapset taikoivat tuomariston eteen tunnissa paitsi herkullisia, myös hauskan näköisiä annoksia. Okei, he ovat tietysti erityislahjakkuuksia, mutta mulle riittäisi edes se, että osaisin laittaa illallista keittokirjaan tai omaan keittiömuistivihkooni turvautumatta. Ja illallisen valmistamisella tarkoitan jotain muuta kuin nuudelipussin keittoa, kiitos vain. :p

Paikallisen tv:n kiinnostavuudesta huolimatta päätimme pian lähteä katsomaan jotain moninkertaisesti kiinnostavampaa ja palasimme kaupungille. Meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia, mutta kummankin teki mieli kierrellä entisillä kotikulmilla. Niinpä löysimme itsemme ensin kuuluisan katetun ruokatori Mercato Vecchion edestä ja sitten kolmen vuoden takaisesta kantapuistostamme Piazza dell’Indipendenzalta. Loikoilin penkillä pari tuntia, ja aina välillä silmät avatessani ja kaistaleen sinistä taivasta sekä tuttuja rakennuksia nähdessäni meinasin unohtaa, että olemme jo vuodessa 2014.

Jatkoimme vanhoja perinteitä myös lounaalla lempiravintolassamme. Sen jälkeen mun oli ihan pakko päästä käymään vanhan kotiovemme luona. Leikittelin  hetken ajatuksella, että olisin painonut asuntomme summeria, mutta onnistuin vastustamaan mielitekoani: mitä olisin muka sanonut, jos joku olisikin vastannut? Ciao, asuin täällä kolme vuotta sitten  – pääsenkö vielä sisälle?

Iltakävelylle lähdimme tällä kertaa joen toiselle puolelle, kauniiseen ja keskustaa huomattavasti rauhallisempaan Oltrarnoon. Kävimme samalla hakemassa kaupasta iltapalaa, jonka söimme hotellihuoneemme pienen pöydän ympärillä. Ricottaa, focacciaa, oliiveja ja aurinkokuivattuja toimaatteja – Italiassa ei todellakaan tarvitse olla mikään masterchef päästäkseen nauttimaan herkullisesta ruoasta. :)

Muuten, latautuvatko teillä näinkin monikuvaiset postaukset hyvin, vai onko vähemmillä kuvilla parempi? :)