Nyt alkaa olla aikalailla puoli vuotta siitä, kun Ada nukkui pois. Olen halunnut kirjoittaa jo monta kertaa tästä, mutta nyt vasta pystyn puhumaan aiheesta. Näin viime viikolla unen, jossa tulit kertomaan että sulla on kaikki hyvin.
Saimme Adan kun olin 6-vuotias. Äiti ja isä olivat töissä, kun pääsin eskarista ja tarvitsimme jonkun pitämään huolta musta. Hankimme valkoisen labradorin pennun, jonka nimesimme Adaksi. Siitä lähtien teimme kaiken yhdessä. Meistä tulikin Eve ja Ada. Muistan kun pienenä puhuin jopa siskosta kavereille, mikä on sinäänsä aika hauskaa kun puhutaan kuitenkin koirasta. Tiedän, että osa ajattelee ”sehän on vaan koira” mutta mulle Ada oli perheenjäsen. Jokainen koiran omistaja tietää kuinka rankkaa on kun tulee aika luopua. Viime kevään dietti oli erityisen tärkeä, koska olimme viimeiset hetket yhdessä.
I can see the day we met for the first time 13 years ago. We played together in the woods and since then you’ve been my protector. You’ll always be with me where ever I go, in my heart. I will never forget you. Rest in peace my best friend ♥
Ada 12.11.2001-20.5.2014
- Muistan ne huonot hetket, kun mulla oli paha mieli. Paiskasin oven kiinni ja menin huoneeseeni itkemään. Avasit hiljaa oven ja käperryit mun kainaloon.
- Muistan, kun pelkkä sun olemassa olo sai mut hyvälle tuulelle.
- Muistan, kun et koirakoulussa suostunu liikkumaan jos joku muu koulutti sua kun minä.
- Muistan, kun rakastit ruokaa ja etenkin suklaata.
- Muistan, kun jos sua ei huomannut ruokapöydässä nousit takajaloillesi ja pyyhkäisit varovasti olkapäätä.
- Muistan, kun nukuit porukoiden sängyssä aina pää tyynyllä ja kun iskä tuli kotiin hyppäsit äkkiä pois.
- Muistan, kuinka viisas olit ja osasit jopa avata lukollisen oven.
- Muistan, kun talutit itse itseäsi.
- Muistan, kun rakastit avata joululahjoja.
- Muistan, kun menimme metsään yhdessä leikkimään.
- Muistan, kun lenkkeilimme yhdessä.
- Muistan, kun pelkäsit ilotulitteita ja ukkosta.
- Muistan, kun söit kaikkea muuta paitsi salaattia.
- Muistan, nappisilmäsi ja lumen valkosien turkkisi.
- Muistan kuumat kesäpäivät, kun otimme aurinkoa yhdessä.
- Muistan, kun mentiin yhessä uimaan.
- Muistan kun olin koulukiusattu. Muut leikkivät keskenään koulun jälkeen, sä leikit mun kanssa.
- Muistan sun katseen joka kerta, kun tiesin, että oisit halunnut kertoa jotain, mutta et vaan osannu puhua.
- Muistan, kun et ikinä jättänyt mua yksin.
- Muistan, kuinka turvallinen olo mulla aina oli sun kanssa.
- Muistan, kun tulin sun koppiin nukkumaan yöllä jos mua pelotti.
- Muistan, kun kasvettiin yhessä.
Toivon, että siellä jossain missä oletkin sulla on hyvä olla. Jonain päivänä me näemme taas.
<3:llä ja muistoasi kunnioittaen
Eve
16 kommenttia
Myönnän, että itkin lukiessani tätä postausta, joka sattui facebook seinällä eteen. Mie sain mun koiran kun olin 8-vuotias ja kasvettiin sen kanssa yhdessä myös, aina 20011 vuoteen asti, kun se kuoli vanhuuteen. Siitä on jo kolme vuotta, mutta silti mulla on ihan hirvee ikävä sitä, joka päivä. Ihan kun ois menettänyt jonkun sukulaisen.
Niimpä, koirasta tulee osa perhettä. Onneksi meillä on mielessä ne hyvät muistot <3
Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä…♥
<3
voi ei, otan osaa suruusi. Itku tuli kun luin tuon tarinan ja ymmärrän täysin kuinka vaikeaa on ollut ja on varmasti vielä pitkään. Voimia ❤️
<3
Eve oot ihana <3
Heh kiitos
Otan osaa
Mulle tuli ihan itku tätä lukiessani. Tiedän itsekkin kuinka raskasta on luopua lemmikistään, joka ei ole oikeasti vain eläin. Mua ärsyttää ihmiset, jotka sanovat noin. Minulle kaikki lemmikkini ovat kuin perheenjäseniä. Voimia sinulle…
<3
<3!!
<3
Meidän koira kuoli viime keväänä 7 vanhana syövän saatuaan. Menettäminen oli aivan kauheaa…
vähän myöhemmin netissä törmäsin tekstiin:
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani, niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä. Sinä tulet surulliseksi – minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua, sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen, rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan. Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta. Et haluaisi minun kärsivän, kun aika koittaa, anna minun mennä. Vie minut sinne missä he auttavat minua, mutta, pysy luonani loppuun asti. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet. Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat, se on ystävyyttä, jota minulle osoitat. Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös. Olemme olleet niin läheisiä – me kaksi näinä vuosina.” ”Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt. Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi päästä?
Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin. Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua Kohti lämmintä ja elävää valoa Tahdon lähteä Tahdon todella.On vaikeaa jäädä.Parhaani yritän ja koitan hetken tässä olla, Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia ja minä kokea suuren suurta rakkautta.Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa, sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa. En ole kaukana. Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi. Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat, jotka toiveeni ois, koska välität minusta tuhannen verran, annat minun nukkua pois.”
Ihana teksti! Rupes itkettään <3
Otan osaa! Oli näin koiraihmisenä vaikeaa lukea ilman, että tuli tippa linssiin. :'(
<3