 Tämän kylän homopoika to 17.04.2014 |
On tänään onnenpäivä ja onnellinen oon! Etsin täydellistä munaa kaupungilta ja löysin myös! Aiemmin keväällä näin maailman hienoimman Muumi-munan Stockalla. Kovasti intoilin ostamisesta, mutta Kille toppuutteli säästämään hankinnan lähemmäs pääsiäistä. Näin tehtiin, ja luonnollisesti munat katosivat kaikkialta hetkessä. Juoksentelin ns. munan perässä ympäri Suomea, sekä Helsingissä että Turussa. Stockalla ei, Postissa ei, missään ei, mistä joku kertoi ostaneensa. Epätoivo valtasi mieleni ja oli pääsiäinen olla pilalla. Ei lohduta Mignonit, ei Kinderit, jos tahtoo kauniin Muumi-munan.
Tein vielä tänään toiveikkaan kierroksen kaupungilla. Wiklundilla ei näkynyt. Postissa ei myöskään, kuten sanottu. Stockmannille piipahdin lähinnä välttääkseni Muumi-munan perään ulisemisen kotisohvalla peiton alla. Yllätys oli lähellä ilonkyyneliä, kun juuri haluamanilainen Muumi-muna odotti minua Hansa-torin puolelle levinneellä Stockmannin pääsiäisosastolla. Ihan piti hihkua myyjällekin ääneen tätä riemua. Muumi-muna maksoi pääsiäismunaksi melko paljon (normaalihinta 11,90, jostain syystä alennuksessa 9,95e) mutta melko lailla viimeiset rahat oli siihen sijoitettava. Syön sitten vaikka pölyä ja juon kyyneleitä, kuten Killelle asiaa tekstiviestillä perustelin.
Muumi-muna on vaan käsittämättömän kaunis. Luulen, että jätän sen esille ikuisiksi ajoiksi enkä unohda pääsiäisen jälkeen. Sitä paitsi munan hahmovalinnat tuovat hauskalla tavalla mieleen Killen: Kille nimittäin on aika pitkälti kaikkia munaan kuvattuja hahmoja: sievässä neuroottisuudessaan ja eleganssissaan Vilijonkka, kullankeltaisessa otsatukassaan Niiskuneiti. Toisaalta Killessä on paljon Mymmeliä ja pientä Nipsua. Siksikin muna oli ostettava. Olin jo aiemmin aamulla kirjannut kauppalistaan kohtuullisen määrän muita pääsiäissuklaita. 2 Mignonia ja 2 Kinderiä, molemmille siis yksi kutakin. Pääsiäisherkut löytyivät jo nyt kohtuullisella alennuksella, joten antauduin heräteostoksiin ja ostin myös My Little Pony-munan… Mutta siinä oli sateenkaaria, oli pakko!
Jottei munanperässäjuoksemiseni olisi jäänyt vajavaiseksi, sattui kassalle myös ihanan supliikki ja symppis myyjäpoika. Iloisesti heitimme läppää. –No nämä suklaat varmasti riittävät täksi pääsiäiseksi. –Niin, tai ainakin täksi päiväksi. Ja sitten me naurahdimme hersyvästi. Selvä heteronmerkki oli kuitenkin tuo puhe suklaasta eikä munasta. Polvet notkauttavaa, charmikasta flirttiä olisi eittämättä ollut ”no tässä on kyllä munaa täksi pääsiäiseksi”. Ja kyllähän tässä tosiaan taitaa ihan riittävästi olla. Pääsiäisen hitti taitaa tänä vuonna olla vitsi Tinder-yllätysmunasta, mutta meillä kyllä mennään ihan vain perinteisesti Kinderillä.
Ihanaa pääsiäistä, lukijat rakkaat! |
|
Tämän kylän homopoika la 29.03.2014 |
Vielä on yksi postaus Helsinki-postausten sarjaa jäljellä! Kävin tutustumassa Helsingissä myös Ateneumissa syyskuuhun saakka esillä olevaan Tove Jansson-näyttelyyn. Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, eikä sitä oikeastaan ole voinut välttää mitenkään. Eikä toisaalta ole syytäkään voida, sillä Tove Jansson on taiteilijana kertakaikkiaan mahtava. Jotenkin kiinnostukseni Muumeihin ja muumihypeen on kuitenkin viime aikoina vähän päässyt lopahtamaan: Arabian todella kaunis juhlamukikaan ei muuten muumimukeille myönteistä mieltäni juuri lämmitä, kun kaupat täyttyvät vain mukeista tappelevista, siis oikeasti fyysisesti toisiinsa käyvistä, mukikeräilijöistä. Vähän on mukitouhu lähtenyt lapasesta, ja se on ikävää. Ei ole ihan alkuperäisidea enää ennallaan. Ateneumin näyttely kuitenkin antaa mielestäni Janssonille sitä arvonpalautusta ja paluuta merkityksellisiin asioihin, mitä kaikenlainen yli kuohahtanut kaupallisuus on syövyttänyt. Itse olen kuvitellut olevani hyvinkin perillä Janssonin taiteesta, mutta silti näyttely tarjosi kyllä yllättyksiäkin: en esimerkiksi ollut ihan hirveän perillä siitä, kuinka laajasti Jansson työskenteli abstraktimman taiteen parissa. Ylipäätään tuotteliaisuus ja tuotannon monipuolisuus oli yllättävää. Viimeistään Ateneumin näyttelyn myötä pitäisi olla kaikille selvää, ettei Janssonin töissä ollut suinkaan kyse pelkistä Muumeista, joiden arvoa ei toisaalta pidä yhtään vähätellä. Nimittäin Muumi-tuotantokin on kertakaikkisen mahtavaa. Erityisen suurta iloa näyttelyssä sainkin ei-muumiaiheisiin töihin piilotetuista Muumeista. Siinäpä vinkkiä museoon suuntaaville lukijoille: bongaa Muumeja maalauksista! Yllättynyt olin myös siitä, kuinka paljon Janssonin töissä oli omakuvia uran varrelta: tupakoivia tyttöjä ja nuoria naisia varhaisemmilta vuosilta ja myöhemmiltä ajoilta kokeilevampia kuvia vanhemmasta taiteilijasta.
Näyttely tuo hyvin esiin myös sen, kuinka tuotannon monipuolisuus palvelee hyvin erilaisia katsojia: näyttelyssä riittää tutkittavaa ja ihmeteltävää niin sivistyneelle taiteentuntijalle kuin hattivateista kiinnostuneelle kolmivuotiaallekin. Itsekin muistan ihastelleeni lapsena televisiossa näytettyjä Tuulikki Pietilän rakentamia kolmiulotteisia kohtauksia Muumien seikkailuista. Ne jaksoivat lumota edelleen ja herättivät vastustamattoman halun alkaa itsekin rakennella pieniä taloja ja niihin pieniä asukkaita. Pietilän työt ovat toki olleet ennenkin nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa, mutta sinne ei ole tullut koskaan lähdettyä. Tove Jansson-juhlanäyttely on nähtävissä Ateneumissa 7. syyskuuta saakka, eli aikaa on vielä mainiosti vaikka kesäretkeen. Näyttelyn kiertämiseen on kuitenkin hyvä varata reilusti aikaa. Myös lounaalla on hyvä käydä ennen näyttelyä: itse jouduin kiirehtimään loppupuolella laajaa näyttelyä hirvittävän nälän vuoksi. Tove Janssonin vuoksi kannatti kuitenkin kärsiä hieman nälkääkin. Näyttely nimittäin on hieno ja varsinkin ihanien alkuperäisten Muumi-maalausten keskellä käveli vain haltioituneena hymyillen. Enkä ollut ainoa. |
|
Tämän kylän homopoika su 16.03.2014 |
Tänne on tullut taas talvi. Ei onneksi ihan niin kovilla lumisenteillä ja pakkasasteilla kuin aiemmin lupailtiin, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin. Tällainen talvi on oikeastaan juuri minulle mieluinen: lunta ja pakkasta lähinnä koristeeksi. Toisaalta tämä talven paluu tökkii, sillä päiväkausien kevätaallon jälkeen mielessä on vain lyhytvartiset tennarit, värit, kesäriennot, venyvät terassi-illat ja festivaalipassit. Takatalvea uhmaten lähdimme Killen kanssa kävelylle ja ostoksille Cittariin. Perinteisesti pyörähdimme muutaman askeleen Kupittaan puistossa, jossa ei tietenkään ollut minkäänlaisia eläimiä, talvi kun. Eläimet palaavat aitauksiinsa infotaulujen mukaan vasta kesäkuun alussa, järjettömän pitkä talviloma heillä! Huvitti myös kyltit, joissa huolestuneille puistossakävijöille kerrottiin, että lintuaitaukseen kaivautuvilla vapaana elävillä naakoilla ei ole aitauksessa hätää, vaan ne pääsevät aitauksesta pois samaa reittiä kuin ovat sinne kaivautuneetkin. Naakat eivät siis vaadi keneltäkään toimenpiteitä. Ihanan valveutunutta, jos joku todella on naakoista huolestunut! Ihmiskunnalla lienee vielä toivoa.
Tyhjässä puistossa oli nopeaa kävellä ja jatkoimme matkaa ostoksille. Tästä aika keskiluokkaisesta tavasta on tullut kiva tapa: sunnuntaisin ei oikeastaan ole muutakaan tekemistä kuin ensin ulkoilla ja sitten kävellä lisää hyllyjen välissä ja vertailla oliiviöljyjen ja nestesaippuoiden litrahintoja ja tuoteselosteita. Vakiintuneeksi tavaksi on tullut napata Cittarista mukaan myös valmiiksi täytetyt patongit. Paikan päällä leivottu ja täytetty ja hintakin on enemmän kuin kohtuullinen. Parhautta.
Kupittaalla käydessä kiinnitän aina huomioni Kupittaan siirtolapuutarhaan. Ennen tulin jotenkin surulliseksi sen nähdessäni: pieni ja suloinen viheralue on ajautunut ahtaalle, suuren automarketin ja ylipäätään laajenevan keskustan ja kerrostalojen väliin. Se näyttää surulliselta. Toisaalta viime aikoina olen ajatellut asiaa toisinpäinkin: Kupittaan siirtolapuutarha on mahtava juuri siksi, että se on suuren automarketin ja laajevan keskustan ja kerrostalojen välissä. Jotenkin siirtolapuutarhat ovat kiehtoneet minua aina: siellä pienet mökit ja piha-alueet ovat vieri vieressä. Siirtolapuutarhalla on varmasti ihan oma henkensä, josta voi vain haaveilla. Ainoa syvempi kosketukseni siirtolapuutarhoihin on oikeastaan Salkkareista, kun Katri ja Taneli muuttivat siirtolapuutarhamökkiin… Jossain Vares-leffassa siirtolapuutarhamökistä (nimenomaan Kupittaalta!) löytyi ruumis. Kovin on aidontuntuista kosketuspintaa minulla! Nyt kun tätä kirjoitusta varten siirtolapuutarhaa googlailin, niin tietenkin Turun kaupunki on suuressa viisaudessaan hankkiutumassa siirtolapuutarhasta eroon. Joku kiistatta älykäs henkilö oli vieläpä asiaa pohtinut yleisönosastolla, että pois vaan homeiset puutalot ja viheralueet, keskusta tarvitsee keskustalle tyypillisiä ominaisuuksia, missään muualla kuin Suomessa ei tällainen viherpiiperrys menisi läpi. Rohkenen olla eri mieltä. Jos Kupittaan siirtolapuutarhaa ollaan raivaamassa, aion olla vaikka yksin mökkeihin kahlehdittuna, kun se päivä koittaa. Niin paljon kuin Turkua rakastan, niin kyllä tämä kaupunki vaan välillä vituttaakin.
Ettei kenellekään jää Kupittaan siirtolapuutarha-osion myötä liian haikea fiilis, haluan esitellä teille uuden kangaskassini. Kassi on meidän ainejärjestömme kassi, ja sen on suunnitellut ihana opiskelutoverini Laura (laurakataryna Instagramissa, on varmaan ok, jos seuraatte häntä). Muusa-kassi (tunnetaan myös nimellä tissikassi) on vain yksinkertaisesti puhdasta neroutta. Innolla odotan ensimmäistä vastaantulijaa, joka kiinnostuu kassista.
Tänään olin jälleen Kinokoplan leffanäytöksessä. Siellä pyöri tänään Bekas. Olen viime viikkoina nähnyt vähän liian monta elokuvaa, jossa hukuttaudutaan, astutaan miinaan, tapetaan tai tullaan tapetuiksi. Siksi onkin ihanaa lähteä huomenna Helsinkiin. Siellä odottavat Ateneumin Tove Jansson -näyttely ja Helsingin Kaupunginteatterin Tarzan-musikaali ja ihana seura. Tekevät luultavasti ihan hyvää traagisen draaman viiltelemälle viihdesielulleni. |
