 Tämän kylän homopoika ti 01.04.2014 |
Nyt kun talvi glögeineen ja muine kuumine juomineen on takana, on hyvä kääntää katseet tulevaan ja miettiä vähän tulevaisuuden virvokkeita. Löysinkin jo oman kesäjuomani, joka on sekin tavallaan melkoisen kuuma. Instagramista ja myöhemmin Alkon uutuushyllystä minua nimittäin tuijotti takaisin kiusallisen kuumottavalla etiketillä varustettu espanjalainen punaviini! Espanjalaisen Matsu El Picaron etikettiin on kuvattu erittäin viehättävä mies, jota Instagramiin postaamani kuvan kommenteissa tiedettiin ihan kyseisen viinin viljelijäksi. Kieltämättä hetken mietin, montako Matsu El Picaroa pitää jättää ostamatta, että säästää rahat viinitilavierailuun… Ennen kuin varaan lentoja Espanjaan, haluaisin kuitenkin nähdä vähän lisää. Voisikohan viinikonserni julkaista kokonaisen viljelijäsarjan? Haluaisin vähän perehtyä valikoimaan ennen tutkimusmatkalle lähtöä.
Olen löytänyt melko hyvin omat vakiohyvyysjuomani Alkossa ja tiedän mistä pidän. Etikettishoppailtua ei siis ole tullut kovinkaan paljoa. Siinäkin mielessä tämä on piristävä poikkeus. Yksi pieni vilkaisu etiketin ihaniin tummiin silmiin ja olin valmis hylkäämään vakkari-Rieslingini. Olen niiiin helppo. Mutta katsokaa nyt sitä. Voisitko itse olla ostamatta? Onneksi Matsu ei koreile pelkästään etiketillään: viini on ihanan täyteläistä ja nousi melkeinpä ensisiemauksilla yhdeksi suosikkipunkuistani! Tulisipa samalla etiketillä myös yhtä hyvä valkkari. Olis kesä (ja eilisen postauksen Olavi-paita) turvattu. Kuten sanottu, niin kesäni saattaa hyvin pitkälti kulua Matsun kanssa. Voisin kuvitella, että tätä saattaa nähdä esimerkiksi Helsinki Priden puistojuhlilla useammassakin iloisessa piknik-leirissä ;). Sitä odotellessa! |
|
Tämän kylän homopoika to 20.03.2014 |
Palasin eilen illalla Helsingistä. Helsingin reissustani on tulossa vielä itseasiassa useampikin postaus, mutta ensin haluan kirjoittaa kivasta eilisillasta. En muista, milloin kotiinpaluu olisi tuntunut niin kivalta. Menin suoraan kotiuduttuani noutamaan Killeä töistä. Haahuilimme aikamme kaupungilla, kunnes nälän ajamina siirryimme ruokaostoksille. Sain pitkään poissaolleena romanttisen hemmottelun tarpeeseen vedoten ajettua läpi ajatuksen pastasta ja ihanasta tomaattikastikkeesta. Siitä ei tullu aivan niin ihanaa kuin yleensä, mutta voi miten ihanaa se silti oli. Kaikki oli. Kille taas oli jo ennen ruokaostoksia ilmaissut halunsa viiniä kohtaan, joten tottahan sitä oli oltava. Sekin oli ihanaa. Kaikki oli jotenkin kaikin puolin hyvin: oli ihana olla taas kotona, ihana tehdä ruokaa omassa keittiössä, raportoida kaikki mahdollinen Helsingissä nähty, kuultu ja koettu. Viini oli hyvää ja päihdyttävää, vaikka pullo valittiin summamutikassa, jolloin riski pahaan viiniin on aina olemassa. Toisaalta empiiristen havaintojeni mukaan huonokin punaviini on parempaa kuin huono valkoviini. Vaikka valkoisen puolesta yleensä mieluummin liputankin.
Ettei ilta olisi hyytynyt syömiseen, yllätti aina niin terveellisen elämän nimeen vannova Kille minut täysin ehdottamalla, että pitäiskö hakee vielä suklaata tai jäätelöä. Innostuin, tietysti. Kille vielä keksi, että romantiikan maksimoimiseksi voisimme katsoa Pienen suklaapuodin. Vilken idea!, huudahdin ihastuneena. Suklaata, jäätelöä, tai suklaajäätelöä, ja Pieni suklaapuoti. Mitä muuta voi ihminen kotiinpalatessaan toivoa? Ei yhtään mitään.
Harvat (uskoo ken tahtoo) herkkuhetkemme rakentuvat usein Ben & Jerry’sin, tuttavallisemmin BJ:n, ympärille. Valikoimiin oli ilmaantunut uutuuksia: Kille ehdotteli kiinnostuneena kreikkalaistyyppistä frozen yoghurt-jäätelöä, mutta kielsin. Pientä suklaapuotia ei voi katsoa syöden jogurttia! Päädyimme vanhaan tuttuun ja rakkaaseen klassikkoon, Chocolate Fudge Brownieen. Myös Pieni suklaapuoti oli jälleen kerran ihana. Se alkaa mielestäni kuulua samaan sarjaan Yksin kotona- elokuvien tai Sinkkuelämää-tuotantokausien kanssa: ne osaa jo ulkoa kymmenien katsomiskertojen jälkeen, mutta silti niitä jaksaa kerta toisensa jälkeen katsoa.
|
