 Tämän kylän homopoika la 05.04.2014 |
Huoltomies oli tulossa käymään meillä. Jokainenhan tietää, kuinka kamalaa on odottaa kotona huoltomiestä saapuvaksi. Koko ajan täytyy olla valmiina siihen, että ovikello soi ja puolen sekunnin päästä talkkari tulee omilla avaimilla sisään. Täytyy siis olla housut jalassa, ei voi röhnöttää sohvalla eikä vessaankaan uskalla mennä, kun tietty talonmies ilmestyy ovelle juuri sillä samalla sekunnilla. Ja tietenkin talonmies tulee aina todennäköisesti noin neljätoista tuntia sen jälkeen, kun on alkanut odottaa. En tietenkään jäänyt odottelemaan huoltomiehen saapumista, vaan pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin kaupungille humputtelemaan. Kotiin palatessa vähän huvitti, kun ihan tahattomasti oli jäänyt talonmiehelle näkyville varsinaisen kulttuurikatsauksen:
HOMO!-musikaalin soundtrack ja ainejärjestön nahka-teemainen lehti, johon sain kunnian tehdä kannet. Ette varmaan olisi uskoneet, ettehän? Oli siinä varmaan huoltomiehellä ihmettelemistä kulttuurin parissa. Ei puuttunut kuin Rebel Dong. Juu, vähän rankempaa huumoria. Iltapäivästä Kille yllätti, ja pyysi leipomaan sämpylöitä, että voidaan syödä hampurilaisia. Jos Killeltä kysyy toiveita ruuan suhteen, on ehdotus pääsääntöisesti parsakaalia ja tofua. Parsakaali ja tofu ovat molemmat hyviä, mutta suhtaudun niihin vähän niinkuin ravintoterapeuttien neuvoihin herkuttelun suhteen: hyviä joskus, mutta ei suinkaan joka päivä nautittuna. Siksi Killen hamppariehdotus olikin niin erinomainen.
Ennen burgerointia piipahdimme Kilpukan kanssa kuitenkin erään putiikin ostosillassa siemaisemassa skumppaa ja tutustumassa kevätuutuuksiin. Skumppa on siitä kumma veijari, että muutaman lasin jälkeen tuntuu oivalliselta ajatukselta käydä hankkimassa koko pullo. Burger-ateriamme sai kummasti lisäpontta muutamasta lasista kylmää Rieslingiä.
Ja kyllä vain burgerit maistuivatkin. Eivätkä kotona tehdyt burgerit ole edes erityisen vaaraksi terveydelle, väliin kun saa hyvin upotettua ties mitä kasvista ja muuta terveystuotetta. Itse pyöräytetyt sämpylätkin olivat mitä suurinta herkkua ja sisälsivät kaikenkarvaisia rouheita, siemeniä ja jopa porkkanaa. Aina sitä päättää, että nyt alan aina leipoa itse ja sitten ei kuitenkaan leivo. Mutta oikeasti voisi! Se ei ole vaikeaa, eikä se ole aikaavievää. Tosin taikinakulhot ovat ehkä maailman typerimpiä tiskattavia, heti puurolautasten ja muusikattiloiden jälkeen. Ja osuvat tietenkin aina omalle tiskausvuorolleni. Niin kävi nytkin. Mitäpä veikkaatte: kuinka paljon asteikolla 1-10 Kille närkästyy, jos piilotan tiskit parvekkeelle? |
|
Tämän kylän homopoika ti 01.04.2014 |
Nyt kun talvi glögeineen ja muine kuumine juomineen on takana, on hyvä kääntää katseet tulevaan ja miettiä vähän tulevaisuuden virvokkeita. Löysinkin jo oman kesäjuomani, joka on sekin tavallaan melkoisen kuuma. Instagramista ja myöhemmin Alkon uutuushyllystä minua nimittäin tuijotti takaisin kiusallisen kuumottavalla etiketillä varustettu espanjalainen punaviini! Espanjalaisen Matsu El Picaron etikettiin on kuvattu erittäin viehättävä mies, jota Instagramiin postaamani kuvan kommenteissa tiedettiin ihan kyseisen viinin viljelijäksi. Kieltämättä hetken mietin, montako Matsu El Picaroa pitää jättää ostamatta, että säästää rahat viinitilavierailuun… Ennen kuin varaan lentoja Espanjaan, haluaisin kuitenkin nähdä vähän lisää. Voisikohan viinikonserni julkaista kokonaisen viljelijäsarjan? Haluaisin vähän perehtyä valikoimaan ennen tutkimusmatkalle lähtöä.
Olen löytänyt melko hyvin omat vakiohyvyysjuomani Alkossa ja tiedän mistä pidän. Etikettishoppailtua ei siis ole tullut kovinkaan paljoa. Siinäkin mielessä tämä on piristävä poikkeus. Yksi pieni vilkaisu etiketin ihaniin tummiin silmiin ja olin valmis hylkäämään vakkari-Rieslingini. Olen niiiin helppo. Mutta katsokaa nyt sitä. Voisitko itse olla ostamatta? Onneksi Matsu ei koreile pelkästään etiketillään: viini on ihanan täyteläistä ja nousi melkeinpä ensisiemauksilla yhdeksi suosikkipunkuistani! Tulisipa samalla etiketillä myös yhtä hyvä valkkari. Olis kesä (ja eilisen postauksen Olavi-paita) turvattu. Kuten sanottu, niin kesäni saattaa hyvin pitkälti kulua Matsun kanssa. Voisin kuvitella, että tätä saattaa nähdä esimerkiksi Helsinki Priden puistojuhlilla useammassakin iloisessa piknik-leirissä ;). Sitä odotellessa! |
|
Tämän kylän homopoika to 20.03.2014 |
Palasin eilen illalla Helsingistä. Helsingin reissustani on tulossa vielä itseasiassa useampikin postaus, mutta ensin haluan kirjoittaa kivasta eilisillasta. En muista, milloin kotiinpaluu olisi tuntunut niin kivalta. Menin suoraan kotiuduttuani noutamaan Killeä töistä. Haahuilimme aikamme kaupungilla, kunnes nälän ajamina siirryimme ruokaostoksille. Sain pitkään poissaolleena romanttisen hemmottelun tarpeeseen vedoten ajettua läpi ajatuksen pastasta ja ihanasta tomaattikastikkeesta. Siitä ei tullu aivan niin ihanaa kuin yleensä, mutta voi miten ihanaa se silti oli. Kaikki oli. Kille taas oli jo ennen ruokaostoksia ilmaissut halunsa viiniä kohtaan, joten tottahan sitä oli oltava. Sekin oli ihanaa. Kaikki oli jotenkin kaikin puolin hyvin: oli ihana olla taas kotona, ihana tehdä ruokaa omassa keittiössä, raportoida kaikki mahdollinen Helsingissä nähty, kuultu ja koettu. Viini oli hyvää ja päihdyttävää, vaikka pullo valittiin summamutikassa, jolloin riski pahaan viiniin on aina olemassa. Toisaalta empiiristen havaintojeni mukaan huonokin punaviini on parempaa kuin huono valkoviini. Vaikka valkoisen puolesta yleensä mieluummin liputankin.
Ettei ilta olisi hyytynyt syömiseen, yllätti aina niin terveellisen elämän nimeen vannova Kille minut täysin ehdottamalla, että pitäiskö hakee vielä suklaata tai jäätelöä. Innostuin, tietysti. Kille vielä keksi, että romantiikan maksimoimiseksi voisimme katsoa Pienen suklaapuodin. Vilken idea!, huudahdin ihastuneena. Suklaata, jäätelöä, tai suklaajäätelöä, ja Pieni suklaapuoti. Mitä muuta voi ihminen kotiinpalatessaan toivoa? Ei yhtään mitään.
Harvat (uskoo ken tahtoo) herkkuhetkemme rakentuvat usein Ben & Jerry’sin, tuttavallisemmin BJ:n, ympärille. Valikoimiin oli ilmaantunut uutuuksia: Kille ehdotteli kiinnostuneena kreikkalaistyyppistä frozen yoghurt-jäätelöä, mutta kielsin. Pientä suklaapuotia ei voi katsoa syöden jogurttia! Päädyimme vanhaan tuttuun ja rakkaaseen klassikkoon, Chocolate Fudge Brownieen. Myös Pieni suklaapuoti oli jälleen kerran ihana. Se alkaa mielestäni kuulua samaan sarjaan Yksin kotona- elokuvien tai Sinkkuelämää-tuotantokausien kanssa: ne osaa jo ulkoa kymmenien katsomiskertojen jälkeen, mutta silti niitä jaksaa kerta toisensa jälkeen katsoa.
|
