Tänne on tullut taas talvi. Ei onneksi ihan niin kovilla lumisenteillä ja pakkasasteilla kuin aiemmin lupailtiin, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin. Tällainen talvi on oikeastaan juuri minulle mieluinen: lunta ja pakkasta lähinnä koristeeksi. Toisaalta tämä talven paluu tökkii, sillä päiväkausien kevätaallon jälkeen mielessä on vain lyhytvartiset tennarit, värit, kesäriennot, venyvät terassi-illat ja festivaalipassit.

Takatalvea uhmaten lähdimme Killen kanssa kävelylle ja ostoksille Cittariin. Perinteisesti pyörähdimme muutaman askeleen Kupittaan puistossa, jossa ei tietenkään ollut minkäänlaisia eläimiä, talvi kun. Eläimet palaavat aitauksiinsa infotaulujen mukaan vasta kesäkuun alussa, järjettömän pitkä talviloma heillä! Huvitti myös kyltit, joissa huolestuneille puistossakävijöille kerrottiin, että lintuaitaukseen kaivautuvilla vapaana elävillä naakoilla ei ole aitauksessa hätää, vaan ne pääsevät aitauksesta pois samaa reittiä kuin ovat sinne kaivautuneetkin. Naakat eivät siis vaadi keneltäkään toimenpiteitä. Ihanan valveutunutta, jos joku todella on naakoista huolestunut! Ihmiskunnalla lienee vielä toivoa.

Tyhjässä puistossa oli nopeaa kävellä ja jatkoimme matkaa ostoksille. Tästä aika keskiluokkaisesta tavasta on tullut kiva tapa: sunnuntaisin  ei oikeastaan ole muutakaan tekemistä kuin ensin ulkoilla ja sitten kävellä lisää hyllyjen välissä ja vertailla oliiviöljyjen ja nestesaippuoiden litrahintoja ja tuoteselosteita. Vakiintuneeksi tavaksi on tullut napata Cittarista mukaan myös valmiiksi täytetyt patongit. Paikan päällä leivottu ja täytetty ja hintakin on enemmän kuin kohtuullinen. Parhautta.

Kupittaalla käydessä kiinnitän aina huomioni Kupittaan siirtolapuutarhaan. Ennen tulin jotenkin surulliseksi sen nähdessäni: pieni ja suloinen viheralue on ajautunut ahtaalle, suuren automarketin ja ylipäätään laajenevan keskustan ja kerrostalojen väliin. Se näyttää surulliselta. Toisaalta viime aikoina olen ajatellut asiaa toisinpäinkin: Kupittaan siirtolapuutarha on mahtava juuri siksi, että se on suuren automarketin ja laajevan keskustan ja kerrostalojen välissä.

Jotenkin siirtolapuutarhat ovat kiehtoneet minua aina: siellä pienet mökit ja piha-alueet ovat vieri vieressä. Siirtolapuutarhalla on varmasti ihan oma henkensä, josta voi vain haaveilla. Ainoa syvempi kosketukseni siirtolapuutarhoihin on oikeastaan Salkkareista, kun Katri ja Taneli muuttivat siirtolapuutarhamökkiin… Jossain Vares-leffassa siirtolapuutarhamökistä (nimenomaan Kupittaalta!) löytyi ruumis. Kovin on aidontuntuista kosketuspintaa minulla!

Nyt kun tätä kirjoitusta varten siirtolapuutarhaa googlailin, niin tietenkin Turun kaupunki on suuressa viisaudessaan hankkiutumassa siirtolapuutarhasta eroon. Joku kiistatta älykäs henkilö oli vieläpä asiaa pohtinut yleisönosastolla, että pois vaan homeiset puutalot ja viheralueet, keskusta tarvitsee keskustalle tyypillisiä ominaisuuksia, missään muualla kuin Suomessa ei tällainen viherpiiperrys menisi läpi. Rohkenen olla eri mieltä. Jos Kupittaan siirtolapuutarhaa ollaan raivaamassa, aion olla vaikka yksin mökkeihin kahlehdittuna, kun se päivä koittaa. Niin paljon kuin Turkua rakastan, niin kyllä tämä kaupunki vaan välillä vituttaakin.

Ettei kenellekään jää Kupittaan siirtolapuutarha-osion myötä liian haikea fiilis, haluan esitellä teille uuden kangaskassini. Kassi on meidän ainejärjestömme kassi, ja sen on suunnitellut ihana opiskelutoverini Laura (laurakataryna Instagramissa, on varmaan ok, jos seuraatte häntä). Muusa-kassi (tunnetaan myös nimellä tissikassi) on vain yksinkertaisesti puhdasta neroutta. Innolla odotan ensimmäistä vastaantulijaa, joka kiinnostuu kassista.

Tänään olin jälleen Kinokoplan leffanäytöksessä. Siellä pyöri tänään Bekas. Olen viime viikkoina nähnyt vähän liian monta elokuvaa, jossa hukuttaudutaan, astutaan miinaan, tapetaan tai tullaan tapetuiksi. Siksi onkin ihanaa lähteä huomenna Helsinkiin. Siellä odottavat Ateneumin Tove Jansson -näyttely ja Helsingin Kaupunginteatterin Tarzan-musikaali ja ihana seura.

Tekevät luultavasti ihan hyvää traagisen draaman viiltelemälle viihdesielulleni.