 Tämän kylän homopoika ti 15.04.2014 |
Eilen keräännyttiin Blogbookin porukalla vähän juhlimaan Helsinkiin, Agroksenmäen Holvikellariin. Vitsi miten hauska ilta! Tuskin olivat kaikki selvinneet viikonlopun Aussie- ja Indiedays-gaaloista, kun oli jo aika juhlistaa omaa Blogbookiamme. Syystä tai toisesta media loisti Blogbook-bileissämme poissaolollaan, mutta mitä mainioimmat bileet olivat silti. Oikeastaan ilta oli jopa parempi ilman medioita: saatiin rauhassa jutustella ja tutustua toisiimme. Itse pääsin kätevästi tutustumaan kanssabloggareihin jo ennen juhlia: juhlapaikkamme kun oli sijoitettu sen verran vekkulisti, että paikan löytäminen tuotti vähän päänvaivaa. Ensin Miau’s Lifeä kirjoittava Mia pysähtyi autollaan mun kohdalle, ja tiedusteli, olenko kenties Blogbook-juhliin menossa. Yhdessä ihmetellessämme törmäsimme vielä The Moment-blogin Lauraan. Yhdessä kävimme kysymässä huoltoasemalta reittiohjeita, ja lopulta ahtauduimme kaikki Mian autoon ja hurautimme yhteistuumin perille :D. Kivasti tuli siis tutustuttua jo etukäteen, eikä tarvinnut kiusaantuneesti yksinään ilmestyä lymyilemään juhlapaikan nurkkiin.
Ihan täysin putkeen bondailuni kanssabloggareiden kanssa eivät menneet. Vaatimaton tavoitteeni oli, että illan päätteeksi meistä tulee Martina Aitolehden kanssa bestiksiä. Aika lähellä tätä jo käytiinkin: Martinan lapsi nimittäin käveli viereeni, tuijotti minua, kaatui maahan ja alkoi itkeä. Tunnen, kuinka tässä on kauniin ystävyyden alku!
Vaikka Martinan kanssa ei ihan putkeen mennytkään, niin monien muiden kanssa ehdin kyllä jutella ja bondailla huolellisesti! Seidan kanssa tultiin hyvinkin kivasti juttuun ja lähdettiin kotimatkallekin yhdessä, Turussa kun molemmat asumme. Yllättäen paikalle saapui myös Janne Naakka, jonka kanssa emme ehkä ihan aina ole olleet täysin yksimielisiä internetissä. Erityisesti Seidan ja Jannen kanssa jutellessa huomasi, että asioista voi olla, varsinkin netissä, hyvinkin kiivaasti eri mieltä. Se ei kuitenkaan estä tulemasta hyvinkin juttuun, esimerkiksi juhlissa. Asiat riitelee, ei ihmiset, sanoo vanha sananlasku. Jossain vaiheessa muut muoti- ja lifestyle-aiheiden bloggarit katosivat omille teilleen ja löysin itseni istumasta ilmiöt/yhteiskunta/politiikka-jaoston kanssa. Se ei tahtia haitannut, vaan valitettavan nopeasti huomasimme, että kotimatka alkaa häämöttää.  Selfie Seidan kaa! Kotimatka itsessään olikin sitten aivan uusi seikkailu. Tarkoitus oli matkustaa viimeisellä, 23:02 lähtevällä junalla. Tässä vaiheessa on tietenkin selvää, ettemme koskaan päässeet tähän junaan. Ensin lipunmyyntiautomaatit olivat huoltotilassa, eivätkä toimineet. Nostimme rahaa ja katsoimme, että junan lähtöön on vielä kymmenisen minuuttia. Ehtisimme mainiosti napata matkaevästä rautatieaseman Hesburgerista, joka sijaitsee n. 30 metrin päässä junamme lähtölaiturista. Tilasimme hampurilaiset ja kuulimme, että saamme ne neljässä minuutissa. 23:00 olimme saaneet toisen burgereista, jolloin totesin, että ihan sama, nyt rahat takas, pakko juosta junaan. Sain rahaa seitsemän euroa, hamppari maksoi vähän alle neljä. Juoksimme junalle, mutta koska junan lähtöön oli enää alle minuutti, ei junan ovi enää tietenkään auennut. Ei, vaikka konduktööri neuvoi painamaan nappia oven vieressä. Monta onnea siis onnettomuudessa: hitaan palvelun lisäksi saimme loppujen lopuksi Hesburgerista hyvääkin palvelua, kun rahat palautettiin kaksinkertaisena. VR:n käytöstä poissaolevat lippuautomaatit koituivat siunaukseksi, sillä emme saaneet ostettua turhaan lippua junaan, johon emme päässeet, koska ovet eivät enää auenneet. Niin voi siis negatiivisuus kääntyä positiivisuudeksi! Lopulta suuntasimme bussiin, joka oli sekä täpötäynnä että matka-ajaltaan järjettömän pitkä. Aamuyöllä kotiin päästessäni taisin todeta ääneen, että nyt nukun ja herään aikaisintaan torstaina. |
|
Tämän kylän homopoika su 13.04.2014 |
Eilen vietin kivan iltapäivän Galleria Esplanadissa Balmuirin liikkeessä ihanien kashmirien ja pellavien keskellä. Pyyhkeet ja huivit eivät olleet kuitenkaan ainoa syy mukavaan iltapäivään: Balmuirilla nimittäin vietettiin Eeva Kolun ja Stella Harasekin blogilukijailtaa, ja tarjolla oli myös skumppaa ja suklaata. Eevan kanssa ollaankin jo ns. vanhoja tuttuja viime syksyisen turkulaisbloggarien illanvieton myötä, Stellaa sen sijaan en ollut aiemmin tavannut. Hauskaa oli joka tapauksessa nähdä molempia, ja napata iloiset iltapäivähiprakat skumpan merkeissä. Toisaalta toinen vaihtoehto olisi ollut pyöriä sateisella kaupungilla neljä tuntia, sikäli valinta oli varsin helppo.
 Stella, skumppa ja mä. Stella ei kuntokuurinsa vuoksi siemaillut, minä taas kuntokuurittomuuteni vuoksi siemailin Stellankin puolesta.  Mä ja Eeva. Stellan ja Eevan lisäksi tapasin noin miljoona muutakin sosiaalisesta mediasta tuttua. Oli hauska nähdä viimeinkin esim. Vesa Silver, jonka kanssa on oltu Twitter-tuttuja jo kaaauan. Balmuirilla hengaaminen oli kuitenkin hauska reality check: sen lisäksi, että itse tiesin tyyppejä, niin jotkut tiesivät myös mut blogikuvioista! En ehkä ihan vielä hahmota sitä, miten kohtuullisen luetun blogin pitäminen vaikuttaa. Mutta ehkä se tästä selviää. Muutenkin bloggariseurueeseen soluttautuminen oli näin blogigaalaviikonloppuna hyvä homma: kuulin esim. heti tuoreeltaan kuumimmat juorut Aussie Blog Awardseista. Oma kutsuni bileisiin oli ilmeisesti tänäkin vuonna kadonnut postissa, mikä on tavallaan sääli. Toisaalta tiedän, että olen bileet kruunaava juhlamestari. Ilman minua yksikään gaala ei vaan voi olla täysin perfect. |
|
Tämän kylän homopoika la 29.03.2014 |
Vielä on yksi postaus Helsinki-postausten sarjaa jäljellä! Kävin tutustumassa Helsingissä myös Ateneumissa syyskuuhun saakka esillä olevaan Tove Jansson-näyttelyyn. Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, eikä sitä oikeastaan ole voinut välttää mitenkään. Eikä toisaalta ole syytäkään voida, sillä Tove Jansson on taiteilijana kertakaikkiaan mahtava. Jotenkin kiinnostukseni Muumeihin ja muumihypeen on kuitenkin viime aikoina vähän päässyt lopahtamaan: Arabian todella kaunis juhlamukikaan ei muuten muumimukeille myönteistä mieltäni juuri lämmitä, kun kaupat täyttyvät vain mukeista tappelevista, siis oikeasti fyysisesti toisiinsa käyvistä, mukikeräilijöistä. Vähän on mukitouhu lähtenyt lapasesta, ja se on ikävää. Ei ole ihan alkuperäisidea enää ennallaan. Ateneumin näyttely kuitenkin antaa mielestäni Janssonille sitä arvonpalautusta ja paluuta merkityksellisiin asioihin, mitä kaikenlainen yli kuohahtanut kaupallisuus on syövyttänyt. Itse olen kuvitellut olevani hyvinkin perillä Janssonin taiteesta, mutta silti näyttely tarjosi kyllä yllättyksiäkin: en esimerkiksi ollut ihan hirveän perillä siitä, kuinka laajasti Jansson työskenteli abstraktimman taiteen parissa. Ylipäätään tuotteliaisuus ja tuotannon monipuolisuus oli yllättävää. Viimeistään Ateneumin näyttelyn myötä pitäisi olla kaikille selvää, ettei Janssonin töissä ollut suinkaan kyse pelkistä Muumeista, joiden arvoa ei toisaalta pidä yhtään vähätellä. Nimittäin Muumi-tuotantokin on kertakaikkisen mahtavaa. Erityisen suurta iloa näyttelyssä sainkin ei-muumiaiheisiin töihin piilotetuista Muumeista. Siinäpä vinkkiä museoon suuntaaville lukijoille: bongaa Muumeja maalauksista! Yllättynyt olin myös siitä, kuinka paljon Janssonin töissä oli omakuvia uran varrelta: tupakoivia tyttöjä ja nuoria naisia varhaisemmilta vuosilta ja myöhemmiltä ajoilta kokeilevampia kuvia vanhemmasta taiteilijasta.
Näyttely tuo hyvin esiin myös sen, kuinka tuotannon monipuolisuus palvelee hyvin erilaisia katsojia: näyttelyssä riittää tutkittavaa ja ihmeteltävää niin sivistyneelle taiteentuntijalle kuin hattivateista kiinnostuneelle kolmivuotiaallekin. Itsekin muistan ihastelleeni lapsena televisiossa näytettyjä Tuulikki Pietilän rakentamia kolmiulotteisia kohtauksia Muumien seikkailuista. Ne jaksoivat lumota edelleen ja herättivät vastustamattoman halun alkaa itsekin rakennella pieniä taloja ja niihin pieniä asukkaita. Pietilän työt ovat toki olleet ennenkin nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa, mutta sinne ei ole tullut koskaan lähdettyä. Tove Jansson-juhlanäyttely on nähtävissä Ateneumissa 7. syyskuuta saakka, eli aikaa on vielä mainiosti vaikka kesäretkeen. Näyttelyn kiertämiseen on kuitenkin hyvä varata reilusti aikaa. Myös lounaalla on hyvä käydä ennen näyttelyä: itse jouduin kiirehtimään loppupuolella laajaa näyttelyä hirvittävän nälän vuoksi. Tove Janssonin vuoksi kannatti kuitenkin kärsiä hieman nälkääkin. Näyttely nimittäin on hieno ja varsinkin ihanien alkuperäisten Muumi-maalausten keskellä käveli vain haltioituneena hymyillen. Enkä ollut ainoa. |
