Vielä on yksi postaus Helsinki-postausten sarjaa jäljellä! Kävin tutustumassa Helsingissä myös Ateneumissa syyskuuhun saakka esillä olevaan Tove Jansson-näyttelyyn.

Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, eikä sitä oikeastaan ole voinut välttää mitenkään. Eikä toisaalta ole syytäkään voida, sillä Tove Jansson on taiteilijana kertakaikkiaan mahtava. Jotenkin kiinnostukseni Muumeihin ja muumihypeen on kuitenkin viime aikoina vähän päässyt lopahtamaan: Arabian todella kaunis juhlamukikaan ei muuten muumimukeille myönteistä mieltäni juuri lämmitä, kun kaupat täyttyvät vain mukeista tappelevista, siis oikeasti fyysisesti toisiinsa käyvistä, mukikeräilijöistä. Vähän on mukitouhu lähtenyt lapasesta, ja se on ikävää. Ei ole ihan alkuperäisidea enää ennallaan. Ateneumin näyttely kuitenkin antaa mielestäni Janssonille sitä arvonpalautusta ja paluuta merkityksellisiin asioihin, mitä kaikenlainen yli kuohahtanut kaupallisuus on syövyttänyt.

Itse olen kuvitellut olevani hyvinkin perillä Janssonin taiteesta, mutta silti näyttely tarjosi kyllä yllättyksiäkin: en esimerkiksi ollut ihan hirveän perillä siitä, kuinka laajasti Jansson työskenteli abstraktimman taiteen parissa. Ylipäätään tuotteliaisuus ja tuotannon monipuolisuus oli yllättävää. Viimeistään Ateneumin näyttelyn myötä pitäisi olla kaikille selvää, ettei Janssonin töissä ollut suinkaan kyse pelkistä Muumeista, joiden arvoa ei toisaalta pidä yhtään vähätellä. Nimittäin Muumi-tuotantokin on kertakaikkisen mahtavaa. Erityisen suurta iloa näyttelyssä sainkin ei-muumiaiheisiin töihin piilotetuista Muumeista. Siinäpä vinkkiä museoon suuntaaville lukijoille: bongaa Muumeja maalauksista! Yllättynyt olin myös siitä, kuinka paljon Janssonin töissä oli omakuvia uran varrelta: tupakoivia tyttöjä ja nuoria naisia varhaisemmilta vuosilta ja myöhemmiltä ajoilta kokeilevampia kuvia vanhemmasta taiteilijasta.

Näyttely tuo hyvin esiin myös sen, kuinka tuotannon monipuolisuus palvelee hyvin erilaisia katsojia: näyttelyssä riittää tutkittavaa ja ihmeteltävää niin sivistyneelle taiteentuntijalle kuin hattivateista kiinnostuneelle kolmivuotiaallekin. Itsekin muistan ihastelleeni lapsena televisiossa näytettyjä Tuulikki Pietilän rakentamia kolmiulotteisia kohtauksia Muumien seikkailuista. Ne jaksoivat lumota edelleen ja herättivät vastustamattoman halun alkaa itsekin rakennella pieniä taloja ja niihin pieniä asukkaita. Pietilän työt ovat toki olleet ennenkin nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa, mutta sinne ei ole tullut koskaan lähdettyä.

Tove Jansson-juhlanäyttely on nähtävissä Ateneumissa 7. syyskuuta saakka, eli aikaa on vielä mainiosti vaikka kesäretkeen. Näyttelyn kiertämiseen on kuitenkin hyvä varata reilusti aikaa. Myös lounaalla on hyvä käydä ennen näyttelyä: itse jouduin kiirehtimään loppupuolella laajaa näyttelyä hirvittävän nälän vuoksi. Tove Janssonin vuoksi kannatti kuitenkin kärsiä hieman nälkääkin. Näyttely nimittäin on hieno ja varsinkin ihanien alkuperäisten Muumi-maalausten keskellä käveli vain haltioituneena hymyillen. Enkä ollut ainoa.