Suomalaisen vasemmiston piirissä on viime aikoina tuotu voimakkaasti esiin niin sanottua jälkikeynesläistä (tai keynesläistä) talousajattelua. Suomeksi tämä tarkoittaa, että heidän mielestään talouden taantuman taustalla on liian vähäinen kysyntä, jota valtio voi omilla talouspoliittisilla päätöksillä elvyttää.
Esimerkiksi Lauri Holappa otti Helsingin Sanomien Nyt –liitteessä kantaa tämän keynesläisen ajattelun puolesta. Hänen mukaansa ”kapitalistisessa rahataloudessa talouskasvu ei milloinkaan voi lähteä yrityksistä, vaan kyllä se aina lähtee siitä, että yritysten valmistamille tavaroille ja palveluille on riittävästi kysyntää”.
Keynesiläinen “kysyntä” on mielestäni äärimmäisen tyhmä käsite. Ihmisten tarpeet eivät lopu koskaan, vaan kysyntä sinänsä on pohjatonta. Pelkästään minun taloudessani olisi kysyntää mm. Ferrarille, räikkösluokan jahdille ja poskettoman isolle ilmalaivalle.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita kysyntää taloustieteellisesti. Käytännössä kysynnästä puhuva poliitikko tarkoittaa sitä, että ihmisillä ei ole rahaa ja/tai uskallusta ostaa kaikkea sitä, mitä he haluaisivat.
Maalaisjärjellä ajateltuna tämä voisi tarkoittaa myös sitä, että henkilö X ei ole tuottanut riittävästi jotain sellaista, jota hän voisi vaihtaa hyödykkeisiin.
Selkokielellä: Jos osaisin tehdä vaikkapa hittipelin, olisi minulla varaa ostaa Ferrari ja näin ollen Ferrareiden kysyntä Suomessa olisi kasvanut. Se, että minä persaukisena haluaisin kaikkea, ei vielä ole kysyntää.
Maalaisjärjellä voisi lisäksi kuvitella, että minun kysyntääni lisäisivät mm. seuraavat täysin valtion tuesta riippumattomat asiat (valtio voi kyllä laittaa kapuloita rattaisiin):
- Minulla on saatavilla tarvittava tieto, jotta voin oppia tekemään hittipelin
- Minulla on motivaatiota työskennellä tulevaisuuden eteen
- Pelien teko ei ole laitonta tai luvanvaraista, enkä sekoa byrokratian määrään
- Verottaja ei vie kaikkia rahojani, eikä nosta Ferrarin hintaa pilviin
Holapan tai jonkun muun vastaavan ajattelijan mukaan maalaisjärkipäättelyni ei kuitenkaan pidä paikkaansa. ”Jos talous on ajautunut taantumaan, valtio on myös ainoa taho, joka sitä kasvua voi luoda. Meidän on aivan turha odottaa, että yritykset jollain ilveellä elvyttäisivät itse itsensä”, hän kirjoittaa.
Käytännössä Holappa tarkoittaa jotain mystistä ”yleistä kysyntää”, joka paranisi talouspoliittisin päätöksin – eli pumppaamalla julkista rahaa talouteen. Julkisuudessa on puhuttu esimerkiksi julkisten investointien lisäämistä. Myös homekoulujen ja teiden korjaamisesta on puhuttu paljon. Sosiaaliturvan korotuksia ja minimipalkkaakin on kulutuksen kasvulla puolustettu.
Tällainen ajatusmalli ei käy ainakaan minun järkeeni, koska kaikki talouspoliittiset elvytyshankkeet loppujen lopuksi ovat vain keinoja lisätä markkinoilla liikkuvaa rahaa. Raha itsessään taas ei lisää tuotantoa. Se vain mahdollistaa, että voidaan ostaa nykyistä tuotantoa ”velaksi” tulevaisuuden työtä ja verokertymää vastaan. Paljon puhuttu ns. homekoulujenkin rakennus ei ole mitään muuta kuin tulonsiirtoa veronmaksajilta rakennusalan yrittäjille ja varallisuuden siirtoa yksityisiltä julkiselle sektorille.
Elvytys toimisi ainoastaan siinä tapauksessa, että tuottavuus kasvaisi nopeammin kuin ”systeemiin” pumpattu raha. Se taas olisi mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että virkamiehet olisivat tehokkaampia käyttämään rahaa tuottavasti kuin yksittäiset yritykset ja ihmiset.
Tietääkö virkamies tai poliitikko tosiaankin paremmin, mitä sinä tarvitset? Todellisuudessa parhaimmillaankin elvytyksellä puhalletaan kuplaa, joka koostuu suuresta määrästä virheinvestointeja.
Kyyninen ihminen voisi pitää keynesläisyyden suosion taustalla niinkin yksinkertaisia asioita kuin vallan- ja kunnianhimo. Poliitikkoa voi ainakin alitajuisesti kutkuttaa mahdollisuus ohjata miljardeja euroja haluamiinsa kohteisiin. Itseään älykkönä pitävää akateemikkoa taas houkuttelee ajatus siitä, että omilla ”viisailla toimillaan” voisi pelastaa talouden.
Kukapa ei haluaisi leikkiä jumalaa sen sijaan, että antaisi ihmisten toimia niin kuin he itse parhaaksi katsovat?
Vasemmistolainen kuvittelee kaikkivoipaisuudessaan talouden olevan jokin moottori tai mekanismi jota voidaan mielivaltaisesti kiihdyttää, jarruttaa, korjata ja virittää. Aivan kuin miljoonat ihmiset olisivat jotain hammasrattaita. Ei Lauri Holappa, eikä yksikään vasemmistolainen poliitikko – ainakaan julkisuudessa – ole kuitenkaan vielä kaikessa kontrollinhimossaan kiistänyt sitä, etteikö talous kuitenkin pohjimmiltaan pyöri yrittäjien ja yritysten varassa. Yritykset työllistävät ja tuottavat tavarat sekä palvelut, yrityksiä perustavat myyttiset ”yrittäjiksi” kutsutut sankarit.
Yrittäjäkin on kuitenkin ihminen ja toimii ”fiilispohjalta”. Mikään elvytys, ”kysynnän lisääminen” tai valtion investointi ei auta siihen, jos yrittäjän mielestä Suomessa ei yksinkertaisesti kannata alkaa yrittäjäksi. Toimialalle suunnatut tuet eivät kauaa lohduta kun sääntely on tiukkaa, byrokratia yhtä helvettiä, kaikki tienestit tuntuvat menevän verottajalle ja työntekijätkin aukovat päätä.
Täytyy olla todella omahyväinen ajatellessaan, että yritykset tarvitsevat jotain ulkopuolista apua menestyäkseen, kun käytännössä kaikki menestyksen tielle asetetut esteet ovat yksinomaan poliitikkojen aikaansaannosta. Päinvastoin kuin moni mielellään väittää, yritykset eivät tarvitse valtiota yhtään mihinkään. Laissez-nous-faire, sanoivat yrittäjät jo 1700 –luvulla.
7 kommenttia
Joissain erityistilanteissa elvytyksestä voi ehkä olla hyötyä, mutta silloin sen pitäisi olla rahapoliittista eikä poliitikkojen rahankäyttöä. Silloinkin se voi pilata kaiken viemällä motivaation tarvittavilta uudistuksilta. Latvian eurokriisi oli pahempi kuin Kreikan, mutta uusi nuori pääministeri leikkasi pois kolmanneksen julkisesta sektorista, talous lähti nousuun paljon ennen Kreikkaa ja kansa valitsi hänet kahdesti uudestaan entistä suuremmin äänimäärin ja valitsisi yhä, ellei Valdis Dombrovskis olisi luopunut vallasta pelastetaan maansa. Keynes ei vain ole totta käytännössä, vaan houkuttelee pöhötystautiin.
Sekä kysyntää että tarjontaa tarvitaan. Kysyntä ei kaikissa tilanteissa pysty luomaan tarjontaa, ja tarjonta ei kaikissa tilanteissa pysty luomaan kysyntää. On typerää esittää, että ”toinen” leiri olisi väärässä. Ne ovat molemmat oikeassa omalta osaltaan – mutta väärässä sikäli, että kiistävät toisen puolen. Kultainen keskitie löytyy tässäkin asiassa. Ei tarvitse olla kummoinen fakiiri arvatakseen, että jos esimerkiksi sosiaaliturva olisi huomattavasti pienempi, kohtalaisestikin pärjäävistä kotitalouksista tulisi kulutuskysynnässään varovaisempia, kun on pakko varustautua mahdollisten ”pahojen aikojen” varalta.
Keynes on saanut ehkä aiheetta hiukan liian paljon kuraa päälleen. Hän taisi meinaan kuolla liian aikaisin. Monet muut kansantaloustieteilijät ovat eläneet pitempään ja saaneet selittää tarkemmin ajatuksiaan. Keynes lienee kirosana siksi, että vasemmistolaiset ovat ottaneet hänet keppihevosekseen ja väärinkäyttäneet Keynesin ajatuksia omiin sairaisiin tarkoituksiinsa. Keyneshän lähinnä totesi sen, että valtio voi pehmentää laskukaudella talouden kurjistumista lisäämällä menojaan ja pienentämällä näin pudotusta kokonaiskysynnässä (aggregate demand), kun kaikki yritykset lopettavat samaan aikaan investoimasta. Tottahan tämä on. Näinhän Suomen valitiokin tekee parhaillaan. Vaikka uidaan syvässä lamassa, kadulla sitä ei juuri huomaa, koska valtio ottaa niin saamaristi velkaa.
Eri asia on se väite, että valtio tällä tavalla velkaa ottamalla voisi stimuloida talouden käyntiin. Tämä on täysin huuhaata, ainakin Suomen mittakaavassa. Rahan kippaaminen ihmisille toki lisää kysyntää ja nimenomaan kokonaiskysyntää, mutta jos tuilla elävät ostavat tuontituotteita, mitä teollisuutta se Suomeen synnyttää? Ei synnytä muuta kuin ihmisluokan, joka elää tuilla pysyvästi. Ei ole Suomessa kasvua, vaikka on vuosia stimuloitu niin hemmetisti.
Australiassa Julia Gillard muuten kokeili taannoin talouden stimuloimista aitoon vasemmistolaiskeynesiläiseen henkeen jakamalla ihmisille ilmaiseksi rahaa. Ei muuten onnistunut. Ja Gillard lensi vaaleissa kaaressa pihalle. Abbott käänsi suunnan, heitti keynesin hemmettiin ja nyt talous kasvaa.
Täytyy huomauttaa että ei olisi finanssikriisiä ensinnäkään jos valtio tosiaan vain kiristäistä yrittämistä että mikään ei kannattaisi. Ei ne kuplat syntyisi jos jotkut eivät ottaisi isoa riskiä ja pelaisi velkarahalla odottaen realiteetteja korkeampia tuottoja jotka eivät realisoituisi. Kuplat ovat itse todiste siitä että kysyntä vetää taloutta. Kuplat eivät ole mitään muuta kuin sitä että kysyntä ylittää haluttujen asioiden tuoton nostaen ne hinnat korkeammaksi kun mitä voivat tuottaa maksajalle että saa omansa pois. Kiina ja länsimaat ovat sen takia täynnä nyt tyhjiä ja arvottomia asuntoja. Asuntoihin kohdistunut ylimääräinen kysyntä ihan todistetusti nostanut kansantaloutta ja työllistänyt varmaan miljoonia ihmisiä sekä yrityksiä globaalisti. Nykyisten ongelmien syy on väärin muodostunut kysyntä josta myös seurannut liian alhainen kysyntä niillälin aloilla jotka eivät olleet syypää siihen .Kysynnän uudelleen suuntaaminen on sen takia ihan rationaalinen idea. Kysynnän kieltäminen tärkeänä tekijänä vaatii minusta aika suurta silmien ummistamista.
Tekstistä löytyvät ne perinteiset anti-Keynesiläiset väittämät, jotka eivät kyllä valitettavasti pidä paikkaansa. Kannattaa tutustua budjetti-identiteetteihin (http://en.wikipedia.org/wiki/Sectoral_balances) ja vaikkapa Holapan ja Ahokkaan akateemisempiin teksteihin (http://rahajatalous.wordpress.com/2011/10/02/usein-kysyttyja-kysymyksia-ukk/).
Ehkä mielenkiintoisimpana anekdoottina voisi mainita, että julkisen sektorin ylijäämät ovat pitkällä aikavälillä mahdollisia vain mikäli kotitaloudet ja yritykset velkaantuvat. Tämä taas on pääosin hyvä asia, sillä yksityisen sektorin velkaantuminen heijastelee investointeja ja kulutusta yli säästämisen, mikä toimii talouskasvun komponenttina. Kun talous sen sijaan kriisiytyy ja yksityiset toimijat pyrkivät lisäämään säästöjään, yksityisen sektorin velkaantuminen kääntyy aiemmin kumuloituneen velan vähentämiseksi. Tämä taas onnistuu vain, mikäli julkinen sektori tekee keskimäärin alijäämäisiä budjetteja, kuten on esimerkiksi nyt globaalin finanssikriisin jälkimainingeissa tapahtunut. Jos julkinen sektori olisi esimerkiksi budjetoinut tasapainoisia budjetteja viimeisenä viitenä vuonna, yksityinen sektori olisi joutunut säästämään lisää ja lopulta budjetit olisivat kuitenkin kääntyneet alijäämäisiksi talouden jarruttaessa yhä lujempaa.
Tässä vaiheessa esimerkiksi Suomessa on kyse siitä, että nettorahavirrat yksityiselle sektorille ovat pienentyneet sekä ulkomailta että julkiselta sektorilta, joten ainoa mahdollisuus kotitalouksille ja yrityksille on lisätä säästämistään. Tämä taas on johtanut esimerkiksi kasvun yskimiseen ja työttömyysasteen nousuun n. seitsemästä prosentista yhdeksään viimeisen parin vuoden aikana. Heikkisen suosittamilla ja hallituksen osin toteuttamilla leikkauksilla tätä negatiivista kehitystä ajetaan eteenpäin. Vain viennin elpyminen tai reilusti alijäämäiset budjetit (veronalennusten ja/tai julkismenojen lisäämisen siivittämänä) toisi tilanteeseen muutoksen.
Turha siis naamioida ”elvytys” joksikin vasemmistolaiseksi salajuoneksi.
Keynesiläinen talous antaa parhaan mahdollisuuden rikastua tekemättä työtä, tekemättä investointeja, se on varkaiden paratiisi.
Hienosti argumentoitu.