BlogBook

Helena Eronen

Uskonto ateistin ongelmana?

God-is-a-concept-by-which-we-measure-our-pain

Leivottiin tuossa yksi päivä 6-vuotiaan tyttäreni kanssa pikkuleipiä. Siinä leipoessa sitten rallattelin ukkini lempparivirttä ”Jumala ampui linnamme”, joka oli kuulemma sota-aikoina kovinkin suosittu biisi. Sitten kysäsin tyttäreltäni, että ”tiedätkös sinä muuten, että mikä se Jumala on?”

Tyttäreni vastasi ”en”, mikä oli itselleni hieman yllätys, sillä vaikka ateisti olenkin enkä ole lapselleni kristillisiä asioita opettanut, niin ovathan he kuitenkin esimerkiksi päiväkodin kanssa joulukirkossa käyneet.

Noh, ajattelin, että kun kerran aloitin, niin pakko kai se on jotain selittää.

”No siis jotkut niinku ihmiset silleen uskovat, että on olemassa sellainen ööö niinku semmoinen näkymätön setä, joka on luonut, siis silleen vähän niin kuin taikonut, koko maailman ja ihmiset ja eläimet, ja sitten se niinku se setä joidenkin mielestä määrää kaikesta.”

Lapseni vilkaisi minua, pyöräytti silmiään ja hänen katseensa kertoi hänen ajattelevan, että nyt se äiti taisi seota ihan lopullisesti. Ja minä rupesin miettimään sitä, että onko se oikein vai onko se väärin, ettei lapseni tiedä mikä on jumala.

Hän tietää muuten maailmasta hyvin paljon. Hän tunnistaa kallioista jääkauden merkit. Hän tietää, että nokkosesta voi tehdä lettuja, keittoa ja kangasta. Hän tietää, miksi aurinko nousee aamulla ja laskee illalla ja hän ymmärtää, miksi kuu suurenee ja pienenee. Hän tietää, miksi punatulkku näyttä pullealta, matemaattisena käsitteenä äärettömyys on alkanut häntä viime aikoina kiehtoa turhankin paljon ja hän osaa etsiä ja asentaa itse My Little Pony -appseja puhelimeeni. Hän tietää, ettei ketään saa kiusata ja vessassakäynnin jälkeen täytyy pestä kädet. Hän hyväksyy luonnollisena asiana sen, että kaikki ihmiset, eläimet, kasvit, kulttuurit, planeetat ja auringot syntyvät ja kuolevat. Äitinä koen onnistuneeni edes siinä, että lapseni mieli on avoin ja hän rakastaa ja janoaa faktatietoa.

En halua, että lapseni miettii esimerkiksi sellaisia asioita, että jos on tuhma, joutuu helvettiin tai että hän on syntinen, mutta onneksi 2000 vuotta sitten joku setä naulattiin ristiin ja tuolla kamalalla kuolemallaan se mies lunasti lapselleni taivaspaikan. 2000 vuoden takaisista tapahtumista lapseni tuntee tasan Pompeijin ja sen tuhoutumisen, ja minusta se on ihan riittävä tieto. En todellakaan halua kertoa lapselleni siitä, että kuinka julmia ihmiset voivat toisiaan kohtaan olla, mikä olisi vääjäämättä ensimmäinen kysymys, jonka tiedän tyttäreni esittävän, jos hänelle nyt rupeaisin Jeesuksesta kertomaan. Ihmiskunnan julmuutta lapsi ehtii kyllä vielä monta kymmentä vuotta myöhemmässä elämässään ihmetellä.

Mutta olenko liian inhorealistinen äiti? Puhutaan siitä suloisesta lapsenuskosta, mutta olenko vienyt sen lapseltani, kun en ole opettanut uskonnollisia juttuja ja laulanut hänelle Jumalan kämmenellä plaaplaaplaata? Kuuluuko uskonnon olla joku sellainen juttu, joka ensin iskostetaan lapsen päähän ja sitten odotetaan, että kasvaako hän siitä uskonnollisesta ajattelusta ulos?

Lapseni ei usko mörökölleihin, tonttuihin, keijukaisiin eikä pääsiäisnoitiinkaan, ei edes siihen Rienoon, jolla lastani yritän aina pelotella (”jos et nyt ole kunnolla, tulloo Rieno”), niin miksi hänen pitäisi uskoa jumaluuksiin? Onko väärin ajatella, että uskonto jotenkin suojelisi lasta maailman realiteeteilta, kun tosiasillisesti on niin, että maailma on mielettömän kiehtova paikka, jos sitä kiehtovuutta ei tuhota toteamalla ”no se Jumala loi sen” tai ”hän meni Jumalan luokse.”

Toisaalta sitten taas tulee huono omatunto, koska mielestäni uskontojen ymmärtäminen on kuitenkin osa yleissivistystä. Mietin myöskin sitä, että olenko vienyt lapseltani mahdollisuuden hakea lohtua uskonnosta tai esimerkiksi rukoilemalla? Sekoaako lapseni pää, kun hän aloittaa koulun ja siellä on sitten aamunavaus ja lauletaan suvivirttä?

Ateistina minun kuuluisi kai vastustaa kaikkia uskonnollisia traditioita, mutta valitettavasti en osaa ajatella niin. Minä en usko, että yksikään lapsi hurahtaa yhtään mihinkään tai sekoaa päästään siksi, jos lapset laulavat suvivirttä tai ovat mukana jossain joulukuvaelmassa, jossa on vauva seimessä. Ymmärrän toki niitä eriuskoisia tai fundamentalistiateisteja, jotka eivät halua lapsensa olevan mukana missään uskonnollisessa tai vääräuskoisessa toiminnassa, mutta voihan tuossa jutussa tervettä järkeäkin käyttää ja toisaalta, kun meiltä suomalaisilta on tuhottu lähes kaikki vanhat ei-kristilliset perinteet, niin hyvä se on, kun on edes jotain perinteitä. Tai voisihan sen toki suvivirren korvata vaikka sillä, että koululuokka kävisi hiijessä Luonto-jumalaa ja esi-isiä palvomassa, mutta kun ei se sekään sopisi kenellekään.

 

9 kommenttia

Avatar
Jarko Häkkinen

Näinhän se vähän on. En minäkään haluaisi lapseni osallistuvan minkään muun uskonnon palvontamenoihin, mutta tällaisten seuraamisessa en näe mitään pahaa, pikemminkin päin vastoin. Missä loppuu yleissivistyksen hankkiminen ja alkaa kultilliseen toimitukseen osallistuminen? Raja on joskus veteen piirretty viiva.

Tere Sammallahti
Tere Sammallahti

Tuskinpa lapsesi pää sekoaa, jos ei pääse osaksi niistä painajaisista, joita helveteillä ja jumalan vihalla pelottelu lapsissa aikaan saa.

Suvivirren suhteen sanottakoon sen verran, ettei sen julkisiin oppilaitoksiin tuomisen vastustaminen kulminoidu siihen, että pelkäisi lasten hurahtavan Jeesukseen yhden laulun seurauksena. Kyse on uskonnonvapauden perusperiaatteista ja siitä ajatuksesta, että ainuttakaan uskontoa ei tarvitse sen enempää tuoda kouluihin kuin nostaa siellä jalustalle. Asiaa voisi verrata siihen, että julkisrahoitteisten sairaaloiden asiakkaat laitettaisiin lausumaan kappaleita Maon Punaisesta Kirjasta, koska kommunismin veriset juuret ovat kietoutuneet myös suomalaiseen historiankirjoitukseen. Suvivirsi perinteenä edustaa aatteellista etuoikeutusta, jolle ei ole moraalista oikeutusta uskonnonvapausperiaatteen pohjalta.

Helena Eronen
Helena Eronen

Periaatteessa ymmärrän tuonkin näkökulman, mutta olen vähän miettinyt sitä, että kun me aikuiset ihmiset helposti vastustamme kaikkia uskonnollisia perinteitä, niin miksi meille kelpaa uskonnolliset juhlapäivät vapaapäiviksi?

Tere Sammallahti
Tere Sammallahti

Nähdäkseni ne tulevat osana yleistä työehtosopimusta, eikä niistä voi varsinaisesti kieltäytyäkään. Itselläni tosin juhlapäivätkään eivät ole työntekoa estäneet.

Avatar
Kari Hännikäinen

Jatkaisin vielä tähän, että ihan noin yhteiskunnan toimivuuden kannalta on ihan hyvä, että jotkut tietyt ajankohdat ovat yhteisesti vapaita. Voisi olla aika kaoottista, jos alkaisimme yksilöittäin määritellä, milloin olemme vapaalla. Tulisiko silloin esim. töiden suunnittelusta varsinaisesti mitään?

Toinen seikka. Meillä vietetään kyllä joulua vaikka uskonnottomia olemmekin. Lapset tykkää ja on mukava olla suvun kanssa yhdessä. Meillä joululle on ”maallinen” merkitys. On ollut jo 45 vuotta. En näkisi kyllä mitenkään oikeudenmukaisena sitä, että tuollaisesta perinteestä pitäis luopua vaikka ei ole kristitty.

Ja kaikukoon suvivirsi kevätjuhlassa. Tuossa keskustelussa on tänä keväänä ollut surkuhupaisaa se, että sen poistamista ei ole kukaan vaatinut, kukaan viranomainen ei ole tehnyt sen poistamisesta mitään päätöstä ja jota vapaa-ajattelijoiden pj. on suorassa tv-lähetyksessä todennut ”Raikukoom suvivirsi koulun kevätjuhlassa.” Tältä näyttää tenniksen yksinpeluu.

Avatar
Tiina Susanna

Suurin osa uskonnollisista juhlapäivistä on alkuperäisten luontouskontojen päiviä.. miksi muuten esim jeesuksen kuolema olisi sidottu täysikuuhun joka nousee kevätpäivän tasauksen jälkeen. Oma mummoni kuoli 28.2 ja vaikka silloin sattui olemaan puolikuu ei se tarkoita että helmikuun puolikuulla olis mummoni kuolinpäivä.
sama koskee jeesuksen syntymää, jos mies kerran kuoli 33,5 vuotiaana niin miten se joulupäivänä syntyneellä voisi olla huhtikuussa.
Koulun tulisi minun kantani mukaan olla vapaa kaikista uskonnoista ja uskovat laulakoot virret kirkoissaan.
Omat lapseni olivat koulussa et-tunneilla ja siellä esiteltiin tasapuolisesti kaikki uskontokunnat, käytiin moraalia ja etiikkaa ja tapojen eroavaisuuksia.
hieno oppiaine joka sopisi kaikille

Avatar
Kalle K.

Oletko tällaista tekstiä lukenut? Siinä eräs toinen nainen kertoo omista uskontokokemuksistaan äitinsä seurassa: http://takkirauta.blogspot.fi/2009/10/ateismi-ja-vapaamatkustajan-ongelma.html

Avatar
Henri Rintamaa

Jokainen uskoo mihin haluaa. Sitä ei voi kieltää. Lohtua voi hakea monista asioista.

Vastaa käyttäjälle Kari Hännikäinen Peruuta vastaus

Kirjaudu/rekisteröidy Blogbook-tunnuksella

Voit kommentoida jättämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi tai kirjautumalla sisään.