Kyllä jos minä saisin päättää ministereistä, päättäisin ministeriksi sellaisen ihmisen, joka on ollut osa ongelmaa jo 70-luvulla.
Ministeriys vaatii poliittista kokemusta. Sellaista, jonka saa vain oksentamalla tulkin syliin saunassa ja devalvoimalla krapulassa markan. On oltava yhteyksiä maakuntien tekijämiehiin niin, että ajaa eduskunnan suureen saliinkin moottorikelkalla. Kuuluu näyttää Erkki Saarelalta, paitsi jos näyttää Leo Lastumäeltä, naamassa sekoittuessa sopivasti viekas ja mukava.
Kokemus on sen takia tärkeää, että kun on tarpeeksi kilometrejä alla, muistaa unissaankin Suomessa olevan vain kahdenlaisia mahdollisia asioita, kiellettyjä ja pakollisia. Sellaisia suomalaisille on annettava, oikeanlaisen ministerin oikeannäköisellä kädellä.
Jos olisin saanut päättää, olisin päättänyt uudeksi ministeriksi vanhan ministerin. Sellaisen, jonka nimi tiedetään entuudestaan. Vieläkö Yrjö Leino elää?
Vanhassa on aina se parempi vara, että ongelmien kanssa pääsee sinuiksi, kun niitä ei tarvitse ratkaista vaan niissä voi kunnolla velloa. Laitetaan ilta illan perään sama tango soimaan, vedetään ylimitoitetut draamanaamat ja itketään yhdessä, kun mikään ei elon tiellä muutu. Ei, vaikka kuinka tehdään enemmän samaa kuin ennenkin.
Jos saisin, nimittäisinkin ministerin, joka saa aikaan muutoksen, jossa kaikki pysyy ennallaan, paitsi että alkaa mennä hyvin. Sellaisen ministerin Suomi vaikeina aikoina tarvitsee, niistä kolmesta vanhasta ministeristä, joiden nimet muistuvat kansan mieleen, ja niistäkään Yrjö Leino ei enää elä.
Demokratiassa äänestäjien kuuluu saada ansaitsemansa johtajat. Siksi oikeudenmukaista olisi ollut antaa salkku jollekulle viimeiset vuosikymmenet suoraa aivokäyrää tuottaneelle humppamuumiolle, johon on hakattu Pohjanmaan perillä kaiken uuden ja erilaisen pelko, tai vanhan liiton eturyhmä-änkyrälle, jonka erottaa vatsastapuhujan nukesta vain se, että perseessä on enemmän ohjailijoiden käsiä. Näistä nuoremmista ei koskaan tiedä, mitä he tekevät ja maksavatko edellisten polvien heille kirjoittamia laskuja, joten parempi jättää heidät politiikan kohteiksi, kielletyn ja pakollisen väliin.
Ei kuulkaa kolmikymppisistä pidä tehdä ministereitä vaan vajaavaltaisia! Kuriin ne pitää laittaa eikä kyselytunnille, tai jos jotain kysytään niin paperit.
On se kyllä kamalan hankalaa löytää ministeriksi joku, jonka kaikki tuntevat paitsi pääministeri. Sitten sen kaikkien tunteman vanhan ministerin pitäisi yhtäkkisymmyrkäisesti tulla järkiinsä ja kumota kaikki, mitä on vuosikymmenten aikana tälle maalle tehnyt.
Kun sen pätevyyden saa hankittua vain tekemällä, niin jos haluaa minkäänlaista muutosta vuosikymmenten päinahteriseen politiikkaan, ei voi oikein järkevästi huutaa samaan aikaan kokemuksen perään. Se on vähän kuin haluaisi kellariperunoiden maistuvan uusilta.
Suomalainen poliittinen kulttuuri kaipaa tuulettamista. Pätevyysvaatimuksena kyky oppia uutta ohittaa kielloilla ja pakoilla lapioidun vanhan uran kiertämisen tuoman varmuuden.
Siksi, jos oikeasti olisin saanut päättää, en olisi tehnyt Sanni Grahn-Laasosesta ympäristöministeriä.
Olisin tehnyt hänestä saman tien presidentin.
Ei kommentteja