Voi että. Siitä on viisi vuotta, kun olen viimeksi ollut tanssitunnilla oppilaana. Pelkäsin aluksi ihan hirveästi opinko mitään ja onko koreografioiden nappaamistaitoni täysin hävinnyt. En ole koskaan ollut kummoinen oppija, mutta sen huomaan, että paljon tanssimalla ja nimenomaan muiden tunneilla, askelten tallennuskyky paranee. Ja kun taukoilee, se katoaa. Rasittavaa. Teimme ihanaa koreografiaa Run the world- nimiseen kappaleeseen. Se ei ollut helppo, mutta antoi sopivasti haastetta ja intoa oppia askeleet. Vaikka kaikki ei pitkän päivän jälkeen jäänytkään kovalevylleni, sain tanssista hyvän otteen. Muutamia kertauksia ja videohetkiä, niin se on siinä. Tanssinopettajalle myös oppilaana olo on elintärkeätä. Välillä on pakko asettua siihen epätietoisuuden ja epätoivoisuuden rooliin, jotta pystyy parantamaan omaa suoritustaan opettajana. On tärkeätä tehdä myös muiden koreografioita ja nähdä erilaisia opetustyylejä.

Siitä on viisi vuotta, kun jätin juuri tämän ryhmän. Perustin tanssikouluni ja käänsin uuden lehden elämässäni. Kun astelin vanhaan tuttuun saliin, minulla oli hetkellisesti outo olo. Kuin mikään ei olisi muuttunut, kuin olisin jatkanut täydellisesti siitä, mihin aikoja sitten jäin. Vastassa oli tutut ihmiset ja osin jopa tutut koreografiat. Mietin hetken, olenko menettänyt mitään olemalla poissa näiden vuosien aikana? Ehkä olen, ehkä en. En tiedä, enkä jää sitä miettimään. Se on kuitenkin varmaa, että ottamalla aikoinani riskin ja aloittamalla jotain uutta ja omaa, olen saavuttanut enemmän, kuin koskaan uskoin saavuttavani. Olen onnellinen siitä riskistä jonka otin ja kiitollinen siitä, että työlleni on annettu arvostusta. Elämässä on hyvä mennä eteenpäin. Ottaa askel kohti jotain muuta aina silloin, kun on valmis. Koen, että elämässä on omat aikansa kaikelle. Jos sydämessä ei ole valmis muutokseen, ei kannata tehdä sitä. Voi mennä puoli vuotta ja olet valmis. Sanoin itse puoli vuotta sitten, etten ikinä mene kouluun. Vihaan opiskelua, enkä missään nimessä halua lukea ja päntätä kirjoja. Ja nyt. Aloitan tiistaina yritysjohdon erikoisammattitutkinnon suorittamisen. Opetus kestää puolitoista vuotta ja antaa minulle pätevyyden johtajana. Olen innoissani ja täynnä oppimisen halua! Nyt oli tämän aika.

Minun piti kirjoittaa ihan lyhyesti päivän treeneistä. En tiedä miksi innostuin jaarittelemaan elämän ajoista. Tai tiedänhän minä. Vaikka palaankin taas vanhojen työkuvioiden pariin, olen erilainen ihminen kuin silloin. En enää elä keikkojen varassa, tai kuvittele niiden poikivan jotain suurta. Keikat on extraa ja virkistävää plussaa muun arjen rinnalla. On myös ihana todeta, ettei urani esiintyvänä tanssijana sittenkään ollut ohi. Välissä oli vaan tehtävä jotain muuta. Sitten tuli tämä. Ja nyt olen valmis!

Love -Miau-