Heip!

Kerroinkin teille jo jokunen viikko sitten, että mieltäni on painaneet suuret elämänmuutokset. En vielä tällöin ollut halukas puhumaan aiheesta, mutta nyt kun viikot on vierähtäneet kuukaudeksi ja ajatukset on hiukan selventyneet, on asiasta jo pystyttävä puhumaan.

Suuri uutisemme on se, että muutamme perheeni kanssa elokuussa Espanjaan. Se on ollut iso haaveemme jo kauan ja nyt on aika tehdä siirto. Asia on tavallaan ihana! Pääsee toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan ja elämäään yhtä palaa unelmistaan. Toisaalta henkinen matka tähän mielenrauhaan (joka on vieläkin vähän niin ja näin) on ollut hyvin pitkä ja hyvin takkuinen. Joudumme nimittäin myös luopumaan niin paljosta! Taakse jää maailman kaunein koti, jonka juuri ennen joulua sisustimme entistä hienommaksi. Taakse jää upeat tanssioppilaat ja omat ihanat tunnit. Taakse jää kaikki sukulaiset, ystävät, naapurit ja ne viikonloppuillat kun kaverit on tulleet meille kyläilemään. Täytyy siis vain toivoa ja rukoilla, että teemme viisaan päätöksen. Ettemme hylkää täydellistä elämäämme täällä, yhden pienen unelman takia.

Toisaalta koen, että olisin eräällä tapaa luovuttaja, jos emme yrittäisi. Olisi nimittäin hyvin helppoa jäädä Suomeen. On helppoa turvautua kliseisiin, kuten sosiaaliturva, koulutusjärjestelmä ja hyvät työt. On niin helppoa antaa vaan olla ja uskoa noihin kaikkiin. Kuitenkin, oma elämä ei ole luovuttamista varten. On uskallettava ottaa riskejä, jos niitä on kauan halunnut ottaa. On uskallettava luopua, jos haluaa saavuttaa jotain uutta. Voi olla, että kaikki menee pieleen ja tulemme huhtikuussa itkuisina takaisin. Mutta sitten yksi väylä on tutkittu, eikä meidän enää koskaan tarvitse huhuilla ulkomaiden perään. Voi käydä jopa niin, että siinä rytäkässä rakastumme uudelleen kotimaahamme, emmekä enää koskaan lähde täältä pois. Ja hyvä niin! Olkoon lopputulos sitten mikä tahansa, on pystyttävä ottamaan riskejä, jotta voisi kasvaa ihmisenä.

Syy miksi lähdemme juuri nyt, on monisäikeinen. Syksyn aikana olimme ensimmäistä kertaa tyytyväisempiä elämäämme, kuin koskaan. Meillä molemmilla oli töitä enemmän kuin koskaan ja lapset viihtyivät uudessa eskarissa. Tanssikoululla oli päällä hyvä draivi ja tunnelma oli kaikin puolin loistava! Äitini kysyikin minulta lokakuussa, että olemmeko vielä suunnitelleet ulkomaille muuttoa. Sanoin, että S lähtisi koska vain, mutta nyt minä olin toista mieltä. Aika ei tuntunut oikealta. Tuntui kerrankin  taivaalliselta, kun rahaa riitti muuhunkin kuin pakolliseen ja kaikesta ei tarvinut tehdä taloudellisesti niin hankalaa. Sitten, heti uuden vuoden jälkeen työkuviot muuttuivat radikaalisti. Olimme taas kaksi epätoivoista yrittäjää maassa, jossa tukia ei heru vaikka tuloja olisi minimaalisesti. Ja siihen katkesi kamelin selkä. Lisäksi lapset aloittavat koulun ensi lukukaudella, jolloin myös heillä olisi ollut edessään pakollinen ympäristön muutos.

Se mitä tulemme tekemään Aurinkorannikolla tulee tuskin poikkeamaan paljoakaan siitä mitä olemme tehneet täällä. Minä perustan tanssikoulun suomalaisille lapsille ja aikuisille ja S jatkaa omalla alallaan. Ensimmäinen puoli vuotta tulee menemään varmasti ihmettelyyn ja asioiden järjestelyyn, mutta eiköhän homma ala sitten rullaamaan. Jotenkin mulla on ihan hyvät höpinät tästä.

Tanssiva Porvoo on yritykseni, jonka perustin 6,5 vuotta sitten. Se on ollut minulle kuin oma lapsi, jota olen sinnikkäästi kasvattanut ja varjellut. En ole tehnyt vielä päätöksiä tanssikoulun jatkosta, joten en lähde tänne asiaa spekuloimaan. Kun jotain tiedotettavaa on, teen sen kyllä!

Syy, miksi juuri Aurinkorannikko on yksinkertainen: Suomalainen koulu ja suomalaiset lapset. Haluamme, että myös muksumme kokevat olonsa turvallisiksi kun edessä on näinkin iso elämänmuutos. Kun Espanjan kieli on hallussa, voi vaihtaa halutessaan muihinkin kouluihin, mutta näin aluksi tuo on helpoin tapa sopeutua uuteen.

Voisin jatkaa kaikesta loputtomiin, mutta kai mun on jätettävä jotein seuraaviinkin postauksiin. Hitsi miten ihanaa, että aiheesta voi tämän jälkeen puhua vapautuneesti! On ollut ihan kuraa yrittää keksiä aiheita ”päivän asu”-postausten ympärille, kun jokainen ajatus on ollut tulevassa matkassa. :D

Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko joku teistä käynyt Fuengirolan Suomalaista koulua / käy edelleen? Onko joku teistä asunut Espanjassa / asuu edelleen? Olisi ihana kuulla arvokkaita mielipiteitänne. :)

Love -Miau-