Indonesia, 2014. Pelkään lentämistä, mutta luulen oppineeni käsittelemään jo hiukan pelkoa.
Lentokoneesta terve. Tätä kirjoitusta laadittaessa osuttiin aika pahaan turbulenssiin, kone heittelehti ylös-alas aika rajusti. Olen onnellinen että pystyin pysymään rauhallisena, ainakin ulospäin. Tässä mun pohdintoja lentopelosta, josta olen kärsinyt aika monta vuotta.
Ranska, 2009, pelkäsin lentämistä.
”Miksi ihmeessä sä pelkäät lentää? Lentäminenhän on maailman turvallisin tapa matkustaa.”
No niinpä. Nämä lauseet tulevat aina esiin, kun uskallan kertoa jollekin lentopelostani. Luulitko etten tiedä, että lentäminen on juuri niin turvallista? Valitettavasti se tieto ei auta.
Mun lentopelko alkoi lukion Ranskan retkellä, kun osuttiin poikkeuksellisen kuoppaiselle reitille matkalla Fransesta Englantiin. Ensin ehkä liioittelin molemmin puolin istuville luokkakaveri-pojille jännitystäni, mutta pian meininki vaihtui oikeaksi peloksi.
Ranska, 2011, (+70kg,) inhosin lentämistä.
Sun pitäis lentää enemmän. Ai jaa? Kävin yläasteeni Etelä-Ranskassa. Lensin silloin jo aika paljon. Sen jälkeen on joka vuosi pitänyt pariin otteeseen loikata roundtripille lentokoneella. Pelko on vain lisääntynyt mitä enemmän olen lentänyt. Matkalla Gran Canarialta kotiin pari vuotta sitten sain paniikkikohtauksen nousun aikana. Sydän tykytti ja itkua sai pidätellä koko matkan. Onneksi Finski hoiti asian upeasti matkan aikana ja sen jälkeen. Siitä ollaan toivottavasti tultu vähän parempaan päin.
Gran Canaria, 2013, pelkäsin kuollakseni lentämistä.
Mikä lentämisessä pelottaa? No se on hyvä kysymys, aika monta tekijää. Lento-onnettomuuksien uutisointi ja 911-tapahtumat olivat varmaan laukaisevina tekijöinä mun lentopelolle. Olen aika tarkkaan lukenut lentoyhtiöiden ja lentokenttien onnettomuustilastoja, ja syitä erilaisiin lentoturmiin. Mielelläni en haluaisi heittää henkeäni ollessani lentokoneessa, ja hengenlähtö tuntuu tosi konkreettisesti olevan lähellä aina kun istun montasataa tonnia painavassa, vaappuvassa sukkulassa joka liitelee yläilmoissa välittämättä painovoimasta.
No nuo viimeiset sanat on tietysti puuta heinää. Isän kanssa, jolle lentokoneisiin liittyvät asiat on läheinen osa ammattia, ollaan monesti piirretty, laskettu ja todistettu, miksi koneet pysyvät ilmassa, vaikka se tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Fysiikan lakeihin on siis luotettava. Se helpottaa vähän.
Ranska, 2014. Yksin oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Tajusin, että olen itse vastuussa siitä kuinka reagoin ja tunnen.
Aix en Provencessa aurinkoa otettiin laiskana päivänä näin.
Mutta sitten kaikki muut tekijät. Voiko koneessa olla tekninen vika, jota ei ole huomattu? Tiedän kyllä lentäjien checklistit ja rutiinitoimenpiteet, joita lentokentillä tehdään lentokoneille. Tsekkaan yleensä haukkana laskusiivekkeiden tarkistusopereissönit ennen lentoonlähtöä. Mutta voiko pitot-putkiin edelleen päästä ötököitä pesimään? Mitä jos lintuparvi iskeytyy moottoriin? Mitä jos ilmassa käy jotain odottamatonta, ja lentäjät reagoivat väärin? Mitä jos joku huoltotyöntekijä ajaa kännissä huoltoauton kiitoradalle huomaamatta laskeutuvia koneita? Mitä jos?
Äänet, koneen kallistuskulmat, pomput, tärinät ja kaikki mikä poikkeaa linnunmaitomaisesta meiningistä aiheuttaa mulle usein paskahalvauksia. Olen todella tietoinen koneen liikkeistä koko matkan ajan, en tahallani, vaan jostakin hölmöstä henkisestä pakosta. Onneksi se auttaa, kun on hiukan perillä siitä miten lentojärjestelmät toimii ohjaamon puolella. Enää ei tule pissa housuun siitä, jos lentokone alentaa lentokorkeutta. Joo ei ne moottorit sammuneetkaan.
Gili T, 2014. Balin lento oli jatkuvaa päänsisäistä sotaa.
Kun olisikin vain se tekniikka ja fysiikan lait. Mutta kun lentämiseen liittyy niin paljon myös inhimillisiä tekijöitä. Ei ilmakuoppiin moni kone ole päättänyt tietänsä. Mutta ihmisten omiin virheisiin on.
Espanja, 2014. Lentäminen oli kamalaa.
Oon huomannut, että asioiden hyväksyminen auttaa vähentämään hirvitystä. Se, että toteat, että tässä sitä nyt istutaan, ja että sä et voi nyt kontrolloida sitä mitä tapahtuu. Toivottavasti päästään perille, mutta se ei vaan ole susta kiinni.
Inhottavaa elää tällaisessa pelossa joka kerta kun astuu koneeseen. Pelko on lisäksi hölmösti ristiriidassa esimerkiksi liikennekäyttäytymiseni kanssa Balilla. Skootterit puikkivat autojen lomasta ihan mistä kolosta vain sattuu pääsemään. Samaa harrastan itse, koska koen sen olevan turvallisempi vaihtoehto kuin olla itse ohitettavana. Vaarallista yhtä kaikki, siitä kielii monen länkkärin pahannäköiset ruhjeet käsivarsissa ja jaloissa.
Että sellaista. Maailmanmatkaaja-kontrollifriikki-Sanna tunnustaa pelkäävänsä lentämistä. Paskat housussa joka lentomatkalla, ja silti nousen kiiltävien siipien kyytiin kymmeniä kertoja vuodessa. Pitkiä ja lyhyitä lentoja, poutaisella ja pilvisellä säällä, yli maanosien, vuorten, merten, peltojen ja kaupunkien.
Langkawi, 2014. Jokainen töyssy oli tuskaa.
En halua olla yksi niistä, joista uutisoidaan seuraavan päivän lehdessä, ”puoli tuntia nousun jälkeen…”.
Onko kenelläkään, ehkä jollakulla samantyyppisten asioiden kanssa painiskelevalla, mitään apua tähän vaivaan? Lämmin kiitos, thank you, terimakasih jo etukäteen kaikesta avusta.
Sanna
6 kommenttia
Heippa,
täällä toinen pahasti lentopelkoinen ihminen! Itse olen löytänyt apua siitä, että pistän korvatulpat korviin heti, kun lentokone on tekemässä lähtöä jolloin ne ikävät kolahdukset ei niin selvästi kuulu. Pyrin myös aina sanomaan asiasta vastaanottaville lentoemännille jolloin he tulevat monesti lennon aikana juttelemaan ja kyselemään vointia (se saattaa tuntua nololta ja epämiellyttävältä, mutta asiasta puhuminen helpottaa niin paljon, että olen päättänyt olla välittämättä muiden matkustajien mielipiteistä tai huvittumisesta). Lisäksi myös pyrin vastaanottotiskillä varaamaan paikkani mahdollisimman edestä jolloin pienet heilahdukset ei tunnu niin pahalle. Viime lennollani sain lentoemänniltä myös luvan jutella lentäjän kanssa lennon jälkeen jolloin sain vastaukset mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin.
Kovasti tsemppiä sinne, muista että et oo todellakaan ainoa tän asian kanssa
Ihan kamalaa että meitä panikoijia on muitakin.
samalla myös huojentavaa, onpas ristiriitaista! Auttaiskohan NLP tai joku hypnoosi meitä?
Moikka!
Mulla on ihan samanlaisia ongelmia, matkustelen myös paljon mutta lentäminen pelottaa kokoajan enemmän. Lisäksi kärsin paniikkihäiriöstä, joten paniikkikohtaukset tulee pahana päälle kun tulee.
Mua auttaa se, että kuuntelen musiikkia mahd. kovalla ja yritän nukkua. Jos millään saa unta niin aika menee paljon nopeammin. Joudun kyllä nykyisin turvautumaan myös alkoholiin, rentouttaa selkeästi.
Ja sama juttu, esim. mopolla ajaessa thaimaan liikenteessä ei pelota yhtään. Uskon että siinä on se ero että voi itse kontrolloida tilannetta.
Mukavia matkoja sinne! Ite lähdössä taas kohta thaikkuihin ja jännittää
Nyt kun jalat on maan pinnalla niin oma lentopelko tuntuu tosi hölmöltä. Oon kans miettinyt rauhoittavia lääkkeitä yms, mutta tuntuu jotenkin tosi tylsältä huumata itsensä että pystyisi lentämään.
Moi!
Mulla ne matkat rajottuu vaan kerta vuoteen ja se harmittaa tosi paljon. Kaukolentoja en oo edes vielä miettinyt, vaikka halua olis todella paljon käytä pidemmälläki matkustelemassa, sillä rakastan matkustamista.
olen lukenut lentopelko kirjankin, mutta se on jo unohtunut ja pelolle ei edelleenkää oo mitää selitystä. Sitä vaan pelkää, vaikka muut sanois mitä. Lentokoneessa tärkein tehtävä on seurata ihmisten ilmeitä, lentoemäntien käyttäytymistä, ääniä ja hajua. Kokoajan varmistaa, ettei mikään oo vialla.
Sun ajatukset lentämisestä on ihan samallaisia ku mulla!
Moni ystävistäni matkustelee monta kertaa vuodessa ja mua pyydetään aina mukaan pidemmille matkoille, mut he valitsevat halvimmat ja monimutkaisimmat lennot ja mulle ne olis hirveitä painajaisia, kun Suomen sisäisetkin lennot tuntuu ikuisilta painajaisilta.
Nousu ja lasku on pahinta. Kokoajan kuvittelen, että nyt on joku vika ja se kone tulee ryminällä kuitenkin alas. Aivan kokoajan hirvee pelko päällä. Olen rauhottaviankin ottanut, mutta ei ne sitä pelkoa sieltä taustalta poista. Ilmassa selviydyn kaikista hyvin, mutta kun alku ja loppu on ne kamalimmat, niin se koko lento on myöskin pilalla.
Paluumatka kun odottaa, pari viimeistä päivää menee murehtiessa, että selviänkö hengissä kotiin asti. Se syö osan lomatunnelmasta. Olispa se lentokoneessa olo yhtä helppoa, kun bussissa. Säästyis monilta stressitilanteilta ja sais matkustella enemmän. Mietin aina, kun matkaa suunnittelen, että olisi mahdollisimman lyhyt ja suora lento. Tottakai Finnair. Se on jännä, kun koneeseen astuu, niin sitä jotenki kuvittelee lähtevänsä viimeiselle matkalle. Sit kun kone laskeutuu määränpäähän niin oikeen huokaisee, että jes tästä selvittiin hengissä
Oot ihan oikeessa ton viimeiselle matkalle lähtemisen kanssa. Tylsää hyväksyä että okei me saatetaan nyt kuolla tässä matkan varrella! Vaikka samoinhan saattaa käydä tieliikenteessäkin, eikä me sitä kuitenkaan pelätä samalla tavoin. On tää ihmismieli yksi arvoitus. Kaikkea hyvää ja rautaista mieltä lentomatkoillesi!