Oman elämänsä suorittaja?

Törmäsin eilen hesarin nettilehteä selaillessani Elina Tanskasen kolumniin. Selasin sen nopeasti läpi puhelimella, mutten jäänyt sitä sen tarkemmin miettimään. Ei toi kyllä mua koske. Nauratti lähinnä nuo hauskat termit ”musturbaatio” ja ”itsekyykytys”

Musturbointi näkyy siis henkilön ajattelussa ja käytöksessä siten, että kaikki hänen ajatuksensa ja tekemisensä liittyvät jotenkin siihen mitä pitää tai täytyy tehdä. Toisin sanoen henkilön koko elämä pyörii sen ympärillä, millainen hänen pitäisi olla ja tehdä, eikä mikään tunnu koskaan täydelliseltä tai edes riittävältä. Artikkelissa todetaan itsekyykytyksen vaikutuksista seuraavasti: ”Itsekyykytyksestä seuraa muun muassa epämääräistä pahaa oloa, alakuloa, uupumusta, ahdistusta, stressiä sekä psykosomaattisia oireita kuten unettomuutta ja ruokahalun vaihtelua.” Ihan loogista mun mielestä. Jos kaikki on pakkoa ja täytymistä, vähemmästäkin alkaa stressaamaan!

Kuva: Jonne Kunnari

Illemmalla nukkumaan mennessäni luin hetken erästä kirjaa, jonka olin mielenkiinnosta lainannut pari päivää sitten. Kirja käsittelee siis tunnelukkoja ja alussa esiteltiin yleisimpiä tunnelukkoja ja niiden ilmenemistä. Suora lainaus kirjasta:

Vaativuuden tunnelukko on linssi, jonka läpi katsottuna näkyy vain asioita, joita ”pitää”, ”pitäisi”, ”on pakko” tai ”en saa” tehdä. Sen läpi näkyy töitä, tavoitteita, tehtäviä, velvollisuuksia ja vastuita. Kun katsot maailmaa tämän linssin läpi, mieleesi tulee ajatuksia ”pitää pestä pyykkiä”, ”pitäisi siivota kaapit”, ”täytyy käydä lenkillä” tai ”on pakko mennä töihin vaikka olen sairas”.
Kun katsot itseäsi tämän linssin läpi, tunnelukko saa sinut ajattelemaan ”minun pitäisi olla parempi isä”, ”minun pitää onnistua työssäni paremmin”, ”minun pitäisi saada enemmän aikaan”, ”minun pitäisi olla onnellinen” ja niin edelleen. Vaativuuden linssi suklee ulkopuolelle halusi. Se ei tuota ajatuksia ”minä haluaisin” tai ”minusta olisi mukavaa”, koska se väheksyy kaikkea haluamista. Kaikki on aina ”pitää, pitäisi, on pakko, täytyy, en voi, en saa, …”
”Kyllä minun pitää viikonloppuna tehdä kaikkea. Pitää imuroida matot, pitää pestä pyykkiä. Samalla pitää huolehtia lapset ja lemmikit. Ja pitäisi ehtiä opiskelemaan ja salillakin pitäisi käydä. Pitää herätä aikaisin, jotta ehtii kaiken tehdä varmasti”.

Wait a minute… Kuulostipa jollain tavalla tutulta. Tuli mieleen aiemmin lukemani artikkeli. Luin sen uudelleen. Aloin miettiä omia ajatuksiani viime viikkoina ja erityisesti kuluneen päivän aikana..

Pitää tehdä sitä koulujuttua kyllä eteenpäin tänään.
Pitää käydä hakemassa kaupasta banaania.
Pitää varmaan pestä hiukset tänään.
Pitäis kyllä varmaan hakea jotain töitä koulun lisäksi…
Täytyy kyl juoda kahvit ennen kun lähtee salille.
Pitää soittaa iskälle.
Astianpesukone täytyy laittaa päälle.
Ja pyykitkin pitäis laittaa.
Täytyy alkaa tekemään lounasta kohta.
On kyl pakko tänään venytellä!
Tekee mieli suklaata.. en mä kyllä ota, pitää nyt noudattaa tota ruokavaliota.
Pitää muistaa merkkaa kalenteriin se lääkäriaika.
Ainiin siihen yhteen sähköpostiin täytyy vastata, mites mä sen oon unohtanu.
Pitää tänään kyllä kirjottaa blogiin se yks postaus valmiiksi.
Pitää laittaa chia-siemenet likoomaan yöksi.
Ennen sitä kyllä täytyy pestä hampaat.

Ja koska tässähän ei ollut vielä tarpeeksi pitämistä ja täytymistä: Pitää kirjottaa kaikki ylös, että muistaa mitä pitää kaikkea tänään pitää tehdä!

Kamalaa! Millon musta on tullut tällainen oman arkeni suorittaja? Ja miten en oo tätä aiemmin huomannut? Iski aika kovin vasten kasvoja kun tämän ahaa-elämyksen eilen illalla sain. Ja mitä enemmän tätä mietin sitä enemmän palaset tuntuivat loksahtelevan paikalleen. Miksi oon ollut stressaantunut? Miksi mun on ollut viime aikoina hankala saada unta iltaisin? Miksi musta tuntuu siltä että koko ajan on jotain jäänyt tekemättä? No eipä ole kovin ihmeellinen mikään edellä mainituista asioista, jos mun pää on täynnä suorituksia jotka pitää tehdä! Jos käy jatkuvasti päässään listaa tekemättömistä asioista, on mielestäni käytännössä mahdotonta olla stressaamatta.

Pitää, täytyy, on pakko, ei saa. Kaikki edellä mainitut herättävät ainakin mussa lähinnä negatiivisia tunteita. Jos jo pelkät ajatukset tekemistä kohtaan ovat ns. pakkoajatuksia, ei ole mikään ihme että alkaa stressata ja arki alkaa tuntua yhdeltä isolta suoritukselta. Vertaa esimerkiksi lauseita ”pitää käydä kaupassa heti koulun jälkeen” tai ”käyn kaupassa kotimatkalla”. Huomaatko sävyeron? Käytännössä ihan sama asia, mutta ainakin mussa itsessä tuo ensimmäinen vaihtoehto herättää välittömästi pieniä stressaavia tunteita esimerkiksi siitä, että mitäs jos en muistakaan käydä vaikka oli pakko. On aika pelottavaa huomata itsessään tällaisia ajatusmalleja.. Ne on tuntuneet ihan normaaleilta ajatuksilta tähän asti

Todellisuudessa on aika vähän asioita, jotka on oikeasti pakko tehdä. Kaatuuko elämä siihen, jos unohtaa kaupasta maitopurkin ja joutuukin hakemaan sen myöhemmin? Ei varmasti kaadu. Harvoin sitä kuitenkaan lähtee arjessa miettimään, onko tämä asia todella pakko tehdä juuri nyt. Tottakai on asioita, jotka on tehtävä ajallaan, mutta olisi hyvä osata erottaa normaalit arjen askareet tällaisista asioista. Itsellä ainakin tuntuu kasautuvan lista päässä mitä kaikkea pitää tehdä, jolloin priorisointi unohtuu ja se tekemättömien asioiden kasa vaan kasvaa kasvamistaan. Ja se ah niin ihana stressi alkaa painaa hartioilla entistä painavampana. Välillä tulisi miettiä että mitkä asiat ovat oikeasti sellaisia jotka täytyy tehdä tänään ja mitkä voi ihan hyvin siirtää toiselle päivälle. Uskallan väittää että omakin stressikuormani kevenisi, jos tämän oppisin sisäistämään.

Kuva: Jonne Kunnari

Yksi asia kuitenkin on aika mielenkiintoinen: Treenit eivät ole mulle suorituksia! Salille mä vain ”menen”. Sinne ei ”pidä mennä”. Ja salilla mä unohdan sen suorittamisen! Kun aloitan treenin, uppoudun siihen, enkä edes osaa ajatella mitään muuta. Muu elämä ja siihen liittyvät stressitekijät unohtuvat heti kun salille pääsen. Ei treenatessa tule oloa että ”pitää vielä tehdä kolme sarjaa” tai ”on pakko tehdä vielä vatsat”. Kuulostaa ihan vieraalta tuollaiset asiat. Vaikka luulisi, että tällaiselle arkisuorittajalle treenikin olisi automaattisesti yksi suoritus muiden joukossa, näin ei omalla kohdallani siis ole. Mielenkiintoista sinänsä, että olen luonut jopa kahvinkeitosta ja hampaidenpesusta itselleni suorituksen, mutta treeni on sitten ”suoritusvapaata” aluetta

Miten saisin tuon treenimoodin siirrettyä myös muuhun elämään? Tekisin asioita puhtaasta halusta ja siitä että ne ovat normaaleja arkeen kuuluvia asioita, enkä vain siksi että niin nyt vaan täytyy tehdä. Luon itselleni vaan turhaa stressiä tällaisen ajattelutavan kanssa. Surullinen totuus on se, ettei näitä ajatusmalleja ihan hetkessä muuteta ja muutos ottaa varmasti aikaa. Ja paljon. Mutta ensimmäiset askeleet on mun mielestä jo otettu kun huomasin ylipäätään tämän suorittamisongelmani olemassaolon! Pienillä askelilla kohti stressittömämpää ja suoritusvapaampaa arkea

Vähän erilaista postausta tällä kertaa. Herätti sen verran paljon ajatuksia, että oli päästävä purkamaan ne johonkin! Mahdollisesti joku toinenkin heräsi omaan suorittajuuteensa?  

P.S. Kuvat parin viikon takaiselta kuvaussessiolta poikaystäväni kanssa lisää kuvia löytyy täältä!