|
Tere Sammallahti la 19.04.2014 |
Kristilliset vanhemmat ovat taas pyhien aikaan kovan paikan edessä, kun pitäisi keksiä jokin keino siirtää kristillistä mytologiaa perimätietona jälkikasvulle. Ongelmaksi monet vanhemmat eivät näe sitä, että koko tarina on valetta vaikka jo 8. käsky kieltää kristittyä valehtelemasta. Ongelma on se, että pääsiäiseen liittyvä mytologia on sadistisuudessaan jotain niin karmaisevaa, että se aiheuttaa aikuisillekin ahdistusta. Silti osa vanhemmista haluaa altistaa pilttinsä näille kauhutarinoille mm. viemällä heitä katsomaan ristiinnaulitsemisnäytelmää. Tässä valossa kysymys siis onkin; kuinka pahoinpidellä lasta henkisesti jättämättä pysyviä traumoja?
Asian pähkäily on verrattavissa siihen, että miettisi vievänsä lapsen katsomaan Jammu Siltavuori-rekonstruktiota. Mietitkö koskaan, että miten voisit tutustuttaa lapsesi Saw-elokuvasarjalle tai muulle vastaavalle viihteelle? Jos et, miksi et? Jos kyllä, miksi? Minusta tällaisten neuvojen kyseleminen on korkeintaan merkki siitä, ettei kyseinen aikuinen ollut alunperinkään henkisesti kypsä vanhemmaksi. Ymmärrän kyllä, että netistä kysellään esimerkiksi miten lapselle olisi helpointa opettaa luistelua, miten helpotetaan kipuja hampaiden puhjetessa tai hankitaan pedagogisia neuvoja asetettaessa rajoja uhmaikäiselle. Haluaisin kuitenkin ainakin kuvitella eläväni maailmassa, missä normaaleilla aikuisilla olisi sen verran älyllistä kapasiteettia, että pystyisivät miettimään omilla aivoillaan kannattaako lapsia piinata groteskeilla tarinoilla kidutuksesta ja kuolemasta. Eihän minulla lapsia ole enkä näin ollen tietenkään voi tietää yhtään mitään mistään lapsiin liittyvästä. Heitän silti tällaisen ajatuksen ilmoille: Jos et vanhempana tiedä miten saattaa lapsesi ”turvallisesti” alttiiksi tällaiselle väkivaltaviihteelle, niin voisiko se olla alitajuinen viesti siitä, ettei lapsesi todellisuudessa ole valmis käsittelemään tämän kaliiperin asioita? Kysy itseltäsi; miksi lapsellesi on tärkeää tietää pääsiäisen väkivaltaisesta kristillisestä mytologiasta senkin uhalla, että se vaikuttaa hänen henkiseen hyvinvointiinsa negatiivisesti? Minusta on myös aika erikoista, että Jeesuksen kärsimysnäytelmän juhlistamista varten kyseinen tapahtuma rekonstruoidaan ja ristillä kuolleen uhrin fanittajat palvovat tätä teloitusvälinettä pyhänä symbolinaan. Kirkko & Kaupunki-lehden kuvassa krusifiksia tuijottavan kuusivuotiaan tytön ilme puhuu mielestäni enemmän kuin tuhat sanaa. Karua kieltään puhuu myös artikkelissa esitetyt kuvailut lasten reaktioista kristilliseen perimätietoon. Rakensin alla olevan analogian teille, jotka ette ymmärrä miltä pääsiäisen vietto, ja uskonnon harjoittaminen yleensä, näyttää näin uskonnottoman silmiin: Kuvitelkaapa holokaustin muistopäivä, jolloin Senaatintorille rakennetaan kaasukammiot ja polttouunit, jotta ”juhlaan” liittyvät kauhut voidaan uudelleennäytellä. Veisittekö lapset katsomaan? Miltä näyttäisi teidän silmiinne, jos osa suomalaisista kantaisin Zyklon B-kanistereiden miniatyyreja kauloissaan ja lapsille annettaisiin hypisteltäviksi kaiverroksia Mengelen kokeissa tai teloituspartioiden edessä kuolevista ihmisistä? Saman analogian saa tarvittaessa rakennettua esimerkiksi Jonestownista, Mika Murasen tapauksesta tai vaikkapa Korkeimmasta Totuudesta. Sanottakoon näin loppuun, että minusta hengellisyys on hieno juttu, jos aikuinen ihminen kokee siitä jotain positiivista saavansa. Onko kuitenkaan mieltä piinata lapsia näillä kansantaruilla, joiden rationaalinen käsittely on selkeästi monille aikuisillekin vaikeaa? PS. Jos kuitenkin haluat kertoa lapsellesi pääsiäisestä, niin olen avannut sen niin kuin se minulle kristillisessä kontekstissa näyttäytyy:
Totuudessa pystyttelevä halunnee kuitenkin kertoa lapselleen pääsiäisestä seuraavan version:
Oletettavasti molemmat versiot herättävät lapsessa kysymyksiä, joiden puimisessa osa viikonlopusta kuluu rattoisasti. Ihmeellistä kyllä, tuo ensimmäinen versio ei herätä osassa aikuisväestöstä minkäänlaisia kysymyksiä. |














