Nykyään voi lähes joka päivä uutisista lukea, kuinka joku virkamies, poliitikko, tai joku muu itseään jonain auktoriteettina pitävä, haluaa kieltää jotain. Listaan alle muutamia viime aikoina kirjanmerkkeihin tarttuneita kieltoehdotuksia.

Raumalla lainsäätäjä ja viranomaiset keksivät, että Rauman maauimalan hyppytornin allas on vaarallisen matala ja pitää asettaa käyttökieltoon. Näin siitä huolimatta, että hyppypaikalla ei tiettävästi ole loukkaantunut ketään ainakaan altaan syvyyden takia uimalan koko 60-vuotisen historian aikana. Hyppytornin käyttäjät eivät ole asiasta valittaneet, mutta onneksi virkamies keksi huolestua raumalaisten puolesta, kun eivät tajunneet itse huolestua omasta hyvinvoinnistaan.

Uudenmaan ELY-keskuksen byrokraateille on lainvoimaisesti suotu valta estää ihmisiä kiinnittämästä mainosbanderolleja omistamansa rakennuksen seinälle. Uutisessa mainittua latoa oli käytetty mainospaikkana jo vuosikausia eikä ketään tiettävästi ollut haitannut, että ladon omistaja tekee ladollaan mitä haluaa. Tienvarsimainos oli kuulemma laiton, mutta kukaan ei osaa perustella miksi oman kiinteistönsä seinällä mainostamisesta pitäisi edes laissa säätää? Onneksi ely-keskuksille on annettu lisää verorahaa kansalaisten kiusaamiseksi, koska ihmiset ovat virheellisesti kuvitelleet saavansa käyttää omaisuuttaan itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tekijänoikeuslobbareiden airut, Paavo Arhinmäki, huolestui taannoin nettikopioinnista. Lääkkeeksi verotuksen, teosto-maksujen, tuotantoyhtiöiden ahneuden ja vuosia ajastaan jäljessä olevan jakelumetodien aiheuttaman nettilatailun kitkemiseksi Arhinmäki ehdotti, että kaikkien suomalaisten nettiyhteydet rajoitettaisiin niin hitaiksi, ettei latailu olisi enää mielekästä. Arhinmäen ehdottamilla modeeminopeuksilla modernin uutissivuston etusivun aukaiseminen kestäisi vain muutamia minuutteja. Onneksi Arhinmäki keksi että kuluttajille tarjotaan tekijänoikeuslobbareiden ja viihdekorporaatioiden toimesta jo ensiluokkaisia palveluita, kun kuluttajat eivät tätä vielä ole tajunneet.

Joku jalkatutkija ilmoitti vastikään, että korkeat kengän korot pitäisi kieltää lailla. Onneksi tämä auktoriteetti tietää kaikkien muiden puolesta, millaisia kenkiä heidän tulisi sakon ja vankilatuomion uhalla käyttää. En hämmästyisi vaikka esitys olisi jo Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa.

AY-liikkeen aisankannattajat keksivät, että ihmiset pitää pakottaa pitämään lomat kesällä. Viis siitä, että osa meistä tykkää pitää kesälomien sijaan talvisin laskettelulomia, katkaista kaamoksen käymällä rantalomalla jossain aurinkoisemmassa maassa tai muuten vain matkustaa lomasesongin ulkopuolella. Onneksi nämä AY-jyrät keksivät milloin meidän muiden olisi parasta lomamme viettää, kun emme itse sitä ole tajunneet.

Rahapelitutkija on sitä mieltä, että ihmisten vapautta päättää omasta rahankäytöstään tulisi rajoittaa piilottamalla tiettyjä kuluttajille tarjottavia palveluita. Onneksi tämä tutkija keksi sermien estävän uhkapeliongelmat, kun ihmiset eivät sitä itse keksineet. Siis vähän samaan tapaan kuin silloin aikoinaan viinan ollessa kortilla Suomessa ei esiintynyt lainkaan alkoholismia, nerokasta!

Samassa hengessä sisäministeriö miettii, miten kansalaisten oikeutta käydä kauppaa ulkomaisten internet-palveluntarjoajien kanssa voitaisiin rajoittaa. Koska valtion rahapelimonopoli ei toimi markkinaehtoisesti, eikä näin ollen tuota kysyntään vastaavia palveluita, ovat kansalaiset joutuneet kantamaan rahansa ulkomaisiin pokeripöytiin. Onneksi lainsäätäjä ja virkamies puhaltavat yhteen hiileen kansalaisten vapauksien rajoittamiseksi, koska mitä siitä nyt tulisi, jos kansalaiset saisivat käyttää nettiä vapaasti ja rahojaan itse valitsemiinsa palveluihin ja tuotteisiin?

Ely-keskuksille on ennätyskorkean verotuksen myötä saatu kanavoitua sen verran rahaa, että virkamiehet ovat luoneet yksityiskohtaiset asetukset teiden varsille asetettavista kylteistä. Tilapäisten opastekylttien, kuten hääpaikkaopasteiden, pystyttämiseen pitää anoa viranomaiselta lupa, mutta kukaan ei kerro miksi. Sellaisestakin iloisesta asiasta kuin naimisiinmenosta on suomalainen byrokraatti pyrkinyt puristamaan kaiken mahdollisen ilon kuoliaaksi. Onneksi virkamies vahtii näitä kylttiasioita, koska ei sitä tiedä millaiseen kaaokseen yhteiskuntamme syöksyy, jos tällaista perusteetonta valvontaa vähänkin puretaan.

Rovaniemellä skeittiharrastajat olivat rakentaneet kaupungin käyttämättömälle tontille skeittipuiston talkootöinä, kun harrastajille ei tiloja muuten tarjota. Sen sijaan, että byrokraatit olisivat neuvotelleet kaupunkilaisten tarpeista skeittipuiston suhteen, palkittiin kansalaisten talkoointo ja aktiivisuus purkamalla puisto yön hämyssä ja tuhoamalla kaikki puiston kalustukseen käytetty materiaali ilman ennakkovaroitusta. Jos minä puhkoisin naapurin lasten jalkapallon joka kerta, kun se tipahtaa pihalleni, minua pidettäisiin täydellisenä kusipäänä. Samantyyppisestä toiminnasta virkamiehistöä kuitenkin kiitellään vuolaasti, minä en ymmärrä miksi.

Vielä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa me Oulun Haapalehdossa asuneet lapset käytimme paljon aikaamme lähialueiden leikkipuistoissa. Kiikuista esimerkiksi pystyi hyppäämään korkeutta ja pituutta. Välillä alla oli hiekkaa, välillä soraa, välillä nurmikkoa, mutta kokeilemalla opimme, kuinka lujasta vauhdista kiikusta pystyi hyppäämään loukkaamatta itseään. Joskus sattui jalkaan, joskus päähän, joskus käteen. Mutta kertaakaan ei tullut mieleen mennä itkemään muualle kuin peilin eteen tai äidille, ei edes silloin kun Jukka ajoi polkupyörällä liukumäkeä alas ja mursi ranteensa.

Kun virkamies ei sotkeutunut leikkeihimme, opimme että tekevälle sattuu, ja että pieni kipu on vain merkki elämässä löytyneestä uudesta rajasta, joka yritetään ylittää jahka nilkkaan lakkaa taas sattumasta. Kiikkulaudan korkeus ei koskaan tuottanut mainittavia ongelmia kenellekään ellei nyt puhuta liian alhaalla roikkuneesta kiikkulaudasta, joka teki vauhdin ottamisen vaikeaksi. Hiekkalaatikon kulmien terävyyttä en muista miettineeni ennen tätä vuosikymmentä, enkä silloinkaan omasta aloitteestani. Ruusupusikoitakin oppi varomaan, kun niihin oli painiessa tai pallopelejä pelatessa syöksynyt pari kertaa. Siinä sivussa opin miten pinseteillä ja nuppineulalla saa tikkuja pois ihosta.

Toista on tänä päivänä, kun virkamies on keksinyt optimin kiikkulaudan korkeudelle, leikkihiekan rakeisuudelle, hiekkalaatikkojen reunojen muodolle, ketjulenkkien koolle ja lukuisille muille asioille. Taloyhtiön leikkipaikalla sattuneesta vahingosta vedetään vastuuseen isännöitsijä ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja sen sijaan, että leikkijän tarvitsisi kasvaa ihmisenä ymmärtämään tekojensa seurauksia. Minua taloyhtiöimme PJ:na hirvittää, että leikkipaikallamme itsensä loukkaava naapuritalon muksu voi sinetöidä päätymiseni raastupaan ja rikosrekisteriin. Ratkaisuksi en keksi muuta kuin esittää taloyhtiön leikkipaikan purkamista. Kohtuuttoman sääntelyn edessä moni muukin on tullut siihen tulokseen, että vanhat leikkipaikat puretaan eikä uusia rakenneta. Onneksi virkamies keksi kieltää suomalaisilta lapsilta ulkona leikkimisen, kun lapset eivät itse tajunneet tuota hengenvaarallista aktiviteettia lopettaa.

Huomaathan, että tässä on vain pieni osa kaikista parina viime vuonna ehdotetuista ja toteutetuista kielloista. Kaikki suomalaisille asetetut uudet velvoitteet, lupaprosessit ja maksut jätän johonkin toiseen blogaukseen. Niiden kaikkien listaaminen edes tämän vuoden ajalta tuottaisi todennäköisesti kymmenkunta sivua referoituakin tekstiä.

Mikä ratkaisuksi? Muistakaa äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa sellaisia ehdokkaita, joiden agendalla on sääntelyn ja byrokratian purkaminen. Minä henkilökohtaisesti lupaan pyhittää poliittisen toimintani ytimen tälle sääntelyn, holhouksen ja kansalaisten kiusaamisen lopettamiselle. Haluan, että suomalaiset voivat kasvaa ihmisinä omien kokemustensa kautta ja olla oman vapautensa herroja sen sijaan, että byrokraatit ja lainsäätäjät taluttavat uusavuttomiksi ja aloitekyvyttömiksi taannutetut suomalaiset kahleissa kehdosta hautaan.