Kupletin juoni

Poliittisen farssin askelkuviot raadollisina faktoina.

Hallitustunnustelija Orpo rikkoi perustuslakia, kun jätti tahallaan pienryhmät kutsumatta hallituksen muodostamista edeltävään keskusteluun.

Korskeimmat kuiskailevat, että koulukiusaajamainen dissaaminen olisi ollut jopa oikeutettua, koska Muutos 2011 -eduskuntaryhmä ei muka olisi ihan oikea eduskuntaryhmä , ja jos vaikka olisikin, niin ei sillä lain rikkomisella ole niin väliä, kun edustaja Hirvisaari on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kauhea rasisti.

Ongelmana on vain se, että edustaja Hirvisaari ei ole rasisti. Hän on vain värikästä kieltä käyttävä isänmaallinen kansanedustaja, jonka mielestä globalisaatiokehitys ja monikulttuurisuus ovat vahingollisia Suomelle. Hänet vain haluttiin saada NÄYTTÄMÄÄN rasistilta, jotta hänen (ja muiden samanmielisten) aiheellinen kritiikki saataisiin NÄYTTÄMÄÄN asiattomalta – ja dissattavalta – ja jotta hänellä voitaisiin lyödä perussuomalaisia, joiden kasvava kannatus pelotti poliittisia kilpailijoita.

Ratkaisevaksi munaukseksi muodostui se, että perussuomalaiset alkoivat pomppia valheen tahdissa. Oman miehen kimppuun käymisen aiheutti ennen kaikkea se, että Ruohonen-Lerner halusi likvidoida kilpailijansa, joka rohkeni esittää avointa kritiikkiä häntä kohtaan, ja Timo Soini pelkäsi hysteerisesti maahanmuuttokriittisten kansansuosikkien syövän omaa valtaansa ja syrjäyttävän itsensä pois vaivalla rakennetulta valtaistuimeltaan.

Sellaista pyrkimystä ei ollut kenellekään, mutta eihän totuudella ole väliä silloin, kun omaa valtaa pönkitetään.

Farssi

Poliittiselle farssille on tyypillistä se, että jokainen marionetti lyö kilpailijaansa kaikella, mikä on käden ulottuvilla. Rasisti-leimalla lyöminen on kaikkein suosituinta, koska siinä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Poliittinen vastustaja saadaan rasistisyytteellä NÄYTTÄMÄÄN pahalta, ja oman pään ympärille saa sytytettyä sädekehän hyvän ihmisen merkiksi. ”Politiikassa asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät” tarkoittaa sitä, että totuudella ei ole mitään väliä, koska kansa niin helposti uskoo tarpeeksi usein toistetun, törkeänkin valheväittämän.

Niinpä kansanedustuslaitokseen kansan valitsemista edustajista suurin osa teeskentelee nyt uskovansa median rummuttaman valheen siitä, että Hirvisaari on muka rasisti. Vielä mieluummin se teeskentelee uskovansa, että Hirvisaaren dissaaminen perustuslakia rikkomalla ei muka ole muotovirhe.

Tämän seurauksena Suomi on nyt tilanteessa, jossa sillä on faktisesti laiton hallitus, jonka toimilla ei ole juridista pohjaa. Isot pojat halusivat kiusata pienempiään, eivätkä ajatelleet kuraan poljetun Hirvisaaren rohkenevan nousta vastustamaan, vaan tyytyvän hiljaa kohtaloonsa. Kulissien takana kun kaikki hyvin tietävät pelottavaksi hirviöksi leimatun miehen olevan hyvin lempeän ja hyväntahtoisen kaverin.

Poliittisen vastustajan lyöminen sattui nyt kuitenkin menemään niin pahasti pieleen, että totuuden ja laillisuuden puolustajat joutuvat nyt ihan oikeasti kysymään, miten pitkälle totuuden venyttämisen kanssa eduskunnassa voidaan mennä.

Perustuslakia on rikottu. Muotovirhe on tapahtunut. Sen myöntäminen syö kaikkien koulukiusaajien itsesytytetyn sädekehän. Keisarilla ei nyt ihan oikeasti ole vaatteita. Mikä on se hätävalhe, jolla totuus nyt puetaan kansan silmiltä kokonaan piiloon?

Kuka uskaltaa puolustaa perustuslakia, totuutta ja oikeudenmukaisuutta?

Merja Hirvisaari 26.6.2014