Minua on määritelty mitä erilaisemmilla sanoilla; Joillekin olen ollut iranilainen, koska olen kertonut olevani Iranin kurdi, toisille olen Irakista, koska olen syntynyt siellä. Toiset taas näkevät minut suomalaisena, koska omaan suomalaiset arvot ja puhun hyvää suomenkieltä.

Ymmärrän, että ihmisillä on vaikeaa käsittää mitä on kurdilaisuus, ketkä ovat kurdit ja missä päin maailmaa he asuvat. Se on ymmärrettävää, vaikka kurdeja tai kurdilaistaustaisia on maailmassa vähintään 30 miljoonaa. Sekaannuksen aiheuttaa valtiottomuus. Ovathan kurdit väkiluvultaan maailman suurin kansa ilman omaa valtiota. Tähän kuitenkin toivotaan muutosta.

Mitä siis olen saanut Irakilta, jotta voisin olla jokseenkin arabi? Mitä olen saanut Iranilta, että voisin kutsua itseäni iranilaiseksi? Vastaus ei ole; ei mitään. Vaan nimenomaan sekasortoa, kaaosta, pakolaisuutta ja kärsimystä. Jokainen kurdiperhe on itse tai tietää sukulaisen, joka on joutunut kerran elämässään pakolaiseksi.

Sukujuureni ovat Itä-Kurdistanista, tarkemmin farsiksi Kermanshah kurdiksi Kirmaşan maakunnasta Iranista. Kun Iranin shaahi oli syösty vallasta 1979 ja tilalle tullut Iranin islamilainen tasavalta, alkoivat Iranissa kurdien vaino ja murhaaminen tyrannimaisen Khomeinin johdolla. Kurdikyliä pommitettiin rankasti Khomeinin noustua valtaan. Tästä seurasi reilun 10 000 ihmisen pakeneminen pois alueelta lyhyessä ajassa. Moni pakeni rajan yli Etelä-Kurdistaniin. Niin teki myös isovanhempani lapsineen.

Itä-kurdien saavuttua Irakiin, eristi Saddam Hussein heidät vuoden kuluessa keskelle Irakin aavikkoa Altashin pakolaisleirille, lähelle Bagdadia. Syy tähän lienee se, ettei Saddam Hussein halunnut  Iranin kurdien olevan tekemisissä Iranin kanssa, sillä Iranin ja Irakin sodan aikana Iranin kurdit palvelivat Iranin armeijassa ja vastaavasti Irakin kurdit Irakin, vaikka Irakin kurdit pyrkivät tekemään yhteistyötä Iranin kanssa Saddam Husseinta vastaan ja vastaavasti Iranin kurdit Saddam Husseinin kanssa Khomeinia vastaan.

Elämä oli kovaa pakolaisleirillä, sillä olimme kurdeja arabien ympäröimänä. Töitä oli vaikea saada Romadiehin kaupungista ja minkäänlaista oikeusturvaa ei ollut. Kurdit olivat täysin oman onnensa nojalla. Saatoit tulla raiskatuksi, murhatuksi tai sinut voitiin panna vankilaan ilman minkäänlaista oikeutta. Riitti, että olet kurdi. Isäni esimerkiksi joutui vankilaan ja häntä kidutettiin siellä, koska hän kysyi sotilaalta miksi tämä tahtoo isäni kellon.

Ilman Punaisen Ristin ja UNHCR:n apua olisi moni kuollut saavuttuaan aavikolle. Järjestöt tarjosivat muun muassa ruokaa, saniteetti tarvikkeita ja telttoja. Kurdien sitkeyden ja määrätietoisuuden ansiosta elämä pakolaisleirillä parani kun ihmiset alkoivat rakentaa pientä sivilisaatiota.

Kaiken tämän kirjoitettuani ja kaiken sen mitä tiedän- nimissä voin todeta, että olen Suomen kurdi. Suomalainen kurdi. Minulla ei ole mitään syytä sanoa olevani Iranin kurdi, sillä sellainen minä en ole. Se on vain käsite mikä on keksitty minun kaltaiselle kurdille, jonka maan on ryöstänyt Iran. Teenpä siis oman käsitteen, jota voin kantaa ylpeydellä. Mitä Suomi on siis tehnyt minun eteeni? Vastaus lienee monelle selvä kirjoittamatta sitä.

Toivon tämän kirjoituksen olevan muistutus monelle siitä, ettei pakolaisuus ole valinta. Se on pakko. Se on ollut pakko minun perheelleni ja se on ollut pakko miljoonille muillekin niin menneessä kuin nykypäivänä.

Pakolaisperheemme kolmessa sukupolvessa./Altash, Irak 1994