Se oli aika tarkalleen vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran törmäsin nimeen TryffDeli. Syksy ja sadonkorjuukauteen keskittyneet Sadonkorjuu 2013 -messut kolkuttelivat jo Lahden messukeskuskuksen ovia. Messuilla roolinani oli kokkailla näytöskeittiössä näytteilleasettajien tuotteista, heidän kanssaan. Aina niin mystiseltä tuntunut tryffeli oli raaka-aine, johon halusin ehdottomasti saada jonkinlaisen tuntuman. Ensin oli kuitenkin selvitettävä, mitä tai mikä se oikeasti onkaan?

Kaiken kertova wikipedia sekä lahtelaisen TryffDelin sivustot lähteinäni, vahvistui jo varmaksi mieltämäni fakta, tryffelien tieteelliseltä luokitukselta sienten kuntaan kuulumisesta. Tryffelien sukuun on liitetty jopa 72 eri lajia. Kallein näistä on valkotryffeli, jota kasvaa Italian Albassa. Hienoa, mutta jopa knoppailulta tuntuvaa turhaa faktaa (jota tosin monesti päähäni haalin). Onhan metsät sieniä pullollaan, joten miten juuri näitä lajeja peittää tuo mystisyyden verho? Päällimmäisiä syitä on kaksi: tryffelin hinta sekä niiden kasvaminen kokonaan maan alla. Tryffeli-sienten korkea hinta johtuu suureksi osaksi juurikin tästä poikkeuksellisesta kasvupaikasta ja sen tuomasta löytämisen hankaluudesta. Näitä sieniä ei löydäkään kumpparit jalassa, pärekori kädessä ja silmä tarkkana, vaan hyvän haluaistin omaavan sian tai koiran johdattelemana. Kyllä, tryffelien löytämiseksi tarvii jeesiä ja vielä pirun hyvänokkaista sellaista. Lähteideni perusteella sikojen käyttämisessä ongelmallista on se, että ne koittavat syödä löytämänsä sienet välittämöstä. Olisiko tämä siis syy, miksi TryffDeli on valinnut avukseen sikojen sijaan koirat?

Suomen ensimmäiset villitryffelit löytyivät niinkin myöhään kuin vuonna 2006, juurikin TryffDelin porukan italiasta tuoman lagotta romagnolo-rotuisen Ciro-koiran avustuksella. Kiitän Ciroa kaikkien Suomen kulinaristien ja ruokahifistelijöiden yhteisellä suulla. Kiitos! Avasit meille mahdollisuuden päästä nauttimaaan yhdestä maailman kalliimpiin raaka-ainaiseen kuuluvista herkuista täällä Suomessa. Ei Suomen rajat tryffeleiltä toki ennen tätäkään ollut suljettuna ja tuottaapa Murun Henri Alén puoli kiloa tryffeliä harvase viikko omiin tarpeisiinsa maailmalta; meiän tarpeisiimme.

Päivämääränä 4.10.2013 on syöpynyt muistiini tiukasti, eikä sieltä hevin häviä. Tuolloin pääsin ensi kertaa oikean kotimaisen tuoreen tryffelin makuun. TryffDelin Jaana Lamppu-Blick toi näytöskeittiöön mukanaan 8 grammaa kotimaista, maanalaista kultaa. Kolmesta neljään tonnia (siis 3000-4000 €!) kilolta maksava sieni herätti jonkinlaista syvää kunnioitusta. Liekö syynä ollut majesteetilliselta tuntunut kuljetustapa paperilla pehmustetussa lasisessa purkissa, sieraimiin kantautunut huumaava tuoksu vai tuo hinta, olin myyty välittömästi. Olen sitä yhä uudelleen aina, kun tryffelin eteeni saan. Maanläheinen, jotenkin lihaisa maku, on jotain sellaista, jota on vaikea mihinkään muuhun verrata.

Keskiviikkona, noin vuosi ensikohtaamisestani, olin jälleen kasvotusten tuon ruskean möykyn kanssa. Itse asiassa kuuden pienen pienen sellaisen. TryffDelin (lisätietoja löytyy:http://www.tryffdeli.com/fi/etusivu/) Jaanan ja Esan koirat olivat edellisiltana käyneet tryffelimetsällä ja löytäneet satokauden ensimmäiset aarteet. Ensisaalis painoi punnituksessa 12,5 grammaa. Kalkkitryffelleitä tuli siis noin viidenkympin edestä. Rahaa tärkeämpää tässä löydössä oli varmaan kuitenkin se, että se osoitti sieniä olevan tänäkin vuonna. Ja ne ovat aikasessa.

Suomen luonto on ihmeellinen ja rikas. Raaka-aineemme ovat maailman hienoimpia ja erittäin monipuolisia, ja mikä parasta, raaka-aineita on saatavilla ympäri vuoden. Nyt lähestyy taas se aika vuodesta, kun voin astella Lahden Vapaudenkadun herkkupuotiin, tilata päivän lounaskeiton, nauttia kupin paikallisen paahtimon tuorepaahdettua kahvia ja lähtiessäni ostaa matkaan palan mystisyyttä; kotimaisista tryffeleistä tehtyä sinappia tai hunajaa ja palata niistä kotona kokkaillessani ensimmäiseen yhteiseen kohtaamiseemme Lahden messuilla. Olen taas myyty!