Minun hameeni

Ehkä mun paras esimerkki tuosta hommasta ois se, että siihen aikaan mä kuljin hameessa. Itse asiassa mä vähitellen opin tykkäämään hameestani niin paljon, että mä pidin sitä heti kun vain löysin tekosyyn. Mä taisin jopa esitellä silloisen tyttöystäväni vanhemmilleni se päällä, sillä sopihan se ilmeisesti tyyliin.

Jännä juttu sitten on, että jollet itse ole pitänyt moista miesten hametta, et välttämättä tajua mikä sen juju on. Ihan alkajaisiksi, vaikka se on sun päällä kaunis, se ei tarkoita että olet jotenkin tyttö. Ei, vaikka yleensä miehen pitäisi kait mukamas olla frakissaan komea, ja naisen päin vastoin iltapuvussaan kaunis.

Kyllä mun hameen alla vaan oli ihan rehellisesti miehen kyrpä ja karvat aina, täysin huolimatta siitä että päällä oli nätti, elegantti, pitkä musta indu-hame. Mun miehisyys ei mennyt siitä hameesta yhtään mihinkään, vaan lähinnä korostui: kun mä tunsin itteni nätimmäksi, mun oli suorastaan jopa helpompi ja mukavampi toteuttaa mun omaa itteä. Mun korkeeta ääntä, silloin tällöin aika eläväistä ja päällekäypääkin ruumiinkieltä, sitä että mäkin joskus haluan tuijottaa jotakuta idioottia murhaavasti… Kaikkea sitä.

Kai sitä hyvältä saa näyttää?

Puhumattakaan siitä, että kun partajamppa valitsee hameensa oikein, se näyttää sopusuhtaisemmalta kuin ripakintuissaan. Housutkin yrittää miehellä peittää sitä kuinka surkean epäesteettisiä ihmisen jalat on, mutta pitkän hameen ei ole tossa voittanutta.

Tuollainen pieni leikittely sukupuolirooleilla vieläpä auttaa sua tekemään kaikenlaista keskustelunaloitusta, signalointia tiedostavuudestasi, ja muuta vastaavaa, sekä auttaa sua ottamaan kontaktia ihmisiin joihin et olisi edes muuten itse uskaltanut tai voinut tutustua.

Hameen kevyt sukupuolianalyysi

Nyt se sitten alkaa kuulua jo, että liitetäänhän siihen hameeseen silti tiettyjä feminiinisiä piirteitä. Joo-o, juuri niin vahvoja nuo sukupuolistereotyypit aina ovat. Ei minunkaan hameeni ollut koskaan neonkeltainen supertylliröyhelömini, vaan ensin industrial-henkinen musta, paksu puuvillahame, ja sitten BDSM-touhuihini luotto-ommeltu, hieman kupumaisempi vinyylivimpain. Aavistuksen verran feminiinisempi, mutta kyllä edelleen silti varsin ärhäkänäijäinen.

Vaan nyt jo tulisi vihdoin ymmärtää sekin, kuinka ambivalentti se miehen hame jo länsimaisessakin kulttuurissa voi olla. Se ei pitkänä, kauniina ja hyvinlasostuvanakaan mitenkään välttämättä edes Suomessa ole feminiininen juttu. Vaikka mun hameelle on vittuiltukin aikanaan huolella lähibaarissa, ja kovasti yritetty kiusata siitä kuinka mä mukamas yhtäkkiä olen tyttömäinen, lopulta se on aina syöpynyt täysin pahimmankin kiusaajani takaraivoon, että mun identiteetti todella on heteromies. Jos joku haluais koetella sitä, se tekis sen omalla riskillään. Ei tarttenu ees uhata tai olla aggressiivinen, vaan se nyt meni aika nopeasti aina perille, että mä olen Äijä. Vaikka hameessa tai tyköistuvissa vinyylipöksyissäni seuraan liityinkin.

Toisin sanoen, sen feminiinisen pukeutumisen ja feminiinisyyden suhteen ei tarvitse olla niin vahva kuin luulisit. Maskuliinisen pukeutumisen ja maskuliinisuuden suhteen ei sen enempää. Mä pystyn projisoimaan niin mittavan molon mun hameenkin alta että maailma loppuu, ja toisin päin mä olen nähnyt useammankin naisen jotka projisoi halutessaan täysin veretseisauttavan vulvan frakkinsa raosta. Ihan vaan kaikki heteroina jotka tietää mitä tekee.

Käännetääs se toisin päin…

Niinpä ainakaan se vaate ei siis tee susta yhtään sen enempää tai vähempää kun sä muuten oot, jollet itse anna sen tehdä. Tuon päälle isompi vaatevarasto sitten tunnetusti tekee aina vain hyvää.

Kaikkein hauskin juttu musta tuossa hamehommassa tosin on se, että sun ei tartte sitten aina olla niin stereotyyppinen äijä kun se on päällä. Mä esimerkiksi joskus huomasin, että on paljon helpompi tehdä tuttavuutta niin naisten kuin miestenkin kanssa, kun oli tuolla tavalla hiukka hassun feminiinisen oloinen. Sitten tohon oppi, ja oikeastaan musta tuli itsestänikin mukavampi ihminen kuin olisin muuten ollut. Pehmeämpi, helpompi, lähestyttävämpi kuten lähestyvämpi, ylipäänsä kaikkea sitä mitä yrmeä suomijätkän ihanne ei ole.

Yyberjärkevät tyypit varmaan osais tehdä ton ilman sitä hamettakin. Mutta useimmat, niin miehet kuin naisetkin, taitaa hiukka hyötyä terapiassaan siitä että käyttävät vaatetusta ja muuta ulkonäön muokkaustaan apuvälineenään, omaksuessaan tietyn roolin. Tai ainakin mulle luultavasti ois ollut suorastaan mahdotonta omaksua niin pehmeä rooli kuin missä olin ilman hametta.

Tytöt ja pojat ja välttämättömyys

Eh, mutta kas niin sitten vihdoin… Enkai juuri sanonut aika voimakkaasti, että hameet on tyttöjen juttu ja frakit poikien? Enkai ampunut juuri itseäni nilkkaan?

Itse asiassa en. Meinaten, mä annoin jo parikin esimerkkiä yllä, joissa niillä sukupuolirooleilla leikittiin vähän, eikä niiden tarvinnut silti hävitä mihinkään. Tuosta on vain pieni askel siihen, että leikitään vähän enemmänkin…ja heti sen jälkeen kaikki se kovinkin leikki yhtäkkiä muuttuu todellisuudeksi.

Tuosta on jopa yksi historiallinen esimerkki jo. Meinaten aikanaanhan nainen puvussa olisi ollut tismalleen yhtä käsittämätön, röyhkeä, ja suorastaan kuolemantuomionarvoinen hirvitys kuin nykyään on mies polvenkorkuisessa pinkissä hameessa. Se ei todellakaan aikanaan ollut normaalia. Mutta niin vain jo jostain 1910-20-luvuilta asti taitaa alkaa näkyä naisten pukuja, ja viimeistään 90-luvulla Madonna lopullisesti rehabilitoi jopa frakin, täydellisen naisellisen ultraseksikkyydensä välineeksi, josta kukaan ei edes halua valittaa.

Ei mieskään halua jäädä ilman!

Nuo rajat siis todella ovat täysin liukuvia, aina hirtosta pornoon ja takaisin, naissukupuolen pukeutumisessa. Toi me tiedetään jo. Eli miksei se vois olla ihan yhtä liukuvaa miehelläkin, housusta hameeseen ja takaisin?

Mun väitteeni itse asiassa on, että se todella voiskin olla niin. Ja muuten niin on monien kovimpien rokkarienkin—vai luuletko että edes hevistit, kovimpina rokkareina, vierasti pinkkejä ballerinakuteita? Varsinkaan 80-luvulla, kun monet niistä kovimmista hevibiiseistäkin tehtiin?

Eijei, otapa vain se punainen pilleri, ja sen mukanaan tuoma miesmekko. Meillä on jo niitä ihan käypiä ja yleisesti tykättyjä popkulttuurin muotoja kuten glam-rock, joissa leikitään miehenä vakiona feminiiniseksi ymmärretyllä pukeutumisella ja meikillä. Ainiin ja tosiaan, jopa perussuomalainen Dingo aikanaan otti tuosta genrestä vähintäänkin silkkikaulahuivinsa sekä vahvat kajalinsa, aikansa pikkutyttöjen ihkuttaen bändiä antaumuksella.

Sopii kysyä Dingo-fanilta, jotka alkaa olla parlamentaarikkoiässään nyt. Nuo tyttölaumat eivät todellakaan ajatelleet mitään ”kilttiä” Neumanista, eivätkä käsitteellistäneet häntä ensi sijassa feminiinisten piirteidensä kautta…

Elä suotta stressaa

Kyllä se mekko siis on miehellekin aika kiva asuste, etenkin kun se antaa kulkustensa jäähtyä siellä alla luonnolliseen kilttitapaan, ilman mitään turhia ahdistavia alushousuja. Kun katot peiliin miehenä, sulle sopiva mekko päällä, sä usein myös näytät aika hyvältä. Ja jos on vielä hyvä meikki päällä, miltei voisit luulla itseäsi televisiopoliitikoksi.

Oikeastaan ainoa syy miksi sä et miehenä pidä sitä hametta tai designer-mekkoa päälläs on se, että sä pelkäät näyttäväs toisten silmissä jotenkin pahalta. Tai kenties jotenkin jopa epäilet itseäsi; meniköhän mun erityisen tärkeästä mieheydestä—miten niin erityisen tärkeästä?—jotain pois kun mä näytän yhtäkkiä niin…likalta?

Herää todellisuuteen jo, mutta

Itse mä olen syönyt sen punaisen pillerini jo suunnilleen puoliksi. Jos mulle pantaisiin suunnittelijan tuottama, vaikuttava, hörhelöinen iltapuku päälle, mä en ekana miettis näyttääkö se naiselliselta. Mä miettisin näyttääkö se hyvältä mun päällä, kuvastaako se mua, voinko mä käyttää sitä tehokkaasti hyödykseni siinä mitä haluan, tuntuuko se hyvältä iholla, tykkääkö mun kulkuset olla sen sisällä, mitähän tyttöystävä ja paras kaveri tykkäis jos halaisin niitä siinä…

Sanalla sanoen, mä en miettis juurikaan sukupuolijuttuja hyvässä pukeutumisessa. En usko että useimpien pitäisikään.

Yhteiskunta, joka muuttukoon

Sitä toista puolikasta pilleristä mä en ole syönyt vielä, koska se uskoakseni olisi typerää. Nimittäin, niin kauan kun muut ihmiset yhteiskunnassa elättelevät typeriä pukeutumisnormeja ja seksuaali-ihanteita aina siihen asti että “casual friday” on harvinainen ihana poikkeus koodista, eipä sitä oikein voi tulla duunipaikalle topittomassa, läpinäkyvässä, neonoranssissa minikiltissäänkään. Ainakaan pikkareitta. Eli siis ei sitä yhteiskuntaakaan täysin voi jättää huomiotta.

Mutta silti viimein, perkele. Kyllä mä silti olen sen verran sukupuoli- ja pukukapinallinen, että musta kyllä ois kivempi työskennellä sillä puolella firmaa jossa on ne värikkäät miestenmekot, conchitat ja frakkinaiset. Jopa nudistikoodarit. Meinaten niin hassua kuin se ehkä olisikin, paljon vähemmän se pukumieskansa oikeasti tuottaa kun me nörtit.

Ja kun siis jo näkyy kuinka mielivaltaista se on mikä on hyväksyttyä, kyllä musta sitten kaikkien pieni henkilökohtainen kulttuurin kyseenalaistaminen olisi aiheen, ainakin kunnes työpaikalle saa tulla juuri niissä kuteissa joissa kävelisi omalla kadulla tai kenties lähtisi parhaisiin bileisiinsä. Toi venytys on musta jopa hiukka moraalinen velvoite itse kullekin, kunnes miehet kuten naisetkin sais pitää ihan mitä vaan päällään.

Julkisesti, ja ihan vain omasta vapaasta valinnastaan. Ei toi musta kyllä ole paljon pyydetty, eikä taatusti ainakaan alenna kenenkään työtehoa.