78 kiloo. Mä olen lomalla onnistunut lihoamaan 5 kiloa kuudessa viikossa. Toisaalta mä tiesin sen. Ja odotin sitä ja olin et fak it. Ja sitten kun näin vaa’aalla sen luvun, olin et fine. Ei haittaa. Olen ok. Ne on iloisia kesäkiloja, jotka ovat tulleet hauskojen muistojen lomassa….

Eli TÄYSIN oma vika.
kesän vika.
eli oma vika.

Mä oon 175 pitkä ja nyt sen iloiset 78 kiloo -> (lisää mutru naama tähän). Mä olen ruumiinrakenteeltani ollut aina laiha. Se on geeneissä. Nuorena sitä söi mitä vaan, niin en mä ikinä oikein lihonut. Toisaalta, teininä ja pariskymppisten alussa käyty  läpi syömishäiriö jolloin en syönyt muutakuin laittikokista ja valkoista marlboroa.. Niin sillä kenties oli osansa arpaan.. mutta sukuni on silti aina ollut laihahkoa sorttia. Nyt kun ikää tulee, kilot tulevat kun edes katsoo Berliinin munkin suuntaan. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut 69 kiloa. Noh sen osan kun en ollut sairaanloista 57 kiloa… Mutta se 69 kiloa on mulle tuntunut terveeltä ja normaalilta mun luiden päällä… Nyt se on miltei kymmenen kiloa siitä ihmisestä jonka tunnen.

”Mistä sä enää laihtuisit? Sä et oo lihava.” Ne jotka mut tuntee tietää, et mun vatsanseutu näyttää siltä et voisin synnyttää just kaksoset tai olen nielaissut potkupallon… Mulle tulee paino vatsan alueelle, tuskin ollenkaan naamaan ja Instagramissa saa itsensä näyttään vaikka vi**u kahdenkymmenen gramman barbienukelta, oikealla filtterillä.

Mulla on epämukava olo itseni kanssa. En tunne tätä vartaloa, että se olisi mun. Ei se olekaan. Se kuuluu herkkuburgereille. Itse tehdylle pizzalle. Mun kolmelle ilta wiskille tai sille pakolliselle punaviini lasille kun tuun töistä kotiin… Tai sille suklaapatukalle, jonka syön ennen nukkumaanmenoa. Onneks vaan syön yhden. En yhtätoista.

Olen käynyt salilla. Kävin. Ja viihdyinkin. Ekaa kertaa elämässäni. Kävin puolitoista vuotta ja olin niin onnellinen. Kiitos http://fressi.fi    Ai saatana. Aamulla paino jollekkin tunnille, missä ei ollut miltei ketään, illalla päälle reipas kävelylenkki. Olin todella onnellinen. Mutta puolitoista vuotta sitten, jouluna 2013 koin kovan henkilökohtaisen tragedian, jonka johdosta masennuin… Kävin läpi asioita puolen vuoden ajan, joiden johdosta mua ei kiinnostanut mikään… Sitten se salille paluu olikin jo niin vaikeaa, että tragediasta tuli tekosyy ja sitten kilojen takaisin tulemista tuli syy kaikkeen muuhun, joka meni elämässä pieleen.

Mun paras ystäväni, ToosaTV:n rikoskumppanini Nikola laihtui samalla kun mä aloin odottaamaan mun wiskivauvaani, 30 kiloa kovalla työllä. Mä tunsin suurta ylpeyttä. Tunnen vieläkin. Kadehdin itsekuria jolla se on itsensä kuntoon saanut. Hyvä NikoLa. Tosin olemma toistemme pahin pari. Osasimme suurina bilepäivinä houkutella toisemme jatkoille kuin jatkoille. Ja nyt, osaamme houkutella toisemme syömään tosi hyvin burgerin tai kaksi… Tosin seuraavana päivänä NikoLa painuu salille kuudeksitoista tunniksi kun minä taas en…

Mä vihaan liikuntaa. OIkeesti. Mä vaan vihaan sitä. Syypää olkoon puuduttavat liikuntatunnit ala-asteela, yläasteella ja lukiossa. Onneksi liikunnanopettajani tajusi, että ei musta ole urheilemaan.. Joten kävin monen tunnen kävelylenkeillä. Siitä kiitän liikunnanopettajaani…

Kävely on parasta mitä tiedän. Mä voisin ehkä kävellä Kiinaan jos joku ehdottaisi. Kävellessä mun ajatukset herää henkiin. ja tuntuu aina siltä kuin olisi matkalla johonkin parempaan.

Eilen kävelin kolme tuntia. Lupaus uudesta elämästä näin syksyn aluksi… Söin terveellisesti. En edes juonut iltawiskiä. Ja aamulla painoin 77 kiloa. Tosin yöllä Helsingissä oli niin kuuma aamu kuuteen asti, että varmasti hikoilin sen kilon…

MUTTA: Joulukunto 2014 -> (lisää räkänauru tähän kohtaan)

Ps. tämä artikkeli ei sisällä suoramarkkinointia, koska en oo saanu Fressiltä penniäkään, kunhan vähän kehun vanhaa saliani.