Mä olen nykyään avoimesti jossain määrin islamofobi. Tietty yritän erotella jihadistin pulleanseesteisestä islamilaisesta perusporvarista, mutta kyllä, mua ihan oikeasti pelottaa islam kokonaisuutenakin ainakin vähän.

Meinaten, erinäisiä uskontoja voidaan koetella kuitenkin ikävillä, suorilla kysymyksillä. Niin niiden opissa kuin kannattajiensa hulluudessakin, kuten perinnekäytännöissäkin. Kristinuskolle, ja varsinkin suomalaiselle evankelis-luterilaisuudelle ne kovimmat kysymykset on esitetty jo monta kertaa, lähtien työn pelastusarvosta ja päätyen jeesuksen historiallisuuteen. I should know, mä kasvoin kodissa jossa vanhemmat olivat tavallistakin sivistyneempiä juuri tuossa aiheessa.

Länsimaisen, sekularisoituneen kristinuskon vastaus kysymykseen on jo hyvin pitkään sitten ollut rehellinen, humaani, ja kaikkea muuta kuin jyrkän sotais-doktrinaarinen. Mulla on ollut tilaisuus elämässäni jo väittää vastaan ateistina parillekin evlut-kirkkoherralle, eikä heidän kanssaan ole koskaan tullut mitään varsinaisia ongelmia.

Mutta jos alkaisin puhkoa samaan tahtiin ja yhtä kovalla kärjellä islaminuskon perusteita, olen täydellisen varma että kävisi sama kuin Tanskassa muutamasta hassusta pilakuvasta. Mulla itse asiassa on jopa hieno minimipari+ vertailuksi tuosta, kun yksi lukiokavereistani oli elänyt Pohjois-Irlannin ongelmissa ekat elinvuotensa, ja toisaalta tutustuin eräillä jatkoilla muutamaan somaliin.

Kun frendin kanssa puhutaan aiheesta ”The Troubles”, tottahan sitä saa olla vähän varpaillaan. Tommoset uskonnollis-poliittiset, pitkäaikaiset vallatun maan ja heimovihan ongelmat on toki tosi herkkiä kulttuurisia juttuja, joissa tunteet lentää. Silti jopa tossa kaasulla ja systemaattisella kidutuksella käydyssä sodassa, mä ainakin osasin tepastella aiheen ympäriltä niin ettei musta tullut vihollista, vaikka irrottauduinkin aiheesta jossain määrin. Koskaan ei tarvinnut pelätä että kaveri tai sen kaveri tai isoveljet löis turpaan.

Toisin oli somaliseurani kanssa. Ensimmäisestä vinkistä että oon ateisti ja ymmärrän silleen vähän yli tai ohi myös vastapuolta riidassa, mut ensin heivattiin nopeasti ja fyysisesti ovesta ulos, ja myöhemmin vielä juostiin perään, lyömään nenä verille. Mikään järkevä keskusteluyhteys ei ollut mahdollinen pilkkuakaan sen jälkeen kun ilmaisin oman kantani uskontoon ja/tai en suostunut valitsemaan puoltani riidassa toisen mieleiseksi.

Noin sitten myös niin että valehtelin yllä hieman. Kysehän ei ollut somaleista, vaan Suomessa syntyneistä somaliperäisistä nuorista. Kolmesta sellaisesta, jotka sattumalta tapasin baarissa. Yksilöistä, jotka eivät ole edes joutuneet koskaan kokemaan sitä kurjuutta ja konfliktia joka heidän vanhempiensa synnyinmaassa tätä vihaa syöttää. He olivat kokeneet puhtaasti kulttuurisen ja uskonnollisen perimän, ja sitä kautta käyttäytyivät jopa yksilötasolla, Helsingin Meilahdessa, nyrkistä omaan nenääni, koraaniviittausten tukemana.

Minä en siis oikein voi ottaa teoriassa enkä käytännössäkään islamia ihan vain monoteismina muiden muassa. Kun se ei nyt vain oikein näytä olevan sitä. Teoreettisesti harmittomimmatkin sen kannattajat, kuten nuo kolme nuorta vielä siinä ryhmässä juuri ja juuri, näyttävät kannattavan periaatteita jotka ovat täysin vastakkaisia omille sekulaareille valistusarvoilleni. Ja kun tosiaan sitten on joskus jopa kyselty niitä pahempia kysymyksiä, kuten vaikkapa suhtautumista Muhammadin lapsimorsion esimerkkiarvoon, uskonnon suhdetta jihadistisluonteiseen kalifaattiajatteluun ja omaa asemaani kalifaatin alla, tai vaikka sitä pitäisikö apostasiasta todella heittää kiviä…

Mä en ole päässyt rajatusta kaveripiiristäni johtuen kysymään noita juttuja kun ehkä tusinan kertaa, mutta siinä näytteessä mikä mulla on, täysin poikkeuksetta vastaukset on failannu mun poliittiset ja eettiset periaatteet, sekä puolen aikaa johtaneet ilmeisen välttelevään ja/tai aggressiiviseen vasteeseen.

Niinpä, islam pelottaa mua. Mä olen selvästikin islamofobi. Enkä mä suostu uskomaan että se ois ihan vaan ennakkoluuloa, kun nenä tosiaan jo meni kertaalleen verille kyseisen uskonnon motivoimana, ihan täysin sekulaaritta syyttä. Väitän siis, että islamofobia on fobiaa samassa mielessä kuin akrofobia: järkevänkin ihmisen sopii pelätä korkeita paikkoja, koska niistä voi tippua, ja sitten lähtee henki.