Fennovoiman ydinvoimahanke oli (taas) vastatuulessa. Hankkeen vanhat torppaajat saivat uutta tuulta propelleihinsa Putinin uusimperialismin myötä. Katkera Ville Niinistö mustamaalaa Suomea minkä ehtii syyttämällä hallitusta suomettumisesta ja pelottelee energiariippuvuudella. Onneksi valtioneuvosto tästä huolimatta päätti juuri hyväksyä Fennovoiman täydennyshakemuksen äänin 10-7. Luonnollisesti hyväksynnästä seuraa kamala itku ja parku.

Niinistön Venäjä-nillityksestä voisi päätellä, että täysin suomalaisomisteinen ja EU:sta hankittu reaktori kelpaisi vihreille paremmin, mutta näinhän ei todistettavasti ole.

Vuonna 1990 Mikko Paunio kirjoitti varsin mainion Vihreä Valhe –nimisen kirjan. Paunion keskeinen viesti oli, että vihreät pelottelevat, vääristelevät ja suorastaan valehtelevat saadakseen lisää poliittista painoarvoa. Neljännesvuosisata myöhemmin, mikään ei ole muuttunut.

Sokea Reettakin näkee, että tälläkin kertaa kyseessä on lähinnä vihreiden keppihevonen heidän järjettömässä taistelussaan atomimyllyjä vastaan. Kaikki likaisimmatkin keinot käytetään, jotta ydinvoimaa ei rakennettaisi yhtään enempää. Ainoa suuressa mittakaavassa tuotettava päästötön energiamuoto kun ei vihreiden silmissä ole kosher.

Ydinvoimasta vihreät saivat lisäksi hyvän tekosyyn liueta Kataisen sosiaalisesta kokeilusta, jonka Stubb-parka sai vedettäväkseen. Vieläpä sopivasti juuri ennen ”vaalihumua”. Nyt vihreät ja vasemmisto voivat näppärästi leikkiä oppositiota ja haukkua kaikki ne päätökset, joita olivat itse sorvaamassa.

Äänestäjään tämä kikkailu tietysti uppoaa kuin säätösauva reaktoriin.

Ydinvoimasta yleisesti en ala nyt vääntää. Sen turvallisuudesta, tehokkuudesta ja jumalaisesta hyvyydestä löytää tietoa kun vähän viitsii katsoa Vihreää Lankaa pitemmälle. Hyvä vinkki on myös ottaa faktansa mielummin ydinfyysikolta kuin huolestuneelta taiteilijamummolta tai Simpsoneista.

Rosatom ei ole sen huonompi toimittaja kuin mikään muukaan. Loviisassa on jo pian 40 vuotta puksuttanut kaksi Neuvostoliittolaista VVER-440 –reaktoria, joihin myös Fennovoiman aikoma uusi AES-2006 -reaktori pohjautuu. Kaksi samantyyppistä reaktoria on rakenteilla Leningradin alueelle, joista ensimmäisen pitäisi olla käytössä jo ensi vuonna. Tuoreen kokemuksen uskoisi osaltaan helpottavan myös Fennovoiman hanketta.

Vihreä Lanka kirjoitti Rosatomin johtaja Sergei Kirijenkon kehuneen, että voimalahanke on erityisen hyvä liiketoimi, koska Rosatom toimittaa myös polttoaineen. Tämä on tietysti totta, eihän kukaan huonoon liiketoimeen ryhtyisi.

Polttoainetta Rosatomilta ostaa myös Fortum ja moni muu, onhan se yksi maailman suurimmista ydinpolttoaineen toimittajista, jonka polttoainevienti on noin 10 miljardia euroa vuodessa. Rosatomin kannalta on tietysti hyvä asia saada varma asiakas pitkäksi aikaa. Samasta syystä matkapuhelimia myydään kytkykaupalla, eikä se välttämättä ole yhtään sen kalliimpaa kuin puhelimen ja liittymän hankinta erikseen.

Polttoaineen hankinta Venäjältä aiheuttaa toki tiettyä riippuvuutta, etenkin jos polttoainesauvojen design on poikkeava. Kriisitilanteessa riippuvuus on kuitenkin paljon vähäisempi kuin suoraan sähköä ostettaessa. Jos hanat Venäjällä laitetaan kiinni, ei uutta voimalaa niin vain pystytetä.

Ydinvoimaloilla on usein varmuusvarastoja pitemmäksi aikaa. Esimerkiksi Fortumilla on Loviisassa muutaman vuoden käyttöä vastaava määrä polttoainetta. Polttoaine-elementtien valmistukseen teknisiä valmiuksia löytyy maailmalta esimerkiksi Iso-Britanniasta, jossa varmasti kyettäisiin tarvittaessa tekemään ”piraattikopioita” Rosatomin elementeistä.

Putinin touhuissa tällä hetkellä ei ole mitään hyvää. Venäläiset voisivat ottaa sen GLONASS:in pois takapuolestaan ja suunnistaa Ukrainasta hyvän matkaa takaisin omalle puolelleen. Kannatan Venäjän suhteen varsin tiukkaa ulkopoliittista linjaa ja toivoisin Suomen liittyvän ensi sijassa Natoon.

Tästä huolimatta minun on vaikea ymmärtää Rosatomin ja Fennovoiman yhteistyön tuomitsemista pakotekortilla.

Jokainen on nähnyt, miten hyvin esimerkiksi Kuuban tai Pohjois-Korean talouspakotteet ovat toimineet. Kansa kärsii, mutta niin ne roisto-kommunistit vain pysyvät pystyssä. Venäjä valtiona kärsii pakotteista paljon vähemmän kuin Kuuba ja Pohjois-Korea. Sillä on mahtavat luonnonvarat ja kauppaa voi käydä esimerkiksi Kiinan ja ”ympärysmaiden” kanssa.

Kansaa kiusaavat pakotteet kuitenkin vaikuttavat kansalaismielipiteeseen, enkä usko edes Putinin ryhtyvän uudeksi Staliniksi tai Kim Jong-iliksi. Elintarvikkeiden vientikielto ja oligarkkien pankkitilien jäädytykset ovat sellaisia toimia jotka vähentävät hallinnon tukea. Tehokkain keino olisi luultavasti sulkea Venäjä internetistä ja venäläiset pankkikortit Visan & MasterCardin verkosta.

Pitkäjänteisen teollisen yhteistyön estämällä kuitenkin ampuu lähinnä itseään jalkaan. Fennovoiman kaltaiset hankkeet eivät rahvasta pitemmän päälle kiinnosta, toisin kuin juuston saanti leivän päälle ja internetin toimivuus.

Rosatom järjestää uudelle ydinvoimalalle rahoitusta miljardeilla. Toisin sanoen Venäjältä pumpataan tänne miljardeja euroja, jotka alkavat tuottaa aikaisintaan vuonna 2024. Yli 70-vuotias Putin ei todennäköisesti ole enää edes hengissä silloin. Lähes sadan vuoden hanketta ei edes Venäjällä tehdä päivänpoliittisin perustein.

Mikäli lähitulevaisuudessa tulisi jotain niin vakavaa naapuririitaa, että kaikki yhteistyö menisi poikki, on meille tullut jo iso potti rahaa, eivätkä he ole saaneet mitään siitä vastineeksi. Ähäkutti. Ei siinä tilanteessa enää venäläinen omistuskaan paljoa paina jos rautaa aletaan työntää rajalle.

Ydinvoimahankkeet ovat vuosikymmenien jättiläisprojekteja, joiden pelkkään valmisteluun uppoaa miljoonia ja miljoonia euroja. Kyrsii katsoa miten Suomessa ydinvoimalla pelataan lapsellista päivänpolitiikkaa ja poukkoillaan kuin nuijapäät lammikossa.

Viimeksi keskiviikkona (17.9.) yrittäjyyden ja liiketoiminnan huippuasiantuntija vasemmistoliitto otti kantaa asiaan. Huonosti työllistävän ydinvoiman sijaan pitäisi suosia työllistävää energiantuotantoa.

”Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä – universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma”, totesi Albert Einstein. Pätee myös vasemmistoliiton puoluehallitukseen.

Koulussa oli aikanaan sellainen kammella pyöritettävä hankaussähköä tuottava kone (Wimshurstin influenssikone). Se varmaan sopisi hyvin vasemmiston suunnitelmiin. 300 000 työtöntä pyörittämään kampea, niin saadaan työllistävää ja uusiutuvaa kotimaista energiaa.

Se kollektiivinen ketutus mikä Fennovoimalle, TVO:lle ja etenkin Fortumille on viimeisten vuosien aikana ydinvoiman politisoinnista kertynyt luultavasti riittäisi jo yhden voimalan energiatarpeiksi.

Kaikkein parasta olisi, jos ydinvoimalupien käsittelyä järkeistettäisiin reippaasti, ainakin poistamalla siitä kaikki ”tarveharkinta” ja ”yhteiskunnan kokonaisedun” kaltaisella jokerikortilla pelaaminen. Valtioneuvosto toki voisi tehdä haettavasta ydinvoimaluvasta periaatepäätöksen pitkälti samanlaisella menettelyllä kuin tälläkin hetkellä.

Luvan voisi nykyisestä poiketen evätä vain, jos hakija ei pysty osoittamaan olevansa kykenevä rakentamaan laitosta siten kuin laki ja määräykset edellyttävät, suunniteltu paikka ei selvästi osoitettavissa olevalla tavalla sovi laitoksen sijaintipaikaksi, tai ydinjätehuollon järjestämisestä ei ole uskottavaa suunnitelmaa.

Miljardi-investoinnin tekevä yritys on itse ainoa oikea taho arvioimaan, onko laitoksesta saatavalle sähkölle riittävästi kysyntää tulevina vuosikymmeninä, ja tuleeko investointi muuten olemaan kannattava. Jonkin alan tuotantokapasiteetin rakentamisen luvanvaraisuus, joka perustuu ”yhteiskunnan kokonaisedun” kaapuun verhottuihin poliittisiin oikkuihin ja eturyhmäkähmintään, ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan eikä sivistysvaltioon.

Jos ennustettavuus isoissa investoinneissa on poliittisen teatterin vuoksi nollatasoa, niin kuka tänne sarvikuonojen maahan enää mitään investoi?

Ihminen on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen heimoeläin, jonka maailma perustuu vastakkainasetteluun ja saaliinjakoon. Niin älykkäitä ja rationaalisia kuin muka olemme, kaikkea moraalista toimintaa ja ajattelua viime kädessä ohjailevat satojen miljoonien vuosien aikana kehittyneet vaistot.

Vastakkainasettelua puhtaimmillaan edustavat taivas ja helvetti, mutta viime kädessä myös kaikki muut mielipiteet ja päätökset joita muodostamme. Binäärinen maailma ulottuu myös sinne, missä vaihtoehtoja on monia.

Asioidessani kaupassa mietin ensin haluanko pekonia vai en. Koska vastaus on (tietysti) kyllä, siirryn alitajuisesti miettimään jokaisen pekonipakkauksen kohdalla erikseen samaa kysymystä. Kyllä vai ei. En siis konkreettisesti tai edes tietoisesti käy läpi jokaista pekonipakkausta, vaan saatan ajatella jonkun kohdalla suoraan ”kyllä”.

Heimoajattelu ohjaa meitä siihen ryhmään, jossa vastakkainasettelu muiden kanssa on mahdollisimman pientä. Aiemmin meitä ohjasi lähinnä maantiede, mutta nykyään yhä enemmän henkinen vastakkainasettelu.

Saaliinjako taas on hyvin keskeinen piirre minkä tahansa lauman elämässä, myös ihmislajin. Susilaumassa saalis jaetaan vaistonvaraisten periaatteiden mukaan. Kun ihminen keksi puheen, syntyi samalla ensimmäinen poliitikko, joka perusteli miksi hänen tulisi saada suurempi osuus mammutista, vaikka ei ollut edes metsällä.

Näiden kolmen peruspiirteen, eli vastakkainasettelun, heimoajattelun ja siihen liittyvän saaliinjaon lisäksi, meillä on (ainakin) myös luontainen kilpailuvietti, epäluuloisuus vierasta kohtaan ja muutoksen pelko.

Lopulta kaikki mielipiteemme pohjautuvat näihin primitiivisiin vietteihin. Omaksumme asenteita ja ”imemme moraalia” koko elämämme ajan. Opittu muodostaa pohjan, joka yhdistettynä luontaiseen oman edun ajamiseen ja itselle mieluisimman heimon löytämiseen johdattaa kaikkea päätöksentekoa.

Vuosituhansien aikana kertynyt kulttuurillinen pääoma erottaa meidät apinoista, mutta ei poista vaistojen merkitystä. Se, mitä olemme lyhyen elämämme aikana oppineet päinvastoin luo tiedostamatonta pohjaa ihmisen tulkinnoille maailmasta. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että tähän asti eletty elämä on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme nyt.

Kukaan ei loppujen lopuksi ”ajattele” itse, eikä se olisi edes mahdollista. Kaikki se, miten asioihin suhtaudumme on vain tulkintaa todellisuudesta. Vaikka lähtökohta olisi universaali ”1+1=2”, niin tuloksesta vedettävät johtopäätökset ja niitä seuraavat teot ovat yksilöllisiä. Saman tiedon pohjalta ihmiset kykenevät tulemaan täysin päinvastaisiin lopputuloksiin, vaikka olisivat kuinka ”loogisia”. Talouspolitiikka tai historiantulkinta ovat hyviä esimerkkejä.

Ihmismielen hienoin kyky on selittää itselleen ”rationaalisesti” näiden alkukantaisten tulkintojen lopputulos. Eräskin poliitikkoystäväni sanoo aina perustavansa päätökset puhtaasti faktoihin. Jos asiasta pystyy olemaan eri mieltä, kyseessä ei ole kuitenkaan ole fakta vaan tulkinta. Ihminen pitää murhaakin oikeutettuna, jos se on riittävän vahvasti sidoksissa hänen omaan etuunsa, heimon etuun tai kohdistuu riittävän voimakkaan vastakkainasettelun toiseen osapuoleen.

Voit tehdä päätöksen hankkimasi tiedon perusteella, mutta silti valinnan ja myös vastaanotetun tiedon tulkintojen pohjalla ovat loppujen lopuksi opitut asenteet ja alkukantaiset vaistot.

Erilaiset feministit ja marxistit pitävät (länsimaista ja patriarkaalista) kulttuuria ja siihen liittyviä ulkoisia vaikutteita kaiken pahan alkuna, mutta toisaalta sivuuttavat alkukantaisten vaistojen ja biologian merkityksen kokonaan.

Lisäksi täytyy muistaa, että tuhansien vuosien kulttuurievoluution synnyttämillä piirteillä täytynee olla jokin syy. F.A. Hayek vertaa kulttuuria luontoon. Myös käärmeillä, skorpioneilla ja madoilla on paikkansa ekosysteemissä. Mikäli ne yhtäkkiä sieltä katoaisivat, olisi seurauksena ekologinen katastrofi.

Samat ihmiset vastustaisivat henkeen ja vereen luonnon muokkaamista mieleiseksi, mutta kaikkivoipaisuuden harhassaan kuvittelevat ”korjaavansa” satojen tuhansien vuosien aikana spontaanisti kehittyneen järjestelmän ilman katastrofaalisia sivuvaikutuksia. Tsk tsk.

Yhteenvetona väitän, että kaikki ihmisen ajatukset ja teot ovat siis pohjimmiltaan subjektiivisia, eli perustuvat yksilön omaan tulkintaan. Miten näihin ajatuksiin tulisi suhtautua on täysin eri kysymys, johon en nyt lähde sen kummemmin syventymään. Käsittelen tässä kirjoituksessa valintoihin ja asenteisiin johtavia syitä, enkä ota suuremmin kantaa seurauksiin.

Politiikka ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin heimojen välistä saaliinjakoa ja vastakkainasettelua osana ”suurempaa heimoa”. Saaliinjako ei ole siis tässä yhteydessä pelkkää omaisuutta, vaan ylipäänsä oman ryhmän ylivaltaa sen suhteen, miten koko yhteisön tulisi toimia.

Sosialismin suuri innovaatio oli keksiä heimo, johon suuri massa saattoi liittyä, luoda äärimmäisen mustavalkoinen vastakkainasettelu ja vaatia omalle heimolleen suurempaa osaa yhteisestä saaliista. Vetoaminen niin moneen primitiiviseen ominaisuuteen yhtä aikaa on selvästi ollut tehokasta. Toinen vastaava menestystarina oli sosialismin kansallisversio.

Vastavoimana politiikassa taas ovat kaikki ne heimot, jotka kokevat jäävänsä saaliinajossa tappiolle. Yksi puolue haluaa ajaa ruotsinkielisten, toinen maanviljelijöiden ja kolmas uskovaisten etua. Luonnollisesti mukana on erilaisia nyansseja, kuten muutosvastarintaan tai epäluuloon vieraita kohtaan vetoavat liikkeet.

Yksilön kannalta politiikka on aina ongelmallista sen vuoksi, että riittävän suuri määrä ihmisiä ei koskaan voi kuulua samaan heimoon. Päätöksenteossa yhden heimon asenteet ja säännöt pakotetaan kaikille muille. Jos järjestelmä on täysin yhden ideologian tai henkilön hallinnassa, ovat väkivalta ja pakkokeinot väistämättä arkipäivää.

Liberalismin on perinteisesti ollut äärimmäisen vaikea vedota näihin primitiivisiin tunteisiin ja sen myötä massoihin. Heimo joka ei halua pakottaa saaliinjakoon, ei halua luoda vastakkainasettelua, eikä varsinaisesti olla edes heimo, vaan joukko yksilöitä. Toki vastakkainasettelua on saatu aikaan, mutta se ei varsinaisesti kuulu niinkään ideologiaan kuin poliittiseen peliin. Yksilökeskeinen liberalismi on moderni poikkeus heimoajatteluun.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa, ja politiikka sen mukana. Perinteisesti heimojako on ollut hyvin yksinkertainen. Ensi sijassa on oma lähipiiri, oman kylän väki, ehkä oma yhteiskuntaluokka ja lopuksi valtio. Nyt modernin teknologian myötä jokainen voi valita oman heimonsa yhä helpommin.

Syötkö lihaa? Pidätkö autoilusta? Kannatatko markkinataloutta? Vastustatko ydinvoimaa? Oletko huolestunut saimaannorpista? Uskotko Jumalaan? Himoitsetko My Little Ponyjä?

Siinä missä ennen heimon löytyminen oli monimutkainen kompromissi, voit löytää itsellesi sopivan viiteryhmän vaikka jokaiselle asialle erikseen. Kaikki heimot ovat vain klikkauksen päässä.

Jatkossa mikään puolue ei voi vastata ihmisten moninaisiin heimovalintoihin. Tämä näkyy jo nyt, kun aktiivisimmat kansanliikkeet syntyvät yhden asian taakse poliittisen kentän ulkopuolella. Samaan aikaan puolueiden sisäinen jako on usein suurempi kuin puolueiden välinen jako.

Heimoajattelu on kehittynyt meille viimeisenä ja luultavasti se myös muuttuu ensimmäisenä. Ehkä tulevaisuudessa emme kaipaa enää valtioita tai puolueita, vaan ainoastaan samanhenkisten ryhmiä joihin voimme vapaaehtoisesti kuulua.

 

ps. En ajattele tämän muutoksen tapahtuvan yhdessä yössä

 

 

 

Demarien varapuheenjohtaja Sanna Marin ja tuore kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) keskustelivat konservatismista ja liberalismista viime keskiviikon A-studiossa. Lepomäen mukaan hyvinvointivaltio ei ole luonut yhtään innovaatiota, mutta Marin muistutti napakasti äitiyspakkauksen ja kouluruoan olemassaolosta.

Marin oli tässä osittain oikeassa. Hyvinvointivaltio luonut paljon innovaatioita, joskaan ei varsinaisesti siinä mielessä kuin demarit ajattelevat.

Määritelmällisesti innovaatio tarkoittaa jotain uutta tai olennaisesti parannettua ja (nimenomaan) taloudellisesti hyödyllistä, joka lienee liike-elämässä oppinsa saaneen Lepomäenkin mielikuva innovaatioista. Vaihtoehtoistuotto huomioon ottaen taloudellisesti hyödyllisiä hyvinvointivaltion luomia innovaatioita ei tule itsellenikään juuri mieleen.

Sanna Marinin esimerkit taas ovat niin sanottuja sosiaalisia innovaatioita. Ne tarkoittavat käytännössä sitä, että joku poliitikko, virkamies tai vaikka kansalaisaktiivi keksii uuden palvelun tai muun hyödykkeen, jota voidaan tarjota ihmisille ”ilmaiseksi”.

Ilmaisen tavaran tai ruoan jakaminen äänestäjille ei kuitenkaan ole mikään varsinainen innovaatio. Panem et circenses, eli leipää ja sirkushuveja on tuttu käsite jo antiikin Roomasta. Ihmisille ovat valtio ja valtaapitävät jakaneet mannaa enemmän tai vähemmän koko historian ajan.

Äitiyspakkauksen, kouluruoan ja muiden hyvinvointivaltion tuotosten varsinainen innovatiivisuus ei ole niinkään sosiaalista, ei varsinkaan taloudellista, vaan ensi sijassa poliittista.

Quintus Tullius Cicero kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten kuinka voitetaan vaalit. Hänen mielestään oleellista oli ymmärtää äänestäjien motiivit. Ensin äänestävät ne, jotka ovat kiitollisuudenvelassa ehdokkaalle. Toiseksi ne, jotka toivovat saavansa etuuksia ja vasta kolmantena ne, jotka antavat äänensä omasta harkinnastaan.

Hyvinvointivaltion keskeisin innovaatio on tuotteistaa Ciceron ajatus, viedä se koko yhteiskunnan tasolle ja tehdä siitä pelkän vaalilahjonnan sijaan kokonaisvaltainen järjestelmä.

Äitiyspakkaus on äärimmäisen hyvä esimerkki tällaisesta poliittisesta innovaatiosta. Kaikki rakastavat äitiyspakkausta. Kotiin tulee ”ilmainen” lahja valtiolta, jossa on kaikkea tuiki tarpeellista. Jos pakkausta ei jostain syystä halua, saa mukavat 140 euroa puhtaana käteen.

Alun perin äitiysavustus tarkoitettiin vähävaraisille synnyttäjille, mutta jo reilun vuosikymmenen jälkeen se tuli kaikkien äitien saataville. Nyt meillä on jo monta sukupolvea vanhempia ja isovanhempia, jotka kaikki ovat saaneet ilmaisen ja ihanan etuuden valtiolta.

Edes minä en uskaltaisi kyseenalaistaa äitiyspakkauksen mahtavuutta. Se ei olisi pelkästään poliittinen itsemurha, vaan saisin luultavasti myös konkreettisesti selkääni. Pelkästään hyvinvointivaltiota yleisesti kyseenalaistamalla olen jo saanut vihamiehiä (sekä –naisia) ja vähintään jonkinlaisen kylähullun maineen.

Etuuksien ohella meidät asetetaan myös kiitollisuudenvelkaan mahdollisimman hyvissä ajoin. Jos saisin kympin joka kerta, kun joku muistuttaa, miten itsekin olen saanut ilmaisen koulutuksen, olisi tämä tuulimyllyjä vastaan taistelu ihan kannattava uravalinta. On aivan turha mainita, että mitään varsinaista vaihtoehtoa ei ollut.

Hyvinvointivaltion innovaatiot ovat vähän kuin vitsiksi vedetty S-ryhmän bonus. Kansa on tyytyväinen kun maksamalla posketonta ylihintaa kaikesta voi saada puoli prosenttia ”hyvinvointipoonusta”. Keskittäminen kannattaa!

Ehkä paras osa tätä hyvinvointivaltio-innovaatiota on kuitenkin se, että kun järjestelmää on muutamia kymmeniä vuosia pyöritetty, ei oikein kukaan pysty enää kuvittelemaan mitään muuta.

Edes tupakka, alkoholi tai heroiini eivät aiheuta niin pahaa psyykkistä riippuvuutta kuin hyvinvointivaltio. Ajatus pienestäkin julkisten menojen leikkauksesta saa ihmiset näkemään ilmestyskirjan petoja.

Ilman äitiyspakkauksen vaatteita ja kondomeja kaduilla pyörisi alastomia mukuloita ja kaikilla vanhemmilla olisi AIDS. Isommat lapset kuolisivat nälkään kouluruoan puutteessa. Vanhukset joutuisivat välittömästi laitoksista katuojaan. Yksityiset sairaalat tappaisivat kolmasosan väestöstä ruttoon. Toinen kolmannes joisi itsensä hengiltä, kun olutta myytäisiin yhdeksän jälkeen ja baarit saisivat olla neljään asti auki ilman virallisesti hyväksyttyä tasokasta ohjelmaa.

Ansiosidonnaisen lyhentämisen vuoksi työttömien armeija laahustaisi kaduilla ja söisi nälkäänsä aivoja. Yleissitovien työehtosopimusten puutteessa kaikki työntekijät kahlittaisiin louhoksille ja pakotettaisiin kuuntelemaan päivät pitkät Robinia. Arbeit macht frei, sanoisi yrittäjä ja löisi orjia piiskalla.

Muuten niin täydellisen pirullisessa järjestelmässä on kuitenkin yksi heikko kohta.

Tuhannet ”innovaatiot” maksavat yli 100 miljardia euroa vuodessa, ja velkaa pelkästään valtiolla on toinen mokoma. Samaan aikaan veroja maksetaan enemmän kuin mafialle suojelurahaa. Kuitenkin jokainen palvelu ja etuus koetaan elintärkeäksi, eikä mistään haluta tinkiä.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli ymmärtääkseen, että ennen pitkää joulupukin säkissä tulee pohja vastaan.