Luvat käyvät kukkarolle

Sääntely ja luvanvaraisuus nousevat aina välillä otsikoihin, mutta unohtuvat nopeasti. Harva suo enää mitään ajatusta Trafin uusille lennokki-ilmailun säännöille, kuljetusalan liikenneluville tai pesuaineelle, jota ei saa myydä ilman asianmukaista pakkausta.

Välinpitämättömyys on ymmärrettävää. Suurta yleisöä oikeastaan mikään yksittäinen sääntö tai luvanvaraisuus ei koske, ja ne ihmiset joita se koskee sopeutuvat siihen pakon edessä. Kyseessä on hieman vastaava kiusa kuin muovipakkaus, jota ei saa auki kuin saksilla. Turhautuminen unohtuu samalla sekunnilla kun uusi lelu on kädessä.

Nämä yksittäiset pienet ärsyttävyydet yhdessä ovat kuitenkin äärimmäisen vakava ja kallis ongelma yhteiskunnan kannalta. Kaikki sääntely on äärimäisen laaja ja monimutkainen aihe, joka käsittää koko elämän syntymästä kuolemaan, joten keskityn nyt ammattien luvanvaraisuuteen.

Suomessa on pitkälti toistasataa ammattia ja elinkeinoa jotka ovat luvanvaraisia. Luvat tarvitaan aina autokatsastuksesta öylätin myyntiin. Lisäksi useilla aloilla on erilaisia ylimääräisiä pätevyysvaatimuksia ja pakollisia ilmoituksia, kuten aina yhtä ihanat omavalvontasuunnitelmat. Pelkästään ravintolan perustaminen vaatii kymmenkunta eri lupaa.

Luvanvaraisuuden kustannuksia on vaikea laskea tarkkaan, koska emme voi tietää, miten joku ala olisi kehittynyt ilman sääntelyä. Yhdysvalloissa asiaa on kuitenkin voitu tutkia (mm. Kleiner & Krueger 2010 ja 2013), koska eri osavaltioissa on erilainen lainsäädäntö, vaikka olosuhteet ovat muuten rinnasteisia.

Löydösten mukaan luvanvaraisuus aiheuttaa Yhdysvaltojen kansantaloudelle vuosittain 100 miljardin tappiot menetettynä tuotantona. Lisäksi ”tarpeetonta” tulonsiirtoa luvanvaraisille aloille syntyy vuosittain n. 300 miljardia dollaria.

Työpaikkojen määrä kasvaa 20% hitaammin luvanvaraisilla aloilla verrattuna osavaltioihin, joissa sama ala ei ole luvanvarainen. Arviossa on otettu huomioon osavaltioiden yleinen työpaikkojen lisääntyminen. Luvanvaraisuuksien myötä menetettyjen työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa on arvion mukaan 2,85 miljoonaa.

Suomen BKT:hen suhteutettuna kyseessä olisi lähes 1,4 miljardin euron vuosittainen menetys tuotannossa ja 4,2 miljardia ”tulonsiirtoa”. Työvoimaan suhteutettuna menetettyjä työpaikkoja olisi ainakin 50 000. Nämä luvut ovat toki täysin hatusta vedettyjä, koska suora rinnastus on mahdotonta. Ne antavat kuitenkin suuntaa menetyksistä.

Tulonsiirto tarkoittaa sitä, että säännellyillä ja luvanvaraisilla aloilla kilpailu on vähäisempää, jolloin hintoihin tulee ilmaa. Kanadalaisessa tutkimuksessa aiemmin vapaan ammatin luvanvaraistaminen nosti ansioita keskimäärin 27 prosenttia.

Tähän päälle voinee laittaa kauppakamarin arvion, jonka mukaan suomalaisille yrityksille tulee vuosittain 900 miljoonan euron ylimääräinen hallinnollinen taakka sinänsä tarpeettomasta byrokratiasta. Myös Trafin, Valviran, Eviran ja muiden vastaavien puulaakien toimintamenoista tulee veronmaksajille satojen miljoonien kustannus, josta yksin Trafin menot ovat lähes 140 miljoonaa euroa vuodessa.

Usein järjetöntäkin luvanvaraisuutta perustellaan laadulla ja turvallisuudella. Eihän kukaan halua tulla valelääkärin hoitamaksi tai päätyä jonkun ”raimopäätälon” lentoyhtiön asiakkaaksi. Franz Kafkan Oikeusjuttu –romaania mukaillen: ”ei kaikkea tule pitää järkevänä, sitä on pidettävä vain välttämättömänä”.

Valitettavasti luvanvaraisuus ei tutkimusten mukaan edes paranna laatua tai turvallisuutta verrattuna pelkkään sertifiointiin.

Esimerkiksi sähköasennuksiin liittyviä onnettomuuksia oli eniten juuri siellä, missä sähköasennusten tekeminen on luvanvaraista. Kalliiden ”lupa-asentajien” sijaan ihmiset käyttävät pimeää työvoimaa tai tekevät enemmän omia virityksiä.

Yhdysvalloissa hammaslääkärinä toimiminen on tietyissä osavaltioissa luvanvaraista, mutta toisissa kuka tahansa tutkinnon omaava voi perustaa oman klinikan. Tutkitusti ainoa ero asiakkaan kannalta on luvanvaraisten korkeampi hintataso ja huonompi saatavuus.

Lupien sijaan tulisi suosia sertifiointia, ja sitäkin vain hyvin harkitusti. Sertifiointia on siis esimerkiksi se, että jollain alalla vaaditaan tutkinto tai muu sertifikaatti pätevyydestä, mutta ei mitään erillistä lupaa kaupalliseen toimintaan. Jokainen proviisori voi perustaa apteekin ja jokainen ajokortillinen ajaa taksia.

Myös sertifiointia tulee käyttää äärimmäisen harkiten. Turhasta sertifioinnista hyviä esimerkkejä ovat ”kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyys” ja kahden vuoden anniskelukokemuksen tai vuoden koulutuksen vaatiminen viinin tarjoiluun.

Merkittävä kustannus yhteiskunnalle tulee myös siitä, että täysin triviaaleihin työtehtäviin vaaditaan jokin muodollinen pätevyys. Jokainen lääkäri, hoitaja tai vaikka vartija voi miettiä, mitä sellaisia arkirutiineja hän työhönsä liittyy, mitä ei voisi kuka tahansa pienen opastuksen jälkeen suorittaa.

Pelkästään tarpeettomat pätevyysvaatimukset, luvat ja muu byrokraattis-protektionistinen riesa aiheuttavat vuosittain miljardien turhat kulut ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetykset. Kun päälle lisätään korkeat verot ja joustamattomat työmarkkinat, päästään aika nopeasti jyvälle siitä, miksi tälläkin hetkellä yli 200 000 ihmistä istuu työttömänä.

ps. Vasemmistolle porkkana: Sääntelyn vähentäminen voisi piristää kansantaloutta jopa niin paljon, että ikävät sosiaaliturva- ja palvelumenojen leikkaukset jäävät hamaan tulevaisuuteen.