Joudun tuon tuostakin tilanteisiin, joissa minun on mietittävä sanojani tarkasti. Tämä johtuu siitä, että termi mentalisti tunnetaan huonosti ja sen varjolla harjoitettava viihde uppoaa monissa tapauksissa syvemmälle kuin oli tarkoitus. Minulta on kysytty vuosien varrella apua tupakoinnin lopettamiseen, laihduttamiseen (eivät ilmeisesti ole nähneet minua), nukahtamiseen (minulla on ollut 10 vuotta univaikeuksia) sekä tietenkin tulevaisuuden ennustamiseen ja tuonpuoleisen maailman tutkimiseen. Monet ovat olleet jopa pettyneitä, kun kieltäydyn ja totean lakonisesti, että kaikki mitä teen on vain harjoiteltuja taitoja eikä minulla todellakaan ole kykyä ennustaa tulevia asioita. Jos olisi niin en käyttäisi aikaani esitysten kirjoittamiseen ja esittämiseen vaan istuisin kotona täyttämässä lottokuponkeja.

Ristiriitaisuutta lisää se tosiasia, että työskentelen alalla, jossa valehtelu ja vääristely kuuluu ammattiin. ”Tässä on tyhjä laatikko, hihoissani ei ole mitään ja tämä on ihan tavallinen korttipakka” ovat taikurin kolme yleisintä valhetta. Itse asiassa koko viihdebisnes perustuu eräänlaiseen valkoisten valheiden verkkoon. Me valehtelemme nimemme, usein ikämme ja korjaamme naamaamme joko photoshoppaamalla tai joskus myös plastiikkakirurgin avulla. Suodatamme taustatarinamme ja keksimme myyvän brändin, jonka kärjessä joko oma nimemme, bändimme nimi tai elokuvan nimi kiitävät kärjessä. Kuitenkin tämä kaikki on osa meidän ja yleisömme välistä sopimusta. Yleisö tietää, että kaikki mitä showmaailmassa tapahtuu ei ole totta eikä yleisö edes halua suuressa määrin tietää totuutta kaikesta. Tähän samaan muuten perustuu sekin, että suurin osa yleisöstä ei halua tietää taikatemppujen salaisuuksia, koska salaisuuden selvittyä seuraa aina pettymys. ”Tossako se selitys oli?”. Sama pettymys seuraa usein, jos henkilön oikea nimi, meikitön kasvokuva ja tieto hänen nuoruuden rattijuopumuksestaan käyvät ilmi. Emmehän halua fanittamamme henkilön olevan ihminen.

Minua helpottaa ajatus, että kaikki ihmiset valehtelevat ja vieläpä päivittäin. Valhe on määritelmällisesti helppo. Se tarkoittaa tietoisesti kerrottua virheellistä informaatiota. Kerromme lapsillemme joulupukista, tontuista ja hammaspeikoista tietäen, että se on valhetta. Ne ovat kuitenkin niitä valkoisia valheita, jotka eivät loukkaa eivätkä tuota kellekään mitään pahaa. Samoin näen roolini lavalla. Valkoiset valheet ja totuus sekoitettuna ovat osa showta, osa kokonaisuutta jonka tarkoitus on saada yleisö hyvälle mielelle ja irti arkitodellisuudesta. Kaiken lisäksi viihdebisnes on ainoa ala, jossa valehtelun tiedetään olevan osa bisnestä ja jossa bisneksen tekijätkin myöntävät, että näin on. Kaikki tietävät, että poliitikot puhuvat jatkuvasti meille paskaa, mutta eivät koskaan missään suostu sitä myöntämään. Urheilussa ainakaan minä en ole vuosiin enää uskonut ”puhtaisiin urheilijoihin”, mutta silti tämä kuuma peruna on lähes tabu urheilijoiden keskuudessa. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa katsoa ainakin dokumentit Sinivalkoinen valhe ja The Armstrong Lie, jonka jälkeen kysymyksiä ainakin hiihdon ja pyöräilyn osalta jää melko vähän.

Kaikesta tästä huolimatta myös viihdebisneksessä on rajansa valehtelulla. Me hyväksymme esipyörtyjät, jotka aikanaan Frank Sinatra lanseerasi. Me hyväksymme faniklubien valtaamat listasijat, jopa sen, että joku ostaa youtube-videoilleen katsojia Aasiasta. Sen sijaan me emme enää hyväksy sitä, että joku laulaja ei olekaan itse laulanut laulujaan tai kirjailija ei olekaan itse kirjoitanut kirjojaan. Silloin koemme tulleemme petetyksi ja usein silloin yleisön lisäksi petetyksi kokee tulleensa muutkin yhteistyökumppanit sekä media. Näitä tapauksia on historiassa monia. Ehkä yksi suurimmista viihdebisneksen kusetuksista oli aikanaan Milli Vanilli. Kahden komean, hyvin itseään lavalla esilletuovan, mutta täysin laulutaidottoman kaverin duo, joka nousi jenkkien listaykköseksi ja palkittiin myös Grammyllä, jonka jälkeen kaikki paljastui. Fabrice Morvan ja Rob Pilatus eivät itse laulaneet levyillä sanaakaan. Tämä johti lopulta siihen, että levy-yhtiö purki sopimuksen, fanikerhot lopettivat toimintansa ja jotkut jopa vaativat korvauksia petoksesta. Grammy noudettiin takaisin ja tarunhohtoinen duo katosi maan alle. Monien tapahtumien jälkeen syntyi Real Milli Vanilli albumi, joka ei menestynyt ja melkein vuosikymmen myöhemmin kaksikko yritti itse vielä laulaa ja tehdä oikean albumin, mutta se oli jo liian myöhäistä. Rob Pilatus oli ryöpytyksen myötä menettänyt otteensa elämään ja oli vakavasti riippuvainen huumeista. Pilatus löytyi kuolleena hotellihuoneestaan huhtikuussa 1998 ja kuolinsyyksi paljastui alkoholin ja lääkkeiden yliannostus. Back and Attack albumia ei koskaan julkaistu.

Yllä kerrottu stoori on osoitus, että valkoisen valheen ja todellisen petoksen välinen raja on lopulta hyvin häilyvä. Elokuvissa on käytetty kautta historian ääninäyttelijöitä, jotka ovat dubanneet oikean näyttelijän heikkoa lausumista tai äänenkäyttöä. Musiikissa on tälläkin hetkellä artisteja, jotka ovat livenä hyvin heikkoja laulajia, mutta studio-olosuhteissa heidän laulunsa saadaan julkaisukelpoiseksi. Lopulta Milli Vanillikin alkoi pienestä valkoisesta valheesta, jossa tuottaja Frank Fabian tiesi hyvät laulajat ja hyvännäköiset tanssijat ja keksi, että jos toiset tanssii ja toiset laulaa, mutta kuvassa näkyy vain tanssijat laulamassa niin teemme tästä todellisen hitin. Ja niin he tekivät, mutta askel askeleelta valkoinen valhe riistäytyi käsistä ja lopulta oltiin tilanteessa ettei takaisin enää voinut kääntyä. Valhe paisui ja paisui, kunnes se räjähti silmille.

Ihminen on lopulta laumaeläin, joka tekee lupauksia ja liittoja rikkoen niitä oman etunsa nimissä. Se on todennäköisesti ollut osa selviytymistämme evoluution edetessä. Olemme oppineet levittämään tietoa, suodattamaan tietoa ja siinä ohessa muuntamaan tietoa. Bisnes lähes alalla kuin alalla on tiedon antamista asiakkaalle, joka saatuaan tiedon suodattaa sen ja tekee päätöksen yhteistyön aloittamisesta ja palvelun ostamisesta. Koska meillä on säännöt ja käsitys siitä mikä on sopiva määrä väritettyä totuutta ja valkoisia valheita niin emme ajaudu kovinkaan usein suuriin riitoihin. Silti näitä rajoja venytetään koko ajan ja myös rikotaan koko ajan. Siksi olisi hyvä, että itse kukin pohtisi omalta osaltaan paljonko on hyväksyttävää ja milloin valhe ei enää palvele itse asiaa vaan johtaa harhaan. Lopulta todellisuus on usein liian tylsää ihmismielelle. Siksi olemme keksineet tuhatmäärin tarinoita, jotta mielikuvituksemme saa polttoainetta.

”Totuus on harvoin puhdas, yksinkertainen se ei ole koskaan” – Oscar Wilde

Pete Poskiparta (onkohan se oikea nimeni?)