Aikaisempi artikkelisarjan osa: 1/3 – Käsitteet

Lukijoille selvennykseksi täytyy kerrata tämän artikkelin pohjimmainen idea: Teoriassa suunnitelmatalouden ei tarvitsisi olla sosialistinen, tai markkinatalouden kapitalistinen.

Pyrin selventämään, mitä tuo tarkoittaa käytännössä, ja miksi asiat eivät mene niin kuin ne voisivat mennä. Käsitteitä täytyy siis yhdistellä. Eri talousjärjestelmistä ja niiden variaatioista sekä käytännön esimerkeistä saisi kirjoitettua vaikka kuinka paljon, joten pyrin rajaamaan käsiteltäviä asioita ydinajatuksen selkeyttämiseksi.

Vaikka käsitteinä ääripäiden talousjärjestelmät ovatkin vain teoriaa, jokaisen olisi hyvä tietää niiden päätyypit sekä ominaisuudet. Olemassa olevat absoluuttisten mallien väliltä löytyvät yhdistelmätaloudet perustuvat niille elementeille, joista päätyypit ovat yksinkertaistuksia. Yksinkertaistus tarkoittaa tässä sitä, että tarkastelun kohteena on pääosin vain olennaiset muuttujat. Joka tapauksessa olemassa olevien järjestelmien piirteitä on helppo arvioida tällaisten mallien kautta.

Talousjärjestelmien tuotantopäätösten (suunnitelma vai markkinat) ja omistuskysymysten (yksityinen vai yhteinen) suhteen eroavista käsitteistä on mahdollista tehdä neljä erilaista kulmakombinaatiota. Kaikki mahdolliset talousjärjestelmät voidaan sijoittaa rajatun kulmion sisälle. Se, missä kohdassa kulmion sisällä yhdistelmätalouksien muodot sijaitsevat, on aivan määrittelijästä kiinni. Määrittelyyn ei ole tieteellistä totuutta.

Tässä artikkelissa käsittelen kahta erikoisempaa yhdistelmää. Toisessa mallissa markkinatalouden ja sosialismin ehdot täyttyvät täysin (B1), ja toisessa taas kapitalismin ja suunnitelmatalouden (A2). Usein ajatellaan, että sosialismi ja markkinatalous olisivat toistensa vastakohtia, niin kuin ne käytännössä ajautuvat etääntymään toisistaan. Kuitenkaan teoriassa käsitteet eivät poissulje toisiaan. Eivät myöskään kapitalismi ja suunnitelmatalous.

A2: markkinatalous + sosialismi

Tässä teoriassa kaikki kansantalouden aineelliset tuotannontekijät, siis yritykset pääomineen ovat yhteisomistuksessa. Hintojen olisi kuitenkin tarkoitus määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaan.

HUOM! Kyseessä ei ole harhaanjohtava termi ”markkinasosialismi”, joka tarkoittaa käytännössä suunnitelmatalouksien joustamista kotimaisten suuryritysten kansainvälisen kilpailukyvyn mahdollistamiseksi ja ulkomaisen pääoman houkuttelemiseksi.

Jos valtio omistaisi aineelliset tuotannontekijät, se vaatisi yksityisomistuksen rajoittamista, jotta mahdolliset tuotannontekijät eivät karkaisi yksittäisille ihmisille. Tulonjaossa kenties noudatettaisiin tasapalkkaihannetta, ja palkkakatot tai ankara verotus pitäisivät huolen, ettei kukaan tienaisi ”liikaa”. Myös omalla pääomalla yrittäminen olisi kiellettyä. Tämä alkaa menemään väistämättäkin suunnitelmatalouden puolelle, sillä rajoitteet ohjaavat ihmisen alkuperäisiä suunnitelmia, ja rankkaa ohjaamista voidaan pitää suunnitteluna.

Aineelliset tuotannontekijät eivät ole loputtomia. Jos ihmiselle annettaisiin oikeus kuluttaa vastikkeettomasti yhteiseen piikkiin, todennäköisesti niukat varat kuluisivat loppuun nopeasti. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta olisi yksinkertaisesti typerää tuottaa mitään, jos saman hyödyn saisi toistaiseksi tuottamattakin. Tämän ilmiön estämiseksi sosialismissa tarvitaan suunnitelma yhteisten rajallisten varojen käytöstä. Jos siis aineelliset tuotannontekijät olisivat valtion omistuksessa, tarvittaisiin suunnitelma siitä, kenelle kuuluu valta käyttää yhteisiä tuotannontekijöitä, ja kenelle taas niiden tuottamat (mahdolliset) voitot.

Mikä olisi lopulta kysynnän ja tarjonnan rooli tällaisessa järjestelmässä? Jos ihmisille maksettaisiin jonkinlaista henkilökohtaista palkkaa, aidon kysynnän muodostuminen jäisi sen varaan. Kenellä olisi loppupeleissä henkilökohtainen motiivi ottaa riskejä päästäkseen suurempaan kuluttajien suosioon, jos sen mahdollistama hyödyn lisäys tasattaisiin kaikkien kesken? Yhteisomistuksen periaatehan on kieltää pääoman keskittyminen yksityiselle suunnittelijalle. Tässä mallissa kaikenlaisesta suunnittelusta halutaan päästä eroon rajoittamalla myös yksitysitä suunnittelua. Jäljelle jäisi vain kaksi vaihtoehtoa: Joko suunnittelu on yksityistä ja hajautunutta ihmisten kesken, tai suunnittelun hoitaa keskitetysti valtiokoneisto. Yhteiskunta ei nimittäin pärjää kauaa ilman minkäänlaista suunnittelua (voimavarojen suuntaamista järkiperäisesti). Suunnitteluun palaan vielä myöhemmin.

Tässä sosialismissa kaikki yritykset ovat yhteisessä omistuksessa, ja samoin voitot ja tappiotkin jaetaan kaikkien kesken. Ilman suunnitelmaa yhteisessä omistuksessa olevien yritysten johtajien tulosvastuusta ja markkinatalouden simuloimisesta (näennäismarkkinoista) koko sosialistinen kansantalous kutistuisi hallitsemattomien tappioiden takia. Herääkin tärkeä kysymys: Kuka kantaa kansantalouden riskit? Kohtaavatko vapaus ja vastuu?

Malli, joka koostuu kahdesta mahdollisimman suuresta annoksesta sekä yhteisomistusta että markkinataloutta on käytännössä aivan kestämätön. Ihmiset pyrkivät tehostamaan ja selkeyttämään toimintaansa. Tällöin on mahdollista, että ajaudutaan enemmänkin yhteisomistusmallin säilyttämiseen laatimalla yhteisomistukselle laajat suunnitelmalliset pelisäännöt ja valvontakoneisto, tai yksilölliseen omistus- ja vaihdantavapauteen luopumalla tällöin epävakaasta ja vajaana toimivasta kollektiivijärjestelmästä.

B1. suunnitelmatalous + kapitalismi

Tässä mallissa kansantalouden aineelliset tuotannontekijät ovat hajautuneet yksittäisten ihmisten omistukseen, mutta valtio tai vastaava ”pyhä” auktoriteetti päättää niiden käytöstä. Käytännössä kapitalistinen suunnitelmatalous saattaa lieventyä rankaksi ohjailuksi ja hintasäännöstelyksi. Hintasäännöstelystä huolimatta tämä malli ei aiheuta aivan niin välitöntä kansantaloudellista riskiä kuin aikaisempi kokonaan suunnittelupuutteesta kärsivä yhteisomistusmalli. Luonnollista hajautunutta järjestystä vastaan sotiva suunnitelmatalous luo kankeudellaan kuitenkin oman heikkoutensa, jota tulen käsittelemään artikkelisarjan seuraavassa osassa.

Omistuksen hajautuminen yksityishenkilöille on este valtiollisten suunnitelmien mahdollisimman tehokkaalle toteutumiselle. Valtion on nimittäin vaikeampi tehdä päätöksiä tuotannontekijöistä, joista sillä ei ole selvää käsitystä, ja joiden hyödyntämismahdollisuuksista sillä on vähemmän tietoa kuin sen kanssa tekemisissä olevilla omistajilla. Valtion on myös vaikeampi valvoa suunnitelmien toteutumista, jos tuotannontekijät ovat hajautuneet. Tavoitteena on, että lopputuloksen täytyisi muistuttaa enemmänkin suunnitteluvaltaisten, ei ihmisten vapaiden markkinoiden kautta heijastuvia mieltymyksiä.

Koska ihmiset pyrkivät tehostamaan toimintaansa, tämäkin malli on kestämätön sellaisenaan. Tehostaminen tarkoittaa tässä tarkastelussa ensisijaisten tavoitteiden toteuttamista, jonka ei tarvitse olla pitkällä juoksulla tehokasta. Suunnitelmien toteuttaminen on tehokkainta, kun pyrkimykseen tähtäävän päätöksen tekijällä on mahdollisimman paljon tietoa ja kiinnostusta kulloinkin kyseisestä asiasta ja sen yksityiskohdista. Tällöin suunnittelu olisi helpompaa, jos suunnittelija omistaisi tuotantovälineet ilman kitkaisia ja jopa alistumaan tahtomattomia yksityisomistajia. Tämä johtaisi laajan valvonta- ja pakottamiskoneiston syntyyn, eikä se olisi ilmaista saati itsessään rikastuttavaa.

Tässäkin kestämättömässä mallissa ajauduttaisiin vaihtamaan joko pohjalla oleva yksityistaloutta rasittava suunnitelmatalous markkinatalouteen tai täydentämään suunnitelmataloutta suunnitelmien tehostamisella, eli tuotannontekijöiden kollektivoinnilla (sosialismi).

Tiivis johtopäätös olisi, että edes teoriassa mahdollisten kestävien järjestelmämuotojen mahdollisuudet supistuvat kuvan mukaisella tavalla. Suunnitelmien toteuttamisen näkökulmasta puoliksi vajaat muodot pyrkivät täydentymään tai hankkiutumaan rasiterakenteista eroon.

Jäljelle jää enää kaksi alkuperäistä yhdistelmää: sosialistinen suunnitelmatalous (A1) ja kapitalistinen markkinatalous (B2). Sosialistinen suunnitelmatalous on pyrkinyt tehokkuuteen keskittämällä vallan ja omistuksen ensin madollisimman ylös samalle taholle. Kapitalistinen markkinatalous taas lähtee toisesta suunnasta, hajautuneesta järjestyksestä, jossa omistajuus sekä suunnitelmat ovat yksilöllisiä. Tämä yksilöllinen vapaus ei poissulje vapaaehtoisen yhteisomistuksen harjoittamista tai sosialistisia kommuuneja. Kumpi näistä kahdesta on lopuksi kestävämpi ja tehokkaampi taloustieteellisesti? Sitä käsittelen seuraavassa osassa.

Artikkelisarjan seuraava osa