Ayn Randin objektivismiksi nimeämässään filosofiassa ainut moraalinen perustelu valtiolle on ihmisten ja heidän omaisuutensa suojeleminen fyysiseltä väkivallalta. Ihmisen elämä, vapaus ja omaisuus sekä onnen tavoittelu ovat seurausta ulkoisen, ihmisen aiheuttaman väkivallan poissaolosta. Tärkeää on aloitteellisen väkivallan vastustaminen ja oikeus itsepuolustukseen.

Rand esimerkiksi näkee esimerkiksi murhan ja itsepuolustuksen erona myös sen, että murhaaja pyrkii hyötymään tyydyttämällä motiivinsa. Itseään puolustava henkilö lähinnä pyrkii palaamaan lähtötilanteeseen kartuttamatta erikseen lisäarvoa aggression torjumisesta. Antamalla moraalisia perusteita valtiolle Rand ei siis ollut anarkokapitalisti, vaan yövartijavaltion kannattaja.

Objektivistinen valtioajattelu on periaatteessa pitkälle vietyä klassista liberalismia lockelaisella luonnollisten oikeuksien painotuksella. Klassiset liberaalit voivat perustella yksilönvapauden sekä luonnonoikeudellisesti (vapaus itseisarvona) tai utilitaristisesti (vapaus välinearvona). Utilitaristinen ajattelu on objektivistisella logiikalla kollektivistista altruismia. Utilitarismi perustuu taustaoletukseen siitä, että lähtökohtaisesti yksilön tulisi ruumiineen, oikeuksineen ja päämäärineen kuulua lähtökohtaisesti kollektiivin omistukseen. Utilitaristisen taustaoletuksen mukaan ihminen ei ansaitse olla lähtökohtaisesti vapaa ja koskematon, vaan vapaudet ilmenevät ikään kuin kollektiivin myöntämästä armosta. Objektivismiin verrattuna utilitarismi hyväksyy ihmisten oikeuksien uhraamisen ja tulee moraaliperusteena johtamaan konflikteihin yksilönvapauden kanssa.

Objektivismin erottaa pelkistä valtioaatteista se, että siinä otetaan kantaa myös ihmisten yksilölliseen toimintaan. Rand kutsuu “rationaaliseksi itsekkyydeksi” toimintaa ja taitoja, joita vaaditaan ihmisen selviytymiseen luonnossa ja muiden ihmisten asuttamassa maailmassa. Rationaalisesti itsekäs toiminta ei perustu hetkittäiseen tunneperäisyyteen, uhri- ja ryöstöajatteluun, vaan pitkäjänteiseen järjen käyttöön. Etuina Rand näkee ihmiskunnan tiedon kumuloitumisen ja erikoistumiseen perustuvan työnjaon. 

Yksilönvapauksien lisäksi Rand asettuu seurausetiikan puolelle kantilaista velvollisuusetiikkaa vastaan. Seurausten ajattelminen johtaa rationaalisuuteen ja vastuullisuuteen, kun taas velvollisuuseettistä toimintaa ei Randin mukaan tarvitse perustella omien arvojen kautta saati kantaa huolta onnistumisesta.

Randin liberaaleja ajatuksia pyritään usein kumoamaan olkinukkeargumentein.

• Joidenkin vastustajien tulkinta randilaisesta visiosta on itsekkäiden ja voimakkaiden yksilöiden viidakonlakiyhteiskunta vailla yhteisöllisyyttä. Tuollainen tulkinta on tässä blogissa referoidun objektivismin valossa heikosti perusteltavissa. Ei ole mitään estettä, miksei yhteisöllisyys voisi olla lähtöisin yksilön itsekunnioituksesta ja henkilökohtaisista päämääristä saada turvaa, ystäviä ja yleisöä vastineeksi sitoutumiselle, jonka ehdot yksilö hyväksyy.

• Usein Randin vastustajat näkevät, että objektivistiset vapaan yhteiskunnan ihanteet vaatisivat toimiakseen jokaiselta ihmiseltä kirjailijan ihailemaa rationaalisuutta ja vahvuutta. Objektivismi pikemminkin täsmentää, että  valtiomallista huolimatta jonkun on tehtävä ajattelutyötä ja moraalisia valintoja tai kannettava seuraus niiden tekemättä jättämisestä. Laajamittainen rationaalinen itsekkyys ei ole mahdollista ilman vapautta tehdä valintoja. Järjenkäyttö lähinnä ratkaisee, kuinka toimivan yhteiskunnan ihmiset saavat aikaan.

Randin ajatukset ovat saaneet paljon kritiikkiä, ja niitä on pyritty leimaamaan idealistisiksi. (Libertaaripiireissä Randin kritiikki taas kohdistuu usein logiikan sisäiseen kiinteyteen) Objektivismin mukaan keskitien moraalista harmautta ei ylipäätään voida määritellä, ellei tunneta ideaaleina ”mustaa” ja ”valkoista”, hyvää ja huonoa, tavoiteltavaa ja välteltävää. Randin nokkela havainto on, että usein idealismin vastustaminen kertoo vain omasta kyvyttömyydestä pitää kiinni periaatteista. Arvojen mukaisten päämäärien saavuttaminen on kuitenkin eri asia kuin näiden valitseminen ja asennoituminen. Rand kuvailee myös toista tapausta, jossa yksilö on kyvytön pitämään kiinni periaatteista: yksilö, joka on liian epärationaalinen valitakseen itselleen periaatteita. Nämä ajattelijat saattavat kuitenkin löytää itsensä tietämättään altruistisen filosofian luokista.