 Thomas Taussi ma 06.12.2010 |
Itsenäisyyspäivän kunniaksi keräsin pari suomalaista isänmaallista lainausta.
Tänä päivänä isänmaallisuudella on monelta osin kielteinen kaiku. Monikulttuurisen valtavirran aikana isänmaallisuus saatetaan yhdistää vanhoillisuuteen, suvaitsemattomuuteen tai jopa ulkomaalaisvihamielisyyteen. Kieltämättä joidenkin ihmisten sanomana isänmaallisuus voi tarkoittaa enemmänkin protektionismia ja taantumuksellisuutta. Jotkut saattavat kokea, että globalisaation myötä yksittäiset maat ovat taloudellisessa sodassa toisiaan tai jotain suurempaa ja epämääräisempää vihollista, markkinavoimia vastaan.
Palataanpa isänmaallisuuden juurille. Arvostetut suomalaiset suurmiehet ja isänmaallisuuden auktoriteetit ovat jo sukupolvia sitten tuoneet ilmi hyvin samanlaisia näkemyksiä. Suurimmassa markkasetelissä komeillut suomalainen valistusajan poliitikko ja pappi Anders Chydenius (1729-1803) kannatti yksilönvapautta kaikilla elämän aloilla. Hän vastusti sääty-yhteiskuntaa sekä etuoikeuksien jakamista. Chydenius puolusti ahkerasti uskonnonvapautta, sananvapautta, elinkeinovapautta sekä kansainvälisiä kauppasuhteita. Hän ymmärsi aikalaisensa Adam Smithin (1723-1790) tavoin myös sen, että yksilön luontainen ahneus voi olla suureksi hyödyksi kansallisellekin tuotannolle. Chydeniuksen ajattelu oli tyypillistä valistuksen ajan neroille. Tuolloin korostui järjen ja hyödyn näkökulma suhteessa taikauskoon ja itseistarkoituksellisuuteen.
Ylempänä olevasta Chydeniuksen lainauksesta paljastuu, ettei isänmaa ole hänelle itseisarvo. Mannerheimin viesti on hyvin saman suuntainen. Uhraukset viime sodissa eivät tapahtuneet minkään niin merkityksettömän asian kuin johtajan, lipun tai muun symbolin tähden. Suomen kansa puolustautui totalitaristista vihollista vastaan itsenäisyyden tähden. Sanana pelkkä itsenäisyys tai itsenäinen isänmaa ei riitä kertomaan koko totuutta. Vanhempi Chydeniuksen lainaus täydentääkin itsenäisen isänmaan ja itsenäisyyden merkitystä. Kun Mannerheim puhuu länsimaisesta sivistyksestä, kyse on kulttuuriperinteestä, jota valistuksen ajan perintö edustaa. Klassisessa mielessä länsimainen sivistys tarkoittaa yksilönvastuuta- ja vapautta sekä tasa-arvoa, joita myös Chydenius puolusti.
Kun puhutaan alkuperäisessä mielessä länsimaisen sivistyksen puolustamisesta, olemme lähellä sitä, mitä angloamerikkalaisessa kulttuurissa kutsutaan patriotismiksi. Se on yksilönvapauden ja tasa-arvon sävyttämää.
Isänmaallisuudesta voi olla myös toisenlaisia käsityksiä. Kansallisromanttinen preussilainen isänmaallisuus edustaa kollektivistista rautavaltion ihannointia, vahvaa symboliikkaa, henkilöpalvontaa, alistumista ja itseistarkoituksellista uhrautumista. Tällainen isänmaallisuus oli tyypillistä natsi-Saksalle ja Neuvostoliitolle. Lievästi samoja piirteitä löytyy myös joidenkin suomalaisten edustamasta isänmaallisuudesta, joka ehdottaa ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin valtion puuttumista ihmisten elämään. Samaa ratkaisua ovat kannattaneet suuremmassa mittakaavassa ne viholliset, joilta länsimaista sivistystä on aikanaan puolustettu.
Eri länsimaat (Suomi mukaan lukien) ovat osallistuneet moniin sotiin puolustaakseen länsimaista sivistystä, vapautta ja tasa-arvoa. Tämä arvokkuus voidaan lunastaa vain ja ainoastaan puolustamalla länsimaista moniarvoista kulttuuria myös käytännössä, rauhan aikana. Länsimaisessa isänmaallisuudessa ei ole mitään vanhoillista, suvaitsematonta tai vihamielistä – päin vastoin.
Vuoden takainen itsenäisyyspäiväkirjoitukseni: Toivotan blogini lukijoille juhlallista itsenäisyyspävää! Minun itsenäisyyspäväni alkaa osallistumalla Haminassa itsenäisyyspäiväparaatiin. Kommenttien julkaiseminen saattaa viivästyä, koska loppuviikko vierähtää minun osaltani maasto-olosuhteissa. |
11 kommenttiaVastaa |
”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme, länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.” 
Olet varmasti oikeassa siinä, mitä Mannerheimiin tulee. Kyseessä oli hyvin kosmopoliittinen henkilö, jonka ajattelussa kansakunta varmasti samaistui juuri noihin mainitsemiisi ilmiöihin. Mannerheim puolusti Suomea puolustaessaan juuri liberaalia järjestelmää.
Useimmille suomalaisuus kuitenkin tarkoittaa jotain muuta: kieltä, kulttuuria, elämäntapaa laajassa mielessä. Suomessa eletään tietyllä tavalla. Ero muihin länsimaihinkin on olemassa.
Väitän että juuri näitä asioita (kieli, kulttuuri, elämäntapa) sodissa ollaan puolustettu. Sitä että saadaan puhua suomea, sitä että saadaan saunoa ja että voidaan elellä niin kuin täällä on ”aina” ennenkin eletty. Näin myös ”kommunistit” lähtivät rintamalle: yhteiskuntajärjestelmän muutos olisi voinut ehkä olla toivottu asia, mutta venäläisyyttä ei haluttu.
Tavallaan on aika kuvaavaa, ettei Mannerheim ollut suomenkielinen. Hän ei edes osannut suomea kunnolla.
Sosiologisessa keskustelussa patriotismi on perinteisesti kytketty kulloisenkin hallinnon (government) ihannointiin (My country, right or wrong), ja nationalismi taas kansakunnan, ”kuvitellun yhteisön”, elämäntavan puolustamiseen ja historian glorifiointiin. Näiden aika vakiintuneiden määritelmien mukaan nationalisti voi olla poikkiteloin valtion kanssa, mutta patriootti ei.
USA:ssa ei ole sellaista kansakuntaa, johon voisi samaistua. Siellä ihannoidaankin lippua, isänmaata ja poliittista kansalaisjärjestystä. Yhdysvaltalaiset ovat usein patriootteja, mutta nationalisteja he eivät voi sanan eurooppalaisessa merkityksessä olla. Olet oikeassa siinä että amerikkalaiseen patrioottisuuteen kuuluu yksilönvapauden arvostaminen, mutta se kuuluu siihen juuri siksi että Yhdysvaltain perustuslaki painottaa sitä. Juuri patrioottisuus on etatismia.
Eurooppalaista nationalismia taas leimaa enemmän kulttuurin, kansanluonteen ja elämäntavan korostaminen. Jos hallinto ei toimi kansakunnan edun mukaisesti, sitä sopiikin kritisoida. Kansallismielisten politikointi perustuu juuri tähän. Euroopassa on käyty lukemattomia sotia erilaisia ei-nationalistisia valtioita vastaan juuri nationalistisin perustein.
Olen itse paitsi sosialisti, myös nationalisti / kommunitaristi. Uskon että monet libertaristitkin ovat, usein tiedostamattaan.
Jos he eivät olisi kommunitaristeja eli he eivät välittäisi kulttuurisesta yhdenmukaisuudesta eivätkä pitäisi sitä arvona, he muuttaisivat mieluummin Somaliaan oikean anarko-kapitalismin keskelle kuin melko liberalistiseen New Hampshireen.
Pointtinani oli nyt lähinnä se, että suomalaisuus ei palaudu poliittiseen ideologiaan tai järjestelmään. Suomalaisia yhdistää tietty elämäntapojen ja kulttuuripiirteiden perheyhtäläisyys. Se on laajempi kuin poliittinen suuntautuminen sosialismi-liberalismi -akselilla.
Jos perheyhtäläisyyttä ei ole, eli joutuu elämään muukalaisena muukalaisten joukossa, tuntee helposti olevansa vähän kuin vieraalla maalla. Silloin saattaa käydä vaikka niin kuin eräälle arabille eilen Tukholmassa. Tai sitten vain oman kulttuurin itsestäänselvyydet hahmottuvat säilyttämisen arvoisena kulttuurina.
Minä muuten heräsin itsenäisyyspäivän aamuna kaverini sohvalta Hermannista. Päätimme mennä juhlapäivän kunniaksi aamukaljoille Mardin Pubiin krapulaamme parantelemaan. Siellä oli jo yksi asiakas, sellainen hintelä neekeri. Neekeri joi aamu-karhuaan suoraan pullosta. Baaritiskin yläpuolelle oli vedetty pieni suomenlippu. Hyvin näyttivät sopeutuneen, neekerillä oli ilmeisesti suomalainen tyttöystäväkin. Voiko neekeri mielestäsi olla suomalainen? Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu saunaseurasta sekä kuva jostain muusikosta, joka näytti vähän Tom of Finlandilta. Tom of Finland vain ei taida kuulua suomalaisuuteen, nimestään huolimatta. Suomalainen iskelmämusiikki on silti toisinaan ihan hyvää.
Itse muuten asustelen avovaimoni kanssa talossa, jossa asuu myös jonkin verran ulkomaalaisia, etupäässä somaleja. Suurempia kulttuurikonflikteja ei ole ollut. Mutta asuisin silti mieluummin etnisesti yhtenäisemmällä asuinalueella. Uskon että tämä on aika yleinen preferenssi, joka muuten on myös osaltaan tuottamassa / vahvistamassa jakoa hyvä- ja huono-osaisiin: pienituloisina emme pääse ihan heti muuttamaan.
”Väitän että juuri näitä asioita (kieli, kulttuuri, elämäntapa) sodissa ollaan puolustettu. Sitä että saadaan puhua suomea, sitä että saadaan saunoa ja että voidaan elellä niin kuin täällä on ”aina” ennenkin eletty.”
Et taida itsekään huomata perustelevasi samaa asiaa kuin minä: ihmisen oikeus olla oma itsensä, edustaa omaa kulttuuriaan on juuri vapautta itseään. Ja harvemmin ihmiset puolustavat mitään ulkoistettua ylempää johtoa, joka sanelee, mitä kulttuuri on. Kulttuuri on monimutkainen konstruktiivinen ilmiö, joka elää yksilöllisistä tarinoista ja tavoista.
Olet kyllä oikeassa käsitteiden patriotismi ja nationalismi tieteellisistä alkuperäismerkityksistä. Angloamerikkalaisessa nykykulttuurissa ”patriotismi” elää kuitenkin juuri ”konservatiivien”, eli klassisten liberalistien ja libertaarien keskuudessa siinä, missä nationalismi liitetään ihanteisiin ”yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja”.
Näkisin, että globaalissa maailmassa monikulttuurisena aikana isänmaallisuudessa korostuu enemmän angloamerikkalainen ”patriotismi” kuin monokulttuurinen nationalismi. Se ei tarkoita, että kulttuurit tuhoutuisivat tai sulautuisivat valtavirtaan, vaan että rooli kulttuuria määrittävästä tekijästä siiryy valtiolta yksilölle. Samalla yksilönvapaus korostuu entisestään.
”Et taida itsekään huomata perustelevasi samaa asiaa kuin minä: ihmisen oikeus olla oma itsensä, edustaa omaa kulttuuriaan on juuri vapautta itseään.”
Mutta tätä kulttuurista vapautta ei tippaakaan vähennä esimerkiksi verotus tai valtion puuttuminen talouselämään. Siispä en suomalaisuutta korostaessani todellakaan korosta klassista liberalismia.
”Ja harvemmin ihmiset puolustavat mitään ulkoistettua ylempää johtoa, joka sanelee, mitä kulttuuri on. ”
Nationalistit ajattelevat, että kansallisvaltiossa tätä ongelmaa ei ole, kun poliittinen eliitti kuuluu samaan kansaan. Kansan ominaislaatuun ei kohdistu sortoa.
”Näkisin, että globaalissa maailmassa monikulttuurisena aikana isänmaallisuudessa korostuu enemmän angloamerikkalainen ”patriotismi” kuin monokulttuurinen nationalismi. ”
Valitettavasti.
”Se ei tarkoita, että kulttuurit tuhoutuisivat tai sulautuisivat valtavirtaan, vaan että rooli kulttuuria määrittävästä tekijästä siiryy valtiolta yksilölle.”
Kulttuuri ei ole koskaan ollut etatistista. Se ei voi olla. Sanoit itse hyvin, että ”[k]ulttuuri on monimutkainen konstruktiivinen ilmiö, joka elää yksilöllisistä tarinoista ja tavoista.”
”Samalla yksilönvapaus korostuu entisestään.”
Valitettavasti.
”Mutta tätä kulttuurista vapautta ei tippaakaan vähennä esimerkiksi verotus tai valtion puuttuminen talouselämään. Siispä en suomalaisuutta korostaessani todellakaan korosta klassista liberalismia.”
Itse asiassa ryöstöverotus ja valtion puuttuinen yksilöiden elämäntyöhön voi vaikuttaa yllättävästi suhtautumiseen valtiota kohtaan ja heijastua myös kulttuurissa. Muistatko, miten taloudellisten vapauksien epäsuhtainen jakautuminen vaikutti suomalaiseen kulttuuriin ja valtion arvostukseen mm. itsenäistymisen aikoihin.
Ei sovi myöskään unohtaa, valtion vahva rooli käytännössä on vaikuttanut kulttuuriin. Suomi on surullinen esimerkki, kun koulutus sosialisoitiin valtiolle ja alistettiin yhdenmukaiselle valtiolliselle suunnitelmalle. YLE oli ainut tietotuutti, ja pienellä eliitillä oli mahdollisuus toitottaa totuutta valtiollisten intressien tai pikemminkin poliitikkojen tilapäisten intressien näkökulmasta. Kaikki massamedian vaihtoehtokanavat olivat pitkään kiellettyjä. En yhtään ihmettele, miksi neuvostopainostuksen alla Yhdysvaltoja ja koko läntistä maailmaa vieroksuttiin samalla Neuvostoliittoa ja itää sekä sosialismia sympatisoiden. Suomen muuttuminen pienessä ajassa porvarimaasta sodan jälkeiseksi kekkoslovakiaksi ei edustanut mitään koko kansan tahtoa, vaan kokonaisvaltaista, valtiojohtoista kulttuurin ja kansalaismielipiteen juurruttamista pienen ”eliitin” johdolla.
Ajatellessaan, että vahva valtiovalta ja johtajat voisivat edustaa koko kansaa nationalistit virheellisesti kiistävät käytännössä ilmenevän yksilöllisyyden merkityksen. Itsekin sanoit, että kulttuuri on monimutkainen konstruktiivinen ilmiö, eikä kolmannelle persoonalle koodattava kaikkeen pätevä yhteismielen kaava.
Valtiollistettu eli yhdenmukaistettu koulutus on käytännössä kapitalismin edellytys. Universalisoivan koulujärjestelmän kehitys on kulkenut samaa tahtia markkinatalousyhteiskunnan kehittymisen kanssa. Peruskoulutuksen luominen ja järjestäminen on aina ollut ylhäältä päin johdettu hanke. Niskuroivia vanhempia on uhattu sakoilla tai jopa lasten huostaanotoilla. Esivalta on halunnut tehdä lapsista tietynlaisia kansalaisia.
Puhe koulutuksen sosialisoimisesta on näin ollen pelkkää tyhjää retoriikkaa. Koulutus oli alkujaankin valtiollinen hanke. Se tähtäsi tietyn koulutustason omaavien kansalaisten tuottamiseen.
Tähän liittyy se että historiallisesti kapitalismi onkin aina ja kaikkialla toiminut valtion turvin. Kapitalismi näyttäisi suorastaan tarvitsevan valtiota, ainakin syntyäkseen. Mutta nyt kun markkinatalousyhteiskunta on murskannut ne elämänmuodot, joita ennen markkinatalousyhteiskuntaa oli olemassa, on joidenkin mielestä ehkä sopiva hetki luopua koulutuksen universalismista. Kun ihmisillä ei enää ole keinoja selvitä systeemin ulkopuolella, heidät saadaan kyllä pysymään systeemin sisäpuolella, olipa tuo systeemi kuinka epätasa-arvoinen tahansa (esim. jälkiteollinen yhteiskunta ilman peruskoulua). Tämä on kai sellainen ns. arvovalinta, mutta itse kutsuisin sitä myös heitteillejätöksi.
Suomessa on mielestäni hyvä koulujärjestelmä. Se toimii yhdyskuntataloudellisessa mielessä tehokkaasti, eli se tuottaa haluttuja päämääriä (väestön laatu) verrattain pienellä panoksella (x%/BKT). Suomessa on valittu strategia, jossa keskitytään erityisesti oppimisvaikeuksista kärsivien tukemiseen. Tällöin hukataan varmasti jonkin verran älykkäiden lasten potentiaalia. Tämä on kuitenkin konsensuksen mukaan parempi vaihtoehto kuin se että tilanteen annetaan polarisoitua entisestään: oppimisvaikeudet voivat viedä elämän kokonaan raiteiltaan.
Keskusjohtoisesti voidaan toki saada aikaan toisenlainenkin lopputulos. Esimerkiksi Neuvostoliitossa oli todellisia eliittikouluja, joissa lahjakkaimmat nuoret toverit saivat huippuopetusta. Näin ollen sosialismi ei välttämättä tarkoita tasapäistämistä, vaan se voi myös tuoda esiin yksilöiden välisiä eroja ja myös korostaa niitä.
Yksityisomistusinstituutio ei todellakaan edellytä valtiollista koulutusta. Toki historiallisessa mielessä voidaan ajatella, että vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän juurruttaminen on tehokkaampaa, jos sitä tyrkytetään valtiotasolta alaspäin. Tällä tavalla voidaan perustella vääränlaista kapitalismia, eli yritystukia ja poliittista kartellia työnantaja- ja työntekijäleirien välille.
Olen kirjoittanut suomalaisen koulutuksen epäkohdista ja siihen liittyvän suomalaisen ylpeyden epäanalyyttisyydestä.
http://thomastaussi.blogspot.com/2009/12/yksinkertaista-massakoulutusta.html
http://thomastaussi.blogspot.com/2008/11/erityisluokkien-rinnalle-erikoisluokkia.html
http://thomastaussi.blogspot.com/2009/12/menestyjia-ei-saa-syyllistaa.html
Olipa suomalaisten peruskoululaisten taso sitten mikä tahansa, se ei ainakaan käytännössä realisoidu hyötyinä jatkokoulutuksessa. Suomessa uskotaan vieläkin, että innovaatioita voitaisiin luoda tehokkaasti valtion ohjauksessa, mutta kehittyvän maailman kelkasta ollaan jääty jälkeen aika pahasti.
Enpä tiedä, saadaanko oppimisvaikeuksiin puuttumisella mitään pysyvää aikaan. Itse olen nähnyt käytännössä, miten kaikki muuttuu oppivelvollisuuden jälkeen, ja kuinka vähän siitäkin jää käteen ilman omaa henkilökohtaista panostusta. Konsensukseen on turha vedota, sillä ei ole mikään tieteellinen auktoriteetti. Konsesus on synonyymi muutaman omia etujaan ajavan poliittisen piirin kartellille.
Neuvostoliitossa monet asiat tapahtuivat kärjistetysti toisten kustannuksella. Valtiojohtoisella valikoimisella voidaan törkeästi kärjistää eroja, tai sitten tasapäistää markkinoista poikkeavalla kannustinjärjestelmällä. Pohjana on inho vapauden vastaista moraalia kohtaan. Siis sitä, että joiltain viedään valtiotason suunnitelmilla oikeus saada vastinetta varoilleen ja halulleen kouluttautua. Tämä toteutuu parhaimillaan Suomessa, jossa julkinen sektori on taloudellisella väkivallalla syrjäyttänyt yksityisten ja vapaiden laitosten mahdollisuudet. Mistäköhän johtuu, ettei Neuvostoliitossa syntynyt läheskään niin paljon innovaatioita kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai monissa yksittäisissä länsimaissa?
Thomas, sinulla juuri nyt hyvät mahdollisuudet korkealle sijalle elossa olevien idolien listallani. Hienoa kirjoittelua!
Ja tuohon keskusteluun: nationalismi muodostaa niin laajan aateryhmän, että siihen mahtuu aika paljon, liberaalista totalitaariseen. Lähtökohta on kuitenkin se, että ajatellaan ”kansan” (kansakunnan) olevan tietty ”luonnollinen” poliittinen yksikkö, jolla on yhteisiä etuja ja mielipiteitäkin. Uuden maailman nationalismit eivät kovin suuresti sittenkään poikkea Euroopan etno-kielellisistä nationalismeista, kun katsellaan 1700-1800-lukujen nationalismibuumia.
Patriotismi taas on enemmän ideologisesti neutraali termi, joka on kehitetty kansakuntien yhteisiä ponnistuksia varten, jotta mahdollisimman moni voisi niihin samaistua.
Mitä korkeaan verotukseen tulee, niin siinähän on kyse ennen kaikkea resurssien siirtämisestä kansalta eliitille – siis juuri päinvastoin kuin korkean verotuksen kannattajat yleensä uskottelevat. Tämä siksi, että poliittiset ja virkaeliitit todellisuudessa hallitsevat verotuksella valtion hallintaan siirrettyä kansalaisten omaisuutta. Sosialistisissa maissa omaisuus ei todellakaan kuulunut ”kansalle”, vaan hyvin pienelle eliitille, joka sen käytöstä päätti.
Demokratia voi toimia ainoastaan yhdessä markkinatalouden kanssa (markkinatalous sen sijaan toisinaan myös ilman demokratiaa). Puhtaina näitä ei ole olemassa. Eikä Somalia ole anarkokapitalistinen, minkä tulet hyvin nopeasti huomaamaan jos menet sinne mukanasi kapsäkki täynnä rahaa ja ajattelet, että omistusoikeutesi kyseiseen rahaan pätee kuten myös fyysinen koskemattomuutesi.
Taussi:
Neuvostoliitto ei ollut informaatioyhteiskunta. Yhteiskunta, jossa jopa yliopiston kopiokoneen vieressä seisoo sotamies kivääri olalla, ei ole kovin kannustava innovatiivisuuteen, soveltamiseen ja luovuuteen. Neuvostoliittolainen tiede oli kuitenkin korkealla tasolla.
Innovaatiot syntyvät tieteellisen perustutkimuksen avaamien horisonttien pohjalta. Suomalaisessa kapitalismiin nojaavassa yhteiskunnassa innovaatiot eivät yleensä synny keskusjohtoisesti. Tämän takia esimerkiksi yliopisto-instituution ”tulosvastuullistaminen” on turhaa ja turmiollista. Yliopistojen pitäisi keskittyä omaan tehtäväänsä (tutkimus, koulutus, yleinen sivistystehtävä).
Innovaatiot syntyvät yritysten rajapinnoissa. Joskus tiedeinstituutio saattaa olla lähellä yritysmaailmaa. Tällöin tutkimus voi tuottaa suoraan innovaatioita. Yleensä tieteellisen tutkimuksen takominen innovaatioiksi vaatii kuitenkin soveltamista. Tuotannolliset organisaatiot voivat jalostaa tutkimustyöhön perustuvia löytöjä ”hyödyllisemmiksi” innovaatioiksi. Neuvostoliitossa tätä rajapintaa ei saatu toimimaan, vaikka tiede muuten olikin korkealla tasolla.
Toisaalta ilman perustutkimusta kaupallisten innovaatioiden kohdalla tulee myös raja vastaan. Tämän takia vaaditaan myös ei-kaupallista perustutkimusta (jonka rahoitus voi tietenkin osittain olla myös yksityistä). Julkista ja korvamerkitsemätöntä rahoitusta vaaditaan kuitenkin tieteen autonomian takaamiseksi: tiedeinstituutio toimii laadullisesti paremmin silloin kun tieteellinen argumentointi ei ole sidottu rahoittajan mielivaltaisiin paradigma-valintoihin. Ilman tiedettä taas ihmiskunta ei pääse eteenpäin.
Mitä tulee koulutukseen, ei kukaan kiellä tarjoamasta tai ostamasta koulutuspalveluja. Esimerkiksi kansanopistot ovat yksityisiä. Monet ihmiset tarjoavat yksityistä kieltenopetusta. Mitään kovin virallista asemaa näillä palveluilla ei tietenkään ole. Mutta miksi niillä pitäisi olla?
Anonyymi:
Haikailet ilmeisesti anarkokapitalismiisi yleistä omistusoikeuden suojaa. Tällainen omistusoikeuden turva on julkishyödyke. Anarkokapitalismi on vain lähtötilanne. Ei ole sinun asiasi päättää, mitä hyödykkeitä anarkokapitalismissa tuotetaan. Anarkokapitalistisessa Somaliassa ihmiset eivät selvästikään ole nähneet tarpeelliseksi tuottaa julkishyödykettä nimeltä omistusoikeuden suoja. Miksi yrität anarkokapitalismin nimissä pakottaa ihmiset tuottamaan tiettyä julkishyödykettä? Se on vapaisiin markkinoihin puuttumista. Ajaudut ristiriitaan.
Sopii muistaa, että ihmiskunnan historiassa tiede on ollut hyvin laajasti myös yksityisten tahojen rahoittamaa. Oikeastaan kunnolla tieteen ja kulttuurielämän vallankumous keskiajan loputtua oli kapitalistisen työnjaon, pankkitoiminnan ja sillä kertyneen vaurauden ansiota. Yksinkertaisessa kädestä suuhun -yhteiskunnassa tämä ei olisi ollut mahdollista.
Jos yhteiskunnassa arvostetaan tiedettä, sitä rahoitetaan vapaaehtoisesti joko enemmän tai vähemmän intressivapaasti. Ei tavoitteellisessakaan tieteessä mitään pahaa ole. Hyvin harva tiede oikeastaan on tarkoituksetonta puhumattakaan siitä, että joskus voidaan oivaltaa jotain aivan muuta hienoa kuin mikä on ollut tarkoituskin.
En ole teknokraatti. Tiede-elämän ei pidä olla valtiolle itseisarvo, vaikka itse sijoitan sen henkilökohtaisella arvoasteikollani mm. urheilun ja paljolti ”taiteenkin” edelle. Joku muu voi olla eri mieltä, mutta se tarkoittaisi käytännössä väkivaltaan nojaavaa (valtiollista) valinnanvapauden rajoittamista.
Ei julkinen rahoitus tee tieteestä autonomista. Valtiollisissa yliopistoissa on koko ajan vakaumuksellisia muoteja, tyrmäävää konensusta jne. Yllättäen nämä menevät aika onnistuneesti yksiin valtakunnassa harjoitettavan politiikan kanssa, sillä valtiollisuuden takia kaikki ovat riippuvaisia toisistaan, verkostot nivoutuvat yhteen.
Esim. 70-luvulta lähtien Suomessa valtion puuttuminen antoi poliitikoille ja virkamiehille liikaa valtaa yhdenmukaistaa koulutusta ja tiedemaailmaa tutkimaan teennäisesti neuvostopaineen alla yhteiskuntatieteitä ”työväen näkökulmasta”. (Asiasta lisää Lumedemokratia-pamfletissa)
Suomessa koulutus maksetaan korkeina veroina niin, että tavallaan yksityiseen kouluun mentäessä joutuisi maksamaan kahden koulutuksen veroisesti. En ole varma, saisiko anottua verovähennyksiä, mutta kyseessä on laajempikin asia: valtion laitokset ovat jo tukkineet tukevasti markkinarakoja niin, ettei yksityisille kouluille ole enää tilaa. Niiden markkinat on monopolin lailla vallattu valtion toimesta.
Pahoittelen, että jatkan anonyyminä kommentoimista, mikä sallittakoon, koska tarkoitukseni ei ole kenenkään herjaaminen.
Tieteen tekemistä voi toki rahoittaa moni erilainen taho. Paras tulos tulee kuitenkin siitä, että tieteessä vallitsee kilpailu. Tässä tarkoitan ns. akateemista kilvoittelua (oikeassa olemisesta), en niinkään kilpailua rahoituksesta. Rahoitukseen kohdistuva kilpailu saa aikaan, että tieteentekijät joutuvat miellyttämään rahoittajiaan, mistä voi seurata tavoitteellista tiedettä, mutta siitä voi myös seurata tieteellistä epärehellisyyttä, pseudotiedettä tai tulosten vääristelyä ”poliittisesti korrekteiksi”. Usein siitä seuraa myös se, että tieteilijät joutuvat markkinoimaan itseään tiedotusvälineissä tullakseen huomatuiksi ja saadakseen siten lisää rahoitusta.
Yliopistoissa on yhdistetty kaksi tärkeää funktiota: tiede ja koulutus. Nämä on tuhansien vuosien ajan ollut tarkoituksenmukaista yhdistää, etenkin jotta tieteentekijät saisivat oppilaistaan apulaisia ja seuraajia, koska tieteentekeminen ylittää ihmiselämän pituuden.
Koulutusfunktion subventoiminen on mielekästä, koska nuorilta usein vielä puuttuu omia taloudellisia resursseja ja heidän on kuitenkin mielekästä hoitaa opiskelu nuorena, jolloin aivot ovat parhaimmillaan (eikä mennä ensin töihin ja vasta rahaa kerättyään opiskella). Tämän subventoinnin ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla valtiojohtoista; on helppo keksiä lukuisia syitä minkä vuoksi yksityiset tahot (vanhemmista firmoihin, mesenaatteihin ja oppilaita haluaviin tieteentekijöihin itseensä) voisivat haluta tukea nuorten opiskelua. Köyhiä nuoria voi ja kannattaa monissa tapauksissa tukea stipendein, edullisin lainoin jne.
Sammalkielelle: en tietääkseni markkinoinut anarkokapitalismia. En pidä itseäni anarkokapitalistina, mutta tämä johtuu lähinnä kyynisyydestäni, jonka yritin havainnollistaa Somalia-esimerkillä. Jos yhdellä miehellä on ase eikä rahaa ja toisella on rahaa muttei asetta, niin todennäköisyys ei ole sen puolella, että rahan omistaja ostaisi pyssyn omistajalta pyssyn, vaan että pyssyn omistaja ottaa rahat ja pitää pyssynsä. Tästä syystä valtio on vahva eikä anarkokapitalistisia yhteiskuntia ole olemassa.
Em. esimerkillä en halua väittää, että valtio olisi hobbesilainen sopimus – päinvastoin, valtion juuret ovat järjestäytyneessä rikollisuudessa; valtion ovat luoneet pyssyn, eivät rahan, omistajat.
Ihmiset pystyvät kuitenkin tiettyyn (rajalliseen) määrään rationaalista sivistystä eikä heidän siksi tarvitse välttämättä elää väkivaltaisesti. Maailman paras rauhanlääke on vapaa kauppa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö aina olisi niitä, jotka mieluummin turvautuvat pyssyyn ja manipuloivat siten kaupan pelisäännöt itselleen eduksi. Jonkinlainen valtio on siksi hyödyllinen olemassa – ilman sitä ei olisi olemassa ”oikeuksia”, muita kuin oman käden (ja pyssyn). Valtion ei tule kuitenkaan olla liian vahva, koska silloin siitä tulee superpyssy, jota joku (eliitti) aina ja poikkeuksetta käyttää pelisääntöjen manipuloimiseen omaksi edukseen.