Nukun sikeästi, kun makuuhuoneeni ovi aukeaa. Vaimoni sanoo lyhyesti ”huomenta” ja ojentaa vajaa pari kuukautisen vauvan viereeni. Tämä toistuu joka arkiaamu, sillä kaksi isompaa lasta pitää viedä hoitoon ja pienin on valinnut olla hereillä aina juuri tuon puolituntisen. Vaimo palaa ja ojennan vauvan takaisin. En nouse vielä ylös, mutta tarkistan sähköpostit kännykästä. Yhdeksäntoista lukematonta viestiä. Puolet ”sinulla on uusia seuraajia” ja ”näin saat pidemmän peniksen” tyylistä roskapostia. Yksi viesteistä on Finnairilta ja siinä on ilmoitus, että yksi varaamistani lennoista on peruuntunut. Viestissä on maininta, jossa toivotaan ettei tämä aiheuta ongelmia matkasuunnitelmiini. Olen silmät ristissä ja puoliunessa, mutta minua huvittaa moinen viesti. Eihän peruuntunut lento mitään ongelmia aiheuta, eihän? En jaksa välittää, joten jatkan unia.

Muutamaa tuntia myöhemmin herään. Automaattisesti räplään kännykkää samalla kun pesen hampaita. Neljä vastaamatonta puhelua. Kaksi tekstiviestiä ja kymmenen uutta sähköpostia. Menen aamiaiselle ja jatkan viestien selaamista, mutta tällä kertaa iPadillä. Ei mulla ole mitään ongelmaa. Ei mulla ole mitään ongelmaa. Ei mulla ole mitään ongelmaa. Siis eihän?

Sovin yhden radiohaastattelun ensi viikolle tekstiviestitse. Nopea homma. Vastaan pariin tarjouspyyntöön ja kuittaan muutaman keikkavahvistuksen sekä laskutan edellisen illan keikan. Yritän soittaa Finnairille saadakseni korvattua peruuntuneen lennon. Kyllästyn odotteluun, joten päätän soittaa myöhemmin uudelleen. Samaan aikaan lähetän päivittäiset vittuiluni parille kaverille. Yksi näistä on Marko ”Miss Divet” Vainio. Hän on mies, joka on innostunut pukeutumaan naiseksi. Hauskinta on silti se, että Gibraltarilla joku apina ryösti hänet tai jonkun hänen kaverinsa. En tiedä miten se oikeasti meni, mutta tuollaisesta nyt ei vaan voi olla vittuilematta seuraavaa kymmentä vuotta.

Kasaan keikkakamoja illan showta varten. Puhelin soi. Ai niin… Olin luvannut yhden puhelinhaastattelun tälle päivälle. Puhun toimittajan kanssa yli tunnin. Puhelun aikana minua tavoitellaan pariinkin kertaan. Kun puhelun jälkeen yritän soittaa takaisin niin saan luurin korvaan. Ei siis ollut tärkeää.

Yksi asiakas maksoi keikan käteisellä viikonvaihteessa. Ajattelin, että vien rahat pankkiin, mutta nopea vilkaisu pankkien nettisivuille osoittaa, että pankeissa ei oteta enää rahaa vastaan kuin pari tuntia päivässä. Mitä helvettiä? Pankki, jossa ei voi hoitaa pankkiasioita? Vähän kuin autokauppa, joka olisi auki 9 – 17, mutta autoja myydään vain 11 – 14 välillä.

Keikkakamat autoon, tarkistus mihin olen menossa ja mitä minulla on ohjelmassa. Pikainen koukkaus lasten hoitopaikkaan ja lapset kotiin. Vaimo laittaa einekset mikr… Siis ruokaa lapsille, ja minä heitän kaikkien kanssa yläfemmat ja lähden ajelemaan tällä kertaa kohti Tamperetta. Matkalla soitan tilitoimistoon tiedustellakseni mitä tarkoittaa alarajahuojennus. Saan vastauksen, mutta en ymmärrä sitä.

Keikkapaikalla odotan, odotan ja odotan. Osani kestää puoli tuntia ja takahuoneessa on tarjolla tummaa suklaata, kahvia ja vettä. Odotan. Lopulta (ihan ajallaan tosin) minulle kerrotaan, että nyt framille. Menen ja teen. Yleisö ottaa minut vastaan niin kuin yleensä, suosiota osoittaen ja selvästi ihmeitä odottaen. Show menee nappiin ja yleisö sai selvästi vastinetta odotuksilleen. En muista tuosta puolesta tunnista kuin, että hauskaa oli. Jään yleisön joukkoon kuuntelemaan, kun minua kehutaan. Tekeepäs se hyvää itsetunnolle. Kamat kasaan ja kohti Turkua. Kello on noin 22.00.

Matkalla soitan kotiin. Lapset pienimmäistä lukuunottamatta ovat jo nukkumassa. Kysyn vaimolta vakiokysymykset ja saan niihin vakiovastaukset. Puhelu päättyy ja alan kuunnella äänikirjaa, jotta matka sujuisi rattoisammin. Lähestyn Loimaata ja näen parikin peuraa. Tämä osa 9-tietä on yksi vihaamistani pätkistä ja on vain ajan kysymys, koska ja kenellä kolahtaa. Minulla ei tällä kertaa kolahda. Olen kotona vähän ennen puolta yötä. Pieninkin lapsistani on nukkumassa. Vaimoni katsoo jotakin TV-sarjaa, jonka nimi koostuu hankalasta kirjainyhdistelmästä. Halaamme, suukottelemme ja kerron pari vitsiä, jotka naurattivat vaimoani ennen kuin hänestä tuli vaimoni. Sittemmin nämä vitsit ovat naurattaneet vain minua. Jopa vanhempi tyttäreni sanoo juttujani tyhmiksi. Onneksi mulle ei sentään makseta esiintymisestä ja juttujen kertomisesta.

Ennen yhtä vaimoni menee nukkumaan. Minä kiipeän kotimme yläkertaan, jossa on työhuoneeni ja makuuhuoneeni. Nukumme siis eri huoneissa. Emme siksi miksi luulet vaan siksi, että minä kuulemma kuorsaan.

Pari tuntia katselen keskeneräisiä projekteja, kirjoitan tulevan syksyn Komediateatterin sooloa varten ideoita ylös ja kuuntelen Morriconea. Lopulta silmäni antavat periksi ja nukahdan. Luulen kellon olleen vähän yli kolme. Aamulla 07.45 ovi aukeaa. ”Huomenta” ja viereeni tuodaan maailman ihanin tuhiseva vauva. Mietin mielessäni kuinka onnekas olenkaan. Ehkä saan tänään jopa Finnairilta jonkun kiinni.

Pete Poskiparta

Se alkoi aikanaan Solmu Mäkelän kirjoista ja lähes 25 vuotta myöhemmin luin ajatuksia Solmun 90 v juhlassa. Kuva ei liity itse tekstiin mitenkään, mutta kivahan se on prameilla.