 Miika Pettersson ke 02.04.2014 |
Olisit sinä Miika äitelles voinut lähtiessä hyvän sanan sanoa. Veljeskin jätit noteeraamatta kun niin sitä Ruottiin lähtöä tohotit. Kyllä ne sua ajatteli, sydän kylmänä miettivät miten mahtaa käydä. Lapsi se olit – sinäkin – ei sillä, ymmärtäähän sen. Ja kyllä nekin ymmärsi, äites ainakin. Vaan miten kävi. Just niin kuin peljättiin. Siellä rehasit takki, perse ja pää auki. Jutut oli kovat ja jano vielä kovempi. Puolet jos olisit pitänyt mitä lupasit, tai edes kerran jotain. Mutta ymmärtäähän sen, lapsi se olit – sinäkin – vaikka miesten kirjoissa. Näin vanhemmiten olen paljon sitä miettinyt, että millä sen kaiken kestit. Vaikka ite poltitkin puurosi pohjaan niin kyllä sinä sen lusikoit. Vähän kerrallaan, pikku hiljaa. Mutta toisaalta, ymmärtäähän sen, lapsella on aina nälkä – elämän nälkä. Jos mä jonkun sanan olisin sulle sinne vuoteen 1987 voinut sanoa, niin sen, että rakastaisit nyt sinäkin itteäs, niin ne tekee ne muutkin, vaikket sitä näe. Mutta ymmärtäähän sen, lapsena sitä ajattelee lapsen lailla. Pääasia ettei enää. Terveisin, |
2 kommenttiaVastaa |
Niin totta töriset! Nuorena sitä mennään henkselit paukkuen, kuvitellaan tietävämme! Vanhana ku tietää, niin eipä pysty enää oikomaan tekemisiään, pystyy vaan neuvomaan ja siitäkös nuoret tykkää ja paskat. Kierre on valmis! Sitä sanaa et sano jonka läpi et käy, mummuvainaa ruukas sanoa, ny vanhempana senki tajuaa!
Kiitos ja näinhän se menee, ikänsä kutakin.